Circuit Bremgarten oli Sveitsin Bernin keskustan pohjoispuolen metsä- ja maatalousalueella sijainnut, vuosien 1931-1954 välillä käytetty kilparata. Rata rajoittui etelässä Bernin ydinkeskustaan (esimerkiksi päärautatieasema oli radan kupeessa) ja pohjoisessa kaupungin halkaisevaan Aare-jokeen. Ratakierroksen pituus oli 7.290 metriä, sen kierrosennätys oli 2:39,7 minuuttia (vuodelta 1954, F1-kuljettaja Juan Manuel Fangion Mercedes-Benz W196R-kilpurilla ajamana), ja sen erikoisuutena radassa ei ollut täysin suoria osuuksia juuri ollenkaan. Loivasti kumpuilevassa maastossa kaarteleva, soikiomainen, kolmen ajoradan levyinen lenkki oli suosittu niin kuljettajien kuin katsojien parissa, joskin sen vaihteleva päällyste (asfalttia tai mukulakiveä) oli erityisesti sadekelillä petollisen liukas. Rata rajoittui monissa kohdissa metsiin, jotka ulottuivat aivan päällysteen reunaan asti, eli nykyisin itsestään selviä turva-alueita radalta suistumisen varalta ei ollut. Radan varren vaihteleva metsä- tai peltoympäristö tiesi myös valo-olosuhteiden jyrkkää vaihtelua eräänä lisähaasteena kuljettajille.

Rata vaati useita kuolonuhreja. Muun muassa 1937 Euroopan mestaruuden juuri Bremgartenissa saavuttanut Omobono Tenni, "The Black Devil", kuoli vuonna 1948 Bernin GP:n harjoituksissa (Sveitsin GP ajettiin 1948-1950 Genèvessä), kun hän menetti prätkänsä hallinnan sen jalkatapin osuttua asfalttiin: metsään sinkoutuva Tenni törmäsi radanvarren puunrunkoon. Le Mansin vuonna 1955 tapahtunut, moottoriurheilun historian suurimman uhriluvun (84 kuoli ja ainakin 120 henkilöä loukkaantui) vaatinut onnettomuus oli kuolinisku Bremgarten-kilpailuille. Monet suuret, maantieradoilla ajetut kilpailut kiellettiin niin Euroopassa kuin muissakin maailman maissa - esimerkiksi vaarallisuudestaan kuulu, Meksikon halki ajettu Carrera Panamericana. Sveitsi kielsi ratakilpailut vuonna 1955 kokonaan (kielto on vuonna 2020 yhä edelleen voimassa muutamin poikkeuksin), mikä tiesi loppua myös Bremgarten-kilpailutoiminnalle. Radan fragmentteja on yhä olemassa ulkoilureitteinä Bremgarten-puistossa, mutta eteläosaltaan se jäi monikaistaisen, keskusta-aluetta kiertävän A1-moottoritien (Zürich-Bern-Lausanne) alle. Ajettava katuosuus johtaa keskustasta Eymattiin, ja sieltä lyhyt pätkä Aare-jokeen rajoittuvan tenniskeskuksen ohi puistoon, mukaan lukien Eymatt 2- eli Tenni-mutka.

Rakentaminen, vuodet 1931-1939

Bremgarten-rata rakennettiin vuodelle 1931 aluksi moottoripyöräkilpailuja varten. Siellä järjestettiin moottoripyörien Sveitsin Grand Prix vuosina 1931-1937. Viimeisenä vuonna 1937 FICM:n Sveitsin Grand Prix-osakilpailu ratkaisi silloisen "kerrasta poikki"- käytännön mukaisesti jopa Euroopan mestaruuden.

Radalla järjestettiin vuodesta 1934 lähtien myös autokilpailuja, ja jo tässä ensimmäisessä kilpailussa eräs kilpailijoista, Pohjois-Irlannin Hugh Caulfield Hamilton sai surmansa (sydänkohtaus, jonka jälkeen auto törmäsi kovalla vauhdilla puihin). Vuosina 1935-1939 Bremgarten järjesti Sveitsin GP:n, mikä Grandes Épreuves-sarjaan kuuluvana laskettiin autojen Euroopan mestaruuden osakilpailuksi. Järjestetystä kuudesta kilpailusta kolmessa voittaja oli Rudolf Caracciola: Bremgarten koitui Caracciolalle kuitenkin kohtalokkaaksi, sillä vuoden 1952 Sveitsin GP:ssä hän törmäsi Mercedes-Benz 300 SL (W194)-kilpurilla rajusti puuhun: vaikeat jalkavammat tiesivät hänen kilpa-ajajan karriäärin loppua (Rudolf Caracciolas Last Race (video)). Uran päätyttyä Caracciola kärsi vammojensa aiheuttamista jatkuvista, kovista kivuista: hän alkoholisoitui, ja menehtyi vuonna 1959 maksakirroosiin.

Maailmansodasta kilpailukieltoon, vuodet 1947-1954

Bremgarten sai järjestää moottoripyörien EM-sarjaan kuuluvan Sveitsin GP:n vuonna 1947, ja vuodet 1951-1954 se oli MM-osakilpailu. Vuosina 1948-1950 siellä ajettiin moottoripyörien erillinen, vailla mestaruusarvoa oleva Bernin GP:n, koska Sveitsin GP oli siirtynyt Genèven katuradalla. Isäntäkaupunki vaihtui, kun vuoden 1950 Genèven kilpailussa oli tapahtunut kolmen kuolonuhrin vaatinut onnettomuus. Vaikealla Bremgarten-radalla voittajien pokaalit menivät aikakautensa suurmiehille.

Bremgarten isännöi vuosina 1947-1949 myös autojen Sveitsin GP:tä. Erityisen traaginen oli vuosi 1948, kun suurmestari Achille Varzi ajoi harjoituksissa sadekelillä ulos kohtalokkain seurauksin. Sveitsiläinen miljonäärin vesa Christian Kautz, joka oli vuonna 1937 ajanut Mercedes-Benzin GP-tiimissä juniorikuljettajana kauden pronssille tiimikaveriensa Caracciolan ja von Brauchitschin kannoilla, suistui radalta samassa Eymatt 2-mutkassa kuin Omobono Tenni (jonka mukaan mutka sittemmin nimettiin), osui sitä reunustaneeseen penkereeseen, ja kärsi fataaleja vammoja. Vuosina 1950-1954 Bremgarten oli F1-osakilpailu, ja voittajia olivat aikakautensa huiput Giuseppe Farina (1950), Juan Manuel Fangio (1951, 1954), Piero Taruffi (1952) ja Alberto Ascari (1953).

Kauden 1955 urheiluautojen MM-sarjaan kuuluneissa Le Mansin 24 tunnin ajoissa tapahtui ensimmäisten varikkokäyntien jaksolla moottoriurheiluhistorian pahin onnettomuus. Kilpailua johtava britti Mike Hawthorn ohitti Jaguar-autollaan maalisuoralla viime tingassa alemmassa luokassa Austin-Healeyllä kilpailevan Lance Macklinin, kiilasi tämän eteen, ja jarrutti sitten rajusti ehtiäkseen pysähtyä varikolle. Macklin tuli yllätetyksi, ja väisti törmäyksen välttämiseksi keskemmälle kilparataa... valitettavasti suoraan 240-250 km/t vauhdilla lähestyvän Mercedes-Benzin tehdaskuljettaja Pierre Leveghin eteen. Tämä ei ehtinyt tehdä enää mitään: hänen kilpurinsa osui Macklinin autoon, nousi ilmaan, ja jarrutus- tai ohjauskyvytön Mercedes sinkoutui pääkatsomon alueelle. Tuhoutuvan auton raskaita osia kuten moottori ja etuakselisto sinkoutui väenpaljouteen: 83 katsojaa ja Levegh kuolivat (arvio) ja 120 katsojaa loukkaantui (arvio), joskin todellinen uhriluku oli eri arvioiden mukaan vielä tätäkin suurempi. Katastrofin vuoksi suuri osa loppukauden 1955 autokilpailuista peruttiin, ja Ranskan lisäksi monet muutkin maat kielsivät maantieradoilla ajettavia kilpailuja tilapäisesti, osan kokonaan. Myös Sveitsi kielsi tämäntyyppiset kilpailut kokonaan (vuoden 2009 kansanäänestys piti kilpailukiellon edelleen voimassa), minkä vuoksi moottoriurheilutapahtumia ei voitu järjestää enää myöskään Bremgarten-radalla.

Tuloksia

Moottoripyörien MM-sarja (1949, 1951-1954)

1949

• 500 ksm: Leslie Graham, AJS
• 350 ksm: Freddie Frith, Velocette
• 250 ksm: Bruno Ruffo, Moto Guzzi
• 125 ksm: Cirillo "Nello" Pagani, FB Mondial

1951

• 500 ksm: Fergus Anderson, Moto Guzzi
• 350 ksm: Leslie Graham, Velocette
• 250 ksm: Dario Ambrosini, Benelli
• sivuvaunu: Ercole Frigerio / Ezio Ricotti, Gilera

1952

• 500 ksm: Jack Brett, AJS
• 350 ksm: Geoff Duke, Norton
• 250 ksm: Fergus Anderson, Moto Guzzi
• sivuvaunu: Albino Milani / Giuseppe Pizzochri, Gilera

1953

• 500 ksm: Geoff Duke, Gilera
• 350 ksm: Fergus Anderson, Moto Guzzi
• 250 ksm: Reg Armstrong, NSU
• sivuvaunu: Eric Oliver / Stanley Dribben, Norton

1954

• 500 ksm: Geoff Duke, Gilera
• 350 ksm: Fergus Anderson, Moto Guzzi
• 250 ksm: Rupert Hollaus, NSU
• sivuvaunu: Wilhelm Noll / Fritz Cron, BMW

Kuolonuhreja

Moottoripyörät 1931-1954

• 1948 Omobono Tenni (Italia), Moto Guzzi, 250 ksm (harjoitus)
• 1952 Dave Bennett (Iso-Britannia), Norton, 500 ksm
• 1952 Ercole Frigerio (Italia), Gilera, sivuvaunut

Autot 1934-1954

• 1934 Hugh C. Hamilton (Iso-Britannia), Maserati 8C
• 1948 Achille Varzi (Italia), Alfa Romeo 158 (harjoitus)
• 1948 Christian Kautz (Sveitsi)