Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Logo (benelli.com.au)
Benelli on italialainen moottoripyörien ja mopojen valmistaja sekä suunnittelutoimisto. Yritys perustettiin jo vuonna 1911 italialaisessa Pesarossa, eli se on Bianchi:n (1897), Ancillottin (1907), Caproni:n (1908) jälkeen neljänneksi vanhin italialainen mp-valmistusta harjoittanut yhtiö. Sen perinteinen logo kuvastaa leijonan rohkeutta (tarkalleen ottaen leijona on 1926 lopettaneen Molaroni-tehtaan perua, minkä tiloihin Benelli siirtyi vuonna 1932), mittavaa menestystä moottoriurheilussa laakerilehtikranssilla, ja kolmen TT-voiton tähteä viimeistelevät tuotemerkin. Benelli on syksystä 2005 lähtien kuulunut Qianjiang-yhtymään. Suomessa Keeway Motor (Vaasa) aloitti Benellin maahantuonnin vuonna 2006, ja Benellillä on uudet maahantuojat kaikissa muissakin Pohjoismaissa.

Benellin pyörissä on oma leimansa, italialaisdesign näkyy selvästi. Yhtiö kuului perustajaperheen Giovanni Benellin suunnittelemilla moottoreilla aikoinaan teknisen edistyksen eturintamaan, ja sillä on ollut mittavaa menestystä mp-urheilussa (road racing), muun muassa pitkä sarja Italian mestaruuksia sekä kolme voittoa Tourist Trophyssä. Sen oman tuotannon lisäksi (ks. 2015-mallisto) Benelli toimii omistajansa, Kiinan suurimman kaksipyöräisten valmistaja Qianjiang-yhtymän suunnittelu- ja muotoiluosastona.

Benelli tunnetaan myös aseiden ja erityisesti haulikoiden tekijänä, ja Benelli Armi S.p.A. kuuluu nykyään maailman vanhimman asevalmistajan, jo 1526 perustetun Piero Beretta S.p.A.:n yhtiöryhmään. Beretta-suku omistaa myös mm. suomalaisen SAKO Oy:n.

Historiaa

La Famiglia - perheen ponnistus 1905-1921

Isä-Benellin kuoltua 1905 jää vaimo Teresa Benelli elättämään kuuden veljeksen perhettä maatilalleen Pesaroon, mikä sijaitsee Adrianmeren rannalla Riminin läheisyydessä. 1900-luvun alun tekniikkabuumin vuoksi pojat ovat kiinnostuneita kaikenlaisista koneista ja laitteista. Vanhimmat pojat Giuseppe ja Giovanni saavatkin lähteä opiskelemaan insinööreiksi läheisen Fermon kaupungin teknilliseen instituuttiin (ei Sveitsiin, kuten monissa lähteissä ilmoitetaan). Perheellä on tapana kokoontua ruokailemaan yhdessä, jolloin pojat keskustelevat vilkkaasti teknisistä laitteista joita aikoisivat alkaa rakentaa. Myös nuoremmat Francesco, Filippo, Domenico sekä nuorin Antonio ("Tonino"), tuolloin 9-vuotias, ovat innolla mukana. Poikien innostuksen huomatessaan, ja perheeen elannon turvatakseen, Teresa Benelli päättää käyttää aviomieheltään jääneen perinnön sekä maatilan maiden myynnistä saadut varat hankkiakseen poikien suunnitelmiensa toteuttamiseen tarvitsemia työstökoneita ja työkaluja. Benelli-yhtiö perustetaan 1911, ja se toimi aluksi maatilan tallissa korjaten polkupyöriä sekä maatalouden eri koneita ja laitteita.

Koska Pesaron seutu (Marchia-maakunta) ei ole kovin vaurasta eli moottoriajoneuvoja on vähän, alkavat Benelli-pojat hankkia töitä esimerkiksi työstämällä CANES-metsästyskiväärien piippuja - Benelli-perheen asevalmistus eriytettäisiinkin sittemmin omaksi yhtiökseen. Pajassa valmistetaan myös esimerkiksi tarkkuusosia lentokoneteollisuudelle sekä sotatarpeisiin, ja sen haalimien kaikenlaisten valmistustöiden vuoksi sillä oli varaa palkata muutama työtekijä perheenjäsenten rinnalle. Katastrofi iskee 16.8.1916, kun Marche-maakunta kokee noin 5,9 Richterin maanjäristyksen, mikä tuhoaa Benellien maatilan sekä työpajan. Sukulaisten avulla perhe saa uudet tilat käyttöönsä, ja Benelli-pojat saavat jo 1919 valmiiksi ensimmäisen oman moottorinsa mikä sijoitetaan polkupyörän runkoon. Pojat jatkavat sinnikkäästi jo 1912 aloittamansa oman moottorin suunnittelua, ja 1920 Milanon messuilla työn tulos, kehuja kerännyt 75-kuutioinen kaksitahtimoottori pystytään vihdoin esittelemään. Moottorin iskutilavuus kasvaa 98 kuutioon, ja 1921 on vihdoin ensimmäisen täysin omavalmisteisen Benelli-moottoripyörän aika.

"Racing improves the breed" - kilpailu jalostaa rotua 1921-1949

Perheen nuorin, pikku-Antonio eli "Tonino", osoittautuu lahjakkaaksi kuljettajaksi. Ensimmäisestä Benellistä kehitetty kilpaversio pääsee osallistumaan kilpailuihin jo 1923. Tonino voittaa sittemmin Italian mestaruudet 1927, 1928, 1930 ja 1931 Benellin hyvin edistyksellisillä 175-kuutioisilla, ensin OHC- ja sittemmin DOHC-versioina, jotka Giovanni Benelli oli suunnitellut 1926 lähtien. Tonino voittaa 1930 myös Euroopan mestaruuden luokassaan, tiimikaveri Carlo Baschierin ollessa kakkonen. Benelli on 1930-luvulle tultaessa kasvanut 1.000 työntekijän yritykseksi, ja 1932 uuden tehtaan ostamisen aika: valmistus siirtyy Molaroni-yhtiön (mp-valmistaja 1921-26) entiseen kiinteistöön Viale Mameli-tiellä (1981 asti). Valitettavasti Tonino joutuu 1932 onnettomuuteen, mikä katkaisee hänen kilpauransa, mutta Benellit jatkavat voitokkaina, 175-mestaruuden 1932 mennessä Baschierille ja 1934, 1936 ja 1939 eri kuljettajille 250-luokassa. Valtaan nousseen Benito Mussolinin, "Il Duce":n aikakaudella Italia modenisoituu raivokkaasti. Jo 1924 avataan ensimmäinen "Autostrada" eli moottoritie (tosin tässä vaiheessa vasta 2-kaistaisena osuutena), ja maa teollistuu vauhdilla. Benellit ovat mukana tässä nopeassa kehityksessä, ja alle 200-kuutioisten veroedun poistuttua mallisto kasvaa 1935 jo 500- ja 250-kuutioisiin malleihin asti. 250-kuutioinen saavuttaa 1937 ennätysnopeuden lentävällä kilometrillä, 181km/t ja saman vuoden Grand Prix des Nations-kilpailussa 250-Benellit ottavat kolmoisvoiton. 1939 britti Ted Mellors saavuttaa luokkavoiton Lightweight Tourist Trophy:ssä (250cc) Man-saarella, natsi-Saksan dominoivien ahdin-DKW:iden nenän edestä. Tehtaalla on myös jo valmiina huikea nelisylinterinen ahtimella varustettu 250-kuutioinen kilpamalli kaudelle 1940, mutta maailmansodan syttyminen pysäyttää kilvanajot.

Italian sotaseikkailu "Teräsliitossa" natsi-Saksan kanssa päättyy kehnosti. Il Duce syöstään vallasta 1943 ja Italia vaihtaa Liittolaisten puolelle. Saksalaiset entiset aseveljet eivät suostukaan poistumaan maasta taisteluitta: etenkin Etelä-Italia kärsii pahasti sodan tuhoista. Sodan melskeissä myös Benelli tehdas joutuu ensin liittolaiskoneiden pommittamaksi, sitten saksalaisarmeijan ryöstelyn kohteeksi. Yritys kitkuttelee sodan jälkeiset vuodet muuntamalla sotilaspyöriä siviilikäyttöön. Tilanne vaikuttaa niin epätoivoiselta, että vasta 1948 Benelli päättää korjata vauriot ja aloittaa tuotannon uudelleen. 1949 tehdas on taas kunnostettu ja pääsee aloittamaan tuotannon sotaa edeltäneillä malleilla. Veljekset riitaantuvat ahdingon vuosien aikana keskenään, vanhimman Giuseppen halutessa siirtyä auton valmistukseen muiden taas pysyessä mieluummin ase- ja moottoripyörävalmistajina. Jo kesällä 1946 Giuseppe alkaa solmia yhteistyö- ja rahoituskuvioita kreivi Albanin toimiessa osapuolten yhdistäjänä, ja 1948 yhteistyö tuottaa Italian tarvitseman halvan nelipaikkaisen kaksiovisen BBC-auton (Benelli, Beretta & Castelbarco) kolme prototyyppiä. Auton moottorina on 600-kuutioinen moottoripyörä-V2, ja torinolainen korinrakentaja Alberto Rossi luo BBC:hen kauniin korin. Prototyyppejä aletaan testata Brescian seudulla, mikä säikäytää FIAT-jätin: tehokkaampi BBC on uhkaava kilpailijaa sen "Topolino"-pikkuautolle. FIAT:in Vittorio Vallettan painokkaan suostuttelun jälkeen Pietro Beretta irtaantuu yhteistyöstä "koska asetehtaan toiminta-ajatukseen ei sovi valmistaa autoja" (Beretta on siis kuuluisa 1526 perustettu asetehdas, maailman vanhin yhä toimiva, ja yhä perheomistuksessa), ja rahoittajansa menettänyt BBC-projekti kuihtuu kasaan. Beretta BBC kuva ja lyhyt juttu (italiankielinen).

Benelli ja Motobi 1949-1972

Autohankkeen kaaduttua italialainen perhedraama ottaa kulkunsa: Giuseppe Benellin kunnia ei salli hänen palata perheyhtiöön, vaan hän perustaa 1949 oman uuden tehtaansa FAMOSA:n (Fabbrica Auto Motocicli Officine Strada Adriatica, lyhenne tarkoittaa myös "kuuluisaa" vrt. famous), myöhemmin "Moto B Pesaro" - 1950 se lyhenee Motobi:ksi. Niin Benelli kuin Motobi hyötyvät sodanjälkeisen Italian patoutuneesta ajonevojen tarpeesta (vrt. Vespa), ja kummankin pienet mallit menevät kuin kuumille kiville. Aluksi kaksi- ja nelitahtisia moottoreita tarjonnut Motobi kehittelee 200-kuutioisen nelitahtisinkun "Catria"-sarjansa jatkeeksi, ja tämä "voimamuna" (munan muotoisesti muotoillut moottorilohko sekä makaava sylinteri - Motobi:lle tunnusomainen jo 1949 "Balestrino" 98-kuutioisesta alkaen) löytää paitsi yleisön suosion myös menestyy kilparadoilla "Sport Production"- eli MSDS-luokassa erinomaisesti. Giuseppe Benelli kuolee 1957 ja hänen poikansa jatkavat Motobi:n pyörittämistä, mutta 1950-luvun lopun lamakausi puree Motobia erityisen pahasti. 1962 aika on kypsä perheen taas yhdistää voimansa, eli Benelli ostaa Motobi:n osakekannan. Rinnakkain toimien ne pääsevät mukaan Yhdysvaltojen markkinoille, ja ne alkavat taas menestyä.

Myös Benelli oli tällä välin palannut kilparadoille. 1947 sodan tuhojen keskelläkään kilpailuvietti ei sammu, vaan Benellit palaavat radoille aluksi vaatimattomin voimin. 1950 Dario Ambrosini tuo 250-Benellillä ensimmäisen sodanjälkeisistä maailmanmestaruuksista, pieni 125-kuutioinen "Leoncino" voittaa luokassaan 1953-57 neljästi Motogiro d`Italia (vrt. polkupyörien Giro d`Italia), ja kahdesti Milano-Taranto:n yksipäiväisen marathonkisan. Valitettavasti Ambrosini menehtyy onnettomuudessa 1951 Ranskan GP:n harjoituksissa, ja Benelli vetäytyy 1950-luvun loppuun asti moottoripyörien GP-sarjasta. 1959 kuuluisa Mike Hailwood osallistuu Benellillä taas Tourist Trophyyn, 1965-66 Tarquinio Provini voittaa Italian mestaruudet 250-luokassa, 1967 Silvio Grassetti 350-luokassa myös nelisylinteri-Benellillä, ja huippulahjakas peloton Renzo Pasolini Benellillään käy usean vuoden ajan eeppisiä taisteluja briljanttia Giacomo Agostinia vastaan, tuloksena Italian mestaruudet 1968 (250/350) ja 1969 (250/350). 1969 australialainen Kelvin "Kel" Carruthers tuo yhtiölle kolmannen TT-voiton ja toisen GP-maailmanmestaruuden 250-kuutioisten luokassa, ja 1970 hän sijoittuu hopealle 500-luokassa (Benelli/Yamaha). Kuten muuallakin maailmalla markkinoita myös Italiassa valtaavat japanilaisjätit alkavat kuitenkin pistää Benelli-Motobin ahtaalle niin kilparadoilla kuin myyntimäärissäkin. Pieni silmälasipäinen rakastettu "antisankari" Pasolini kuolee 1973 traagisesti Monzan GP:ssä - sama kolarisuma missä myös Suomen Jarno Saarinen menehtyy (Yamahan julkaisema dokumentaatio liitetty käännöksenä ko. juttuun). Järkyttävän joukkokolarin vuoksi Benelli vetäytyy lopullisesti kilparadoilta.

Benellin asetuotanto yhtiöitetään 1967 Benelli Armi S.p.A.:ksi, ja sen johtajaksi tulee Paolo Benelli. Asetehtaana se on kenties tunnetuin haulikoistaan, mutta Benelli valmistaa pistooleja sekä aseita myös armeija-, poliisi- ja SWAT-rynnäkköjoukoille (mm. pumppu-ja kaasutoimisilla puoliautomaatti-haulikoita). Benelli-aseet ovat vuodesta 2000 kuuluneet jo 1526 perustettuun (maailman vanhin yhä toimivaan asevalmistajan, edelleen perheomisteinen) Piero Beretta S.p.A.-yhtymään.

Benelli Tornado 650S 1972 (Wiki IT)

Mp-tehtaan viimeiseksi huipputuotteeksi jää jo "voimamunan" suunnitelleen Piero Prampolinin kehittelemä malli 650 "Tornado", jonka pääasiallisiksi kilpailijoiksi nähtiin brittien silloin vielä markkinoita hallinneet nelitahti-twinit, sekä niiden japanilaiskopiot Kawasaki W1 650 tai Honda CB450. Aikalaisekseen urheilulliseksi muotoilllun pyörän alustasta vastasi Luigi Benelli. Tornado syntyy hitaasti (prototyyppi jo 1968, mutta tuotantolaitteiden hankinta viivästyy), ja se tulee myyntiin vasta 1970 (USA) ja 1971 Euroopassa. Alkusarja ei ole vielä varustettu sähkökäynnistyksellä jota ostajat vaativat, ja twini täristää julmasti 4.000/min yläpuolella. Nämä puutteet korjataan 1972 650 S-versiossa ja tehokkaammassa 1972 S2:ssa. Valitettavasti pommin lailla 1969 markkinoille iskeytynyt Honda CB750 Four "Tuutti" tekee Tornadosta (ja myös 1968 esitellystä Yamahan XS-1 650 twinistä) vanhanaikaisen jo ennen sen lanseerausta: päävastustaja ei olekaan Ison-Britannian mp-teollisuus mikä ajautuu muutamassa vuodessa kriisiin, vaan Japanin nousevat jätit. Tornadon lähes identtinen rinnakkaismalli Motobi 650 Pesaro voittaa twin-vertailun britti- ja japsikilpailijoitaan vastaan, mutta Benelli/Motobi-yhtymän talousvaikeuksia se ei enää ratkaise. Raskasrakenteinen (220kg) mutta hyvän ajettavuuden omaava ja lähes 190km/t kulkeva, vain noin 2.000 kappaleena valmistettu 650 Tornado nauttii edelleen arvostusta keräilijäpiireissä (Suomessa 2kpl?) 1972 Benelli 650 entisöintivideo 8min (rakenne näkyy hyvin).

Alejandro de Tomason aikakausi 1972-1988

A. de Tomaso ja 750 Sei-proton esittely lehdistölle 1972
Alejandro de Tomaso (1928-2003), joissain lähteissä myös italialaistetussa muodossa Alessandro de Tomaso, oli argentiinalainen kilpa-ajaja ja teollisuusmies. Kuuluisan poliitikkosuvun vesa pakenee Argentiiasta 1955, kun häntä epäillään vallankaappaushankkeesta maan silloista johtajaa Juan Perón:ia vastaan. Modenaan asettunut ja varakkaan yhdysvaltalaisen perijättären Isabelle Haskellin (myös kilpa-ajajan) nainut de Tomaso aloittaa kilpa-ajajan uransa OSCA- ja Maserati-kuljettajana, ja ajaa 1957-59 kahdessa Formula 1-osakilpailussa (Ferrarilla 9:s + Cooper:illa DNF, ei pisteitä). 1959 hän perustaa DE TOMASO-autotehtaan mikä menestyy hyvin, ja myös muut liiketoimet sujuivat erinomaisesti. 1970-luvulle tultaessa de Tomaso pystyy keräämään kokoon laajan ajoneuvoalan yhtiöryppään mihin kuuluvat muun muassa koritehtaat Ghia ja Vignale, autonvalmistajat Maserati ja Innocenti (BMC:n italialaistytär ja Mini:n suurvalmistaja). De Tomaso harjoittaa yhteistyötä ensin Ford Motor Companyn kanssa (1971-74 deTomaso Pantera:a myydään Lincoln-ketjun kautta n. 5.000kpl USA:n markkinoille), sitten Chrysler-yhtymän kanssa italialaissukuisen Lee Iacoccan kaudella (mm. Chrysler TC, 7.300kpl). Alejandro de Tomaso tulee myös 1971 Benellin ja 1973 Moto Guzzin omistajaksi. Benelli siirtyy 1981 uuteen tehdaskiinteistöön Pesaron laidalla. DE TOMASO-yritysryhmä purkautuu 1990-luvulta alkaen perustajan sairastelunkin vuoksi, ja omistajan kuoleman jälkeen 2004 se ajautuu selvitystilaan.


Omistajanvaihdoksen jälkeen Benellille suunnitellaan Honda-nelikon pohjalta nopeasti laaja sarja kilpailukykyisiä malleja neli- ja jopa kuusisylinterisillä moottoreilla. Tornado saa jatkaa välikauden 1974 asti (joissain lähteissä 1976) kunnes Benellin omat, Ghian kauniisti muotoilemat 500 Quattro- ja 750 Sei-mallit (ensimmäinen sarjavalmisteinen mp kuusisylinterisellä moottorilla) valmistuvat. Nelisylinterimallisto laajenee sittemmin myös 250, 350/400 ja 650-kuutioisiin joista osaa saa myös Moto Guzzi-merkkisinä, ja kuusisylinterisen 750:n jatkajaksi tulee 900-kuutioinen versio polttoaineen ruiskutuksella. Pyörät myyvät kohtuullisen hyvin (esimerkiksi kallis 750 Sei yli 3.000kpl), vaikkakaan ne eivät uhkaa Hondan ylivoimaa markkinoilla. Myyntiä haittaa myös, että teknisesti hienoissa malleissa on erinäisiä eurooppalaisajoneuvojen tavallisia pikkuvikoja toisin kuin japanilaiskilpailijoilla. 250 Quattro (myöhemmin "254") on pienin sarjatuotantoon päässyt nelisylinterinen moottoripyörä, ja kuusisylinteriset 750/900 Sei keräilijöiden aarteita (Suomessa 7+3kpl). Mallien tuotanto loppuu 1988, kun Benelli sulautuu menestyksekkäämmän Moto-Guzzin osaksi ja Pesaron tehdas menee myytiin.

Etsikkoaika ja Qianjiang-yhtymä 1989-jatkuu

Benelli Tornado 1130 2006

Ensimmäinen herättämisyritys tapahtuu 1989, kun Pesarossa toimiva Giancarlo Seici (BIESSE) yrittää jatkaa tuotantoa Benellin vanhalla tehtaalla. Toinen yritys 1995, jolloin Andrea Merloni ostaa Benellin tuotemerkin oikeudet DE TOMASO:lta, on onnistuneempi. 1999 yhtiö esittelee Milanon messuilla liukkaasti muotoillun kolmisylinterisen Tornado 900 Tre:n. Se tulee markkinoille 2002, vaikkakin mallin voimakkaan etukeno ajoasento korkealla satulalla (jäähdytin sijoitettu satulan alle, ja kaksi keltaista tuuletinta näkyvä tunnusmerkki) jakaa mielipiteitä. 2004 seuraa Tornado-moottorista iskua pidentämällä luotu 161bhp:n tehoinen 1130-kuutioinen TNT-roadster, mikä saa MOTORRAD-lehden "vuoden moottoripyörä"-tittelin. Suuret investoinnit uusiin malleihin ja panostus kilpailutoimintaan ovat kuitenkin liikaa ja yhtiön talous ajautuu keväällä 2005 niin vaikeaksi, että valmistus joudutaan keskeyttämään.

Syyskuussa 2005 kuvaan astuu Qianjiang-yhtymä, kevyemmillä moottoripyörillään Kiinan suurimmaksi valmistajaksi noussut yritys, joka tulee laadukkailla Keeway-tuotteillaan voimalla Euroopan markkinoille. Kiinalaiskomennossa myös Tornado saa 2006 ison 1130-moottorin, ja Benellille palkatut uudet suunnitteluvoimat laajentavat mallistoa niin 250-600 kuutioisten keskiluokkaan kuin pienempiin skoottereihin ja polkupyöriin. Benelli on myös suunnittelukeskus Qianjiang-yhtymän mp- ja skootterituotteille. 2011 yhtiö viettää 100v-juhliaan. Kolmisylinteriset 1130-kuutioiset sport-, roadster- ja enduromallit lopetetaan sittemmin, ja tilalle tulee kehuttu 600-kuutioinen nelikko.

(Lähteet: Wikipedia DE, EN, FR, IT, Benellin virallinen historiikki, officinebenelli.it, Benelli-sivustot, Youtube ja muita)

Moottoriurheilu

MotoGP-sarja

Benelli on saavuttanut toistaiseksi kaksi 250-luokan maailmanmestaruutta, 1950 Dario Ambrosinin ja 1969 Kelvin "Kel" Carruthersin ajamana. Laajempi taulukko muista sijoituksista työn alla.

Voitot Man-saaren Tourist Trophy:ssä (luokka Lightweight-TT)

Vuosi Kuljettaja Kotimaa Luokka
1939 Ted Mellors Iso-Britannia 250cc
1950 Dario Ambrosini Italia 250cc
1969 Kel Carruthers Australia 250cc

Ted Mellors (1907-1946) oli englantilainen mp-kilpakuljettaja - eräs ensimmäisistä, joka ansaitsi elantonsa kilpailemalla eri moottoripyörillä Iso-Britannian ja Euroopan eri sarjoissa. Hän oli 350-luokan vuoden 1938 Euroopan mestari, ja sai erikoisesti pitää mestaruutensa sotavuosien yli koska mestaruussarja 1939 keskeytyi sodan syttymiseen syyskuussa. Benelli palkkasi TT-spesialisti Mellorsin 1939 taistelemaan natsi-Saksan vahvoja ahdin-DKW:ita vastaan, ja Mellors onnistuikin 250-luokassa lyömään Ewald Klugen 4 minuutilla. Mellors kuoli 1946 tapaturmaisesti häkämyrkytykseen muutettuaan 2 päivää aiemmin uuteen kotinsa, työskennellessään tallissaan erään auton parissa. Ambrosinista toisaalla lisää. Kel Carruthers (synt. 1938) on australialainen kilpakuljettaja ja sittemmin myös menestyksekäs tiimipäällikkö (Kenny Roberts, Eddie Lawson - Yamahalle pitkä mestaruuksien sarja - myöhemmin 1990-luvulla Sea-Doo vesijeteille usea mestaruus), joka 1999 otettiin AMA "Hall of Fame"-merkkihenkilöksi. Mp-pajan omistajan vesa alkoi jo varhain ajaa kilpaa, ja voitti kaikissa Australian mp-kilpaluokissa mestaruuksia 1960-luvun alussa. 1969 Beneli pestasi hänet ajamaan Tourist Trophyssä, jossa tuli voitto, sekä GP-mestaruus 250-Benellille (1970 Carruthers voitti Lightweight-TT:n nyt Yamahalla, ja oli GP-sarjan 250/350 luokkien hopealla, siirtyäkseen sitten koulimaan nuorta Kenny Robertsia Yamaha-USA:n palkkaamana GP-huippukuljettajaksi).

Euroopan mestaruudet (FICM, Gran Premio Delle Nazioni, 175cc-luokka)

Vuosi Kuljettaja Kotimaa Pyörämalli
1932 Carlo Baschieri Italia Benelli 175 bialbero (DOHC)
1934 Yvan Goor Belgia Benelli 175 bialbero (DOHC)

Italia oli vuodesta 1922 lähtien järjestänyt "Gran Premio Delle Nazioni"-nimisen kilpailun, ja 1924 lähtien (muutamin poikkeuksin) se käytiin Monzan uudella moottoriradalla. Vuoden 1932 yhdestoista kilpailu järjestettiin Rooman Urbe-lentokentälle rakennetulla reilun 3,6km "Pista del Littorio"-radalla. Tämä Euroopan GP ratkaisi kyseisen vuoden mestarin, ja Benellin Carlo Baschieri vei tuon tittelin. 1933 lähtien GPDN ajettiin Italian GP:n yhteydessä samaisella radalla. 1937 Benellin 250-mallit uudella rungolla (takajousitus) ottivat Italian GP:n kolmoisvoiton (Soprani, Borzetti ja Martelli), mutta kilpailulla ei ollut enää GPDN-statusta. 1938 Euroopan mestaruus muuttui useassa eri osakilpailussa ratkaistavaksi.

Kilpailu tunnetaan myös nimillä "Grand Prix des Nations" (F) tai "Grosser Preis der Nationen" (D). Vuonna 1954, syyskuun 11. Monzassa järjestetyssä GPDN-kilpailussa 23-vuotias itävaltalainen Rupert Hollaus kaatui NSU Renn-Fox "Blauwal"-pyörällään harjoituksissa Lesmo 2-mutkassa saaden fataalin kallomurtuman. Hän oli kuitenkin siihen mennessä jo varmistanut ylivoimaisen pistejohdon 125-luokan MM-sarjassa, ja on edelleen moottoripyörä-MM:n ainoa mestaruuden kuolemansa jälkeen eli posthuumisti saavuttanut kuljettaja. Gran Premio Delle Nazioni-kilpailu järjestettiin viimeisen kerran 1990 Misanon radalla.

Italian mestaruudet (Campionato Italiano Velocità)

Vuosi Kuljettaja Kotimaa Moottoripyörä
1927 Antonio Benelli Italia Benelli 175 OHC
1928 Antonio Benelli Italia Benelli 175 OHC
1930 Antonio Benelli Italia Benelli 175 OHC
1931 Antonio Benelli Italia Benelli 175 bialbero (DOHC)
1932 Carlo Baschieri Italia Benelli 175 bialbero (DOHC)
1934 Amilcare Rossetti Italia Benelli 175 bialbero (DOHC)
1936 Celeste Cavachiuti Italia Benelli 250 1-syl
1939 Amilcare Rossetti Italia Benelli 250 1-syl
1950 Dario Ambrosini Italia Benelli 250 1-syl
1965 Tarquinio Provini Italia Benelli 250 quattro
1966 Tarquinio Provini Italia Benelli 250 quattro
1967 Silvio Grassetti Italia Benelli 250 quattro
1968 Renzo Pasolini Italia Benelli 250 quattro Benelli 350 quattro
1969 Renzo Pasolini Italia Benelli 250 quattro Benelli 350 quattro

Dario Ambrosini kuoli 14.7.1951 Ranskan GP:n (Albi) harjoituksissa uudella teleskooppikeulalla varustetulla Benelli 250:llaan sattuneessa onnettomuudessa. Saavutettuaan edellisvuonna 1950 paitsi Italian- ja maailmanmestaruuden myös TT-voiton (250-luokka) hän oli kaudella 1951 voittanut Sveitsin GP:n Bremgartenissa ja sijoittunut TT:n MM-osakilpailun kakkoseksi mikä riitti maailmanmestaruudessa posthuumiin pronssisijaan. Benelli vetäytyi tragedian vuoksi ratakilpailuista aina 1950-luvun lopulle, jolloin Mike Hailwood osallistui 250-Benellillä Lightweight-TT:n. 1960-luvulle tultaessa uudet nelisylinteriset 250/350/500-Benellit kamppailivat Italian ratasarjassa pitkään menestyksekkäästi. Renzo Pasolini, käytyään Benelli-tallissa huikeaa kamppailua Agostinia ja MV Agustaa vastaan 1960/70-luvun vaihteen Italian ratamestaruussarjoissa, siirtyi Benelli-tallin sisäisten ongelmien seurauksena Aermacchin tehdaskuljettajaksi ja kuoli 20.5.1973 samassa Monzan GP-osakilpailun ensimmäisen kierroksen kolarisumassa jossa myös Suomen Jarno Saarinen menehtyi. Benelli, jonka Walter Villa oli tallin käskystä rikkinäisellä 350-nelikollaan levittänyt radalle öljyvanan mitä järjestäjät eivät imeyttäneet ja mikä koituisi seuraavassa 250-luokan lähdössä, vetäytyi Monzan tragedian vuoksi moottoripyörien ratakilpailuista lopullisesti.

Kuriositeettina mainittakoot Pesaro-Villa Fastiggi`n katuradalla käyty kansainvälinen, Italian CIV-mestaruuteen kuuluva osakilpailu 20.8.1972, mihin Alejandro de Tomaso oli palkannut Jarno Saarisen ajamaan Benellin uusittuja 350- ja 500-quattroja niiden ensiesiintymisessä kilparadoilla. Saarinen, joka ei ollut tutustunut Benelleihin ennalta, ja jolle kyseessä olivat paitsi ensi kilpalähdöt nelitahtisilla (?) myös ensi lähdöt enemmän kuin 2-sylinterisillä kilpapyörillä (?), suorastaan nöyryytti sateessa ajetuissa 350- ja 500-luokan lähdöissä Italian huippukuljettajia, myös itseään Agostinia -voitettuaan ensin jo 250-luokassa näytöstyyliin Yamahallaan (lähde (italiankielinen). Teko Benellin kotikaupungissa hullaannutti pesarolaisyleisön, ja melko tuoreetkin italialaiskirjoitukset muistavat vielä tämän Jarno Saarisen "myyttisen tripletin". Kohtalon ivana seuraavana keväänä Walter Villan samanlainen nelisylinterinen 350-Benelli levitti Monzan radalle öljyvanan, eikä viallista pyörää liputettu ulos kilpailusta tai öljyä puhdistettu radalta. Öljyjäljen arvellaa johtaneen 350-luokan kilpailua seuranneessa 250-luokan lähdössä joukkokolariin noin kilometri lähtöviivan jälkeen ensimmäisessä mutkassa, Curva Grandessa, kun Dieter Braunin takana seurannutta ajajaryhmää johtanut Renzo Pasolini kaatui mikä johti kaikkiaan 15 pyörän osallisuuteen onnettomuudessa. Monzan tragedia johti Renzo Pasolinin ja Jarno Saarisen kuolemaan - tarkemmin Yamaha:n toimeksi antamassa kirjoituksessa, jonka käännös on Jarno Saarinen-jutussa.

Motogiro d`Italia

Vuosi Kuljettaja Moottoripyörä Etapit Matka Keskinopeus
1953 Leopoldo Tartarini 125cc Benelli Leoncino 6 3.040 km 96,342 km/h
1954 Leopoldo Tartarini 125cc Benelli Leoncino 8 3.414 km 93,450 km/h
1955 Campanelli 125cc Benelli Leoncino 9 3.438 km 95,568 km/h
1957 Ferrari 125cc Benelli Leoncino 9 (F2/F3) 2.060 km 91,549 km/h

Motogiro d`Italia oli pitkänmatkan kilpailu pyörien Giro d`Italiaa ("Italian kierrosta") mukaillen. Vuoden 1953 Motogiro d`Italiassa Leopoldo Tartarini saavutti Benelli Leoncinollaan myös kokonaiskilpailun voiton. Leoncinon siviilimalleissa oli pesarolaiselta Molaronilta periytyvä leijonafiguuri etulokasuojan koristeena.

Lähde: Wikipedia IT, siksi GFDL:


Tavallisesti MotoWikiin kirjoitettujen tekstien tekijänoikeudet ovat niiden kirjoittajilla ja Motot.netillä on oikeus julkaista tekstejä vapaasti Motot.net-sivustolla. Kyseisten tekstien julkaisemiseen muualla tarvitaan kirjoittajien lupa.

GNU Free Documentation License

Tämä artikkeli on poikkeuksellisesti kirjoitettu GNU Free Documentation License ehtojen mukaisesti. Tätä huomautusta ei saa poistaa ellei GFDL-ehtojen mukaista sisältöä poisteta.

Tämän artikkelin lähde: Wikipedia

Lue lisää GFDL:n käytöstä MotoWikissä...


Mallisto

2015 moottoripyörät


2015 skootterit ja mopot

  • Pepe 50, 16-tuumaisilla pyörillä oleva cityskootteri
  • 49X, 12-tuumaisilla pyörillä oleva urheiluskootteri
  • Keeway TX enduro & supermoto, Monkey (ei vielä 2015-tietoja)
  • Keeway Finland FB-sivu

Linkit

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista