Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Rupert Hollaus (syntynyt 4.9.1931 Traisen, Itävalta - kuollut 11.9.1954 Monza, Italia) oli itävaltalainen ratamoottoripyöräilyn suurlupaus, joka kuoli traagisesti Monzan GP:n harjoituksissa sattuneen nurinajon seurauksiin. Hollaus on ensimmäinen, toistaiseksi ainoa Itävallan maailmanmestari moottoripyörien GP-sarjassa, ja myös toistaiseksi ensimmäinen mestariksi vasta kuolemansa jälkeen ("posthuumisti") kruunattu GP-sarjan kilpamoottoripyöräilijä.

Ura

Hollaus in ura jäi lyhyeksi. Pienikokoisen ja hiljaisen Rupertin isällä oli korjaamo Traisenissa (Niederösterreich) minkä vuoksi poika tutustui jo varhain moottoripyörien tekniikkaan. Uravalintaan lie myös vaikuttanut läheisen teollisuuskaupunki Sankt Pöltenin laaja innostus moottorikilpailuihin, esimerkiksi vuosittainen suurkilpailu kaupungin raviradalla. Hollausin ensimmäinen kilpapyörä olikin St. Pöltenistä kotoisin olleen Alex Weberin sotavuosien yli vaalima ja pelastama harvinainen 250-kuutioinen vuoden 1934 Moto Guzzi-kilpuri, mikä tuli Rupertin käytettäväksi sen omistajan ostettua uuden kilpa-mp:n itselleen. Weber toimii neuvonantajana, ja isä huoltaa nuoren hurjapään kalustoa. Ensimmäinen junioriluokan osakilpailuvoitto onnistuu jo 1950 Gmünd:issä, toinen seuraa Weitra:ssa, ja Stockeraussa juniori-Hollaus voittaa 250-luokan seniorien nenän edestä. Poika pääsee myös osallistumaan Itävallan GP:hen, eivätkä hänen kuljettajanlahjansa jää kenellekään epäselviksi. 1951-52 Mayer alkaa ottaa Rupertin mukaan muihin maihin suuntautuville kilpamatkoille, ja Saksassa "Rund um Schotten"-kilpailussa hän lennättää ikääntyneen Moto Guzzinsa peräti viidennelle sijalle.

1953 Hollaus alkaa kilpailla Mayerin entisellä 125-kuutioisella "Albatros"-pyörällä, ja myös Mayerin kakkospyörä Mondial 125 on käytettävissä. Hollaus vahvistaa armoitetun sadekeli-kuljettajan maineensa voittamalla Hollannin Zandvoortissa sekä vaikeana tunnetulla Nürburgringillä sateella käydyissä kilpailuissa. Lisäksi Hollaus hankkii 350-kuutioisen Nortonin. Isä ja poika kiertävät kilpailemassa paitsi Itävallassa myös ulkomailla, missä Rupert kerää hyviä sijoituksia ollen usein nopein yksityiskuljettajista, ja voittaa 250- sekä 350-luokkien kilpailut Abbaziassa (tunnettu paremmin nykyisellä Opatija-nimellä, tai Rijeka-naapurikaupungin mukaan) sekä Belgradissa. Erityistä ihailua tulee elegantista tavasta, jolla hintelä nuorimies kuljettaa raskasta Nortoniaan kuin leikiten. NSU-tehdastiimi on jo kiinnittänyt huomiota hänen saavutuksiinsa (muun muassa Itävallan mestaruus 250-luokassa Guzzi-vanhuksella), ja kauden 1953 viimeisessä osakilpailussa, Espanjan GP:ssä vaikealla Barcelonan Montjuic-radalla (myös F1-rata) Hollaus pääsee kokeeksi ajamaan NSU:n 125-kuutioista Renn-Fox:ia. Kilpailu on dramaattinen: NSU-tiimin ykkösnyrkki, maailmanmestari Werner Haas kaatuu ja MV Agusta-tehdaskuljettaja Carlo Ubbiali joutuu keskeyttämään juuri ajettuaan uuden kierrosennätyksen. Ruutulipun viimein heilahtaessa Hollaus on kilpailun kolmas eli parhaiten sijoittunut NSU-kuljettaja, jättäen MV Agustan Angelo Copeta`n ja Cecil Sandford`in taakseen. Tämä työnäyte vakuuttaa NSU:n, ja nuorimies nostetaan tehdaskuljettajaksi kaudelle 1954 luokassa 125.

NSU Rennmax 1955 (NSU-museo)
Kaudella 1954 Hollausin taidot yhdistettynä NSU:n Renn-Max:in (250) ja sinisenksi lakatun täyskatteensa vuoksi "Blauwal"- eli sinivalas-lempinimen saaneen Renn-Fox:in (125) tekniseen ylivoimaan putsaavat palkintopöydän. Rupert ei hätkähdä kolmea kokenutta tiimikaveriaan Haas (tupla-maailmanmestari), Hans Baltisberger eikä Hermann-Paul Müller. Kauden ensikilpailu "Rheinpokal" ajetaan Hockenheimissa, ja siellä hän päästää tiimikaverinsa vielä edelleen ollen neljäs, mutta jo seuraavassa "Eifelrennen"-kilpailussa hän vie voiton Haasin nenän edestä ja on 250-luokassa kakkonen Haasin jälkeen. Sitten GP-kausi pääsee alkuun Ranskan osakilpailulla, missä ajetaan vain 250-luokassa - tuloksena kolmas sija Haasin ja Müllerin jälkeen. 125-luokan ensi GP-kilpailu Man-saaren lyhyellä (17,63km) Clypse-radalla - ensikertalaisena! - tuottaa sensaatiomaisen Ultra Lightweight-luokan TT-voiton ennen konkari Ubbialia. Sitä seuraavassa Irlannin GP-kilpailussa Belfastissa (Ulster GP) Hollaus hiillostaa Ubbialia kunnes tämä kaatuu, ja vie voiton jälleen ensikertalaisena TT:n tavoin perinteikkäässä Ulster-ajossa puolen minuutin erolla tiimikaveri Mülleriin. Kolmas, Hollannin GP, vahvistaa sarjan: Hollaus voittaa, Müller seuraa 8 sekunnin päästä, ja Ubbiali jätetään kolmanneksi. Neljännen osakilpailun GP-voitto Saksassa Stuttgartin "Solitude"-radalla sinetöi maailmanmestaruuden ennalta, peräti 400.000 katsojan edessä - sisältäen suuren määrän Itävallasta paikalle matkustaneita Hollausia vimmatusti kannattavia maanmiehiä, ja myös 250-luokan GP-sarjan hopeasija tiimikaveri Haasin jälkeen varmistuu (podium-sijoitukset kaikissa viidessä osakilpailussa joihin hän osallistui, yksi voitto Sveitsissä). Hollaus ei kuitenkaan höllää: voitto tulee myös kansainvälisessä kilpailussa Norisringillä (Nürnberg, Saksa), ja viidennessä GP-kilpailussa Sveitsin Bremgartenissa (vain 250-luokka) Hollaus suorastaan nöyryyttää kilpailijoitaan kaatosateessa, niin hopeamies Braunin kuin pronssille sijoittuvan tiimikaveri Müllerin uhatessa joutua kierroksella ohitetuiksi.

Monza, 11.9.1954

GP-sarjan kuudes osakilpailu (Italian GP, samalla Gran Premio delle Nazioni) käydään Monzassa. NSU:n kolme 125-luokan kilpailijaa Hollaus, Werner_Haas ja Hermann-Paul_Müller lähtevät päivän viimeiselle harjoitusjaksolle. Lämmittelykierroksen jälkeen Hollaus iskee ensimmäisellä vauhtikierroksellaan tauluun uuden kierrosennätyksen 149,9km/t nopeudella, mutta ei palaa enää toiselta kierrokselta. Hätääntynyt tiimikaveri Müller saapuu varikolle ja ilmoittaa, että Hollaus on kaatunut "Lesmo 2"-mutkassa. Lääkäri ja ambulanssi lähetetään matkaan, ja myös Haas palaa varikolle kertomaan onnettomuuden silminnäkijän tiedot. Mitään ei kuitenkaan ole enää tehtävissä, eikä edes hätäleikkaus voi pelastaa Rupert Hollausia, sillä pään vamma on kohtalokas. NSU-talli vetäytyy GPDN kilpailusta, ja tehdastiiminä GP-sarjasta kauden 1954 päätteeksi. Myös ystävänsä ja tiimikaverinsa kuolemasta järkyttynyt Werner Haas ripustaa kypärän naulaan, ja saksalaisen ADLER:in tehdastiimi lopettaa (Adler myytäisiin 1956 GRUNDIG-yhtymälle, ja siitä tulisi konttorikonevalmistaja, vanhemmalle kansalle Triumph-Adler kirjoituskoneistaan tuttu). FIM kieltäisi moottoripyörän etupyöränkin kattavat, aerodynaamiset nk. "dustbin"-katteet (kuva: NSU-kilpuri dustbin-katteella) lukuisten onnettomuustapausten jälkeen vuonna 1958 yliherkkinä sivutuulen puuskille, ja koska ne rajoittivat stongan kääntökulman vaarallisen pieneksi, Lähde: Academic Dictionaries and Encyclopedias: "Motorcycle Fairing".

Lähteet

Lähteet:

Aihesta muualla

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista