Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Cecil Charles Sandford (syntynyt 21. helmikuuta 1928, Blockley, GBR) on brittiläinen entinen kilpamoottoripyöräilijä. Hän voitti kaksi WGP-mestaruutta, ja oli samoin kaksinkertainen Mansaaren TT-ajojen voittaja.

Sandford aloitti uransa kilpailemassa paikallisissa scrambler- (maasto-) ja ruohikkoratakilpailuissa. Vuonna 1950 hänelle tarjottiin paikkaa AJS-tallissa hallitsevan maailmanmestari [[Leslie Graham))in rinnalla. Hän seurasi AJS:n epäluotettavuuteen ja hitaaseen kehiítystahtiin kyllästynyttä Grahamia MV Agusta-tehdastiimiin, ja voitti 1952 WGP:n 125ksm-mestaruuden, mikä oli samalla myös MV Agustan ensimmäinen MM-titteli. Kaudella 1957 Sandford vaihtoi FB Mondial-tiimiin mikä olikin viisas veto, sillä Mondial oli kauden hallitseva voima, ja tuloksena oli Sandfordin toinen MM-titteli 250ksm-Mondialilla.

Kauden 1957 päättyessä italialaistehtaat vetäytyivät yhteisen "patto di astensione"-sopimuksensa mukaisesti GP-radoilta - tosin MV Agusta pyörsi päätöksensä ja jatkoi 125- ja 250ksm-luokissa vielä 1960 asti. Vaille kiinnostavaa tallipaikkaa jäänyt Cecil Sandford päätti lopettaa uransa mp-kilpailuissa.

Lähteenä käytetty Wikipedia EN-tynkäjuttua, siksi GFDL:


Tavallisesti MotoWikiin kirjoitettujen tekstien tekijänoikeudet ovat niiden kirjoittajilla ja Motot.netillä on oikeus julkaista tekstejä vapaasti Motot.net-sivustolla. Kyseisten tekstien julkaisemiseen muualla tarvitaan kirjoittajien lupa.

GNU Free Documentation License

Tämä artikkeli on poikkeuksellisesti kirjoitettu GNU Free Documentation License ehtojen mukaisesti. Tätä huomautusta ei saa poistaa ellei GFDL-ehtojen mukaista sisältöä poisteta.

Tämän artikkelin lähde: Wikipedia

Lue lisää GFDL:n käytöstä MotoWikissä...

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista