Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Carlo Ubbiali (syntynyt 22. syyskuuta 1929 Bergamo) on italialainen yhdeksänkertainen moottoripyörien WGP-sarjan mestari, jonka valtakausi sijoitui pääosin 1950-luvulle. Hän kuuluu Giacomo Agostinin (15), Angel Nieton (13, tai Nieton suosimasti "12+1" ilmaistuna), Valentino Rossin (9, mutta 2015 kymmenes mestaruus vahvistettaneen) jälkeen mestarilistan kärkeen mm. Mike Hailwoodin kanssa 9 mestaruudellaan, ja on tiettävästi syyskuussa 2015 vanhin elossa olevista WGP-mestareista. Ubbiali oli tunnettu tavastaan tarkkailla ja kyttäillä vastustajiaan kilpailuissa, sitten iskeä sopivalla hetkellä, minkä vuoksi häntä kutsuttiin "ketuksi". tai toisaalta "kiinalaiseksi" Carlon pienen koon, laihuuden ja vinojen silmien takia. Hänellä oli kurinalainen tehokas ajotyyli, millä Ubbiali vältti keskeytyksiä ja kaatumisia.

Ura

Carlo Ubbiali syntyi Bergamossa - myös Agostini on bergamolainen (Lóveren kaupungista), ja työskenteli jo nuorena isänsä moottoipyöräkaupassa. Carlo itse näkikin itsensä enemmän mekaanikkona, joka oli jo nuoresta pitäen tutustunut tekniikkaan laajalti, mikä antoi hänelle paremmat edellytykset pärjätä myös kuljettajana. Yhdessä veljiensä Francon ja Maurizion kanssa hän voitti ensimmäisen kilpailunsa "Coppa di Bergamo":n jo 1946. Hän voitti myös seuraavan kilpailun Mura:ssa DKW 125:llaan 1947... mutta tuli hylätyksi kun kävi ilmi, ettei hän ollut vielä täyttänyt tarvittavaa 18v-ikää. Isän liikkeen alettua edustaa myös MV Agustaa sai Carlo tilaisuuden tuurata tallin poissaolevaa kuljettajaa, ja tuli tuon Milanon kilpailun kakkoselsi suuren Nello Paganin kintereillä. Tämä esitys toi hänelle paikan MV Agustalla myös Monzan radan avajaiskisassa 1948 maailmansodan jälkeen, missä kreivi Agustan "Carlino":ksi (eli pikku-Kaarloksi) kutsuma Ubbiali toisti temppunsa ja sai tallipaikan WGP-kaudelle 1949 - tosin minimipalkalla.

Vuonna 1949, eli ensimmäisen WGP-mestaruuden järjestämisvuoden lopulla, hän saavutti MV Agustallaan sarjatuloksissa neljännen sijan. Samana vuonna hän myös saavutti ISDT-kultamitalin (luotettavuusajo/enduro), ja tuli kolmanneksi kuuluisassa ja vaikeudestaan tunnetussa "Valle Bergamasche"-luotsakilpailussa. Hän siirtyi kaudelle 1950 FB Mondial-kilpatalliin.

Mondial-kausi tuotti Ubbialille 1950 sarjahopeaa, ja ensimmäisen hänen maailmanmestaruuksistaan vuonna 1951, mutta 1952 MV Agustan Cecil Sandford nappasi mestaruuden häneltä (28 vs. 24 pistettä). Ubbiali palasi siksi 1953 takaisin MV Agusta-tiimiin, ja NSU:n lyhyen ylivoiman kauden jälkeen 1955 alkoi mestaruuksien ja tuplamestaruuksien kausi (125- ja 250-luokat), jonka vuoksi Carlo Ubbialia pidettiin Agostinin valtakauteen asti Italian suurimpana GP-moottoripyörätähtenä.

Mestaruudet 125-luokassa tulivat 1951 (Mondial), 1955, 1956, 1958, 1959 ja 1960, ja 250-luokassa 1956, 1959 ja 1960 (tuplat siis 1956, 1959 ja 1960), kaikki jäljemmät MV Agustalle. Ubbiali voitti myös Mansaaren TT-ajot viisi kertaa, ja oli Italian CIV-sarjan mestari 125-luokassa (4 kertaa) sekä 250-luokassa (4 kertaa). 71 WGP-lähdöstään Ubbiali oli podiumilla peräti 68 kertaa, joista voittoja 39 kpl, eikä ainuttakaan keskeytystä.

Ubbiali lopetti aktiiviuransa kauden 1960 jälkeen, kun MV Agusta vetäytyi italialaisvalmistajien yhteisen "patto di astensione"-sopimuksen mukaisesti WGP:n pienimmistä luokista. Hänellä olisi ollut vielä kahden kauden sopimus jäljellä kreivi Agustan kanssa, mutta päätöstä vahvisti hänen luottomekaanikkonaan koko uran ajan toimineen Maurizio-veljen poismeno ainoastaan 37-vuotiaana, ja Carlo oli myös mennyt naimisiin eikä halunnut jatkaa vaarallista urheilua. Ubbiali työskenteli sittemmin isänsä liikkeessä ja konsultoi mp-kilpakuljettajia. Hän oli keskeisessä asemassa suositellessaan 1964 kreivi Domenico Agustaa tutustumaan bergamolaisen Giacomo Agostinin edesottamuksiin - "loppu on historiaa", kuten sanotaan.

Hänen taitojaan kuljettajana kuvastaa parhaiten, ettei Carlo Ubbiali joutunut koko aktiiviuransa aikana ainoaankaan vakavaan onnettomuuteen, tai kertaakaan kaatunut pahasti.


Kunnianosoitukset

  • 2001 FIM valitsi Ubbialin "MotoGP Hall of Fame":en


Linkkejä/lähteitä

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista