Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
2018 Suzuki GSX-R125
Suzuki GSX-R125 on japanilaisen suurvalmistajan kauan kaivattu (Marco Färm/Suzuki Finland BIKE-lehdessä) ja yhtiön kymmenisen vuotta kypsyttelemä (MOTORRAD International) uutuusmalli kaudelle 2017, mikä täyttää valmistajan 125-kuutioisten mallistossa pitkään kyykkyjen osalta ammottaneen aukon, ja tulee hyperurheilullisen "GSX-R"-mallisarjan pienimmäksi muttei vähäisimmäksi edustajaksi. GSX-R125 sekä sen legendaarisen isoveljen, GSX-R1000/R1000R:n uudistettu versio ensiesiteltiin 4.10.2016 Intermot-messuilla Kölnissä (Saksa), mutta sen tulo Suomeen venynee elokuulle 2017 (Moto1 6/2016). Katetun R-version rinnalle tulee naked-versio GSX-S125 joillekin markkina-alueille.


Yleistä

Suzuki GSX-R125 tuottaa A1-luokassa sallitun enimmäistehon 11kW (lähde: MOTORRAD) uudella vesijäähdytteisellä DOHC-4V singlellään. Moottori lyö luokassaan pöytään niin parhaan teho/paino- kuin vääntö/paino-suhteen, tarjoaa Suzukin mukaan myös parhaan kiihtyvyyden, ja se on vieläpä poikkeuksellisen bensapihi. Suorituskykyä ja pientä kulutusta edesauttaa paitsi urheilullisten 125-pyörien pienin paino myös pienin otsapinta-ala ja isompien Gixxereiden kaltainen hiottu aerodynamiikka. Satulakorkeus 785 mm on sekin segmentin matalin, eli 165-170 cm varrellakin siunatut pärjäävät indonesialaisen esittelytekstin arvion mukaan ilman satulapehmusteen kaivertamisia tmv. poppakonsteja. Moottorista on Suzuki-Indonesian (SIS) valmistamat 150 cm³-variantit (19,3hv@11.000/min) R-/S-kuoseissa Aasian markkina-alueille.

2018 GSX-S125
Vaikka sen varustelu on luokan standardia ellei ylikin (lukkiutumattomat ABS-jarrut kiitettävästi vakiovaruste) on Suzuki UK:n esittelystä ymmärrettävissä, että uutuusmalli on aggressiivisesti hinnoiteltu. Rungon mitoitus tavoittelee erittäin herkkää ja ketterää ajettavuutta, ensiasennusrenkaina on laadukkaat Dunlopit, mutta hinnan kurissa pitämiseksi teleskooppi ei ole tyyriimpää USD-tyyppiä vaan perinteinen. Vertailutestit kertonevat aikanaan pukkaavatko piikki-Gixxeri tai sen nakuversio GSX-S125 TM-ajokokeissa loistaneen KTM 125 Duken urheilullisten kevareiden kärkipaikalta.


GSX-R125 on uudistetun isoveljensä tavoin nyt varustettu avaimettomalla sähköjärjestelmällä, ja kertapainalluksella toimivalla "Easy Start":illa: kuskin ei siis tarvitse painaa starttinappia kunnes moottori käynnistyy. Ruiskutusjärjestelmä edesauttaa käynnistyvyyttä, vähentää moottorin kylmäpäästöjä, ja säätää tyhjäkäyntiä moottorin jäähdytysnesteen lämmön mukaisesti pitäen sen tasaisena. Ajo- ja takavalo ovat LED-tekniikalla, ja katteen ajo- ja kaukovalot on sijoitettu "Hayabusa"-tyyliin päällekäin. Ohjaamossa on laaja LCD-paneelinäyttö mm. vaihtovalolla.


Tekniset tiedot

Lähteet: Suzuki UK esittely (ks. linkkejä-osio), MOTOCICLISMO-lehti, Suzuki Global-esitteet R/S ja Suzuki DE teknisten tietojen PDF (2018 GSX-R125 AL8): osaa tiedoista ei vielä ole julkistettu

Mitat

  • pituus 1.975 mm (2.020 mm)
  • leveys 670 mm (700 mm)
  • korkeus 1.070 mm (1.075 mm)
    • (sulkeisissa: Suzuki Global-sivun tiedot)
  • istuinkorkeus 785 mm
  • akseliväli 1.300 mm
  • maavara 160 mm
  • polttoainesäiliö 11,0 l
  • paino (ajokunnossa) 134 kg (GSX-S125: 133 kg)

Moottori

  • vesijäähdytteinen, yksisylinterinen, neliventtiilinen DOHC-nelitahti, kuivasumppuvoitelu
  • 11kW/15hv (lähde: MOTORRAD, Saksa), täyttää Euro 4-saastenormin
  • vaatinee Suomessa 98E5-polttoainetta (AKI 91), meidän 95E10 ei täytä nakutuskestovaatimusta
  • täyselektroninen moottorinohjaus (transistorisytytys/ruiskutus),
  • 32mm throttle body, 2-suihkuinen 4-reikäinen ruiskusuutin, 2 reikää kohti imuventtiilejä
  • "Easy Start"-käynnistysjärjestelmä (kertapainallus)
  • sylinterihalkaisija x isku 62,0 mm x 41,2 mm = 124,4 cm³ (efektiivinen: 125,0 cm³), puristussuhde 11,0:1
    • "oversquare"-mitoitus suuremman venttiilikoon sallimiseksi, vrt. GSX-R600:n poraus/isku-suhde
    • alumiinisylinteri, SCEM-päällyste (nikkeli-fosfori-silikonikarbiidi, "Suzuki Composite Electrochemical Material")
    • imuventtiilit 24mm, pakoventtiilit 21mm (x 2) kapeassa kulmassa toisiinsa palotilan tehokkuuden vuoksi
  • öljytilavuus 1,5 l
  • vaihteisto 6-vaihteinen, märkä monilevykytkin
    • välityssuhteet 2,92 (I) / 1,93 (II) / 1.48 (III) / 1,22 (IV) / 1,05 (V) / 0,93 : 1 (VI)
    • ensiövälitys 3,285:1 (69/21), toisiovälitys 3,214:1 (45/14)
  • toisioveto O-rengasketjulla
  • pinotut lähi/kaukovalot LED-tekniikalla
  • LCD-monitoimimittari, ohjelmoitava vaihtovalo ym. toiminnot, diagnostiikka ja häiriövalo

Alusta

  • emäputkirunko, teräksinen
  • ohjauskulma 64,5° (joissain lähteissä ilmaistu myös 25,5°:na), jättö 93,3 mm
  • öljyvaimennettu teleskooppi (ei-USD), liukuputkien halkaisija 31mm, teräsjouset 2-putkirakenteella
  • vipusvingi monojoustimella, alumiinisvingi ja teräsvivusto, kaasuvaimennettu joustin
  • 10-puolaiset valuvanteet e/t
  • petal- l. piparkakku-levyjarrut 190 mm edessä ja 187 mm takana, tupla- (etu) ja yksimäntäsatula (taka)
    • BOSCH 10-version 2-kanavainen ABS-järjestelmä (uusin 125-luokassa, systeemipaino vain 0,59 kg)
  • eturengas 90/80-17 M/C 46S TL, Dunlop D102, vanne 17 M/C x MT 2.15
  • takarengas 130/70 - 17 M/C 62S TL, Dunlop D102, vanne 17 M/C x MT 3.50

Värit 2017-2018, värikoodit

  • Metallic Triton Blue, YSF, metallihohto-sähkönsininen
  • Solid Black 50% Gloss, 291, himmeäpintainen musta
  • Brilliant White, YUH, valkoinen (R-versio)
  • Stronger Red /Titan Black, GTA, efektipunainen (S-versio)

Kilpailevia malleja

muun muassa (saa täydentää)...

  • Aprilia RS4 125 ja Tuono 125
  • Daelim Roadwin 125R
  • Derbi GPR 125
  • Honda CBR 125
  • Hyosung Comet GT125R, V2-moottorinen, isohko
  • KTM 125 Duke, TM-vertailutestin voittaja
  • KTM RC 125, jutussa hiukan lavennettu kilpailijoiden esittelyosio
  • Kymco Quannon 125 ja Naked
  • Megelli 125R super sports, ks. Vähän myydyt 125-mallit
  • Motorhispania RX125R LC
  • Rieju RS3 125
  • Yamaha YZF-R125 ja sen MT-125 rinnakkaismalli

... sekä vanhemmat 2T-sportit


Linkkejä


Koosteli mustavi, toistaiseksi aika vähäisen materiaalin pohjalta

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista