Yamaha Slider

Henkilökohtaiset työkalut

Motowiki

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

Yamaha Slideria suunniteltaessa pyrittiin luomaan kevyt, kompaktin kokoinen, ketterä, ulkonäöltään riisutun yksinkertainen skootteri, joka soveltuu myös erilaiseen temppuiluun, eikä pelkää pieniä kaatumisiakaan. Moottoriksi valittiin ilmajäähdytteinen, pystysylinterinen Minarelli, jollainen löytyy myös Yamaha BW's-skootterista.

Tekniikka oli siis jo käytössä hyväksi ja luotettavaksi havaittua. Suunnittelussa keskityttiin pelkistettyyn ja yksinkertaisen puhdaslinjaiseen muotoiluun. Skootterista tehtiin vähemmän kaatumisarka lisäämällä etukatteen molemmilla sivuille sekä kummankin puolen sivukatteisiin vaihdettavat kaatumapalat. Nämä palat ottaisivat kaatuessa vastaan iskut yhdessä tangon tuppien kanssa. Kaatumapalata maksavat esimerkiksi easypartsissa ainoastaan n. 5 euroa kappaleelta, joten niiden vaihtaminen tulee huomattavasti uusia katteita halvemmaksi.

Kaatumapalojen lisäksi yksi erikoinen, Yamaha Sliderille ominainen piirre on edessä oleva matalaprofiilinen 12-tuumainen rengas, takarenkaan ollessa paksu ja leveä 10-tuumainen.

Näiden lähtökohtien pohjalta esiteltiin vuonna 2000 Yamaha Slider. Yamahan sisarmerkki, ranskalainen MBK valmisti kyseistä mallia MBK Stuntin nimellä. Slider sai melko suuren suosion, ja sitä tuotiin myös suomeen vuosina 2000-2003. Suomessa mallin suosio ei kuitenkaan yltänyt keskieurooppalaiselle tasolle, ja uutta, vuonna 2004 esiteltyä MBK Stuntia ei Suomeen tuoda.

[muokkaa] Yleistä

Vaikka Yamaha Slider olikin melko suosittu malli, sen ensimmäisen ja samalla ainoan Yamahan nimellä varustetun mallin tuotantoaika jäi lyhyeksi, vain nelivuotiseksi. Yamaha Slidereita tehtiin vuosina 2000-2003 ja MBK Stuntia samaan aikaan. MBK Stuntin uusi malli, joka on samalla Sliderin seuraaja, esiteltiin vuonna 2004. Tässä mallissa on muun muassa linjakkaammin muotoiltu etukate ja ajovalot. Yamaha Slideria sai ja saa edelleenkin ainoastaan pystysylinterisellä Minarellin moottorilla varustettuna. Kaasuttimena toimii 12 millimetrin Dell'orto tai Teikei.

[muokkaa] Kuristukset

Yamaha Sliderissa kuristuksina toimii variaattorin prikka, hukkaputki sekä pytyssä pakoaukossa on kuristus. Pakoputken kuristuksen poistamista en suosittele, vaan tehoputken ostaminen on kannattavampaa.

Muutokset, jotka nostavat mopon huippunopeuden yli 45 km/h tai tekevät siitä muuten lainvastaisen, ovat tietenkin lailla kiellettyjä, joten en ota mitään vastuuta, mikäli jollekin koituu jotain hankaluuksia mopon virittelyn seurauksena. Jokainen omalla vastuullaan. Viritetyllä mopolla ei siis saa yleisillä teillä ajaa. En siis takaa toimenpiteiden turvallisuutta millään tavalla, joten jokainen käsittelee mopoaan vain ja ainoastaan omalla vastuullaan.

[muokkaa] Tekniset tiedot Yamaha Slider

Moottori 1-syl, 2-t, pystysylinterinen Minarelli
Iskutilavuus 49,2cm3
Vääntömomentti 5,3Nm/6200rpm
Jäähdytys ilma
Käynnistys sähkö/poljin
Vaihteet variaattori
Sytytys C.D.I
Sytytystulppa NGK BR8HS
Öljysäiliön tilavuus 1,4 litraa
Polttoainesäiliön tilavuus 6,5 litraa
Kokonaispituus 1785 mm
Kokonaisleveys 668 mm
Kokonaiskorkeus 1077 mm
Akseliväli 1202 mm
Istuinkorkeus 787 mm
Kuivapaino 72 kg
Etujarru hydraulinen levyjarru
Takajarru mekaaninen rumpujarru
Eturengas 120/80-12
Takarengas 130/90-10