Jonghi

Les Constructions Méchaniques Jonghi oli merkittävä ranskalainen, 1930-1957 italialaisinsinööri Giuseppe Remondinin sekä argentiinalaisen tohtori/hammaslääkäri Tito Rodolfo Jonghin Choisy-le-Roi:ssa (suur-Pariisi) toiminut moottoripyörien valmistaja, jonka historiassa oli kuitenkin monia mutkia. Yritys saavutti pieneen kokoonsa nähden merkittävää menestystä niin kilparadoilla kuin ennätysajoissa.

Nagas & Ray (1925-1929)

Yhteisyritystä Tito Jonghin kanssa oli edeltänyt huippulahjakkaan moottori-insinööri Remondinin pestaaminen Alfa Romeolta ensin Frera-moottoripyörätehtaalle (1905-1936), ja sitten 1925 mp-valmistusta varten Milanoon perustetun Nagas & Ray:n palvelukseen. Nagas & Ray oli kuitenkin saavuttanut menestystä ja vaurautta jo ensimmäisen maailmansodan jälkeisinä vuosina paitsi tuomalla yksinoikeudella FORD-autoja Italiaan, myös edustamalla yhdysvaltalaisia Indian- ja saksalaisia Zündapp-moottoripyöriä. Sen Indian-pyöriä käyttävässä kilpatallissa kuuluu ajaneen itse Tazio Nuvolari. Nuvolari oli useaan otteeseen vakavien kaatumisten jälkeen auttavasti ajokuntoon "paikkailtuna" ajanut ällistyttäviä suorituksia mp-kilpailuissa, ja siirtyisi sittemmin 1930-luvulla ajamaan autokilpailujen unohtumattomiin saavutuksiin mm. voittamattomilla saksalaistehtaiden Hopeanuoli:lla. Giuseppe Remondinin yhtiölle kaudelle 1926 suunnitteleman uuden nelitahtisen 350ksm SV-moottorin, ja sen OHV-version "Sport" avulla yrityksen tulevaisuus näytti valoisalta. Vuoden 1929 pörssiromahduksen jälkeen Nagas & Ray:n yhteistyö Fordin ja Indianin kanssa kuitenkin vaikeutui: perustajat Alessandro Nagas ja Tullio Ray irtautuivat yhtiöstä, jättäen sen Remondinin omine voiminensa ylläpidettäväksi. Kestämättömässä tilanteessa toiminnan rahoittajaksi löytyi Tito Jonghi, jonka myötä toiminta siirtyi Ranskaan, Pariisin kupeessa sijaitsevaan teollisuusyhteisöön Choisy-le-Roi:ssa.

Jonghi (1930-1933)

Jonghi-nimen ottanut yritys aloitti vuonna 1930, ja vuonna 1931 tuotantoon tuli Remondinin 350-kuutioisen OHV-versio, mikä kulki mallinimellä Jonghi 350 TJ4 (TJ=Tito Jonghi). Urheilullisuutta yli kaiken painottanut Jonghi saavutti merkittävää kilpailumenestystä jo vuonna 1932, kun se voitti ensin Bol d`Or (mp) kilpailun, ja muutamaa viikkoa myöhemmin 350ksm-luokan Euroopan GP:ssä Roomassa peräti kolmen minuutin erolla toiseksi tulleeseen kilpailijaan. Vuonna 1933 seurasi moottorin DOHC-versio, sen tupla-nokkien ollessa ratasvetoisia esimerkiksi Benellin DOHC-"Bialbero":iden tapaan, sekä sen pienempi 250ksm-versio. Remondinin kyvyt ja aikakauden merkittävien tähtikuljettajien päätyminen kilpailemaan Jonghi-kalustolla toisivat 1930-luvun alussa paljon merkittävämpiä kilpailusaavutuksia kuin yrityksen vaatimaton koko olisi antanut odottaa. Tällä välin yrityksen myynti jäi keskellä 1930-luvun pahimpia lamavuosia kuitenkin liian vähäiseksi kannattavan toiminnan kannalta, ja toukokuussa 1933 Jonghi joutui hakeutumaan vararikkoon. Remondini jatkoi yritystoimintaa isänsä rahoituksen avulla lyhyen aikaa nimellä Remondini Pere & Fils (Remondini isä & poika).

Prester-Jonghi (1933-1944)

Vararikon 1933 ja väliaikaisen toiminnan jatkamisen jälkeen kilpamenestyksellään merkittävää mainetta saavuttanut yhtiö päätyi Eichel-veljeksille, jotka valmistivat jo moottoripyöriä Prester-nimellä. Ostetun yrityksen imagon vuoksi toiminta jatkui sittemmin yhdistetyllä nimellä Prester-Jonghi. Vuonna 1933 Jonghin 350ksm OHC-pyörällä saavutettiin 24 tunnin nopeusennätys mikä jäisi voimaan 30 vuodeksi, ja vuonna 1934 tehtaan luottokuljettaja Louis Jeannin ajoi yhtiön nimiin neljä uutta nopeusennätystä, mm. seisovan kilometrin nopeusennätyksen 160 km/t 250ksm-luokassa. Vuonna 1935 Prester-Jonghi saavutti 250ksm Ranskan mestaruuden (kuljettajana Jeannin) lisäksi 350ksm sivuvaunupyörien nopeusennätyksen, ja vuonna 1936 erityisesti Georges Monneretille valmistettu ja Louis Jeanninin ennen lähtöään yhtiöstä laajasti uudistettu 350ksm DOHC-versio toi jälleen kolme (10 km, 50 mailin ja 100 mailin) maailmanennätystä. Laman keskellä isompien moottoripyörien myynti oli kuitenkin edelleen liian vähäistä, ja siksi Eichel-veljekset laajensivat kevytmoottoripyöriin, edelleen Remondinin suunnittelemilla 100ksm kaksitahtimoottoreilla: tämä toi vuodesta 1937 lähtien viimein taloudellisesti kannattavaa kauppaa ja avasi vientimarkkinoita. Erityisesti vuoden 1938 Saharan aavikon ylittäminen piskuisella Prester-Jonghin 100-kuutioisella paitsi kumosi epäluuloja kevytmoottoripyöriä kohtaan, myös toi lisämaineen kautta tuntuvan lisäyksen myyntiin. Myös isojen mallien menestys jatkui Monneretin ajaessa 1938 yhtiön nimiin uuden 20 kierroksen ennätyksen Montlhéryn pitkällä radalla - tämä siitä huolimatta, että hän kaatui kertaalleen urakkansa aikana reippaassa vauhdissa.

Ilo viimein saapuneesta taloudellisesta menestyksestä oli kuitenkin lyhytaikaista, sillä Ranska joutui syksyllä 1939 julistamaan sodan Puolaan hyökänneelle natsi-Saksalle. Maa tuli keväällä 1940 saksalaisjoukkojen salamasodalla muutamassa viikossa suurilta osin (mm. yrityksen kotipaikka Pariisin kupeessa) miehittämäksi. Tämä koitui tragediaksi yrityksen omistaneille Eichel-veljksille, jotka juutalaisina pakkosiirrettiin Saksan ylläpitämille keskitysleireille, missä heidät murhattiin eräinä juutalaisvainojen uhreina. Heidän yrityksensä joutui omistajien katoamisen vuoksi vuonna 1944 kylmälaitteita valmistavan ja polttoaineen jakelusta vastanneen SATAM-yhtymän väliaikaiseen hallintaan. Remondini jäi johtamaan yhtiön toimintaa, se sai suuremmat tilat Pariisin lähistöltä La Cournevesta (île-de-France), ja jo 1944 se sai uudeksi toiminimeksi Motos Jonghi:n.

Motos Jonghi (1944-1957)

Sodan aikana perustettu uusi Jonghi, "La Nouvelle Societé Jonghi" jatkoi valmistusta vuonna 1945 tuotemerkki Motos Jonghi:lla ensin suositulla 100-kuutioisella, jonka rinnalle tuli pian 125-kuutioinenkin versio. Sodan jälkeisen pula-ajan vuoksi ne myivät mainiosti, 125-kuutioinen peräti 12.000kpl, ja taloudellisen tilanteen helpottaessa Remondini pystyi palaamaan rakkaisiin kilpamoottoreihin. Jo vuonna 1948 yhtiöllä oli tarjota 125-kuutioinen nelitahtinen OHC-malli, mikä oli ällistyttävän moderni. Se kulki 8 hv tehollaan jo 100 km/t nopeuksia, ja toi perustajan poika Arrigo Remondinin ajamana Jonghin nimiin peräti kuusi uutta maailmanennätystä jo esittelyvuonnaan 1948. Remondini suunnitteli myös erittäin modernin nelitahtisen "Super Star 500"-prototyypin suurelle Gnome&Rhônelle, joskin lentomoottoreihin ja erityisesti suihkumoottoreihin SNECMA-yhtymän osana keskittyvä Gnome&Rhône luopui viimein malliston huipulle sijoittuvan 500-kuutioisen valmistussuunnitelmista. Vuonna 1951 seurasi työjuhdaksi tarkoitettu suurempi malli "250H", jossa oli matalatehoinen kaksitahtimoottori, sekä vuonna 1953 isohkolla pyöräkoolla varustettu 125ksm-skootterimalli. Skootteri jäi Jonghin viimeiseksi uutuusmalliksi, sillä tällä välin Ranskan mp-markkinat olivat jo kääntyneet jyrkkään laskuun mp-ostajakunnan vaihtaessa autoihin 1950-luvun alkupuolesta alkaen. Yhtiön toiminta tyrehtyi vuonnas 1957, ja viimein kokonaan Giuseppe Remondinin menehdyttyä 1959. Muukin Ranskan kukoistanut mp-valmistus haihtuisi olemattomiin 1960-luvun alussa.

Remondinin poika Arrigo, itsekin taitava moottorimies, oli toiminut 1950-luvun lopulla nousevan ranskalaistähti Jean-Pierre Beltoisen mekaanikkona tämän alkaessa kilpailla Jonghin kauniilla 125-kuutioisilla OHC- ja myöhemmin DOHC-moottoripyörillä, joista jäljemmällä hän voittaisi Montlhéry Trophyn vuonna 1959. Arrigo siirtyi Beltoisen mukana 1965-1972 F1-maailmaan, ja oli yhteistyösuhteen vuoksi mukana ranskalaisen suuryritys MATRA:n (kuuluu nykyään EADS-konserniin) V12-moottoriprojektissa sen kilpaillessa Formula ykkösissä. Arrigo auttoi myös muita tiimejä mitkä käyttivät kyseistä V12-kilpamoottoria. Jean-Pierre Beltoise aiheutti vuoden 1971 Buenos Airesin 1000km-kilpailussa onnettomuuden, kun hän työnsi kilpa-autoaan rataa pitkin sen polttoaineen ehdyttyä: kilpailun johdoissa oleva, Ferrari 312PB-prototyypillä ajava Ignazio Ghiunti törmäsi täydessä vauhdissa yllättävään esteeseen, Beltoisen työntämään Matra-Simca MS660-kilpuriin, mikä johti Ghiuntin välittömään kuolemaan Ghiuntin kuolonkolari. Edesvastuuttoman toiminnan vuoksi Beltoisen kilpailulisenssi peruutettiin, ja hän sai jälleen osallistua kilpailuihin vasta kaudella 1972.

Lähteitä

• Vintagent: Legends of Montlhéry, osa 1 (englanniksi, kuvia)

Koosteltu laajalti erikielisten Wikipedia-juttujen aineistosta, siksi GFDL: