Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
MSX parkkipirkkonäkymä
MSX muun liikenteen näkymä
Honda MSX tai joillain markkina-alueilla "Grom" (slangisana "huligaani":lle) on vuodesta 2013 Thaimaassa valmistettu 125- kuutioinen kevytmoottoripyörä. Pyörän istuinkorkeus on matala, MSX on muihin katukevareihin verrattaessa pienikokoinen tarjoten kuitenkin asiallisen ergonomian. MSX:än onkin sanottu olevan legendaarisen Honda Daxin manttelinperijä. Yhdysvalloissa Grom kuuluu olleen niin suuri menestys, että Hondan uudistetulla Eurooppa-malli CB125F:llä (CBF:n seuraaja) otaksutaan olevan myös kysyntää rapakon takana jenkkien päästyä selvästikin vikkelien kaupunkikevareiden makuun. Euroopassa suosittuja cityskoottereita urheilullisempana vaihtoehtona MSX 125 myi heti 2013 (vajaa myyntivuosi) tuhansia kappaleita. Kilpailijoiden tultua markkinoille MSX:n kaltaisilla malleilla (Benelli, Kawasaki, Kymco ja muut) on myös MSX kokenut pienen design-päivityksen, jonka myötä kritisoitua ajovaloa on muutettu.

Yleistä

Honda MSX (Mini Street X-treme) tai joillain markkina-alueilla Grom on Hondan 2012-uutuusmallien päälle Brysselin Motorshow:ssa hieman yllättäen Euroopan markkinoille julkaisema, legendaarisen 70-kuutioisen Dax:in tavoin uutta markkinasegmenttiä availeva, pienikokoinen A1-luokkaan sijoittuva hupia ja järkeä yhdistelevä urbaani sissi, Grom-nimensä mukaisesti hilpeä "huligaani". Sen 7,2kW (9,8hv) @ 7.000/min ja 10,9Nm @ 5.500/min tuottava ilmajäähdytteinen yksisylinterinen 2V-nelitahtimoottori PGM-FI ruiskutuksella on tuttu jo 2003 Innova-skootterista, varustettu kuitenkin nelilovisella vaihteistolla, ja muistuttelee jo 1958 markkinoille tulleista esi-isistään. Ajokuntoisena vaivaiset 101,7kg painava MSX rynnäköi tarvittaessa peräti 100km/t nopeudella, mikä on taajaan asutuilla seuduilla varsin tyydyttävä kyky. Kyltymättömille löytyy kiivastustarpeita kauppiailta, ja alunperin vaimeaksi moititun pakoäänen saa muutettua Eesaun bassoksi tarvikeputkilla.

Dax:in tavoin MSX on pienipyöräinen (rengaskoko 120/70-12 51L edessä, 130/70-12 54L takana) ja matala (istuinkorkeus 765mm), mutta ergonomia on yllättävän passeli ihmisen mittaisellekin kuljettajille. Polttoainetta sen kyttyrä vie 5,5 litraa, eli MSX:n meno lakkaa noin 200-250km paikkeilla jos kuljettaja unohti käydä ajoissa varikolla. Teräsputkirunkoa ryhdistää vahva emäputki, edessä 31mm USD-keula, takana monojoustin - kumpaankin saa halutessaan lisää laatua Öhlinsin tuotteilla - ja vauhdin hillitsemiseksi on tarjolla reiitetyt levyjarrut molemmissa pyörissä. Katuja valaisee projektorityyppinen lyhty jonka tehoa tosin on moitiskeltu, ja takanatulijoille MSX näyttää LED-perävaloa. Kuljettajan informointia varten MSX:ssä on digitaalinäyttö, mikä kielii nopeuden ja kierrosluvun lisäksi mm. polttoaineen määrästa ja kellonajasta. Trippimittareita on kaksin kappalein. Mittariston lippa toimii ilmanohjaimena kääntäen ajoviiman raivon ohi kuljettajan.

Himalayas white
Värivaihtoehtoina tarjolla ovat (*=ei Suomessa/ei 2015-vaihtoehtona):
  • Pearl Valentine Red (punainen),
  • Asteroid Black Metallic (musta),
  • Pearl Queen Bee Yellow (keltainen)*,
  • Pearl Himalayas White (valkoinen),
  • Candy Pisces Blue (helmiäis-tummansininen)


Valmistus tapahtuu Samutprakarn:in kaupungissa Thaimaassa päämajaansa pitävän A.P. Hondan tehtaalla mikä on jo vuosia valmistanut Suomessa myytyä CBR125R:ää, ja jos MSX:n ulkonäkö ei omistajan mielestä olisi tarpeeksi koppava, tai kulku ja käytös riittävän terävää löytyy siihen kaikenlaista tarviketta. MSX Thailand-sivuston Accessories-alasivuilla esimerkkejä. Tällä hetkellä (2/2015) Suomen maahantuoja ilmoittaa hinnaksi 3.490 € ja kulut. MSX125:n mallitunnus on JC61, ja Product Code Number (2013) on K26.

Takaisinkutsut

  • marraskuu 2014: polttoainepumpun muoviosa voi vääntyä ja estää siipirattaan liikkeen, jolloin moottori sammuu eikä ole enää käynnistettävissä. Takaisinkutsun tunnus "3GP", tarkista koskeeko se Suomeen tuotuja yksilöitä.

Viritys

Muillakin voorumeilla kuin mototissa on mainittu, että 100km/t-tehdashuippujen saavuttaminen voi olla työlästä. Tehosyöpöistä (huippunopeudellahan siis tasapainotila teho=vastukset) suurin on kuiva nahkea toisioketju, renkaiden alipaine nostaa myös niiden rullausvastusta, ja erinäisiä muitakin pienempiä (päällä makaavat jarrut, pyöränlaakerit, ilmanvastusseikat jne. - jopa märän ajoradan lisävastus) mitkä vievät nopeasti yli 5:kin km/t. Moottori voi lyhyessä ajossa karstoittua (vaikkapa venttiilit eivät karstan takia sulje tiiviisti, männänrenkaiden jumittelu), ja monesti superbensoista kuten Shell V-Powerista on kerrottu olleen ainakin kuvitteellista hyötyä.

Varta vasten MSX 125:een suunniteltua 160cc-sarjaa spesiaali-ECU:lla tarjoaa ainakin Yuminashi ja 143- tai 181-kittiä Takegawa. Takegawalla nyt myös öljypumppu-upgrade ja 4V-kansisarja isoihin pyttyihin. Yuminashin sarjoja on foorumitietona mainittu keskentekoiseksi, eli että olisi esiintynyt kiertokankien rikkoja - myös Yuminashin kehnoa työn yleislaatua on moitittu. Saksalainen AM Racing kuuluu välittävän tuotteita Thaimaasta ainakin Saksaan, mutta toimittaako edelleen Suomeenkin jää kysyttäväksi. Kitaco tarjoaa kytkinkoppasarjaa, missä asiallinen panos-öljysuodatin ja kytkimen billet-alumiininen "spring plate" (alkuperäisen sanottu murtuneen joissain tapauksissa, ja rikkoneen moottoria): Seloste/asennusvid 28:55 min (englanninkielinen).

Motot 4T-tekniikan MSX125-threadissa on esitetty eo. kittejä edullisemmaks vaihtaa kiinalainen virimoottori, kaasutin ja Monkey-sähkösarja jättäen MSX125:n alkuperäisosat varalle palautettavaksi pyörään esimerkiksi ennen myyntiä, tai käryn/vastoinkäymisten jälkeen. "Only in America...": Grom 150 (Yuminashi) turbolla.

MSX:stä sanottua

Lukijatestin arvosana (Maxitest) on 11/2014 ollut 7,95 ja arvioita 10kpl, eli arvosanojen keskiarvo sijoittuu samaan mm. DT125X kanssa (7,99) ja hieman paremmin kuin DT125RE (7,36). Sanalliset arviot kertovat ajon ja hallinnan helppoudesta juuri kaupunkiajossa, pienestä 2l/100km kulutuksesta ja hyvistä jarruista. 100km/t huippunopeutta valitellaan, valoteho ei ole hyvä, ja vakioputkella ääni on liian vaimea. MOTORRAD-lehden testi kertoo koeajokuskien jonottaneen MSX-vuoroaan - ei MSX:n käsivarsia venyttävän tehon, vaan sen hilpeän ajettavuuden takia. Urbaanissa pikkupyörittelyssä ajonautinto onkin tärkeämpi pointti kuin 125-kuutioisen nelitahtipyörän kaikissa tapauksissa aika kesy suorituskyky.

MSX:n suoriin kilpailijoihin lukeutunee Kawasaki D-Tracker 125 pienillä 14-tuumaisilla pyörillä, millä on tarkalleen sama 7,95-arvosana Maxitestissä (2 arviota, ei vielä luotettava). D-Trackerista hieman lisää tietoa Vähän myydyt 125-mallit-Wikijutussa. Kawasaki on lokakuussa 2015 esitellyt hyvin paljon MSX-muottia noudattavan Z125-mallinsa 12-tuumaisilla pyörillä, josta saa automaattivaihteisen perusversion, tai "Pro"-version tavallisella jalkavaihteistolla. MSX voisi olla helpompi ja vähemmän paneutumista vaativa kuin 125cc-Monkeyt (joita voisi luonnehtia puhtaasti harrasteajoneuvoiksi), ja se on vaihtoehto myös hieman jörömmille järkipyörille (CBF, CK1, YBR) - erityisesti suurkaupunkien alueella, missä ei tarvitse ajatella esimerkiksi maantieajoon tai sorateille kelpaamista.

Lehdistön kertomaa mm.:

Honda Grom Scrambler Concept 2015

Honda on Tokion moottorimessuilla 2015 esitellyt monien muiden konseptien ohella kaksi uutta Grom`in (maailman nimi MSX 125:lle) nappularengas-prototyyppiä, joista ohessa amerikkalaisen CAR & DRIVER-lehden englanninkielinen esittelyjuttu. Hilpeä Grom/MSX on ollut Yhdysvalloissa varsin menestyksekäs mp-malli.

Honda Monkey 125 vuodelle 2018

Honda on Tokion moottorimessuilla 2017 esitellyt retrotyylisen uuden Monkey-mallin, jonka tekniikka vaikuttaisi nojautuvan MSX 125:een, ja mikä niin muotoilun kuin värivalinnankin kautta apinoi vanhaa jäykkäperä-Monkeyta.

Kilpailijat

Kawasakin päivitettyä D-Trackerin korvaajaa MSX:n kaltaiseksi Z125:ksi on nyt myös Benelli tulossa markkinoille hyvin samanlaisella mallilla TNT 125 tuoreen Moto-Station`in uutisen (ranskankielinen, kuvia) mukaan,

Linkkejä


Laati Juhojeesus, viilasi mustavi

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista