Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
REX-pääkonttori Halmstad
REX on ruotsalainen, Axel Peter Nilssonin vuonna 1896 Halmstadissa perustama polkupyörien, mopojen ja moottoripyörien valmistaja. Se toimii yhä polkupyörä-alalla, muttei harjoita enää omaa valmistusta vaan käyttää malleissaan Kauko-Idän alihankkijoita. Mallisto käsittää myös erilaisia leikkivälineitä kuten vaikkapa lastenpyöriä ja polkuautoja, kickboardeja ja kärryjä.


Historiikkia

Halmstadissa miesten asusteliikettä pitänyt Axel Peter Nilsson ryhtyi päätoimialansa ohella valmistamaan 1890-luvulla valtaisan suosion saaneita polkupyöriä liikkeensä piharakennuksessa. Kysyntä oli niin vilkasta, että Nilsson myi viimein vuonna 1901 asusteliikkeen pois, ja 1902 ensimmäinen pyöräverstas oli toiminnassa Nissen-joen (eräs Etelä-Ruotsin pisimmistä 186 km:llaan) itärannalla. Jo vuonna 1908 Nilsson valmisti ensimmäisen REX-moottoripyörän vahvistetulla polkupyörän rungolla, ja laadukkaaksi tunnetulla nelitahtisella Motosacoche-apumoottorilla. Vuotta myöhemmin, tehtaan työllistäessä jo 80 ihmistä, yhtiömuoto muuttui osakeyhtiö "Aktiebolaget Maskinfabriken REX":iksi.

Kevytmoottoripyörälinja käytti 1937-1955 englantilaisen Villiers`in sekä pääasiassa saksalaisten Victorian ja Zündappin moottoreita, tai JLO-apumoottoreita "Iloped"-mopedeissaan. REX oli myös kaksipyöräisten alalla valssattujen teräsosien merkittävä toimija Ruotsissa, sillä kaikki muut paitsi Monark käyttivät mm. REX-vanteita. Vuoden 1952 lakimuutos, mikä määritteli Ruotsiin uuden mopediluokan, oli tärkeä REX:in menestykselle sillä niiden hyvän menekin vuoksi yritys valmisti omaa mallistoaan aina vuoteen 1971 asti (125-200ksm moottoripyöriä 1952-1961). Itävaltalainen KTM tuli sitten REX-mopedien valmistajaksi aina vuoteen 1980 asti.

Kovan hintakilpailun vuoksi moni Euroopan polkupyörävalmistaja siirtyi käyttämään alihankkijoita Kauko-Idässä, näin myös REX. Vuonna 2004 jo muut kuin teräs-pyörärungot valmistutettiin Taiwanissa, ja viimein 2008 lähtien tehtaan oma kokoonpano Ruotsissa loppui yhtiön hankkiessa siitä eteenpäin pyörämallinsa ulkomailta. Omaa tuotantoa ovat vielä erilaiset leikkikäyttöön tarkoitetut tuotteet kuten lasten pikkupyörät ja polkuautot, kickbiket ja kärryt.

Linkkejä


Lähteinä käytetty mm. Wikipedia SE:tä, siksi GFDL:


Tavallisesti MotoWikiin kirjoitettujen tekstien tekijänoikeudet ovat niiden kirjoittajilla ja Motot.netillä on oikeus julkaista tekstejä vapaasti Motot.net-sivustolla. Kyseisten tekstien julkaisemiseen muualla tarvitaan kirjoittajien lupa.

GNU Free Documentation License

Tämä artikkeli on poikkeuksellisesti kirjoitettu GNU Free Documentation License ehtojen mukaisesti. Tätä huomautusta ei saa poistaa ellei GFDL-ehtojen mukaista sisältöä poisteta.

Tämän artikkelin lähde: Wikipedia

Lue lisää GFDL:n käytöstä MotoWikissä...

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista