Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tien päällä Gileran supermotolla

Mopoon tutustuminen kannattaa aloittaa lukemalla mukana seuraava ohjekirja ja perehtymällä hallintalaitteiden ja katkaisimien toimintaan. Kytkimien toiminta ja mopojen yksityiskohdat vaihtelevat, jotkut vaihteelliset mopot eivät esimerkiksi käynnisty kytkin pohjassa, joten selvitä oman moposi piirteet ennen käyttöönottoa. Seuraavat neuvot ovat hyödyksi mopoilua aloitettaessa. Liikenteessä tulee aina ajaa sääntöjen mukaan ja muut huomioon ottaen. Käytä ajaessasi aina kypärää ja suojaavaa vaatetusta äläkä koskaan aja alkoholin vaikutuksen alaisena. Muista vanha tuttu kolmikko, eli valo(ajovalot päällä), vilkku(oikea-aikainen käyttö) ja väli(riittävä turvaväli sekä edessä että takana).

Käynnistäminen

Kun vaihde on vapaalla, vedä kaasu päälle tai väännä hieman kaasua ja pidä kaasukahva siinä asennossa. Nouse mopon päälle, vedä käynnistyspoljin esiin ja polkaise ripeästi tai paina käynnistysnappulaa. Kun saat mopon käyntiin, vähennä kaasua tai ota ryyppy pois päältä. Anna koneen lämmetä hetken aikaa ennen ajoon lähtöä. Pieni kaasun käyttö auttaa asiaa, mutta vältä korkeita kierroksia kylmällä moottorilla.

Liikkeellelähtö

Ajoon lähtiessäsi paina kytkin pohjaan ja kytke ykkösvaihde päälle. Varmista istuvasi ryhdikkäästi satulan etuosassa, jottei mopo lähde keulimaan. Kierrä kaasua, kunnes kierrokset nousevat selvästi, mutta älä kierrätä moottoria äärirajoilla. Nosta kytkintä hitaasti, mutta kun tunnet kytkimen ottavan kiinni, nosta se reippaasti ylös, jottei kytkin luista. Älä unohda kaasua tai muutoin moottori sammuu. Kun saat mopon liikkeelle ja löydät tasapainon, siirrä jalat jalkatapeille niin, että pystyt sekä vaihtamaan vaihdetta ja käyttämään takajarrua.

Vaihteiden vaihtaminen

Vaihteiden vaihtaminen tapahtuu siten, että kun kierrokset ovat nousseet tietyllä vaihteella tarpeeksi korkeiksi, löysäät kaasua. Sitten vedät kytkimen pohjaan ja vaihdat vaihteen(yleensä nostamalla vaihdepoljinta), kytkin takaisin ja nostat kierroksia. Yleensä vaihteisto on 1 alas ja loput ylös, eli vapaalta vaihdetaan ensin alaspäin ja sitten ylöspäin, kun halutaan suurempi vaihde. Tällöin ykkös- ja kakkosvaihteen välissä pitää poljinta nostaa reippaasti, jottei vaihteisto menisi takaisin vapaalle. Vaihteistoja on kuitenkin erilaisia, joissain on kaikki vaihteet samaan suuntaan ja toisissa ne ovat käänteisessä järjestyksessä. Tarkempia ohjeita vaihteiden toiminnasta löytyy oman moposi ohjekirjasta.

Jarruttaminen

Jarrutuksissa kannattaa yleensä käyttää molempia jarruja. Samalla on vedettävä kytkin pohjaan, jotta moottori ei sammuisi. Mopon jarrutusmatka on pelkkää takajarrua käytettäessä paljon pidempi kuin tehokkaalla tavalla jarrutettaessa, joten etujarrun tehokasta käyttöä kannattaa ehdottomasti harjoitella. Hiekkatielläkin kannattaa jarruttaa kohtuullisesti etujarrulla. Ole kuitenkin varovainen! Yleisin aloittelevan mopoilijan virhe on voimakas jarrutus etujarrulla liukkaalla alustalla, joka johtaa eturenkaan lukkiutumiseen ja lähes varmaan kaatumiseen. Purista siksi etujarrua aluksi varovasti ja lisää puristusta vähitellen. Vältä nopeita kahvan nykäisyjä. Nykäisy saattaa aiheuttaa tehokkaalla jarrulla takarenkaan ilmaannousun sekä aloittelevalle kuskille kaatumisen eteenpäin niin, että mopo tulee "niskaan" tai eturenkaan lukkiutumisen ja kaatumisen. Jarruttamista kannattaa ehdottomasti harjoitella jossain syrjäisellä alueella. Ota huomioon myös ajo-olosuhteet; sade ja liukas ajoalusta vaikuttavat heikentävästi renkaiden pitoon ja pidentävät jarrutusmatkaa.

Moottorijarrutus tarkoittaa nimensä mukaisesti moottorilla jarruttamista. Ajossa laitetaan kytkin pohjaan, vaihde pienelle ja kaasu pois. Sitten kytkintä päästettäessä alkaa takarenkaan liike pyörittää moottoria, ja saa kierrokset nousemaan seka vauhdin hidastumaan. Toisin kuin 4-tahtisilla, voimakasta moottorijarrutusta tulee ehdottomasti välttää 2-tahtimopolla. Öljyn saaminen pienenee minimiin, vaikka kierrokset nousevat. Pitemmän päälle kone väljistyy ja kylmänä voi leikata suoraan kiinni.

Ohjaustekniikka

Hitaissa nopeuksissa mopo käyttäytyy polkupyörän tavoin, eli tankoa ja samalla etupyörää käännetään siihen suuntaan, mihin halutaan kääntyä. Normaaleissa ajonopeuksissa suunnanmuutokset voi hoitaa nojaamalla haluttuun kääntymissuuntaan, mutta on olemassa parempi ja nopeampi tapa. Moottoripyörä ja myös mopo käyttäytyy kävelyvauhteja suuremmissa nopeuksissa ohjauksen suhteen käänteisesti, eli kallistuu ja kääntyy vastakkaiseen suuntaan kuin tankoa on käännetty. Ensi kuulemalla tämä vaikuttaa järjettömältä, mutta totta se on. Tekniikkaa kutsutaan vastaohjaukseksi ja se on nopeampi tapa suunnan muutokseen kuin pelkkä nojaaminen haluttuun suuntaan. Vastaohjaus kannattaa opetella hyvin. Jos "väärään suuntaan" ohjaaminen tuntuu luonnottomalta, ajattele työntäväsi sen puoleista kahvaa, mihin haluat kääntyä. Jos haluat kaartaa vasemmalle, työnnä vasemman puoleista tankoa eteenpäin ja päinvastoin.

Ajaminen

Aluksi kannattaa ajaa lähes kävelyvauhtia, koska se on vaikeampaa kuin perusajo ja silloin oppii hyvin tasapainon. Pidä selkä suorassa ja katse ylhäällä, niin näet mihin olet menossa. Tukeva ote tangosta ja rungon/tankin puristaminen polvilla auttaa mopon hallinnassa. Ole rauhallinen äläkä hätäile. Kääntymistä kannattaa harjoitella jossain aukella kentällä ja ajaa vaikka kahdeksikkoa. Sitten kun hallitset nämä asiat ja sinulla on mopokortti niin voit mennä ajamaan liikenteeseen. Ohjatessasi mopoa, muista, että mopo menee sinne minne katseesi on suuntautunut. Jos kaadut, älä ota käsillä vastaan, vaan pyri kaatumaan, niin, että liike ikäänkuin jatkuu. Jos otat käsillä vastaan, on rannemurtuman riski melko suuri. Jos kaadut ja luisut vaikkapa selälläsi, älä pyri nousemaan, ennenkuin vauhtisi on pysähtynyt.

Moposkootteri

Nykyisten moposkoottereilla ymmärrettävien kaksipyöräisten lisäksi teksti koskee kaikkia mopon näköisiä, variaattorivedolla varustettuja menopelejä.

Käynnistäminen

Käytännössä kaikissa moposkoottereissa on sähkökäynnistys. Moposkootteri käynnistetään vetämällä jompaakumpaa jarrukahvaa ja pitämällä käynnistysnappia pohjassa, kunnes moottori käynnistyy. Tarpeen vaatiessa moottorin voi käynnistää myös käynnistyspoljinta polkemalla, jolloin ei tarvita jarrun samanaikaista käyttöä. Kylmälle moottorille on annettava käynnistettäessä hieman kaasua tai käytettävä käsiryyppyä, jos skootterissa sellainen on. Yksityiskohtaiset ohjeet käynnistämisestä löydät moposkootterisi ohjekirjasta.

Vaihteisto ja kytkin?

Koska nykyaikaisissa moposkoottereissa on keskipakokytkin ja variaattorivaihteisto, vaihteista tai kytkimen käytöstä ei tarvitse huolehtia. Säätelet vauhtia siis ainoastaan kaasukahvalla.

Liikkeelle lähdetään päästämällä kumpikin jarru ja vääntämällä kaasua riittävästi. Kaasun vääntämisen ja liikkeellelähdön välillä on pieni viive, jolloin moottorin kierrokset nousevat. Liikkeelle lähdettäessä tuntuu pieni nykäys, kun keskipakokytkin ottaa kiinni. Halutun nopeuden saavutettua kaasua höllennetään niin, että kyseinen nopeus säilyy tasaisena.

Jarruttaminen

Jarrutettaessa hellitä kaasu ja jarruta tasaisesti molemmilla jarruilla. Jarrutettaessa suurin osa painosta siirtyy eteen, joten etujarrun käyttö mahdollistaa lyhyemmän jarrutusmatkan. Ole kuitenkin varovainen etenkin liukkaalla alustalla. Liian raju tai äkkinäinen jarrutus etujarrulla voi johtaa etupyörän lukkiutumiseen, joka on yleisin kaatumissyy. Etujarrua tulee käyttää ensin varovasti ja sitten lisätä puristusta tasaisesti, kunnes skootteri on pysähtynyt. Muista käyttää myös takajarrua, varsinkin jos tarvitset tehokasta jarrutusta. Harjoittele jarruttamista turvallisella alueella.

Alkuperäisen tekstin on kirjoittanut Vauhtiviivatarra.

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista