Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Keith Ronald Campbell (syntynyt 2. lokakuuta 1931, Melbourne/AUS - kuollut 13. heinäkuuta 1958, Circuit automobile de Cadours, Toulouse/FRA) oli kilpamoottoripyöräilijä, joka saavutti vuonna 1957 ensimmäisen australialaisajajan moottoripyörien WGP-mestaruuden 350ksm-luokassa Moto Guzzilla (kolme voittoa, kakkonen Mansaaren TT-ajoissa). Hän oli naimisissa kuuluisan mp-mestarikuljettaja Geoff Duken kälyn, Geraldine Reid:n kanssa. Rento ja iloinen Campbell oli Euroopassa asumisensa aikana saanut lempinimikseen "Tweety":n (nuoren Campbellin parrankasvu oli vähäistä) lisäksi "Shambles Campbells" silloisen kuljetusautonsa, vanhan RAF-ambulanssin sotkuisuudesta ja epäjärjestyksestä (shambles = sekasotku).

Seuraavana vuonna, osallistuessaan moottoripyörien Grand Prix de Cadours-kilpailuun samannimisellä radalla, hän ajautui ulos heti ensimmäisellä kierroksella "Cox` Corner"-nimisessä mutkassa osuttuaan edellisen sivuvaunuluokan jättämään öljyvanaan, kaatui, ja kuoli välittömästi kallomurtumaan osuttuaan radanvarren esteisiin. Samainen mutka oli vuonna 1950 koitunut lupaavan ranskalaisen autourheilija Raymond Sommerin (ennen II. maailmansotaa itsensä Enzo Ferrarin johtaman Maserati-tehdastiimin kuljettaja, ja ainoa joka 1948-1950 pystyi voittamaan ylivoimaisia Alfa Romeo 158-autoja ratakilpailuissa) kohtaloksi, kun hänen Cooper T12-kilpa-autonsa alkoi mutkasta ajauduttuaan kieppua, ja Sommer sinkoutui irti saaden Campbellin tavoin kuolettavia vammoja.

Campbell oli myös lahjakas auto-kilpailija, ja hän oli ensimmäinen australialainen maailmanmestari jo kaksi vuotta ennen paljon huomiota herättänyttä Jack Brabhamin F1-titteliä (toistaiseksi ei ole löytynyt varmistusta toisista lähteistä).

Ura

Campbell muutti kaudelle 1953 pysyvästi Eurooppaan, kun hän 1951 lähtien vanhan mantereen kilpailuihin osallistuttuaan ja hyviä tuloksia kerättyään alkoi saada kilpailujärjestäjiltä riittävästi starttirahoja. Hän saavutti kaudella yksityisellä Nortonillaan joitain merkille pantavia voittoja pienemmissä kilpailuissa. Kaudella 1954 hän saavutti jo viidennen sijan debyytissään WGP-sarjaan kuuluneessa Belgian GP:ssä vaikealla Spa-Francorchampsin radalla (500ksm Norton). Moto Guzzi pestasi lahjakkaan Campbellin tehdastiimiinsä vuonna 1956, ja tehtaalta lainaksi saadulla kalustolla hän voitti Melbournen olympiakisojen 1956 yhteydessä pidetyn "Olympic TT"-kilpailun. Kaudella 1957, kun tallin muut kuljettajat (Bill Lomas, Dickie Dale ja Giuseppe Colnago) olivat kaatumistensa jälkeen toipilaina, Campbell näytti kyntensä tehdaskalustolla kotiseuduilla jo kauden toisessa osakilpailussa, vaaraliisella Mansaaren TT-radalla, tuomalla Guzzinsa ruutulipulle kakkosena erään elämänsä upeimmista TT-kilpailusta ajaneen Bob McIntyren jälkeen. Hän voitti seuraavat kolme GP-kilpailua (Hollannin ja Belgian GP:t, Ulster Grand Prix), ja voitti näin maailmanmestaruuden 8 pisteen erolla finaalin voittaneen Gilera-kuljettaja Bob McIntyren edeltä. Campbell osallistui myös 500ksm-kilpailuihin, mutta kaatui Moto Guzzin vaikeasta ajettavuudestaan pelätyllä V8-moottorisella "Otto" (=kahdeksan) kilpapyörällä kauden päättävän Monzan GPDN-kilpailun harjoituksissa - tämä kehnosti päättynyt kisa olikin V8-Guzzin viimeinen esiintyminen GP-radoilla.

Kaudella 1958 hän ei yrityksistään huolimatta saanut paikkaa harvoista tehdastalleista: monet italialaistallit olivat näet lopettaneet yhteisen "Patto di Astensione"-poisjääntisopimuksen perusteella. Hän sai kuitenkin varmistettua kaksi erinomaisesti prepattua Nortonia englantilaistukija Reg Deardenilta, joilla hän saavutti Assenin TT-radalla kakkossijan 350ksm-luokassa, ja Belgian GP:ssä hän pystyi sijoittumaan 500ksm-luokassa kakkoseksi ylivoimaisilla MV Agustoilla ajaneiden Surteesin ja Hartlen väliin, sekä 350ksm-luokassa pronssille (tämä Deardonin 350ksm-Norton menisi sittemmin rhodesialaisen Gary Hockingin käyttöön). Starttirahoja tienatakseen Campbell osallistui heinäkuussa WGP-sarjaan kuulumattomaan "Grand Prix de Cadours"-kilpailuun samannimisellä, Toulousen lähelllä sijaitsevalla radalla. Voitettuaan jo 350-kuutioisten lähdön, ja ajettuaan 500-luokan harjoituksissa uuden rataennätyksen, hän kaatui 500-kuutioisellaan introssa kuvatulla tavalla, ja menehtyi saamiinsa vammoihin välittömästi. Kymmenestä WGP-sarjan osallistumisestaan Campbell oli saalistanut 8 (MotoGP-muistosivun mukaan 7) podiumtulosta, joista kolme oli voittoja. Campbellin ruumis tuotiin Mansaarelle missä hän oli pitänyt Euroopan asuinpaikkaansa, ja hänet on haudattu välittömästi TT-radan vieressä sijaitsevalle, pääkaupunki Douglasin hautausmaalle.


Lähde: Motorsportstatistik, Keith Campbell (laaja juttu saksaksi)

Linkkejä

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista