Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Daelim Motor Company, Ltd., nyttemmin DNA Motor, on Etelä-Koreassa vuonna 1962 perustettu Daelim-jättikonsernin l. nykyisin DL Groupin (chaebol) alayhtiö. Se alkoi vuonna 1963 valmistaa lisenssillä Hondan moottoripyöriä Etelä-Korean markkinoille. Yhtiö keskittyi pienempiin, alle 250 cm³ moottorikokoihin. Vuonna 1976 Daelim Motor Co. perusti oman TK-keskuksensa Hamamatsuun, Japaniin (Honda-päämajan lähistölle), ja vuodesta 1977 lähtien se alkoi tarjota täysin omaa suunnittelua edustavia moottoripyörämalleja.

Vuonna 2018 Daelim Motor Co.:sta erotettiin erillinen Daelim Motorcycle-alayhtiö, ja vuodesta 2021 lähtien se tunnetaan muitakin moottoriajoneuvoja ja moottoreita valmistavana DNA Motors:ina. Moottoripyörämalleja myydään kuitenkin edelleen Daelim-merkkisinä ainakin vientimarkkinoilla. DNA Motorsiin on sulautettu myös Hyosung. DNA Motorsin päämaja on Gyeongsangnam-do:ssa Etelä-Korean samannimisessä eteläisessä maakunnassa, mutta tuotantopaikka on Changwon, mikä sijaitsee noin 40 kilometriä länteen Pusanista. DNA Motorsilla ei tällä hetkellä (11/2021) näytä olevan maahantuojaa Suomessa.

Linkit

' DNA Motors kotisivu (englanniksi)


Kerätty aineistoa Wikipedian Daelim-artikkeleiden eri kieliversioista, siksi GFDL:



Tavallisesti MotoWikiin kirjoitettujen tekstien tekijänoikeudet ovat niiden kirjoittajilla ja Motot.netillä on oikeus julkaista tekstejä vapaasti Motot.net-sivustolla. Kyseisten tekstien julkaisemiseen muualla tarvitaan kirjoittajien lupa.

GNU Free Documentation License

Tämä artikkeli on poikkeuksellisesti kirjoitettu GNU Free Documentation License ehtojen mukaisesti. Tätä huomautusta ei saa poistaa ellei GFDL-ehtojen mukaista sisältöä poisteta.

Tämän artikkelin lähde: Wikipedia

Lue lisää GFDL:n käytöstä MotoWikissä...

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista