Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Bajaj on intialainen konglomeraatti, jonka Sri Jamnalal Bajaj (1889-1942) perusti Mumbaissa (tuolloin, Intian kuuluessa Iso-Britannian Kansanyhteisöön, englantilaisittain Bombay) vuonna 1926. Yhtiöryhmään kuuluu 37 yritystä, ja se on eräs vanhimmista ja suurimmista konglomeraateista Mumbaissa. Yhtiöryhmän lippulaiva on ajoneuvoteollisuuden (2- ja 3-pyöräiset) alalla vuodesta 1944 lähtien toiminut, Punessa kotipaikkaansa pitävä Bajaj Auto, mutta konglomeraatti toimii myös kodinkoneiden, valaistuksen, sekä raudan ja teräksen valmistajana, ja palvelualalla vakuutustoiminnan, matkailun sekä rahoituksen parissa. Yritystä johtaa vuodesta 2005 lähtien perustajan jälkeläinen neljännessä sukupolvessa, pitkäaikaisen pääjohtaja Rahul Bajajn (s. 10.6.1938) poika Rajiv Bajaj, ja myös tämän veli Sanjiv vetää laajan yritysryhmän liiketoimia. Vuonna 2015 Bajaj-ryhmä oli Intian pörssilistattujen yritysten suuruusjärjestyksellä 23:nnella sijalla, ja erikseen Bombayn pörssissä listatun Bajaj Auton (josta Bajaj omistaa suurimman vajaa 50% osuuden) tulos tilikaudella 2015-2016 oli 500 miljoonaa US-taalaa.

Historiaa

Bajaj alkoi 20. marraskuuta 1944 tuoda ulkomailla valmistettuja kaksi- ja kolmipyöräisiä ajoneuvoja Intiaan, ja toimintaa harjoittava Bajaj Auto perustettiin yhtiönä 26. marraskuuta 1945. Vuonna 1959 se sai Intian valtiolta luvan valmistaa italialaisen Piaggio-monialayrityksen Vespa 150-skoottereita lisenssillä Intian markkinoille. Vuonna 1960 siitä tuli julkinen osakeyhtiö, ja vuonna 1970 se oli saavuttanut 100.000 moottoriajoneuvon valmistusmäärän. Bajajn menestys jatkui rivakkana, sillä vuonna 1977 se valmisti tuon 100.000 ajoneuvoa jo vuodessa, ja tehdaskapasiteetin laajentuessa 500.000 kappaleen vuosimyynti saavutettiin vuonna 1986 samalla kun Bajaj laajensi tuotepalettiaan skoottereista sekä niihin pohjautuvista kolmipyöristä pienen iskutilavuuden moottoripyöriin Kawasakin kanssa 1984 solmitun yhteistyö-, jakelu- (2008 eriytetty Probiking-myyntiketju) ja teknologian siirtosopimuksen puitteissa. Samana vuonna 2008 Bajaj Auto eriytettiin kolmeksi eri toimialueen yhtiöksi: ajoneuvovalmistus, rahoitus-, sekä sijoitus- ja investointitoiminta.

Vuonna 1995 yhtiö valmisti jo miljoona ajoneuvoa vuodessa, ja se alkoi yhä enemmän karistaa skootterivalmistajan imagon harteiltaan. Bajaj Auto oli 24% vähemmistöosakas kolmipyöräisiä "Bajaj Tempo"-tuotemerkillä yhteistyössä Daimler-Benzin, Tempo-tuotemerkin omistajan kanssa harjoittaneessa Firodia:ssa, mutta vuonna 2001 sai Daimler-Benzin osuuden ostettuaan osake-enemmistön, jonka jälkeen vuonna 2005 yritys nimettiin uudelleen "Force Motors":iksi. Samalla niin Tempo- kuin Bajaj-nimi jäivät pois tuotepaletista, Bajaj:n vastustuksesta huolimatta. Vuonna 2007 Bajaj Motors tuli osakeomistajaksi KTM:ssa samalla kun se alkoi myydä ja sittemmin valmistaakin itävaltalaisyhtiön tuotteita. Kevytautojen valmistus alkoi vuonna 2010 yhteistyössä Renault/Nissan-ryhmän kanssa, ja niillä Bajaj tarjoaa seuraavia askelmia kolmipyöräisistä nelipyöräisiin vaihtaville asiakkailleen: kolmipyöräisissä Bajaj on maailman johtava valmistaja, ja sillä on hallitseva asema (57%) Intian markkinan kolmipyöräisissä ajoneuvoissa. Vuonna 2017 Bajaj solmi yhteistyösopimuksen Triumphin kanssa iskutilavuudeltaan keskikokoisten moottoripyörien valmistamisesta, ja samana vuonna päättyi 33-vuotinen yhteinen polku Kawasakin kanssa, kun Bajajn yhteistyö KTM:n kanssa syveni. Moni muukin eurooppalainen mp-valmistaja on sijoittanut valmistustoimintaa Intiaan päästäkseen hyvin väkirikkaan maan markkinoille, ja hyötyäkseen edullisemmista valmistuskustannuksista.

Kappalemäärissä mitattuna Bajaj-ryhmä on maailman neljänneksi (joissain lähteissä tätä nykyä jo kolmanneksi) suurin kaksi- ja komipyöräisten ajoneuvojen valmistaja. Alustava esittelyjuttu perustuu pitkälti Wikipedia EN/DE-artikkeleihin, siksi GFDL:


Tavallisesti MotoWikiin kirjoitettujen tekstien tekijänoikeudet ovat niiden kirjoittajilla ja Motot.netillä on oikeus julkaista tekstejä vapaasti Motot.net-sivustolla. Kyseisten tekstien julkaisemiseen muualla tarvitaan kirjoittajien lupa.

GNU Free Documentation License

Tämä artikkeli on poikkeuksellisesti kirjoitettu GNU Free Documentation License ehtojen mukaisesti. Tätä huomautusta ei saa poistaa ellei GFDL-ehtojen mukaista sisältöä poisteta.

Tämän artikkelin lähde: Wikipedia

Lue lisää GFDL:n käytöstä MotoWikissä...

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista