Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
1996 Red Rose hienossa alkuperäiskunnossa (luvalla)
Aprilian mallit Red Rose (1989-1994) ja Classic (1995-1998) kuuluvat 2-tahtisten kustomien sarjaan. Niiden ROTAX-perusmoottoreita 123 ja myöhemmin 122 on käytetty monissa Aprilian muissakin malleissa pienin eroin, ja moottoreista on tietyin muutoksin (sytkäboxi, RAVE toimimaton/toimiva, kaasutinsäädöt, Euro-saastenormit 1 & 2) ollut useita tehoversiota aina täystehoiseen 21kW-versioon asti. Moottoreiden vara- tai korvaavia tarvike- tai viriosia on vielä saatavilla pääosin hyvin, mutta joissain Red Rosen tai Classic`in erityisosissa näyttäisi jo olevan hankaluuksia. Samoin etenkin varustelun osalta saatavuus on vaikea, eli lie jo lähinnä käytettyjen / purkuosien varassa. Varaosa (ital.) ricambi; (ransk.) pièces de rechange, (saks.) Ersatzteile.

Aprilia-kustomit jäivät 125cc-markkinoilla harvinaisempien erikoisuuksien (Laverda-kustomi jm.) ja Japsi-valtavirran väliseen marginaaliin. Ne ovat kestäviä, eli edelleen (2014) jopa vanhempaa Red Rose:a näkyy varsin hienosti säilyneinä käytettyjen markkinapaikoilla. Mallit eivät ole niin harvinaisia, että niille voisi ennustaa erityistä keräilyarvoa, mutta korkean tehon ja japanilaiskustomeihin verrattuna hienojen ajo-ominaisuuksien vuoksi ne ovat hauskoja kuriositeettejä. Ajoneuvotilastot-sivun mukaan 3/2015 rekisteriin on merkitty Red Roseja 73 kpl, ja Classiceja 16 kpl (tilasto päivittyy, kpl-määrät voivat elää).

Red Rose

on ROTAX 123-perusmoottorilla varustettu ensimmäisen sukupolven Aprilia-kustomi, mallitunnus "AE". Sen muotoilu porrastetulla "King&Queen"-tyylisellä satulalla ym. detaljeilla on hyvin 1980-luvun henkinen, samoja piirteitä on löydettävissä monista kyseisen ajan isommista japanilaiskustomeista kuten Yamahan XV750 ja XV1000 Virago-malleista. Moottori on tuttu mm. Aprilian AF1 (1988-1993), RS (1993-1997), Tuareg Rally (1988-1991) sekä Pegaso/RX (1989-1994) malleista. Ranskalaisen ETAI:n Revue Moto Technique 80.1, ISBN 2726890741, mikä käsittelee mm. AF1- ja Red Rose-malleja on loppuunmyyty, mutta saattaa löytyä käytettynä esimerkiksi amazon.fr:n markkinapaikalta. Suttuinen Aprilian Rotax123-remonttiopas (kuvat+englanninkielinen tekstiosa) esimerkiks read only tai sama, mutta pdf - vaatii nykyään rekisteröitymisen tai kirjoittajan mielestä hitusen edelläolevia siistimpänä täältä (read/download). Varsinaisia Red Rose-korjausoppaita (runko, alusta, varusteet) tai manuskoja ei lyhyellä etsimisellä tullut esiin. Red Rose 50 ja 125 ovat pitkälti yhteneväiset (Minarelli vs. Rotax-moottori, 18 tuuman etupyöräkoko 19 sijaan, alhaisempi paino, nahkakotelo matkustajan istuintyynyn tilalla), RR50:n italiankielinen käsikirja on ladattavissa Serviceaprilia:n sivulta (vaatii nykyään tunnukset), ja Aprilia lie tarkoittanut sen korvaavan erillisen 125-käsikirjan.

Classic

on ROTAX 122-perusmoottorilla varustettu toisen sukupolven Aprilia-kustomi, mallitunnus "MF", jonka muotoilu on seesteisempi ja mallinimen mukaisesti klassinen. Perusmoottori löytyy mm. Aprilian RS/Tuono (1997-2013), RX (1995-2011), MX/SX (2004-2011) sekä ETX125-mallista (1998-2001).

Classic`in käyttö- ja huolto-ohjeita on eri kieliversioina ladattavissa Serviceaprilian sivulta (vaatii nykyään rekisteröitymisen?). Valitettavasti vastaavaa teosta ei ole enää Red Rose 125-mallille. Ranskalaisen ETAI:n Revue Moto Technique 111.2, ISBN 2726891454, käsittelee Aprilian RS/ETX/Classic-mallia, kustantajan tapaisesti korjausopas kattaa kaksi moottoripyörää toisen ollessa Honda VTR1000. Opas on ainakin tällä hetkellä loppuunmyyty, mutta saattaa löytyä esim. amazon.fr-kauppapaikalta tai ebay.fr:n kautta. APRILIAn 137s kolmikielinen (I-GB-D) Rotax122-remonttiopas 1996 on ladattavissa täältä (linkki kuvan alla pienellä) ja se löytyy selkeämpänä (read-only?) versiona myös täältä. Manuaali sekä erinäistä tekniikkatietoa (ranskaksi, italiaksi tai englanniksi) vaikkapa R123:n ja 122:n eroista tai Polinin 154cc bigbore-kitistä löytyy AF1:n wikijutun lopussa linkitetyltä Apriliarsbikersin RS-tekniikkasivulta, jos oudommat kielet eivät haittaa. Espanjankielinen Classic omistajan käsikirja on ladattavissa Carl Salterin aineistolistasta (anna pyydetty varmistuskoodi, hyvämaineinen toimija), ei etsitty muita. Myös ROTAX 122-moottorin korjausopas ynnä paljon muuta Aprilia-materiaalia näyttäisi olevan listattuna (ei tarkistettu sisältöjä).

Tekniikasta

Classic`n 122-moottorin ollessa pitkälti yhteneväinen RS/Tuono:n 1995-2013 kanssa RS:n Motot-Wiki tai Keskustelut-threadi antaa hyviä vinkkejä ja vara-/tarvikeosien hankintalähteitä. Kirjoittaja ei viitsinyt laatia tekniikkatietojen osiota, koska niitä on löydettävissä varsin helposti.

Varaosia

RS:n Wikin ja keskustelualueen lähteiden lisäksi, jos kotimaan Nakkilan Pyörä ja Mopo Oy ei voi auttaa, kielitaitoinen lukija löytää varmaan hyviä hankintalähteitä Italiasta (hakusanoilla vaikkapa: "ricambi aprilia red rose") ja Ranskasta ("pièces détachées"/"pièces de rechange" + malli). Saksassa esimerkiksi Centroricambi:n valikon Aprilia Chopper alta löytyy Motorrad-Zähringer, jolla on jonkun verran osia kumpaankin malliin. Geiwiz:in sivusto on tehty jopa suomenkielisenä versiona, Wemoto:lla on myös monikielinen saitti. Classic:in osia tarjoaa myös englantilainen Aprilia Yorkshire.

Purkuosien saantia Suomesta ei tutkittu. Niitä lie löydettävissä Euroopan eri maista, esimerkiksi saksalaisten Bike-Teile-yhteissaitin tai pienemmän Teilweise DE kautta. Jos pystyy asioimaan ranskalaisten kanssa löytyy purkuosia esimerkiksi Promotopieces Red Rose:en, tai Surplusmotos FR sivun hakukentät täyttäen jokunen osa Classic:iin. Nämä vain esimerkkejä, varmaan muitakin purkuosien tarjoajia löytyy googlaamalla. Usea saiteista tarjoaa pyöriin myös (tai lähinnä) uusia kulutusosia. Red Rose:ssa pakoputki kuuluu vaihtaneen puolta valmistusaikana, eli käytettyä hankkiessa "kätisyys" olisi syytä tarkistaa. Ebay:t ovat kätevä osia, viritysosia tai varusteita etsittäessä.

Samankaltaisia malleja

  • Cagiva Blues, urheilullinen Yamaha V-Maxista muotoilussa vaikutteita saanut 2t-kustomi - ks. Vähän myydyt 125-mallit-Wiki
  • Laverda LB125 Custom, harvinainen 2t-kustomi Zündapp-moottorilla, ks. Vähän myydyt 125-mallit-Wiki
  • Moto Guzzi 125 Custom, 2t-kustomi hassulla pienellä 16-tuumaisella etupyörällä (ei tuotu Suomeen?)

Linkkejä

  • kotimainen STORM MOTOR, kulutusosaa ja perustarviketta, esimerkiksi: RED Rose 1993-esimerkkisivu
  • kotimainen MP-Osat, varaosakuvat Aprilia Classic
  • saksalainen RS125:n tehoversioiden/säätöjen koostesaitti ("AE"-Red Rose tai "MF"-Classic ei mukana!): Set-up RS125-Modelle
  • POLINI-ilmafilsumatto (mahdollisesti käyttökelpoinen, Red Rosen ilmafilsu vaikea löytää?), mm. (saksaksi): Mop-Shop
  • saksalainen Aprilia-foorumi: Apriliaforum DE

Linkkejä keräilty 4/2013. Kirjoittajalla (mustavi) ei ole minkäänlaista Aprilia-asiantuntemusta, eli tätä juttua saisi mielellään työstää paremmaksi!

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista