Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tommi Ahvala (syntynyt 13. marraskuuta 1971, Helsinki) on suomalainen trialkuljettaja, lajinsa maailmanmestari vuonna 1992 sekä hallitrial-maailmanmestari 1993. Hän voitti Italian kansallisen trial-mestaruuden vuonna 1995 ensimmäisenä ulkomaalaisena, sekä ajoi 1998-1999 yhdysvaltalaisessa AMA:n NATC-trialmestaruudessa, tuloksena mestaruus vuonna 1999.

Aktiiviuransa jälkeen Tommi Ahvala on toiminut lajikouluttajana, ja monin eri tavoin tehnyt trial-lajia tunnetummaksi yleisölle. Hän toimii myös poltto- ja sähkömoottoristen trial-pyörien maahantuonti- ja tarvikealan yrittäjänä tunnetun Ahvala Racing-toiminimensä alaisuudessa.


Ura

Tommi Ahvala aloitti trial-harrastuksen jo 6-vuotiaana harjoittelemalla kotitalonsa pihapiirissä. Hän aloitti kilpailija-uransa jo 10-vuotiaana, ja siirtyi 15-vuotiaana kansainvälisille kilpa-areenoille. Trialin MM-sarjaan hän osallistui jo 1988, mutta ikänsä vuoksi hän ei Suomessa voinut ajaa kuin 125cc-luokassa vaikkakin maailmalla jo 250cc-luokassa. Ongelman ratkaisuksi tuli aikuisten ajokortti, jonka Ahvala sai poikkeusluvalla jo 17-vuotiaana.

Ahvalan ura MM-Trialissa eteni alla erikseen taulukoidun mukaisesti 13. sijalla kokonaispisteissä 1988, 6. sijalla 1989, neljäntenä 1990 sekä hopeatilalla 1991, ennen kuin hän nousi maailmanmestariksi 1992. Seuraavana vuonna hän voitti myös Indoor Trial- eli hallitrial-maailmanmestaruuden.

1998-1999 hän kilpaili Gas Gasin kutsusta Yhdysvaltain AMA:n NATC-mestaruudessa, jonka hän voitti 1999.


Trial-MM:n tuloksia

Lähde: Wikipedia EN

<ref name="Champions">Malline:Cite web</ref>

Vuosi Tiimi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 Pisteet Sijoitus
1988 Aprilia SPA
-
GBR
-
IRL
-
LUX
13
GER
-
AUT
11
FRA
13
BEL
11
ITA
14
SWE
11
FIN
4
POL
13
39 13:a
1989 Aprilia GBR
7
IRL
9
ITA
13
USA
4
CAN
7
FRA
8
SWI
6
SPA
6
AUT
4
CZE
6
GER
2
LUX
7
118 6:s
1990 Aprilia IRL
3
GBR
3
USA
3
CAN
3
BEL
4
GER
4
SWE
4
FIN
6
SPA
2
ITA
5
POL
3
SWI
3
167 4:s
1991 Aprilia LUX
5
GBR
4
IRL
2
BEL
2
FRA
7
SPA
4
POL
2
AUT
4
ITA
2
FIN
1
SWE
4
CZE
1
180 2:n
1992 Aprilia SPA
1
BEL
2
GBR
3
IRL
2
FRA
1
AND
11
CZE
2
POL
2
GER
2
ITA
2
CAN
1
USA
2
199 1:n
1993 Aprilia LUX
3
BEL
2
GER
7
CZE
3
POL
6
ITA
6
FRA
3
AND
1
SPA
7
SWE
3
FIN
4
GBR
4
161 3:s
1994 Fantic IRL
2
GBR
6
BEL
1
GER
13
CZE
2
FRA
4
USA
3
SPA
2
ITA
5
SWI
2
140 2:n
1995 Fantic LUX
1
GBR
3
IRL
4
BEL
7
POL
4
ITA
6
SPA
3
FRA
3
AND
9
FIN
4
130 3:s

Saavutuksia ja kunnianosoituksia

  • Suomen mestaruudet 1989, 1990, 1991 sekä 2005
  • Trial-maailmanmestaruus 1992
  • Italialaisen Canzon kaupungin (Como-provinssi, Lombardian maakunta) kunniakansalainen 1992
  • Hallitrial-maailmanmestaruus 1993
  • Italian kansallinen trial-mestaruus 1995
  • Suomen Postin nimikkopostimerkki 1995
  • AMA NATC-mestaruus 1999


Linkkejä


Lähteenä pääasiassa Wikipedia EN, siksi GFDL:



Tavallisesti MotoWikiin kirjoitettujen tekstien tekijänoikeudet ovat niiden kirjoittajilla ja Motot.netillä on oikeus julkaista tekstejä vapaasti Motot.net-sivustolla. Kyseisten tekstien julkaisemiseen muualla tarvitaan kirjoittajien lupa.

GNU Free Documentation License

Tämä artikkeli on poikkeuksellisesti kirjoitettu GNU Free Documentation License ehtojen mukaisesti. Tätä huomautusta ei saa poistaa ellei GFDL-ehtojen mukaista sisältöä poisteta.

Tämän artikkelin lähde: Wikipedia

Lue lisää GFDL:n käytöstä MotoWikissä...

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista