Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sachs Roadster 125 V2 (luvalla)
SACHS Roadster 125 V2 on 1886 perustetun (historiikki ks. Hercules), eli maailman vanhimmaksi moottoripyörävalmistajaksi itseään väittävän SACHS:in "naked"-tyylinen kevytmoottoripyörä, Roadster 650:n ja 800:n pikkuveli. Kevariksi varsin kookasta ja Yamahan nelitahtisella Virago XV125:stä tutulla moottorilla varustettua pyörää valmistettiin 1998-2003 (2005?), varmistamattomana foorumihuhuna vain noin 1.000kpl. Malli keräsi korkeasta hinnastaan huolimatta jonkin verran suosiota Saksassa, mutta on huonosti tunnettu muualla Euroopassa. Sen kanta Suomessa 3/2015 on 6kpl. Maahantuojaksi SACHS mainitsee 2014 edelleen helsinkiläisen Finnmoto Oy:n. Suositun XV125-moottorin osia lie edelleen hyvin tarjolla, samoin kulutusosia, mutta V2-Roadsterille ominaisia Sachs-osia voi olla jo vaikea löytää. Hienossa alkuperäisessä kunnossa säilynyt Roadster 125 V2 voisi olla vaalittavan arvoinen, kiva ja potentiaalinen keräilyklassikko.


SACHS on sittemmin 2010-luvulla esitellyt myös "Roadster"-nimisen 125-kuutioisen mallin yksisylinterisellä moottorilla, mikä on täysin eri kuin vanhempi V2-Roadster. Osia etsiessä kannattaa tarkistaa kummasta mallista on kyse, jottei tulisi ikäviä virhehankintoja (mm. kulutusosissa kuten jarrupaloissa lie eroa).


Sachs Roadster 125 V2:sta sanottua

TM-lehti vertaili lehdessään 7/2000 kolmikkoa Honda VT125C Shadow, Sachs Roadster 125 V2 ja Suzuki VL125 Intruder. Ikävä kyllä kirjoittajan arkistosta puuttuu toistaiseksi Sachs`ia koskeva sanallinen TM-arvio. Se kuitenkin voitti vertailun seuraavasti:

LOPPUARVOSTELU

Arvioitu seikka Painoarvo-% Honda VT125C Sachs Roadster V2 Suzuki VL125
Käsiteltävyys (kaupunki) 15% 9 7 9
Käsiteltävyys (maantie) 15 % 8 8 8
Polttoainekulutus 15 % 7 7 6
Ajomukavuus 15 % 8 9 8
Ajovalot 10 % 6 7 6
Kiihtyvyys 10 % 8 9 7
Varustelu 10 % 8 7 7
Matkustajan tilat 10 % 7 9 7
Painotettu k/a 100 % 7,7 7,9 7,5


Plussia ja miinuksia

Roadster yhdistää ajattoman klassisen nakupyörätyylin V2-moottoriin, ja on kevariksi varsin isokokoinen mikä ilmenee myös 148kg painosta. Sen kokoaan isommaan pyörän tapaista mukavuutta, loistavaa ajoasentoa varsin matalasta satulakorkeudesta (78cm) huolimatta ja vikkelää ajettavuutta kehutaan laajalti, tosin kääntösäde on kustom-tapaisen suuri. Grimeca-levyjarru puree hyvin ja takarumpukin on tyydyttänyt. Polttoainesäiliön 20 litran tilavuus sallii jopa 500km tankkausvälin, ja Roadsterin on käyttäjäarvioissa kerrottu olevan huikean pätevä pitkillä (mm. 5.600km/6 pv Saksa-Espanja-Saksa) matkoilla. Vaihteiston 5-vaihteen on käyttäjäkokemuksissa sanottu olevan yli- tai kruisailuvaihteen tapainen, luvattu 103km/t normi-huippunopeus. Nopeusmittari vaikuttaa Sachs XTC:n tavoin aika optimistiselta. Moto-Station omistaja-arvioiden keskiarvo on hyvä 8,16/7 arviota, eli XV125:ttä parempi.

Myyntihinnan kurissa pitämiseksi Roadsteria tarjottiin karsitulla varustelulla: kierroslukumittarin, lukollisen pa-korkin tai keskiseisontatuen sai aikoinaan tarvikkeena. XV125-Wikissä mainitun Viragotechforumin jäsenen HigashiJun laatiman Power-Up Guide:n (vaatii rekisteröitymistä foorumiin) muutoksin Roadsterin on foorumitietona sanottu kulkevan nipin napin kevyttä Honda CBF125:ää (vakio) paremmin. Joitain moitteita on kuulunut työn laadusta: erityisesti sähköjohdot on penkin alla vedetty terävien osien päältä eli ne saattavat vanhemmiten hiertyä puhki. Myös ainakin alkusarjan jäykät vilkkujen varret ovat arkoja rikolle/katkeamiselle. Sachs-varaosien saantia on Roadster V2:n lisäksi moitiskeltu myös XTC:n osalta, hakua häiritsee myös uudempi erilainen Roadster-mallinimi. Sachs Biker IG:n linkittämällä saksankielisellä foorumilla on vain aika niukalti viestiketjuja 125-versiosta (aloitusviesteihin tulleet vastaukset peitetty vierailijoiden näkyvistä, eli rekisteröidy). Varaosaluettelo (räjäytyskuvia, valitettavasti ei selostetta osanumeroineen) löytyy zip-pakattuna alla linkitetyn Roadster-harrastajaryhmän sivulla alhalla "Sonstiges"-otsikon alla (tiedosto ET_Roadster_125.zip).

Kuva ja tekniset perustiedot löytyvät mm. Bikez.com:in sivulta.

Teknisiä tietoja

  • Moottorina on Yamahan XV125 Viragon nelitahtinen OHC-V2 teholtaan 9,6kW josta tarkemmin linkitetyssä korjausoppaassa tai Yamaha_XV125_Virago-jutussa. Kirjoittaja ei vielä ristiintarkistellut onko olennaisia eroja.
    • XV125:tä vaivaavaan vanhemmiten hauraan imukaulan tilalle näyttäisi saavan tarvikeosaa (kestävämpi?) mm. A.J.Suttonilta (UK), kumitettua haarakappaletta Wemoto:lta (ks. Virago-Wiki).
  • Saksasta mahdollisesti uitetun 80km/t-version kuristuksia:
    • CDI tyyppinumeroa 5AJ-8, pieni pääsuutin 76. kuristettu imuputki ja supistus pakoputkissa (11hv/8,5kW), avoimelle Roadsterille lupailtu 14hv/9,6kW
    • ei tietoa, onko kuristussarjassa mahdollisesti käytetty vaihdetunnistinta kuten monissa muissa 80km/t-kuristussarjoissa
      • tunnusomaista olisi tällöin, että pyörä saavuttaa yli 80km/t 4-vaihteella, mutta hyytyy 5-vaihteella mystisesti 80-90km/t välille
    • kuristusmerkintä on Saksan "Fahrzeugbrief":issä usein piilotettu lisätietosarakkeeseen StVZO-§:n kera, eli voi jäädä huomaamatta
  • Ketju 520-jakoinen, 120 linkkiä, eturattaita 12-13-14p (13 vakio) vrt. XV125, takaratas 53 (vakio, muitakin kuuluu kokeillun)
    • vältä parillisia/jaollisia lenkki- ja hammaslukuja, kontaktiluvulle löytyy laskin gearingcommander-sivustolta (kuluminen, melu)
  • Etujarrupalat SBS 588 HF SBS-tuoteluettelo PDF s.66, kuva mittoineen s.351, vastaavat koodit mm. FA256 (EBC)?
    • TRW-Lucas etujarrupalat MCB557 (etu)
      • etupalat samat kuin mm. Cagiva Roadster, Gilera Cougar, Honda NSR125F ja NSR125R
  • TRW-Lucas takajarrukengät MCS953 TRW-Lucas tuoteluettelo PDF, tai EBC Y506 / Y506G ("Grooved", uritettu kitkapinta)
      • Ebay:ssa tarjonta näyttäisi aika kirjavalta, eli uudemman ja vanhemman Roadsterin osat sekotettu, tai mitat selvästi virheellisiä - huolellisuutta!
    • Etujarrulevy Grimeca DR 074 (sama kuin Aprilia 125 Classic`issa)
  • Värisävyinä ovat olleet ainakin yönsininen metallic (nachtblau), tummanvihreä metallic (grün), helmiäisvalkoinen (perlmuttweiss) ja mahdollisesti hopea (polarsilber)
    • ilmasuodatinkotelon kontrastiväri vihreissä näyttää olleen keltainen, muissa pääväri (?), sivukoppien hopea
    • värisävyjen korjauskyniä ja suihkepulloja kuuluu saaneen SACHS-kauppiaalta / kauppiaan kautta, asiaa koskevaan tiedusteluun ei saatu vastausta
      • Roadster 650:ssä käytetty AUDI:n värisävyjä, esim. sprintblau perleffekt (sininen/tummansininen helmiäisväri), väritunnus LZ5F, 5N - todennäköisesti muutkin Sachs-värit AUDI-värisävyjä
      • osaava maalaamo pystyy mahdollisesti määrittämään muutkin sävyt (AUDI-värikartta/sävytys kulumisen mukaiseksi)
    • penkki kahta harmaasävyä, tumma kuskille ja vaalea matkustajalle.
  • Vakiotyökalusarjan Roadster 125 V2 sisältö (ks. linkitetty kuva):
    • 1 Työkalupussi
    • 1 Haka (iskarin esijännityksen säätö) 50/6
    • 1 Lenkkiavain 22mm
    • 2 kaksoisavainta 13 x 14
    • 5 Kuusiokoloavainta 3 - 4 - 5 - 6 - 8-
    • 1 Ruuvimeisseli, vaihtokärki (taltta-/ristipää)
    • 1 tulppa-avain 16mm
    • 1 vääntövarsi edelliseen
    • 1 jatkovarsi vääntövarteen
    • 1 puhdistuslappu
  • Mittarit olivat Roadster 125 V2:ssakin luultavasti saksalaisen MMB:n (mmb-messtechnik.de) tuotteita. Suorahaku firman saitilla ei tuottanut tulosta, MMB kuitenkin valmistaa edelleen repro-osia DDR-pyöriin kuten MZ tai Simson. V2-mittareita lie vaikea enää löytää, lähinnä purkuosat/Ebay tai merkkifoorumin vinkit.

Virittäminen

Viragotechforumin (UK, englanninkielinen) jäsen "HigashiJun" on laatinut XV125 Viragoon 2-osaisen "Power Up Guide":n. Opastusta on foorumissa kiitelty, mutta tiedostojen lataaminen edellyttää jäseneksi rekisteröitymistä. Varaudu muutaman päivän viiveeseen jotta foorumin moderaattorit ehtivät käsitellä hakemuksesi. Linkit (2) löytyvät Yamaha_XV125_Virago-Wikijutun "Rakentelu, virittely, kuristukset"-kappaleesta. Huomaathan, että virimoottori voi kiertää herkemmin ja korkeammalle kuin vakiomoottori, eli etenkin ilmavirran katveessa oleva taaempi sylinteri voi kuumeta suunniteltua enemmän - ole siis tarkka öljyn oikeasta määrästä ja hyvästä laadusta. Öljynlämpöjen seuraaminen mittarilla voisi olla asiaa.

Roadster V2:n pakoääni on tehokkaasti vaimennettua. "Viritysputkia" ei tiettävästi saa harvinaiseen mp-malliin (mahdollisesti jotkut Virago-tarvikeputkistot olisivat sovitettavissa, koska Roadsterissa näyttää olevan Viragon vakiovaimentimet), eikä niillä hintaansa nähden ole kiinnostavaa tehovaikutustakaan. Ranskalainen UP-virityspaja suosittelee ainakin Yamaha XVS125 Dragstarin osalta alkuperäisputkien säilyttämistä myös 170cc-kitissä. Myös nelitahtimoottori vaatii parhaan toimivuuden saavuttaakseen jonkin verran vastapainetta (putken takaisin heijastamaa paineaaltoa), eli vaimennuksen pysyvä heikentäminen ei ole järkevää. Melulla voi myös olla pitkäaikaisia vaikutuksia kuten kuulon heikkeneminen tai tinnitys. Yamahan kapeakulmaisen V2-moottorin epäsymmetrinen sytytys tuo käyntiääneen toki hauskan rouheamman sävyn, kuten joistain Youtube-videoista on kuultavissa.

Linkkejä


Tätä tynkäjuttua saisi kernaasti täydentää omistajien kokemuksilla ja tiedoilla. Kirjoittaja (mustavi) ei omista Roadster V2:ta.

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista