Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Paioli Components s.r.l. oli italialaiskaupunki Sant`Agata Bolognese:ssa (Bologna-provinssi) kotipaikkaansa pitävä perheyritys, mikä oli perustettu 31.1.1911 vähävaraisen mutta taitavan Ricciotti Paioli:n saadessa rahoitusta toimintaansa varten liikemies Giovanni Casanovalta. Paioli valmisti aluksi polkupyörätarvikkeita kuten lokasuojia ja jousitettuja istuimia myytäviksi liikkeessään Bolognan keskustassa. Kekseliäs perustaja selvisi hyvin myös Yhdysvaltain lokakuun 1929 pörssiromahduksesta liikkeelle lähteneen suuren talouslaman aikana laajentamalla tuotepalettiaan. Sen sijaan perustajalla ei ollut mitään keinoa estää liikkeensä tuhoutumista toisen maailmansodan aikaisessa Bolognan keskustan suurpommituksessa 25.9.1943, mikä vaurioitti myös perustajan kotia. Yrityksen jälleenrakennus sodan jälkeen jäi perustajan nuorimpien tytärten Laura ja Loredana harteille. Ricciotti Paioli menehtyi vuonna 1956.

Tyttäret ryhtyivät tomerasti toimiin jakamalla Paiolin toiminnan kolmelle alalle: perinneliike jatkoi polkupyörien ja nyt myöskin mopedien kauppiaana, sen rinnalle he avasivat vapaa-ajan välineiden kuten kalastustarvikkeiden myyntiin keskittyneen liikkeen, ja vuonna 1954 myös jousitus- ja lokasuojatuotanto alkoi menestyä yhtiön saadessa asiakkaikseen useita merkittäviä 2-pyöräisten valmistajia kuten Benellin, Garellin ja Moto Guzzin. Yksistään Ducatille komponentteja valmistanut osasto työllisti noin tusinan tekijän joukkoa pysyvästi. Kasvu johti uudelleenorganisaatioon vuoden 1961 lopulla jolloin tyttäristä Laura otti johtaakseen polku- ja moottoripyöräalan toimintoja PAIOLI-perinnemerkin alla, kun taas Loredana siirtyi urheilun ja komposiittien saralle omilla Paioli-nimeä kantavilla yrityksillään.

Merkittävien muutosten ajanjakso osui vuosien 1967-1972 ajalle. Vuonna 1967 PAIOLI avasi uudenaikaisen tehdasrakennuksensa Sant`Agata Bolognese-kaupungissa keskelle Bolognan seudun ajoneuvoteollisuuden keskittymää. Se pääsi myös jo vuodesta 1939 moottoripyörien etujousituksia muun muassa Moto Morinille valmistaneen "Bonazzi & Gambetta"-yrityksen kautta osaksi tätä erikoistietotaitoa, mikä yhtiöitettiin 1972 PAIOLI S.p.a.:n alaisuuteen (vuotta myöhemmin nimeksi tuli Paioli Meccanica). Laura Paioli luovutti sen johdon tyttärelleen Maria Giovannalle ja tämän aviomies Luciano Santovitolle, ja yrityksellä oli tarjota paletti laadukkaita etuhaarukoita mm. moottoripyöräilyn eri saroille.

Verinen kilpailu Arturo Cerianin samalla alalla toimivan CERIANI-yrityksen kanssa päättyi Cerianin vararikkoon vuonna 1980, ja sen toiminnan yhdistämiseen Paiolin alaisuuteen. Tämä etujousituksiin keskittynyt osa muutti vuonna 1997 uuteen tehtaaseen Minerbioon (edelleen 1973 käyttöön tulleen Paioli Meccanica-nimen alla), kun taas Paioli S.a.r.l.-haara keskittyi takajousituksiin. Merkittävä askel oli 2000-luvulla aloitettu yhteistyö Yamahan ja japanilaisen iskunvaimenninyritys KAYABA:n kanssa, hyödyntäen Paiolin tietotaitoa ja japanilaisjättien markkina-asemaa, minkä vuoksi Paioli avasi vuonna 2002 kaksi uutta toimipistettä Altedo Malalberogoon, toinen pintakäsittely- ja toinen kokoonpanotöihin.

PAIOLI:n jousitusosaston kantavan voiman, Maria Giovanna Gnudin menehdyttyä, ja markkinatilanteen jatkuessa vaikeana joutui alansa vanhimpiin lukeutuva perinneyhtiö hakeutumaan selvitystilaan, ja lopetti toimintansa 31.12.2013. Valitettavasti sama suuri lopetusten aalto on koskettanut muitakin bolognalaisen "moottorialan laakson" perinneyhtiöitä.

Muita tunnettuja italialaisia komponenttivalmistajia (monen muun muassa)

  • Borrani, erityisesti pinnavanteet/vannekehät
  • Brembo, jarruvalmistaja
  • Campagnolo, 1933 polkupyörän napojen valmistuksen aloittanut yritys, tunnettu mm. kevytmetalli-valuvanteista
  • Ceriani, edellä mainittu jousituskomponenttien (erityisesti etuhaarukat) valmistaja, lopettanut vararikkoon
  • Grimeca, jarruvalmistaja
  • Marzocchi, 1949 perustettu jousituskomponenttien (mm. iskunvaimentimien, etuhaarukoiden) valmistaja

Linkkejä

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista