Motowiki
Ohjattu sivulta Luokka:Käry
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Miikka Hiltusen entinen Gilera Sp01 125cc


Käry siirtyy uuteen elämään


Vapaana internetsivuna toimintansa aloittanut 2-tahtisiin menopeleihin keskittynyt sivusto on nyt siirtymässä MotoWikiin ja toivottavasti toiminta saadaan uudestaan käyntiin pitkän tauon jälkeen.

Sisältö

Käry:n vanha sisältö on kirjoitettu parin vuoden aikana ja se heijastelee nuoruuden intoa ja osaamattomuutta. Mahdollisuuksien mukaan pahimmat kirjoitusvirheet, kirjoitusasuongelmat ja asiavirheet korjataan.

Tulevaisuus

Toimituksen nykyinen kokoonpano

Käry:n tulevaisuus on pitkälle kiinni harrastajien motivaatiosta. Toimitukseen hankittiin uusi digikamera jalustoineen päivineen keväällä, mutta sitä ei ole juuri keretty käyttämään. Jatkossa kerätään tapahtumista kuvia ja arkistoidaan tulevaa käyttöä ajatellen. Myös koeajoja on suoritettu, mutta ovat aika raakileita.

Toimituksen vapaat paikat

Käry:n "sivuilla" on aina tilaa uusille jutuille. Tosin tästä eteenpäin Käry ei tavallaan ole edes olemassa, mutta kaitpa se tänne MotoWikiin mahtuu toimimaan. Mitään uutistyyppistä toimintaa tai vastaavaa jatkuvaa rutiinia ei ole tulossa Käry:n toimintaan. Voitte siis lähettää minulle yksityisviestiä, kuvia ja muuta vastaavaa jos tunnette niiden olevan tarpeen. Mitään rahaa tai materiaaliahan ei ole jaossa.

2-tahtisten ollessa lähellä sydäntä ja liian vähän tekemistä talvi/sadepäivänä, ottakaa yhteyttä! Voitte lähettää yksityisviestiä nimimerkille MänTä motot.netin puolella. Jos asustatte etelässä, tulen mielelläni vähän kokeilemaan 2-tahtianne ja kirjoitan siitä artikkelin tänne MotoWikiin.

Pidetään 2-tahdit elossa!

Päivitykset

03.12.2008 Lisätty kaksi artikkelia vanhasta arkistosta, reissuopas pohjolaan ja Supersport, mopojen helmi.

04.12.2008 Lisätty yksi artikkeli vanhasta arkistosta, metallien kiillotus, osa 1

28.01.2009 Lisätty yksi artikkeli vanhasta arkistosta, katteiden maalaamisen salat.

Alaluokat

Tässä luokassa on seuraava alaluokka.

Sivut, jotka ovat luokassa Käry 2-t internetlehti MotoWikissä

Seuraavat 9 sivua kuuluvat tähän luokkaan. Sivujen kokonaismäärä luokassa on 9.

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista