Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Jamathi oli vuosina 1965-1974 toiminut, pieni hollantilainen mopedeja ja etenkin 50 cm³-luokan kilpamoottoripyöriä valmistanut yritys, minkä toimintakeskus sijaitsi ensin Nederhorst den Bergissä Alankomaiden pohjoisosassa, sitten Amsterdamissa ja Breukelenissä. Sen kilpureilla saavutettiin yhdeksän GP-voittoa, ja vuonna 1970 se tuli 50-kuutioisten luokassa moottoripyörien GP-sarjassa hopeasijalle. Yrityksen nimi oli kontraktio perustajiensa Jan Thiel ja Martin Mijwaart etu- ja sukunimistä: Ja (Jan) ma (Martin) ja thi (Thiel), ja kuljettajina mm. Paul Lodewijkx. Jamathin arvioidaan kilpailutoimintansa yllä pitämiseksi valmistaneen noin 1.300 mopedia, mutta ankarasti kilpailluilla mopedimarkkinoilla pienen yrityksen oli vaikeaa pärjätä, ja ensimmäinen Öljykriisi vuonna 1973 oli sille lopullinen kuolinisku.

Jan Thiel ja Martin Mijwaart siirtyivät vuonna 1974 Italiaan kehittämään Egidio Piovaticcille 50- ja 125-kuutioisia kilpamoottoreita, joissa oli monia kekseliäitä ratkaisuja, mutta vuoden 1975 lopussa Piovaticci ei enää pystynyt taloudellisesti ylläpitämään yrityksen kilpailutoimintaa. Thiel siirtyi sittemmin ensin Bultacon palvelukseen Kataloniaan, ja Garellin palvelukseen siirryttyään hän oli mies Angel Nieton monen MM-tittelin taustalla. 1990-luvulla Aprilialle siirryttyään hänen työtään joiltain osin olleilla 125- ja 250-kuutioisilla moottoreilla muun muassa Valentino Rossi, Max Biaggi, Loris Capirossi ja Jorge Lorenzo toivat valmistajalle useita MM-titteleitä. Kauden 2007 jälkeen Thiel ja hänen vaimonsa muuttivat Thaimaahan viettämään eläkepäiviään.

Linkit



Tavallisesti MotoWikiin kirjoitettujen tekstien tekijänoikeudet ovat niiden kirjoittajilla ja Motot.netillä on oikeus julkaista tekstejä vapaasti Motot.net-sivustolla. Kyseisten tekstien julkaisemiseen muualla tarvitaan kirjoittajien lupa.

GNU Free Documentation License

Tämä artikkeli on poikkeuksellisesti kirjoitettu GNU Free Documentation License ehtojen mukaisesti. Tätä huomautusta ei saa poistaa ellei GFDL-ehtojen mukaista sisältöä poisteta.

Tämän artikkelin lähde: Wikipedia

Lue lisää GFDL:n käytöstä MotoWikissä...

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista