Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
NS125R
Honda NS oli Honda-Italian valmistama kevytmoottoripyörämalli 1986-88, mikä seurasi 1984 esitettyä pientä ja hilpeää MBX125:ttä. Honda NS:ää on tehty 1986 varttikatteella varustetusta Honda NS125F:stä alkaen, jota 1987 täydensi täyskatettu Honda NS125R (kuva) sekä samankaltainen Honda NS125R2 tuplajarrulevyillä edessä. NS-sarjan pyörissä on samanlainen moottori ja muu runko, ne olivat selvästi jämäkämpiä kuin sarjan hieman pienikokoisempi kantaisä MBX125F. Täyskatettu versio oli jopa jossain määrin kolhon kovasuinen ja kankea ajettavuudeltaan. MBX/NS-katumallin rinnalla Atessan tehdas valmisti samankaltaisella moottorilla olevia MTX-enduroversioita.

NS-mallisarja eroaa uudemmasta tehokkaammasta Honda NSR:stä (kaksi sukupolvea, JC20/JC22) jonka valmistaminen lopetettiin vuonna 2003, mutta foorumimielipiteenä hieman laimeampi kestävä NS "vanhenee kauniisti" eli on iän karttuessakin ongelmattomampi kuin moni kenties tehokkaampi, mutta samalla teknisesti vaikeampi aikalaisensa.

Kuristukset A1-tehoon

A1-kelpoisiksi kuristettujen mallien teho oli alennettu 9 kilowattiin, mutta teho on mahdollista palauttaa poistamalla kuristusosat. Kuristusosat ovat loppupilli jonka pitää vaihtaa vähintään 50-milliseksi, pakoaukon säätimen tilalle asennettu tulppa, pakokäyrän holkki, äänenvaimennin ja ilmanpuhdistaja. Tehoa ei vakiosylinterillä löydy kovin paljoa muihin 2-tahtipiikkeihin verrattaessa (19HP) - muokkaajan huomautus: 19hv ei pidä paikkaansa, vaan jo MBX:n ilmoitettu teho taisi alunperin olla luokkaa 24hv ja NS:n kai 26-27hv täystehoisina (tarkistetaan). (Honda MBX 22 hv ja Honda NS 25 hv)

MBX/NS rekisteritilasto Suomessa

MBX- ja NS-malleja oli TRAFI:n ajoneuvotilastojen 3/2015 mukaan vielä varsin runsaslukuisesti rekisterissä, vaikkakin NSR (JC20) 426kpl ja NSR (JC22) 644kpl ovat selvästi suositumpia. MBX125F:iä (JC10) on rekisterissä yhä 212kpl, NS125F (TC01) 141kpl, NS125R (TC01) 113kpl - ajoneuvotilasto päivittyy, eli ajokauden alkaessa moni säilöttynä ollut pyörä näyttaa taas palanneen rekisteriin - tarkista ajantasainen tieto eo. linkistä, jos seikka kiinnostaa (mallimerkinnät tilastoitu vaihtelevalla tarkkuudella, eli MBX/NS-yksilöitä voi löytyä hajakappaleistakin).

Tekniset tiedot, virittely

NS:ään saa kuitenkin Malossin ja Athenan virityssylintereitä, sekä Gianellin tehoputkea esimerkiksi Moposportilta. Näiden kera on suositeltavaa myös vaihtaa isompaa kaasutinta. 30-34mm luulisi ajavan asian. Yli 34mm ei kannata mennä, sillä läppäkotelon halkaisija pystysuunnassa on noin 33.5mm.

Tietoa noiden virityssarjojen tuomista tehoista pitäisi tulla 2011 kesänä, kun saan tuolla malossilla, giannellilla, sekä 34mm keihinillä varustetun NaSseni penkkiin.

NS:ästä saa myös tehtyä suhtkoht tyylikkään



Tekniset tiedot:

Pituus 2000 mm

Leveys 720 mm

Korkeus 1140 mm

Akseliväli 1350 mm

Kuivapaino 108kg

Moottorin halkaisija x isku 56 x 50,6 mm

Rungon Caster 26 astetta 30'

Rungon Jättö 87 mm

Suomenkieliset omistajan käsikirjat, huoltokortit, PCN:t

Suomenkielinen omistajan käsikirja ja huoltokortti (MBX, MTX, NS-F/NS-R) ovat ladattavissa Hondabikes:in sivulta. Product Code Number:it (PCN) ovat KK4 (MBX), KE1 (MTX125LC?), KS3 (MTX125RG) ja KY4 (NS125R/F), lähde CMSNL-varaosakauppias.

Korjausoppaita MBX/MTX ja NS

HONDA-tehdasoppaat (eri kieliä)

Honda on julkaissut malleihinsa ainakin englanninkielisiä, usein myös ranskan- ja saksankielisiä valmistajan korjausoppaita. Näitä saattaa löytyä maksuttomina tai edullisina downloadeina, ja satunnaisesti vielä kv. markkinapaikoilta kuten Ebay. Aiemmin Hondalla yleinen muoto korjausoppaiden varaosanumerolle oli KK-PCN-VV, missä KK = kieli vaikkapa 62 (englanti) 63 (ranska) tai 64 (saksa), PCN = Product Code Number, ja VV= versio, esimerkiksi nolla-nolla ensi painokselle (japaninkielinen MBX125FD-opas 0SSP4 60-KK4-00 saatavilla 7/2015 uutena japan.webike.net:istä), mutta formaatti on vaihdellut ajan saatossa. Honda on usein julkaissut mallin esittelyhetkellä laajan perusteoksen ("raamatun"), ja sen päivityksistä suppeita "Addendum"-lisälehtisiä joissa varsinaisia korjaustöiden selostuksia EI ole mukana. Pääteos on usein lähemmäs 200-sivuinen (tiedostona useankymmentä Mb), Addendum vain parikymmentä sivua ja tiedostokoko ehkä 10Mb tietämillä (versionumerokin pidempi, esim. -01Z). Asiallisia Honda-korjausoppaan lataussaitteja löytyi pikahaulla esimerkiksi MBX:lle (englanninkielinen tehtaan korjaamokäsikirja, 63,1Mb). Keskustelu-taitoiset saattavat löytää linkin aika pienellä vaivalla.

HAYNES (englanninkielinen)

Perinteisen Haynes-kustantamon oppaat ovat paksuja kattavia teoksia, joissa valmistajan räjäytyskuvien lisensoinnin sijaan työt on esitetty runsain valokuvin, ja oppaisiin on sisällytetty yleistieto-kappaleita (työkalut jne.). Paksu A4-kirja voi olla hiukan hankala runsaan tiedon ja kappalejaon takia (ei sivunumerointia), mutta paperi kartonkimaisen paksua eli kestävää muiden mainittujen lähteiden käyttäessä kiiltopaperia (hyvin yksityiskohtaisten piirrosten takia). Löydetyt lataussaitit kehnoja. Clymer ei näytä tuloksia ko. malleille. 5/2015 soveltuvia HAYNES-korjausoppaita näyttää löytyvän seuraavasti:

ETAI (ranskankielinen)

Ranskalaisella ETAI:lla (etai.fr) on 12/2013 omassa verkkokaupassaankin vielä tarjolla korjausoppaita Honda-Italian valmistamiin MBX/NS/NSR-malleihin sekä niiden enduroversioihin, hinta tavallisesti 27,55€ + postitus, eli vajaa 35€ Suomeen lähetettynä. Oppaat ovat A4-vaakasuuntaista vihkomallia eli melko käteviä joskin hyvin tiiviitä esityksiä. Kustantajalle tyypillisesti vihkonen käsittelee mainitun Honda-mallin lisäksi jotain toista mp-mallia. Mallisivu löytyy kuvatiedostona vaikkapa Suzuki VL125 Intruder:in Wiki-jutusta. Teokset ovat hyvin kuvitettuja (usein valmistajan omia räjäytys- tai leikkauskuvia), ja kieli murrettavissa sanakirjan avulla. Loppuunmyytyjä painoksia on satunnaisesti löytynyt amazon.fr:n kauppapaikasta: teoksen mukaan hakiessa käytettyjen myyjät linkitetty. Kirjoittaja on onnistunut sitä kautta hankkimaan jo kauan sitten loppuunmyydyn ikivanhan RD125LC:n ETAI-oppaan.

  • NSR125R / CRM125RT: Revue Moto Technique (=RMT) 85.4
  • NS125R/F / MTX125: RMT 74
  • MBX125F / MTX125: RMT 53.1

Linkkejä

  • lisätään myöhemmin

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista