Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Georges Jobé (syntynyt 6.tammikuuta 1961 Retienne, Wallonia - kuollut 19.joulukuuta 2012 Bryssel) oli belgialainen mp-kilpakuljettaja, nuorin motocross-maailmanmestari voittaessaan 250cm³-luokan tittelin Suzuki RH250:lla vuonna 1980 vasta 19-vuotiaana. Vakavan kaatumisen vuonna 2007 aiheuttaman halvauksen, ja myöhemmin ihosyövänkin selätettyään Jobélla todettiin vuonna 2011 eräs leukemian alalajeista (myelodysplasia), johon hän menehtyi vasta 51-vuotiaana joulukuussa 2012. Jobé saavutti viisi MM-titteliä, 250cm³-luokassa 1980 ja 1983 sekä 500 cm³-luokassa 1987, 1991 ja 1992 (vuoden 1987 MM-tittelin hän saavutti yksityiskuljettajana), minkä lisäksi hän oli mukana eräänä neljästä belgialaiskrossarista, jotka voittivat vuonna 1980 Motocross des Nations-maajoukkuekilvan.

Jobé ei sen sijaan ehtinyt saavuttaa "triplaa" eli MM-titteleitä kaikissa luokissa (125, 250 ja 500 cm³), vaan tuohon ylsi jo 1980-luvulla ensimmäisenä hänen maanmiehensä Eric Geboers (1962-2018). Belgian "seitsemän suurenmoisen" (Georges Jobé (5), Eric Geboers (5), sekä Roger DeCoster (5), Harry Everts (4) ja Stefan Everts (10), Joël Robert (6) ja Joel Smets (5)) maailmanmestaruuksia kertyi 40 kappaletta, ja lisäksi belgialaiset Gaston Rahier sekä André Malherbe kumpikin saavuttivat 3 MM-titteliä lisää.

(kuljettajaesittelyä tarkoitus laajentaa myöhemmin, muista belgialaismestareista ehkä ensin tynkäjutut)


Tavallisesti MotoWikiin kirjoitettujen tekstien tekijänoikeudet ovat niiden kirjoittajilla ja Motot.netillä on oikeus julkaista tekstejä vapaasti Motot.net-sivustolla. Kyseisten tekstien julkaisemiseen muualla tarvitaan kirjoittajien lupa.

GNU Free Documentation License

Tämä artikkeli on poikkeuksellisesti kirjoitettu GNU Free Documentation License ehtojen mukaisesti. Tätä huomautusta ei saa poistaa ellei GFDL-ehtojen mukaista sisältöä poisteta.

Tämän artikkelin lähde: Wikipedia

Lue lisää GFDL:n käytöstä MotoWikissä...

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista