Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Societé Anonyme Buchet-osakeyhtiö oli ranskalaisen nerokkaan keksijän ja moottorinvalmistaja Élie-Victor Buchet:in (1860-1902) alun perin rautateiden vetureissa käytettyjen lamppujen (hänen oma keksintönsä) valmistamiseen vuonna 1888 perustama yritys. Se jatkoi toimintaansa perustajan kuoltua äkillisesti verenmyrkytykseen vuonna 1902 eri käsissä aina vuoteen 1930 asti, jolloin suuri talouslama ajoi vanhanaikaisten tuotteidensa vuoksi jo ahtaalle joutuneen yrityksen vararikkoon.

Historiaa

Tekniikan monitaituriksi (1860-1899)

Élie-Victor Buchet kiinnostui mekaniikasta jo 11-vuotiaana, vaikkakin hänen isänsä oli ollut tarkoitus kasvattaa hänestä vain tavallinen työmies. Sieltä täältä säästämiensä lanttien turvin Élie-Victor osti kiinnostuksensa aiheen kirjallisuutta ja opiskeli sitä. Hän siirtyi sitten oppipojaksi syntykaupungissaan Nantesissa, ja myöhemmin Argenteuiliin, missä hän tutustui höyrykoneisiin. Postel-Vilnayssa hän tutustui hienomekaanisiin laitteisiin. Aloitettuaan oman toimintansa puhelinten alalla Rue St. Joseph-kadulla hän muutti pajansa ensin Montsouris`issa eteläisessä Pariisissa, Rue de la Roquette-kadulla valmistaakseen sähkömoottoreita, mutta keksittyään vetureissa käytettävän uuden kaarilampun syntyi kysyntää niin paljon, että oman osakeyhtiön perustaminen tuli ajankohtaiseksi vuonna 1888, jolloin hän siirsi yritystoimintansa monien muiden tekniikan pioneerien tavoin Pariisin keskustan luoteisosaan, Levallois-Perret:in kaupunginosaan - missä Gustave Eiffel oli avannut teräspalkkiyrityksensä vuonna 1867, ja missä toimisivat myöhemmin mm. Veljekset Werner (ensimmäinen moottoripyörä), Peugeot ja Ader. Buchet-yrityksen osoitteeksi tuli Rue Greffulhe 15, ja tilojen käytyä liian ahtaiksi sittemmin 49.

Saavutuksia ja ennätyksiä 1899-1902 (ennen Buchetin kuolemaa)

Ensimmäinen ajoneuvoalan merkintä on Buchetin osallistuminen vuonna 1899 Pariisin keskustan Tuileries-puistossa pidettyyn L`Industrie Vélocipedique et Automobile-järjestön näyttelyyn, ja yritys alkoi vuonna 1900 valmistaa omannimisiä moottoripyöriä. Samana vuonna 1899 hän myös patentoi Iso-Britanniassa keksimänsä moottorin pakoventtiilin mekaanisen ohjauksen keinuvivulla, ja Buchet-moottoreilla voitettiin kolme pitkän matkan kilpailua Pariisista Lilleen, Ostendeen (Belgia) ja Boulogneen. Vuonna 1900 herra Marcellin ajoi Buchet-moottorilla varustetulla kolmipyörällään moottoripyörien voittoon ja yleiskilpailun kolmanneksi Pau:n 337 km mittaisen Cuircuit du Sud-Ouest-radan (myöhemmin Paun/Ranskan GP aina 1960-luvulle asti) ensimmäisessä kilpailussa: samainen Marcellin oli pari päivää aikaisemmin ajanut 7 hv Buchet-moottorisella nelipyörällä Torino-Pinerolo-Saluzzo-Racconigi-Torino-ajossa 130 km matkan 2.17:54 tunnissa, ja siten saavuttanut kilpailun hopeasijan. Huhtikuun 1900 Paris-Roubaix-kilpailussa Baras saapui maaliin peräti 45 minuuttia ennen kakkoseksi ehtinyttä kilpailijaa, ajettuaan 297 km matkan peräti 75,528 km/t keskinopeudella: saavutuksen suhteuttamiseksi edellisvuoden voittaja Georges Osmont 3-pyöräisellä de Dion:illa oli saavuttanut 51,405 km/t keskinopeuden. Buchet-moottoreilla varustetuilla moottoripyörillä ajettiin myös jo 1900-vuosikymmenen alussa nopeusennätyksiä (vuonna 1900 ennätykset 1 km, 1 maili, 10 km ja 20 km kaikki 76-75 km/t nopeudella), ja sellaisia vietiin näytteille myös Iso-Britanniaan, vaikkakin saarivaltion ankarat nopeusrajoitukset moottoriajoneuvoille hidastivat sen kehitystä moottoriajoneuvojen kauden alkuvaiheessa. Vuonna 1901 kuulun brasilialaisen ilmailupioneeri Santos Dumont`in "6"-ilmalaivassa oli nelisylinterinen 20CV Buchet-moottori, ja sillä Santos-Dumont voitti Prix Henri Deutsch de la Merthe-palkinnon lennostaan Saint-Cloud-puistosta Eiffeltornille ja takaisin: Santos-Dumont oli käyttänyt vähemmän tehokkaita Buchet-moottoreita jo "4"- ja "5"-ilmalaivoissaan. Valitettavasti keksijä kuoli yllättäen jo luomiskautensa kukoistuksen alkuvaiheessa jo vuonna 1902, streptokokki-infektion (ruusun) johdettua verenmyrkytykseen, eikä siten ehtinyt nähdä kun Victor Rigal ajoi 14.11.1902 muodista jo jäävällä 3-pyöräisellä, voimanlähteenään 4.245 cm³ 32 CV Buchet-twini, seisovalla kilometrillä 124,137 km/t-ennätyksen. Aikakaudella ennen ensimmäistä maailmansotaa kilpamoottoripyörissä käytettiin suurempia tehoja etsittäessä monisylinteriratkaisujen lisäksi huomattavan suuria iskutilavuuksia (ks. "The Age of Monsters"-linkki), ja Buchet valmisti tiettävästi moottoripyörän suurimman yksisylinterisen moottorin, jonka iskutilavuus oli peräti 3,6 litraa.

Buchet-moottoripyörät ja -autot (1900-1915)

Buchet-yhtiö jäi perustajansa kuolemasta huolimatta kuitenkin toimimaan Levallois`issa. Se valmisti moottoreita muille valmistajille (1901-1903, erityisesti Alcyon), ja omia moottoripyöriä 1900-1911, muun muassa vuoden 1903 "La Foudre"- eli salama-moottoripyörää, erästä ranskalaisen mp-teollisuuden merkkipaalua, jossa oli 350-kuutioinen IOE-moottori (alipainetoiminen imuventtiili, mutta Buchet`in patentoima, keinuvivulla ohjattu pakoventtiili), akku ja puolasytytys, ja jarrut molemmissa 26 tuuman pyörissä. Samana vuonna Marcel Fournier saavutti Buchet`n 3hv-twinillä peräti 121 km/t nopeuden seisovan lähdön kilometrillä, joskin suuren iskutilavuuden moottorit alkavat korvautua pienemmillä ja kevyemmillä. Vuonna 1904 yhtiö kutsui perustajan tilalle uudeksi johtajaksi Joseph Ambroise Farcot`n, joka painotti Ranskassa (toisin kuin muissa Euroopan maissa) hiipuvien mp-markkinoiden vuoksi mm. moottoreiden valmistamista ilmailutarkoituksiin: Buchetin menestys moottoriurheilussa alkoi hiipua mm. Peugeotin noustessa aikakauden voimatekijäksi. Vuonna 1906 Buchet-moottori oli ranskalaistuneen, irlantilaissukuisen lakimies Ernest Archdeaconin (hän oli maailman ensimmäinen lentokoneen matkustaja ystävänsä Henri Farman`in koneessa) potkurivetoisessa Aéromotocyclette Anzani-moottoripyörässä, ja yhtiö esitteli uuden W3-moottorin. Samana vuonna 1906 yhtiön osakeomistus siirtyi pariisilaiselle herra Giraud`ille. Edistyksellisen Buchet-yhtiön palvelukseen sen kilpamenestyksen vuoksi jo perustajan vielä eläessä pestautunut, taitava moottoreiden virittäjä ja kilpakuljettaja, italialainen Alessandro Anzani riitaantui vuoden 1906 lopulla uuden johdon kanssa, ja perusti omaa nimeään kantavan yhtiön: hänestä kuultaisiin kohta paljon lisää (mm. 1909 ensimmäinen Kanaalin ylitys lentokoneella, Louis Blériot W3-Anzani koneensa nokalla, moottorin epäilemättä nojautuessa aiempaan Buchet-W3:een). Buchet oli alkanut suunnitella myös siirtymistä ostajakunnan suosioon nousseihin automobiileihin, ja valmistikin niitä vuodesta 1911 alkaen. Buchet myi moottori/alusta-pakettejaan vuosina 1914-1915 myös Iso-Britanniaan, missä stockportilainen Hollingdrake Automobile Company myi niitä "Ascot"-tuotemerkillä omalla korillaan varustettuina. Maailmansodan syttyminen syksyllä 1914 ja sen sotaponnistelut keskeyttivät ajoneuvojen valmistustoiminnan vuonna 1915.

Omistajanvaihdos (1919-1930)

Vuonna 1919 Gaston Sailly osti Buchet-yhtiön, siirsi sen toiminnan Pariisin länsiosassa sijaitsevaan Boulogne-Billancourt`iin, ja muutti yrityksen nimeksi Gaston Sailly, Moteurs et Automobiles Buchet, joskin autojen valmistus jatkui Buchet-tuotenimellä. Hän käytti edelleen Levallois-aikakaudella omaksuttuja menetelmiä ja tekniikoita, minkä vuoksi Buchet-autot alkoivat 1920-luvun edetessä käydä vanhanaikaisiksi. Vuonna 1928 esitellyn 6-sylinterisen "10 CV"- sekä 4-sylinterisen "6 CV"-malliston (henkilö- ja kevyet kuorma-autot) valmistus lakkasi vuonna 1929, ja yhtiö ajautui vararikkoon vuonna 1930 suuren talouslaman iskettyä ankarasti nyt myös Eurooppaan. Eräs Buchet-autoista on esillä "Mahymobiles"-museossa Leuze-en-Hainault:issa.

Linkkejä/lähteitä


Tietoja on täydennetty erikielisten Wikipedioiden tiedoilla, mahdollisesti lisätään kuvia, siksi GFDL-merkintä:


Tavallisesti MotoWikiin kirjoitettujen tekstien tekijänoikeudet ovat niiden kirjoittajilla ja Motot.netillä on oikeus julkaista tekstejä vapaasti Motot.net-sivustolla. Kyseisten tekstien julkaisemiseen muualla tarvitaan kirjoittajien lupa.

GNU Free Documentation License

Tämä artikkeli on poikkeuksellisesti kirjoitettu GNU Free Documentation License ehtojen mukaisesti. Tätä huomautusta ei saa poistaa ellei GFDL-ehtojen mukaista sisältöä poisteta.

Tämän artikkelin lähde: Wikipedia

Lue lisää GFDL:n käytöstä MotoWikissä...

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista