Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Yleistä Husqvarna WR 125 on puhtaasti kilpailukäyttöön tarkoitettu enduropyörä. Usein pyörä sekoitetaan Husqvarnan katuenduroon Husqvarna WRE 125:hen. Nämä mallit ovat kuin mummo ja vaari; eri vehkeet, eri aatteet. Samaa on vain merkki jota ne edustavat. Husqvarna WR 125 on omaansa enduropoluille, metsään ja hiekkateille. Yritys itsessään ei valmista muita kuin motocross- ja enduropyöriä joten osaamista ja taitoa kyllä löytyy. Yrityksen omistus vaihtui vuonna 1987 jonka jälkeen myös tuotanto siirrettiin Italiaan. Silti pyörää kehitetään edelleen ja pyörä on joka vuosi saanut uusia positiivisia muutoksia.


Husqvarna WR 125 2007

Vuonna 2006 pyörä koki täyden muodonmuutoksen jolloin se muuttui niin ulkonäöllisesti kuin ergonomisestikin. Uutta osaa oli paljon joista huomattavimpina tankki, sivupaneelit, ilmanohjaimet sekä penkki. Myös ajettavuutta parannettiin ajatellen niin kisakuskeja kuin harrastajiakin. Vuonna 2007 pyörä sai muun muassa paremmin kehitetyn pakoaukonsäätimen. Tälle vuodelle (2008) pyörään on laitettu uusi Sachsin takaiskari, Tommaselli fatbar, Marzochin uudistettu etupää, kampiakseli ja kampikammio sekä ensiövedon toista ratasta on muutettu.

Rekisteröity versio Pyörää on myös mahdollista saada rekisteröitynä, jolloin pyörä toimitetaan kuristettuna 6kw papereilla mutta mukaan tulee varaosapaketti joka sisältää pakoputken, oikeat suuttimet ja neulan, ohjekirjan ja tieliikennevälineet kuten peilit yms.

Pyörällä ei ole minkäänlaista takuuta joten uuden ostotilanteessa suosittelen käyttämään pyörää myyjän kanssa jos mahdollista. Jos materiaalivirheitä ilmenee tai kone ei ole oikein kasattu niin ei ole ainakaan epäselvyyttä että vika olisi sinun.

Pakoputki ja oikeat suuttimet kannattaa vaihtaa mahdollisimman pian, jopa ennen ensimmäistä käyttöä. Pyörää ei ole suunniteltu kuristetulle pakoputkelle ja niinpä teet hallaa koneelle joka kerta kun ajat sillä kuristettuna.


-09 malli

- Uusi Mikuni kaasutin - V Force 3 keuhko - Uusi sylinteri, 5 virtaus kanavaa - Uusi pakoaukon muunnin - Uusi pakoputki, vakioputki katalysaattorilla Euro3, mukana myäs Racing putki.

Pyörän runko on kokonaan uusi ja muotoilu on peräisin 4-malleista. Istuinkorkeus on aiempaa matalampi sekä tankki kapeampi.

- Uusi Sachs takaiskunvaimennin - Uusi Marzocchi 50mm etupää - Uusi digitaalimittari - Uusi etuvalo - Päivitetty grafiikka - Uusi runko, keulan kulma, akseliväli ja painonjakauma parannettu. - Jalkatappeja siirretty 15mm eteenpäin - Uudelleen muotoiltu tankki ja satula - Uusi ilmansuodatin kotelo - Uusi takahäkki ja alumiininen seisontatuki - Uusi takahaarukka - Uudet linkut Pyörän saa myös rekisteröitynä.


Husqvarna WR 125 2007

Kaasari & säädöt Kaasutin on Mikunin 38mm TMX. Kaasutin on todella kätevä ja hyvin esillä verrattuna muihin pyöriin. Kaasuttimen pohjassa on pääsuuttimen nopeaa vaihtoa varten suunniteltu reikä. Yleisesti ottaen pyörä on aika ronkeli säätöjen suhteen. 10 asteen lämpötila vaihtelu aiheuttaa jo toimenpiteitä. Onneksi tällaisessa tilanteessa on mahdollista selvitä esimerkiksi ilmaseosruuvin säätämisellä.

Ohjekirjassa on taulukko (s. 207) tyhjäkäynti- ja pääsuutinta varten. Taulukko on heitetty mielestäni hieman yläkanttiin eli jos täysin noudatat taulukkoa niin pyöräsi käy rikkaalla. Taulukko on hyvä jos ajat vain kadulla. Metsään sopii hiukan laihempikin suutin.

HUOM! Kaasarin on tapana jäätyä herkästi. Kannattaa suojata se hyvissä ajoin syksyllä. Säästää paljon hermoja ja aikaa! :)


Huolto Pyörä vaatii samanlaista huoltoa kun muutkin kisapelit. Huoltovälit riippuvat todella paljon omasta ajotyylistä ja ajopaikasta. Siispä käytä omaa harkintakykyä! Vaihteistoöljyt on hyvä vaihtaa noin 10 tunnin välein, ilmanputsari aina kun on likainen jne..

Monesti kuulee kysyttävän että kuinka kauan männällä ajaa. Husqvarnan alkuperäismännät ovat todella kestäviä. Itse ajoin omallani 60 tuntia vaihtelevissa maastoissa käyttäen 2,5 – 3% öljyä ja mäntä oli kuin uusi vaihdettaessa. Olen kuullut myös kisakuskeilta että he ovat ajaneet 80-100 tuntia männällä (B-sarja). Eli kone on luotettava ja pitkäikäinen kun sitä huoltaa oikein.

Alusta Ensimmäisenä mieleen tulee kovat iskarit. Takaiskari on todella kova joten sitä kannattaa säätää mahdollisimman nopeasti jotta pääsee nauttimaan ajosta. Muuten pyörä on hyvä ajaa eikä ole moitittavaa. Kevyt ja ketterä myös suomienskaan.

Husqvarna WR männänvaihto, huomaa että kantta ei tarvitse avata

Varaosat Pyörän alkuperäiset varaosat ovat kalliita. Mutta esimerkiksi männän kohdalla suosittelen maksamaan. Pyörään on huonosti saatavilla tarvikeosia verrattuna muihin merkkeihin. Mutta osia kuten rattaita, jarrupaloja yms. kyllä pitäisi löytyä esim. Allrightin, Duellin tai Stormin kautta.



Huonoja puolia & loppuveto

- kaasari jäätyy helposti

- varatankilla ajaa alle 15 minuuttia

- katteet halkeaa helposti talvipakkasilla


Muuten pyörä on todella mahtava ja suositeltava. Tällä hetkellä mittarissa n. 90 tuntia eikä yhtään pyörän omaa vikaa. Kaikki ongelmat ovat johtuneet osaamattomuudesta tai vahingoista. Pyörä on todella kiva ajaa ja huoltaa kun sen tavoille oppii.


Maahantuoja MP-Racing

Tekniset tiedot

Moottori & voimansiirto

Tyyppi Kaksitahtinen, 1-sylinterinen, läppäventtiili kampikammioon ja mekaanisesti ohjattu H.T.S. -venttiili pakoaukossa (pakoaukonsäädin).
Iskutilavuus 124,82cm³
Poraus - isku 54mm - 54,5mm
Jäähdytys Neste
Käynnistys Poljin
Voitelu Esisekoitus, suositus 3%
Sytytystulppa NGK BR9 EG
Kärkiväli 0,6mm


Kaasutin

Tyyppi Mikuni TMX 38
Kurkun halkaisija 38mm
Pääsuutin 400
Tyhjäkäyntisuutin 35
Ryyppy 80
Neula 6DJ8-62
Koho 6,1g
Tyhjäkäyntiseoksen säätöruuvi 2 + 1/2


Toisioveto

Eturatas 13
Takaratas 50
Välityssuhde 3,846


Jousitus

Etujousitus Marzochin "upside down", halkaisijaltaan 45mm, jousto 300mm
Takajousitus Sachsin progressiivinen, hydraulinen yksisylinterinen , jousto 320mm


Jarrut

Etujarru 240mm levy, hydraulikäyttöinen, liukuva jarrusatula
Takajarru 240mm levy, hydraulikäyttöinen, liukuva jarrusatula, umpinainen

Vanteet

Etuvanne Excel TAKASAGO, 1,6"x21"
Takavanne Excel TAKASAGO, 2,15"x18"

Mitat, painot & täyttömäärät

Akseliväli 1460mm
Kokonaispituus 2210mm
Kokonaisleveys 840mm
Kokonaiskorkeus 1315mm
Istuinkorkeus 960mm
Maavara 360mm
Kuiva paino 99,5kg
Polttoainetankin tilavuus 9,5L
Vaihteistoöljymäärä 0,8L
Jäähdytysnestemäärä 1,1 - 1,3L

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista