Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Historia

Gilera on perinteisesti ollut valtamerkki vaihteellisten moottoripyörien alalla, ja niittänyt menestystä erilaisissa moottoripyöräkilpailuissa. Skootterin kehittäminen olikin merkille uutta, ja alkoi 90-luvun puolivälissä. Tarkoituksena oli luoda kaksi keskenään hyvin erilaista, mutta myös muihin skoottereihin verrattuna uutta ja edistyksellistä suunnittelua edustavaa mallia. Alkoi Gilera Stalkerin sekä Gilera Runnerin kehitys.

Ensimmäinen markkinoille saapunut mallisarja Gilera Stalkereita ilmestyi vuonna 1997. Gilera Stalker oli skoottereiden joukossa jotain uutta ja erikoista, vaikkakin Yamaha BW's oli jo viitoittanut tietä "enduro-skootterille". Tunnusomaista näille skoottereille on pienet ja leveät, 10-tuumaiset vanteet yhdistettynä erittäin leveisiin ja korkeaprofiilisiin, karkeakuvioisiin renkaisiin. Tällainen rengastus yhdeistettynä korkeaan maavaraan ja lyhyeen akseliväliin takaa melko hyvän etenemiskyvyn metsäpoluilla ja jopa kevyessä maastossa. Vastapuolena on kuitenkin levoton ja yliohjautuva käytös hyväkuntoisella asfaltilla ajettaessa.

Konsepti kuitenkin toimi, ja Stalkerista tuli nopeasti erityisesti nuorten suosikkiskootteri myös täällä kaukana pohjoisessa. Räyhäkkä olemus ja kompaktin koon tuoma helppo käsiteltävyys olivat ne asiat, jotka tekivät vaikutuksen.

Yleistä

Nykyisin Gilera Stalker-mallisto käsittää vain ja ainostaan yhden mallin, kuten on aina ollutkin. Tässä mallissa on Piaggion ilmajäähdytteinen 2-tahtimoottori yhdistettynä Piaggion voimansiirtotekniikkaan. Stalkerin tekniikka on pysynyt lähes täysin samanlaisena vuodesta 1997 saakka, lukuunottamatta 17,5-milliseksi vaihtunutta kaasutinta. Stalker on muihin merkkiskoottereihin verrattuna varsin edullinen, ja varsin varteenotettava vaihtoehto kiinalaisille "skoottereille", vaikkakin Stalkerin hinnalla saa kolme perus-fudea.

Kuristukset

Vuodesta 2004 saakka Stalkerissa on ollut kuristuksena variaattorin prikka, hukkaputki sekä sähköisesti rajoitettu CDI-sytytys ja ilmansuodattimessa oleva messinkinen kuristuslevy. CDI:n kuristus ei ainakaan kuulemani perusteella vaikuta juurikaan virittämiseen vakiosylinterin ollessa paikoillaan. Hukkaputkea ei kannata tärvellä, suosittelen ennemminkin tehoputken ostamista. Erilaista viritysosaa Stalkeriin on tarjolla valtava määrä, kuten kaikkiin ilmajäähdytteisellä Piaggion moottorilla varustetuihin malleihin.

Muutokset, jotka nostavat mopon huippunopeuden yli 45 km/h tai tekevät siitä muuten lainvastaisen, ovat tietenkin lailla kiellettyjä, joten en ota mitään vastuuta, mikäli jollekin koituu jotain hankaluuksia mopon virittelyn seurauksena. Jokainen omalla vastuullaan. Rekisteröidyn mopo virittäminen on laitonta. En siis takaa toimenpiteiden turvallisuutta millään tavalla, joten jokainen käsittelee mopoaan vain ja ainoastaan omalla vastuullaan.

Piaggio-konserni

Piaggio-konserni omistaa myös Gileran tehtaat, ja Stalkerit pohjautuvatkin Piaggion perinteiseen ja erittäin suosittuun tekniikkaan. Tämä on varaosien saannin kannalta hyvä asia, sillä ilmajäähdytteisen Piaggion osia löytyy lähes rajattomasti viritys- ja tarvikeosiakaan unohtamatta. Stalkerilla alkaa olla ikää jo melko runsaasti (10. vuosimalli menossa), joten luvassa on mitä ilmeisimmin piakkoin joko kokonaan uusi malli tai vaihtoehtoisesti tuotannon lopettaminen. Jää nähtäväksi kuinka asialle käy, mutta kun tieto asiasta tulee julkisuuteen, se lisätään myös tähän tietopakettiin.

Tekniset tiedot Gilera Stalker

Moottori 1-syl, 2-t, Hi-PER2
Iskutilavuus 49,0cm3
Iskun mitat 40x39,3
Jäähdytys Ilma (Puhallin)
Käynnistys sähkö/poljin
Vaihteet variaattori
Kaasutin Weber 18 OM, Dellorto PHVA 17.5 ID
Sytytys C.D.I
Sytytysennakko 17°(÷1) / 4000 RPM
Sytytystulppa Champion RN2C (NGK BR9ES)
Kärkiväli 0,6-0,7 mm
Tyhjäkäynti 1800-2000 rpm
Etupoltin BA20D 35/35W
Kokonaispituus 1760 mm
Kokonaisleveys 720 mm
Akseliväli 1240 mm
Istuinkorkeus 815 mm
Kuivapaino 84 kg
Etujarru 190 mm levy
Takajarru 110 mm rumpu
Polttoainesäiliö 6,0 l (1,5)
Tuoreöljysäiliö 1,2 l (0,4)
Peräöljymäärä 75 ml
Rekisteröity kahdelle

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista