
Enduromoottoripyöräilyn seitsenkertaisen maailmanmestarin Juha Salmisen MM-avaus ei sujunut uudella pyörällä toivotulla tavalla Portugalin Penafielissa. Salminen ajoi BMW:llä lauantaina 2-luokassa viidenneksi ja sunnuntaina puolestaan kuudenneksi. Salmisen vauhtia haittaa ainakin jossain määrin kivulias nilkka, mutta lajin legenda ei lähde selittelemään sillä.
- Sain siihen sen verran kipulääkitystä, että kyllähän nilkka nöyrtyi pakostakin sunnuntain mittaan. En tiedä, mistä tämä nyt ahdistaa. Mitä enemmän yritän, sitä enemmän tulee virheitä, kertoi Salminen.
Salmisella riitti ohjelmaa liiankin kanssa kauden avanneen MM-kisaviikonvaihteen jälkimmäisenä ajopäivänä.
- Otin esimerkiksi extreme-testillä lipat ja pyörän ohjaustanko osui vatsaani. Kädet ovat koko ajan täynnä töitä, mutta homma ei vain etene, enkä pysy tahdissa vielä mukana.
Kesäkuun puolivälissä Suomessa ja Riihimäellä vieraileva MM-sarja jatkuu jo ensi viikonvaihteena Espanjan Iqualadassa.
- Eihän viikossa ehditä ihmeitä tehdä, joskin ideoita paremmasta kyllä on, vahvistaa Salminen.
Juha Salminen
Marraskuu 2010
Syöte