
Motot.netin ylläpito siirtyy huomenna juhannusfestareille, mutta foorumilla keskustelu jatkuu aktiivisena. Monet meistä lähtee huomenna tien päälle, joten tässä tietoa odotettavissa olevista ruuhkista. Juhannus täyttää Etelä-Suomen päätiet torstaina ja sunnuntaina yhteensä lähes kymmeneksi tunniksi. Menoliikenteen pahimmat ruuhkat syntyvät torstaina kello 14 ja 21 välillä.
Uusien moottoriteiden ansiosta ruuhkia ei kuitenkaan synny Helsingistä Turkuun eikä Tampereen läntiselle ohitustielle. Vaajakosken uusitut liikenneympyrät nelostiellä vetänevät myös kohtalaisesti liikennettä.
Juhannuksen menoliikenteen ruuhkat ovat pahimmillaan torstaina kello 14 ja 21 välillä, jolloin kannattaa käyttää vaihtoehtoisia reittejä. Aikaisempien kokemusten perusteella pahin meno- ja paluuliikenteen ruuhka syntyy valtatielle 5 Heinolan Lusin ja Mikkelin välille. Valtatie 6 Kouvolan kautta tai valtatie 4 Lusista Jyväskylään vetävät todennäköisesti valtatie 5:tä paremmin liikennettä.
Ruuhkapaikkoja on edelleen kantatiellä 51 Espoonlahden jälkeen Kirkkonummella ja valtatiellä 9 Tampereelta itään sekä saaristotiellä 180 Nauvoon ja Korppooseen. Helsingistä itään päin matkaaville kuutostietä sujuvampi reitti on valtatie 7 Kotkan ja Haminan kautta Luumäelle.
Menoliikennettä on runsaasti vielä juhannusaattona kello 9 ja 14 välillä. Tällöin ruuhkat ovat jo selvästi lyhyempiä kuin torstaina. Aattoiltana liikenne voi ruuhkautua suurten juhannustapahtumien ympäristössä. Onnettomuusvaara on suurin juuri ennen pahinta ruuhkaa sekä yön juhlijoilla.
Juhannuksen paluuliikenne on vilkasta sunnuntaina puolesta päivästä alkaen ja jatkuu lähelle puolta yötä. Juhannukselta lomalle jäävät eivät merkittävästi vähennä ruuhkia. Paluuliikenteen ruuhkapaikat ovat samat kuin menoliikenteessä.
Tiehallinto kertoo tärkeät tiedot liikenteen häiriöistä juhannusmatkailijoille radioiden kautta ja internetissä http://www.tiehallinto.fi
(Tiehallinto)
Arvioitu juhannusliikenne (PDF)
Destia reaaliaikainen ruuhkaseuranta
Marraskuu 2010
Syöte
