Sami Cagiva Raptor 650 7913 27.9.2001 3:00 Vantaa
|
Seistolan uusi pyörä hajosi MM-crossissaMatti Seistolan paluu motocrossin MM-sarjaan jäi lyhyeksi kauden seitsemännessä osakilpailussa Mallory Parkin radalla Englannissa. - Pyörä hajosi ennen karsintaerää. Emme halunneet ottaa uuden pyörämallin kanssa riskejä ja jätimme karsinnan osaltani väliin, kertoi Husqvarnalla MX1-luokassa vieraillut Seistola. Seistola siirtyi tällä kaudella motocrossin MX2-luokasta enduron MM-sarjaan, jossa hänen pääpainonsa parhaillaan on. - Tämä oli lähinnä kokeilukisa uudella pyörällä. Sen rungossa ilmeni pieni heikko kohta Malloryn Parkin radalla, jossa on isoja hyppyjä. Seistola ehti debytoida MX1-luokassa kahden harjoituksen verran. Hän ehti niissä sijoille 23 ja 25. - On mahdollista, että osallistun kuluvalla kaudella vielä johonkin MM-crossiin, mutta tavoitteeni ovat ehdottomasti endurossa. Seistola on enduro2-luokan MM-sarjassa kuuden kisapäivän jälkeen sijalla 13. Seuraava suuri haaste odottaa vuoroaan 12.-14. kesäkuuta Riihimäellä ajettavan Suomen MM-osakilpailun muodossa. - Tähtäin on nyt asetettu Riihimäelle. Siellä ajetaan lujaa, lupaa Seistola. Mallory Parkissa MX1-luokan karsintaerän voiton vei nimiinsä italialainen Yamaha-kuljettaja David Philippaerts. MM-sarjaa 36 pisteen erolla johtava Philippaertsin maanmies ja samalla pyörämerkillä kilpaileva Antonio Cairoli kaatui ensimmäisessä mutkassa ja hänen matkantekonsa päättyy siihen. Cairoli käynnistää sunnuntain MM-erissä takaa-ajonsa koko letkan hänniltä. |