Et ole kirjautunut sisään. Rekisteröidy
Käyttäjätunnus ja salasana:

oMuista minut    Unohdin salasanani
sulje

Moottoripyöräuutiset

USER_AVATAR
Sami
Ylläpitäjä
 

 
Pyörä:
 Cagiva Raptor 650
Viestit:
 7913
Liittynyt:
 27.9.2001 3:00
Paikkakunta:
 Vantaa

Ylläpidon uutisblogi on muuttanut osoitteeseen www.motot.net/uutiset

http://www.motot.net/blog/Sami/

1/52/53/54/55/5

Liikenneturva 70 vuotta: Liikenneturvallisuus on tahdon asia

Pysyvä linkkiKirjoittanut Sami 28.5.2009 13:29

Kuva
Liikenneturva on tehnyt pitkäjänteistä työtä tiellä liikkujien onnettomuuksien vähentämiseksi. Valistusta on jo 70 vuoden ajan annettu vauvasta vaariin. Liikenteen ja yhteiskunnan muutoksissa ihminen on säilynyt liikenneturvallisuuden tärkeimpänä tekijänä.

Liikenneturvan edeltäjä Talja perustettiin vuonna 1939. Suomessa oli tuolloin hieman yli 50 000 autoa. Liikennekuolemat lisääntyivät lähes liikenteen määrän kasvun tahdissa aina 1970-luvun alkuun asti. Suomen liikenteen synkimpänä vuonna 1972 ajoneuvokanta lähestyi miljoonaa ja teillämme menehtyi lähes 1200 ihmistä. Tämä herätti päättäjät. Seuraavan 30 vuoden aikana onnistuttiin järjestelmällisellä työllä vähentämään liikennekuolemien määrää autokannan ja liikenteen jatkuvasta kasvusta huolimatta. 30 vuodessa ajoneuvojen määrä on kolminkertaistunut. Samanaikaisesti kuolemaan johtaneet onnettomuudet ovat vähentyneet kolmannekseen.

Liikenneturvallisuustyön sanotaan kehittyvän spiraalina. Eri aikoina esiin tulevat ongelmat ovat luonteeltaan hyvin samanlaisia, mutta joka kierroksella niiden ratkaisemiseksi on tarjolla uusia keinoja. Ratkaisevaa on se, miten kansalaisten ja päättäjien asenteet ovat kypsyneet hyväksymään keinojen käyttöönoton.

Liikennevalistuksen monet kasvot

Liikenneturvalla on ollut oma osuutensa ja roolinsa turvallisuuden kehityksessä. Sen työvälineenä on aina ollut suostutteluun perustuva liikennevalistus, jolla on monet kasvot. Järjestö muistetaan parhaiten yksittäisistä kampanjoistaan. Niiden rinnalla pitkäjänteinen asennemuokkaus, eliniän kattava liikennekasvatus sekä tutkittuun tietoon tukeutuva viestintä ja koulutus ovat vähitellen parantaneet ihmisten turvallisuustietoisuutta ja sen myötä suomalaista liikennekulttuuria. Liikenneturva on myös tukenut viranomaisia uusien turvallisuuskeinojen käyttöönotossa perustelemalla kansalaisille ja päättäjille niiden merkitystä.

Liikenneturvan asiakkaita ovat ensi sijassa kansalaiset, jotka ovat tienkäyttäjinä eri liikennemuodoissa. Vapaaehtoisen liikenneturvallisuustyön keskusjärjestönä Liikenneturva on pyrkinyt aktivoimaan alan erilaisia järjestöjä ja tarjonnut niille keskustelufoorumin. Vankkaan asiantuntemukseen perustuva riippumattomuus alan yksittäisistä intresseistä on sallinut Liikenneturvalle kitkattoman ja luottamuksellisen yhteydenpidon eri viranomaisiin, järjestöihin, yrityksiin ja mediaan. Vapaaehtoisten kouluttajien verkostolla on tärkeä merkitys paikallisessa työssä ja tienkäyttäjien tavoittamisessa.

Liikenneturvallisuus on pitkälti tahdon asia. Yhteiskunnan eri tahoilla turvallisuuden hyväksi voidaan toimia merkittävästi. Liikenneturvan roolina on motivoida ja tarjota järjestöille ja kunnille keinoja turvallisen liikkumisen edistämiseksi niiden omassa toiminnassa.

Juhlavuoden teemana lasten liikenneturvallisuus

Liikenneturvan juhlavuoden teema on lasten turvallinen liikkuminen. Lasten liikenneturvallisuus on parantunut 1970-luvulta lähtien. Lasten liikennekuolemat ovat puolittuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Vuosien myötä lasten liikennekasvatuksen sisällöissä ja keinoissa on tapahtunut suuria muutoksia. Ne ovat noudattaneet yleistä turvallisuusajattelun kehitystä ja yhteiskunnassa tapahtuneita muutoksia. Alkuvuosien vaarojen varoittelusta ja sääntöjen pänttäämisestä on siirrytty mm. lasten itsensä tekemiin vaaranpaikkojen kartoituksiin. Suurin vastuu pienten lasten turvallisesta liikkumisesta on heidän vanhemmillaan ja muilla tiellä liikkujilla.

Näkyvä ja kuuluva osa lasten liikenneasioiden käsittelyä ovat olleet liikennelaulut. Niistä jotkut ovat yltäneet klassikoiksi. Juhlavuoden kunniaksi Liikenneturva haluaa uudistaa myös lasten liikennelauluperinnettä. Se julkaisee tuoreen lastenlevyn Ipanapa liikenteessä. Viisi uutta lasten liikennelaulua kertovat lasten omasta näkökulmasta turvallisen liikkumisen kannalta tärkeistä asioista. Liikenneturva toivoo lapsenmielisen levyn muistuttavan myös meitä aikuisia, että pienten lasten turvallinen liikkuminen on aina vanhempien vastuulla.

Taljasta Liikenneturvaan

Liikenneturvan edeltäjä Tapaturmantorjuntayhdistyksen liikennejaos Talja syntyi vuonna 1939 Tapaturmantorjuntayhdistyksen ja Liikennekulttuurikomitean yhdistyessä.

Myöhemmin työtä jatkoi vuonna 1971 perustettu yksityisoikeudellinen järjestö Liikenneturva - Liikenneturvallisuustyön Keskusjärjestö ry. Vuonna 1974 järjestö muutettiin asetuksella julkisoikeudelliseksi yhdistykseksi Liikenneturva ry:ksi.

Vuodesta 2004 Liikenneturvam toiminta on perustunut omaan lakiin. Liikenneturvan lakiin kirjattu tehtävä on harjoittaa liikenneturvallisuutta koskevaa tiedotus- , valistus- ja koulutustoimintaa, tutkimusta, opastaa ja yhteen sovittaa Liikenneturvan yli 50 eri jäsenjärjestön liikenneturvallisuustyötä sekä tehdä liikenneturvallisuuteen liittyviä aloitteita.

Liikenneturvan 70-vuotisjuhla järjestetään 2.6 Helsingissä.

Tagit: LiikenneUutinen