Marko Tarkkala koki kovia enduromoottoripyöräilyn Espanjan MM-osakilpailun jälkimäisenä ajopäivänä sunnuntaina Igualadassa. Ison luokan viime vuoden MM-hopeamitalistin matka jatkui maalista suoraan katalonialaiseen sairaalaan.
- Kylki on kipeä ja hengittäminen vaikeaa. Kylkiluita saattaa olla poikki. Toivotaan, että mitään vakavampaa ei ole sattunut, viestitti Tarkkala sairaalasta.
Tarkkalan kohtalokas kaatuminen osui heti sunnuntain toiselle erikoiskokeelle, syvässä kurassa ajetulle endurotestille.
- Pyörä saattoi osua kurassa piilossa olleeseen kiveen. Pyörän tanko osui siinä rytäkässä kivuliaasti kylkeeni, kertoi BMW:n puikkoihin täksi kaudeksi siirtynyt Tarkkala.
Tarkkala päätti ajaa kuitenkin kisapäivän sitkeästi loppuun. Hän sijoittui 3-luokassa kahdeksanneksi 4.19 minuuttia kärjen takana.
- Olihan se ajaminen kieltämättä tuskallista, mutta päätin ottaa täältä vaikka hammasta purren tärkeitä MM-pisteitä, tähdensi Tarkkala.
Tarkkala on ison luokan MM-pisteissä seitsemäntenä, kun yhteensä 16 osakilpailun kaudesta on takana ensimmäinen neljännes.
MM-sarja jatkuu kolmen viikon kuluttua Sardiniassa. Seuratasolla Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakoplaa edustava Tarkkala pääsee ajamaan tällä kaudella myös kotiyleisönsä edessä, kun kauden neljäs osakilpailu odottaa vuoroaan 13.-14. kesäkuuta Riihimäellä.