
Mika Kallion perjantaipäivä Japanin Motegissa alkoi hyvin aamun vapaissa
harjoituksissa, mutta iltapäivällä 250-kuutioisten aika-ajossa sijoitus putosi kauas
kärjestä.
Valkeakoskelainen ajoi sateen liukastamalla radalla harjoituksissa kolmanneksi,
mutta aika-ajoon kuivuneelle radalle ei löytynyt kilpailukykyisiä säätöjä.
- Treenien tulos olisi ollut tyydyttävä, kun kaikki kolme KTM-kuskia olivat kuuden
joukossa. Sadekelillä vauhti oli sen verran hiljaisempi, että pyörän säädöissä
ollutta ongelmaa ei silloin pystynyt havaitsemaan, Kallio raportoi.
- Kuivalla radalla pyörän ajotuntuma ja pito olivat heikolla tasolla. Kokeilin
täällä edellisessä kisassa käytettyjä säätöjä, mutta keulan kulma oli liian jyrkkä.
Rungon säädöt olivat kyllä ihan metsässä tälle radalle.
- Vaikean päivän kruunasi vielä rengasongelma aivan viime minuuteilla.
Säätömuutosten jälkeen palasin varikolta radalle, mutta renkaassa oli joku
tasapainotusvirhe ja jouduin tulemaan takaisin varikolle. Sen jälkeen ei enää ollut
aikaa kuin yhden kierroksen ajamiseen.
Perjantain aika-ajossa Kallion tulokseksi jäi 12. sija ja eroa kärkeen ajaneeseen
Alex Deboniin syntyi 1,236 sekuntia.
- Lauantaina varmasti kaikki parantavat kierrosaikojaan, jos vain vesisateelta
vältytään. Tallikaveri Hiroshi Aoyama oli perjantaina neljäs ja vain hitusen
kärkiaikaa perässä, joten uskon hyvään aikaan ja pyörän kilpailukykyyn kunhan säädöt
ovat kohdallaan, Kallio päätti.
Marraskuu 2010
Syöte
