
Heinolassa ajettu MM-/EM-motocross osakilpailu veti epävakaisesta säästä huolimatta uskomattoman suuren joukon lajin ystäviä. Kahden päivän aikana lähes yhdeksän tuhatta ihmistä kerääntyi Heinolan Komostenkylän radalle jännittämään MM- ja EM-sarjojen taistoa.
EMX2 – luokassa nähtiin mielenkiintoiset lähdöt, kun suomalaiskuljettaja Harri Kullas haastoi hienosti kovat keskieurooppalaiset kuljettajat. Ensimmäisen lähdön viimeisellä kierroksella nähtiin tiukka taistelu kolmannesta sijasta Kullaksen ja Nikolaj Larsenin (DEN) kesken. Viimeiselle kierrokselle lähdettiin Kullaksen ollessa edellä, mutta pian Larsen kuittasi itselleen kiinnityksen palkintosijaan. Kierroksen puolivälissä Kullas kuittasi takaisin ja ajoi samalla kauden parhaaseen sijoitukseensa. Muista suomalaisista ensimmäisessä erässä kymmenen parhaan joukkoon itsensä ajoivat Ludde Söderberg (7.) ja Niko Koskela (8.). Ensimmäisen lähdön suvereeniin voittoon ajoi Ceriel Klein Kromhof (NED). Ensimmäisen lähdön toinen oli Valentin Teillet (FRA), joka vei nimiinsä toisen lähdön. Toinen lähtö oli täysin ranskalaisten juhlaa. Teilletin lisäksi toisen lähdön palkintokorokkeelle nousivat maamiehet Loic Larrieu (2.) ja Loic Rombaut (3.).
EMX2-luokan kokonaistuloksissa voittoon Teillet, toiseksi Kromhof ja kolmanneksi Larrieu. Parhaana suomalaisena Kullas, jonka sijoitus kokonaistuloksissa neljäs. Toinen suomalainen viikonlopun kymmenen parhaan joukossa oli Ludde Söderberg (9.).
MX3-luokassa suomalaisten mielenkiinto kohdistui erityisesti eilen paalupaikan ajaneeseen Antti Pyrhöseen ja enduron puolelta paremmin tunnettuun Juha Salmiseen. Ensimmäisessä lähdössä Salminen taisteli pitkään johtopaikasta Sven Breugelmansin (BEL) kanssa, mutta lähdön puolessa välissä seitsenkertaisen enduromestarin vauhti hiipui. Lopussa vauhti parani ja lopullinen sijoitus Salmisella viides. Paalupaikalta startannut Antti Pyrhönen ajoi tasaisen varmasti ja palkintopallisijoitus näytti olevan tulossa, mutta lopulta MM-sarjaa johtava Christian Beggi kuittasi kolmostilan Pyrhösen nenän edestä.
Toisessa lähdössä kärjestä löytyivät alkuvaiheessa jälleen Breugelmans ja Salminen. Ensimmäinen kymmenen minuuttia mentiin Salmisen johtaessa, mutta sen jälkeen belgialainen onnistui ohittamaan Salmisen ja piti johtopaikan ruutulipulle asti. Breugelmans siis Heinolan osakilpailun tuplavoittaja. Salminen joutui antautumaan ennen maaliviivaa vielä Gert Krestinoville (EST) (2.) ja Antti Pyrhöselle (FIN) (3.). Toisessa lähdössä Pyrhöselle siis palkintopallisijoitus, jota mies Heinolan osakilpailusta lähti tavoittelemaan. Yhteistuloksissa Pyrhönen oli toinen Breugelmansin jälkeen ja Ranskan Christophe Martin kolmas. Salminen oli kokonaistuloksissa viides.
Tulokset MX2/MX3 – Heinola (Komostenkylä) -17.8.2008
Yhteistulokset
EMX2
Valentin Teillet (FRA) 47 p. (22+25)
Ceriel Klein Kromhof (NED) 43 p. (25+18)
Loic Larrieu (FRA) 38 p. (16+22)
Harri Kullas (FIN) 36 p. (20+16)
Loic Rombaut FRA) 35 p. (15+20)
Nikolaj Larsen (DEN) 33 p. (18+15)
Davis Ivanovs (LAT) 24 p. (12+12)
Carmelo Gutierrez (SPA) 20 p. (7+13)
Ludde Söderberg (FIN) 20 p. (14+6)
Tomas Macuks (LAT) 18 p. (9+9)
MX3
Sven Breugelmans (BEL) 50 p.(25+25)
Antti Pyrhönen (FIN) 38 p. (18+20)
Christophe Martin (FRA) 38 p. (22+16)
Gert Krestinov (EST) 37 p. (15+22)
Juha Salminen (FIN) 34 p. (16+18)
Christian Beggi (ITA) 33 p. (20+13)
Nicolai Hansen (DEN) 26 p. (12+14)
Alvaro Lozano (SPA) 25 p. (13+12)
Tommi Mäkinen (FIN) 24 p. (9+15)
Davis Livs (LAT) 18 p. (7+11)
EMX2 – 1. Lähtö
Ceriel Klein Kromhof (NED)
Valentin Teillet (FRA) +14.348
Harri Kullas (FIN) +17.871
Nikolaj Larsen (DEN) +23.448
Loic Larrieu (FRA) +45.873
Loic Rombaut (FRA) +50.656
Ludde Söderberg (FIN) +57.950
Niko Koskela (FIN) +1:14.597
Davis Ivanovs (LAT) +1:29.058
Axel Alletru (LUX) +1:31.172
EMX2 – 2. Lähtö
Valentin Teillet (FRA)
Loic Larrieu (FRA) +7.303
Loic Rombaut (FRA) +22.680
Ceriel Klein Kromhof (NED) +33.385
Harri Kullas (FIN) +46.519
Nikolaj Larsen (DEN) +52.182
Kenny VanDueren (BEL) +55.289
Carmelo Gutierrez (SPA) +1:07.923
Davis Ivanovs (LAT) +1:21.685
Fredrik Karlsson (SWE) +1:24.398
MX3 – 1. Lähtö
Sven Breugelmans (BEL)
Christophe Martin (FRA) +4.931
Christian Beggi (ITA) +6.689
Antti Pyrhönen (FIN) +8.164
Juha Salminen (FIN) +9.051
Gert Krestinov (EST) +12.457
Martin Zevara (CZE) +41.860
Alvaro Lozano (SPA) +44.162
Nicolai Hansen (DEN) +45.381
Kristof Salaets (BEL) +46.561
MX3 – 2. Lähtö
Sven Breugelmans (BEL)
Gert Krestinov (EST) +3.089
Antti Pyrhönen (FIN) +7.025
Juha Salminen (FIN) +7.610
Christophe Martin (FRA) +23.629
Tommi Mäkinen (FIN) +27.624
Nicolai Hansen (DEN) +55.220
Christian Beggi (ITA) +1:11.407
Alvaro Lozano (SPA) +1:20.374
Davis Livs (LAT) +1:26.129
Marraskuu 2010
Syöte