
Mauno Hermunen jatkoi voittokulkuaan moottoripyörien supermotojen Saksan mestaruussarjassa sunnuntaina Schaafheimissa. Kauden viideskin osakilpailu oli suomalaisen ammattilaisen hallintaa, sillä Hermunen voitti S1-luokassa niin aika-ajon kuin kaksi kilpaerääkin. Kaikki kauden osakilpailut voittanut Hermunen on lähellä mestaruutta, minkä lisäksi hänen tavoitteena on kirjata tulossarakkeeseen ainoastaan voittoja.
- Jälleen oli helppoa, vaikka märkä rata olisi voinutkin muuttaa tilannetta. Voitin aika-ajon ja onnistuin kummassakin startissa pitämään ykköstilani. Ensimmäisessä lähdössä tosin meinasin myöhästyä, mutta olin silti avausmutkassa ensimmäinen, Hermunen kertasi.
- Radalla oli pitkä hiekkaosuus, mikä oli makeine hyppyreineen tosi hyvä. Asvalttiosuus ajettiin mikroautoradalla. Se oli kapea, mikä vaikeutti ohittamista. Minun ei tosin tarvinnut ohitella kuin kierroksella muita. Rata oli kyllä kokonaisuudessaankin hyvä.
- En ole vielä mestari, mutta johdan sarjaan reilusti. Minulla on ensi kisassa mahdollisuus varmistaa mestaruus, mutta kyllä minun täytyy jäljellä olevat kaksi kisaakin ihan kunnolla ajaa. Varsinkin, kun haluan voittaa kaikki tämän kauden erät. Sitä ei ole tietääkseni kukaan koskaan tehnyt.
Marraskuu 2010
Syöte