- Sain ensimmäisessä erässä vähän huonon startin ja olin noin kymmenes. Nousin kyllä viidenneksi, millä sijalla ajoin myös maaliin, mutta jotenkin ajoni ei ollut aivan mallillaan. Radan kaksi pattisuoraa olivat minulle ongelmallisia. En osannut ajaa niitä ja jäin muun muassa edelläni kolmantena ja neljäntenä ajaneista kuskeista niissä, vaikka muualla radalla ajoin heitä kiinni, Mäkinen kertasi.
- Toisessa erässä otin jälleen huonon startin, mutta nousin heti muutaman sijan. Sitten kanssakilpailija ajoi minua kylkeen ja etujarrukahvani vääntyi. Sen jälkeen jarrua oli vaikea käyttää, mutta se onnistui sentään jotenkuten. Kaaduin myös kerran.
- Yritetään ensi kisassa sitten paremmin, kun sarja jatkuu viikon kuluttua Ranskan Castelnau de Levisin kovalla ja mäkisellä saviradalla.
Jussi Nikkilä oli toiseksi paras suomalainen yhteistulosten kymmenennellä sijallaan. Marko Kovalainen oli yhteistuloksissa 11:s ja Riku Rouhiainen 12:s.
Osakilpailun voitti Espanjan Carlos Campano, joka voitti kummatkin erät. Italian Alex Salvini oli toinen ja Slovenian Matevz Irt kolmas.
MX2-luokka aloitti Cortelhassa EM-sarjansa, ja Suomen Ludde Söderberg ajoi yhteistuloksissa kuudenneksi. Eeli Takatalo oli 16.
Moottoripyöräily: Motocross, MM-sarja, MX3-luokka, Cortelha, Portugali, kilpailu, su 4.4.2010, (aika-ajo, la 3.4.2010).
- MX3, 1. erä
- 1. Campano, Carlos ESP Yamaha 35:39.731
2. Salvini, Alex ITA Husqvarna +5.850 (voittajaa jäljessä)
3. Irt, Matevz SLO Husqvarna +55.401
4. Correira, Luis POR Yamaha +57.779
5. Mäkinen, Tommi FIN Honda +1:10.754
...9. Nikkilä, Jussi FIN Yamaha +1:49.347
...13. Kovalainen, Marko FIN Yamaha +1 kier.
14. Rouhiainen, Riku FIN Yamaha +1 kier.
Yhteensä 17 kuljettajaa.
- MX3, 2. erä
- 1. Campano 34:28.580
2. Salvini +13.769
3. Irt +26.716
4. Correira +29.783
5. Zerava +47.498
7. Mäkinen +1:08.509
...9. Nikkilä +1:30.010
...11. Kovalainen +2:05.048
12. Rouhiainen +1 kierrosta
- MX3, yhteistulos, MM-pisteet, 1/13-osakilpailu
- 1. Campano 50 pistettä
2. Salvini 44p.
3. Irt 40p.
4. Correira 36p.
5. Venda 30p.
6. Mäkinen 30p.
...10. Nikkilä 24p.
11. Kovalainen 18p.
12. Rouhiainen 16p.
- EMX2, yhteistulos, EM-pisteet, 1. osakilpailu
- 1. van Dueren, Kenny BEL KTM 47p.
2. Irt, Jernej SLO Husqvarna 40p.
3. Oldekamp, Lars GER KTM 40p.
4. Zeni, Samuel ITA KTM 37p.
5. Eriksson, Alex SWE Suzuki 36p.
6. Söderberg, Ludde FIN KTM 26p.
...16. Takatalo, Eeli FIN Honda 11p.