
Autoliitto kehottaa kaikkia autoilijoita (sekä moottoripyöräilijöitä ja mopoilijoita) erityiseen tarkkaavaisuuteen, kun koulut alkavat useimmilla paikkakunnilla ensi viikon alussa. Koulujen alku tuo liikenteeseen tuhansia uusia pieniä jalankulkijoita ja pyöräilijöitä, joiden liikennetaidot ovat vasta kehittymässä itsenäisen liikkumisen vaatimalle tasolle.
Koululaiset eivät välttämättä ole vielä omaksuneet tiellä liikkumisen sääntöjä ja saattavat käyttäytyä arvaamattomasti. Autoilijoiden tulee olla tarkkaavaisia etenkin koulujen lähiympäristössä, ja kouluista kertoviin liikennemerkkeihin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota taas kesän jälkeen.
”Suojatiekäyttäytyminen on yksi avainasioista: autoilijoiden tulee muistaa kunnioittaa suojatietä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ajonopeutta pudotetaan tarpeeksi ajoissa ja huomio kiinnitetään itse ajamiseen, ei kännykkään tai autoradioon”, Autoliiton järjestöpäällikkö Matti Sinervä toteaa.
Autoilijoiden lisäksi myös koululaisten ja kaikkien muidenkin jalankulkijoiden tulee olla tarkkaavaisia ja kärsivällisiä: suojatietä ylittäessä tulee odottaa vihreää valoa eikä rynnätä tielle punaisten vielä palaessa. Jos liikennevaloja ei ole, on syytä noudattaa vanhaa viisautta ennen tien ylittämistä: katsoa ensin vasemmalle, sitten oikealle ja vielä kerran vasemmalle.
”On tärkeää opettaa lapselle, että hänellä on suuri vastuu omasta turvallisuudestaan. Itsenäinen ajattelu liikenteessä on hyvä tavoite. Sekä aikuisten että lasten on opittava ja muistettava ottaa huomioon muut liikkujat niin, ettei omalla toiminnallaan aiheuta vaaraa tai häiriötä muille”, Sinervä muistuttaa.
Marraskuu 2010
Syöte
