Tapahtumat / X-treme Car Show 2012

1.9.2012 10:00 - 2.9.2012 17:00
Helsinki / Helsingin messuleskus, Pasila
Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna la-su 1.- 2.9.2012 järjestetään X-treme Car Show jo 10. kerran. Syksyn suuri autoilun viikonloppunäyttely kokoaa autoista ja autoiluista kiinnostuneen yleisön Helsingin Messukeskukseen tutustumaan erikoisautoihin ja seuraamaan laadukasta ohjelmaa. Yksi noin kahdestakymmenestä teema-alueista on tänä vuonna AUTO 2012. Monipuolisen harrasteautotarjonnan lisäksi esillä juhlanäyttelyssä on ensimmäistä kertaa myös tavallinen autoilu.

X-treme Car Show on korkeatasoinen koko perheen autoilun ja lifestylen 10-vuotisjuhlanäyttely, jossa on vahvasti esillä erityyliset harraste- ja erikoisautot, lifestyle sekä alan asiantuntijat. Juhlavuoden kunniaksi erikoisautonäyttely laajentaa sisältöään jokapäiväiseen autoiluun. Tapahtuman yhteydessä järjestetään mm. Autohuollon seminaari, jossa käydään läpi autonomistajalle tärkeitä syyshuoltoon liittyviä asioita. Asiaohjelman lisäksi tapahtumassa on tarjolla myös viihteellistä ohjelmaa.

Autoilu on entistä laajemmin esillä juhlanäyttelyssä omana AUTO 2012 -teemanaan. Tavoitteenamme on yhdistää autoalan palvelut, autot ja autoilu, jotka yhdessä ovat tärkeä osa elämää autoista ja autoilusta kiinnostuneille. Vuoden teemanäyttelyssä nähtäneen mahdollisimman monta automerkkien edustajaa mielenkiintoisilla malliuutuuksilla sekä messutarjouksilla. Uutta automessuilla on se, että uusia autoja voi myös koeajaa paikanpäällä ja verrata siten eri automallien tai merkkien ominaisuuksia samanaikaisesti. Yritys- ja ajoneuvopaikkojen varaus erikoisautonäyttelyyn on alkanut ", kertoo tapahtuman sisällöstä vastaava Kirsi Ojaniemi KK Productionista.


X-treme Car Show arvostettiin useassa mediassa viime vuonna parhaaksi koskaan Suomessa järjestetystä alan autonäyttelystä ja näyttelyn laatu ja monipuolisuus myös kansainvälisesti mitattuna oli erittäin korkea.

Aukiolo
X-treme Car Show on avoinna la 1.9. klo 10-18 ja su 2.9. klo 10-17 Helsingin Messukeskuksessa.

Liput
Pääsyliput maksavat aikuisilta 20 e ja lapsilta (7-15 v) 9 e. Eläkeläisten, opiskelijoiden ja varusmiesten pääsyliput maksavat 15 e. Perhelippu (max 2 a ikuista ja perheen alle 16 vuotiaat lapset) maksaa 45 e ja ryhmäliput (väh 10 hlöä) 15 e/hlö.

Tapahtuman järjestää KK Production yhteistyössä Suomen Messujen kanssa.