Alusta

Liittynyt:
9.9.2005 11:48
Alusta

ViestiKirjoittanut suzuki_king » 17.3.2007 21:30

Noniin. Täällä kun perehdytään kovasti itse virittämiseen ja mahdollisimman hyvään tehoon/huippunopeuteen, niin mätkäistäänpä uusi topikki mikä käsittelee Alustaa.

Eli mikä onkaan ärsyttävämpää kuin sikakiree hyvin kulkeva mopo jolla ei uskalla/pysty ajamaan. Esimerkiksi vanhemmat Tunturit ovat melkoisia vempuloita kovissa vauhdeissa ja enpä kyllä laskisi henkeäni niiden rumpujarrujen varaan. Eikä enää PV:kään järin vakaalta kovissa vauhdeissa tunnu.

Eli kun kerta viritetään niin viritetäänpä viisaasti niin että runkoon, jarruihin ja jousitukseen voi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa.

Itse olen pähkäillyt seuraavaa tuohon ärrään:

Eli edessähän on jo valmiiksi ihan suht hyvä levyjarru. Tuntuma ei ole huippuluokkaa mutta kyllä sillä mopon pysähtymään saa. Valitettavasti takana olevasta rumpujarrusta ei voi sanoa samaa. Tuntumaa ei ole juuri lainkaan ja jarrutustehokin arveluttaa kun täytyisi kovista nopeuksista pysähtyä.

Päädyin pienen pähkäilyn jälkeen (ensin ajattelin vain koettaa saada rumpujarrusta mahdollisimman hyvän) harkitsemaan levyjarruntekemistä taakse: yksi ärrän etuvanne jarrulevyineen ja -satuloineen ja laittaa se taakse. Ensimmäiseksi ongelmaksi ilmeni tietenkin se että jarrulevy on väärällä puolella. Vanne täytyisi siis kääntää "väärinpäin". Onkohan tuolla toimenpiteellä vaikutusta vanteen ominaisuuksiin?. Seuraava ongelma on tietenkin muokata jarrupolkimesta sellainen että sillä pystyy painamaan nestesylinteriä.
Ensin mietin että saisiko etujarrun nestesylinteristä ja -männästä tehtyä hyvän myös taakse. Voipi vaatia melkoista sovittelua. Toinen vaihtoehto olisi hankkia jostakin jonkin enskan takajarru härpäkkeet ja muokata niistä sopivat. Lisäksi pähkäilyn aihetta luo jarrusatulan sijoitus/kiinnitys takahaarukkaan.

Käsittääkseni tälläinen olisi vielä mahdollista saada muutosrekisteröityäkin, jotta olisi laillinen.

Mutta, mutta keskustelua aiheesta, ja kommenttia voipi tuohon omaan suunnitelmaan laittaa. Saa nähdä että toteutuuko koskaan käytännössä tai juuri tähän mopoon. Sen määrää pitkälti osien saatavuus/hinta ja muutamat itseen ja työkaluihin liittyvät seikat. ;)

Niin ja tuon Ärrän etujousitustakin varmaan pitäisi vähän miettiä kun on aivan liian löysä kovempaan ajoon. On kuin vietereillä ajaisi... :S
www.viritetty.com <- Katso ja rekisteröidy!
Paikkakunta:
Lohja
Liittynyt:
13.11.2004 21:44

ViestiKirjoittanut Soukka » 17.3.2007 21:32

Itellä oli joskus ideana ottaa jonkun vanhan piikin takajarru kamat halpuuden takia ja patentoida mopottimeen, pv:n vanteeseenhan saa helposti kiinni levyjarrulle palikan kun hommaa toisen samanlaisen kumin kuin rataspuolella ja patentoi sen kiinni toiselle puolen.

Etujouset sais helpoitenkin varmaan kireemmäks laittamalla holkit sinne sisään ja jäykempää öljyä.
#viritetty.com@QNet
http://www.2t.viritetty.com
Käykääs tsekkaan ;)
Liittynyt:
9.9.2005 11:48

ViestiKirjoittanut suzuki_king » 17.3.2007 21:40

Soukka kirjoitti:Itellä oli joskus ideana ottaa jonkun vanhan piikin takajarru kamat halpuuden takia ja patentoida mopottimeen, pv:n vanteeseenhan saa helposti kiinni levyjarrulle palikan kun hommaa toisen samanlaisen kumin kuin rataspuolella ja patentoi sen kiinni toiselle puolen.

Etujouset sais helpoitenkin varmaan kireemmäks laittamalla holkit sinne sisään ja jäykempää öljyä.


niin gai sitten vois hankkia jonkun isomman pyörän jouset sinne sisään. Ne kun tuppaavat olemaan jäykempiä. Täytyis vaan ensin sopivat löytää... No paksumpaa öljyä nyt ainakin laitan kun täytyy muutenkin etujouset rempata ku stefat vuotaa...
www.viritetty.com <- Katso ja rekisteröidy!
Moderaattori
Pyörä:
Kawasaki Ninja ZX-6R 636
Liittynyt:
27.2.2005 19:21
Re: Alusta

ViestiKirjoittanut Jukke- » 17.3.2007 21:43

suzuki_king kirjoitti:Toinen vaihtoehto olisi hankkia jostakin jonkin enskan takajarru härpäkkeet ja muokata niistä sopivat.



Tämä olisi ehkä homman helpoin osuus. Enskojen takajarrun työsylinterit ovat kahdella pultilla kiinni rungossa, joten kiinnitys ei ole ongelma, jos omistaa hitsivehkeet ja taidon käyttää niitä. Myöskään jarrun käytön mahdollistaminen ei ole vaikeaa, riittää kun saat jarrupolkimeen "kepin" joka sitten menee työsylinteriin, ja kun poljinta painaa, homma toimii.
Liittynyt:
9.9.2005 11:48
Re: Alusta

ViestiKirjoittanut suzuki_king » 17.3.2007 21:45

Jukke- kirjoitti:Tämä olisi ehkä homman helpoin osuus. Enskojen takajarrun työsylinterit ovat kahdella pultilla kiinni rungossa, joten kiinnitys ei ole ongelma, jos omistaa hitsivehkeet ja taidon käyttää niitä. Myöskään jarrun käytön mahdollistaminen ei ole vaikeaa, riittää kun saat jarrupolkimeen "kepin" joka sitten menee työsylinteriin, ja kun poljinta painaa, homma toimii.


Juu niin mä sitä vähän suunnittelinkin kun kaverin enskasta otin vähän ajatus-mallia...
www.viritetty.com <- Katso ja rekisteröidy!
Eläkeläinen
Pyörä:
TDR 125
Paikkakunta:
Oulu
Liittynyt:
3.10.2004 17:34
Re: Alusta

ViestiKirjoittanut Tume34 » 17.3.2007 21:53

suzuki_king kirjoitti:
Niin ja tuon Ärrän etujousitustakin varmaan pitäisi vähän miettiä kun on aivan liian löysä kovempaan ajoon. On kuin vietereillä ajaisi... :S


En nyt sanoisi sen olevan löysäkään, päinvastoin. Pitää stefat kunnossa ja öljyt sisällä, niin esijännitystä kyllä löytyy jopa liikaakin.

Suurempi ongelma onkin säätöjen puutteellisuus...
Dank memes melt steel beams.
Liittynyt:
9.9.2005 11:48
Re: Alusta

ViestiKirjoittanut suzuki_king » 17.3.2007 21:55

Tume34 kirjoitti:
suzuki_king kirjoitti:
Niin ja tuon Ärrän etujousitustakin varmaan pitäisi vähän miettiä kun on aivan liian löysä kovempaan ajoon. On kuin vietereillä ajaisi... :S


En nyt sanoisi sen olevan löysäkään, päinvastoin. Pitää stefat kunnossa ja öljyt sisällä, niin esijännitystä kyllä löytyy jopa liikaakin.

Suurempi ongelma onkin säätöjen puutteellisuus...


Enpä tiedä minkälaiset ne on ihan täydellisessä kunnossa, mutta itsellä ne on olleet tuollaiset lötsköt jo siitä asti kun ton ärrän ostin. Mutta tosiaan täyty rempata jossain vaiheessa.

E: Korjailin kirjoitusvirheitä ;)
Viimeksi muokannut suzuki_king päivämäärä 19.3.2007 12:36, muokattu yhteensä 1 kerran
www.viritetty.com <- Katso ja rekisteröidy!
Liittynyt:
22.6.2005 21:42

ViestiKirjoittanut -Zone- » 18.3.2007 13:31

Pistetäänpäs tähän aiheeseen liittyvät linkit.
http://www.kreuzotter.de/english/eindex.htm
Kyseiseltä sivustolta hyödyllisimmät ovat:
SteeringGeometry ja Suspension

Myös tähän kannattaa tutustua:
http://www.bikechecker.com/index.php?home
"... En ikinä uskonut, että muut voisivat ottaa teoriani niin paljon vakavemmin, kuin minä itse..." Albert Einstein
Pyörä:
Stunt F4i, PV
Paikkakunta:
Kuusamon Diktaattorinenhallitus
Liittynyt:
2.2.2005 17:56

ViestiKirjoittanut Hariz » 19.3.2007 19:19

Itelläkin on käyny mielessä tehä ärrän vanteeseen taakse levyjarru, kun ylimääräset jarrukamat löytys tuolta. Ne jarrulevynkiinnikkeet pitäs varmaankin koneistamolla käydä teetättämässä? Ku ei taida kestää kovia jarrutuksia noi kiinnikkeet ihan perus migillä alumiinilangalla hitsattuna.
Pyörä:
Tunturimopedi
Paikkakunta:
Somero
Liittynyt:
21.9.2006 8:56

ViestiKirjoittanut Betaversio » 22.3.2007 15:16

Olen miettinyt, että kun laittaa monojousen ja aquan takahaarukan tuohon dx'ään niin voisi samalla hieman vahvistaa runkoa. http://www.motot.net/galleria/showphoto.php/photo/133426/cat/2108
Tuolta näette minkälainen se runko on pääpiirteittäin. Alaputket taitaa olla 22 mm putkea (1,5 mm seinämä), yläputki voisi olla 40 mm. Tuohon tulee aquan / s1 / ax etuhaarukka. Taka patentoin levyjarrun jos saan inspiraatiota (=jarrukamat halvalla:)).

Jarod sanoi joskus jossakin että vinotuet tuonne penkin alle voisi olla hyvät. Jos vielä saisi hyvän kuvan mistä näkee kuskin istumapaikan, ja samalla näkee tuon poikittaisputken sijainnin niin saisi asiaa helpotettua. Mutta minun kamera on rikki, en saa kuvaa.

Jos joku laittaa kuvaa, miten tekisi itse, niin olen kiitollinen. Nämä lujuus/jäykkyyslaskut on vaan niin ihania.
Photobucket galleria
Projektitopikki - Tunturi DX: Muutos 2012
Liittynyt:
22.6.2005 21:42

ViestiKirjoittanut -Zone- » 24.3.2007 16:55

Pikaisesti vilasten näistä voisi jotain vinkkejä irrota:
http://www.tonyfoale.com/Articles/Frame ... waMods.htm
http://www.carbibles.com/suspension_bible_bikes.html
"... En ikinä uskonut, että muut voisivat ottaa teoriani niin paljon vakavemmin, kuin minä itse..." Albert Einstein
Liittynyt:
31.10.2004 6:57

ViestiKirjoittanut Zam64 » 24.3.2007 21:08

-Zone- kirjoitti:Pikaisesti vilasten näistä voisi jotain vinkkejä irrota:
http://www.tonyfoale.com/Articles/Frame ... waMods.htm
http://www.carbibles.com/suspension_bible_bikes.html


irtoaa...kaikkein hyödyllisin tieto/varaus löytyy artikkelin lopusta "..but there are occasions where the stiffening of one part of the frame may lead to increased risk of failure in another unstiffened area."

eli muutokset on syytä koittaa jollain tavalla todentaa. No harvalla on käytössä lujuuslaskentaohjelmia millä moisen putkihässäkän voisi mallintaa ja tarkistaa syntyykö jonnekin rakenteen lujuutta vaarantavia jännitekeskittymiä. No testaus, kokemus ja intuiitio jää autotallitunarille, kuten minä, käteen. Mutta palataanpa asiaan kun minulla on enemmän kerrottavaa&kuvia. Jotain pientä runkomodausta saattaisi olla tekeillä.
Viimeksi muokannut Zam64 päivämäärä 25.3.2007 10:56, muokattu yhteensä 1 kerran
...Er houston we have a problem here...
Liittynyt:
22.6.2005 21:42

ViestiKirjoittanut -Zone- » 24.3.2007 21:34

Totta. Geometrisena ja rakenteen toteutuksena ton sivun iskunvaimennus asian ajattelinkin ja palataan tosiaan uudelleen asiaan, mikäli joitain oikeasti käyttökelpoista löytyy tuohon rungon vahvistamiseen. Joitakin aika vanhoja Egli:n artikkeleita rungonsuunnittelusta (egli:stä löytyy googlella) itsellänikin on, mutta niistä löytyy vain periaatteet ja suuntaa antavat kuvaukset putkiin aiheutuvista voimista ja niiden suunnasta.

Takaiskunvaimentimen progressiivisuus ja sen geometrian suunnittelu on itselläni ollut viimeisimpänä työnalla (oma variaatio). Materiaalien lujuuslaskelmat olen toistaiseksi siitä sivuuttanut vallan (myönnän, että puhutaan minulle vaikeasta osa-alueesta), mutta laakerointipisteisiin syntyviä voimia hiukan siinä jo mietin perustuen vipusuhteisiin. Tuskin siitä mikään mullistava tulee tai edes julkaisukelpoinen juttu. Onpahan vain taas jotain uutta tekemistä.

Tyypillinen egli-runko, joka on hyvin omalaatuinen toteutukseltaan.
Tässä vielä toinen.
Viimeksi muokannut -Zone- päivämäärä 24.3.2007 23:01, muokattu yhteensä 4 kertaa
"... En ikinä uskonut, että muut voisivat ottaa teoriani niin paljon vakavemmin, kuin minä itse..." Albert Einstein
Pyörä:
Tunturimopedi
Paikkakunta:
Somero
Liittynyt:
21.9.2006 8:56

ViestiKirjoittanut Betaversio » 24.3.2007 22:27

Juu, itselläkin tuon kun tekee niin tekee sitten kans kunnolla, eli jonkinlaista progressiivisuutta pitäisi hakea. Taisin keksiäkkin sellaisen, minkä teen, tätä kirjoittaessani. :)

Rungossa epäilyttää lähinnä se, minne saa kestävästi ja hyvin iskarin yläpään(tai etupää, riippuu miten se tulee tuohon, kuitenkin taitaa tulla ns. vanha tyyli) kiinni. Siihen siis vahviketta sitten joskus.

PS. Hyviä linkkejä. Egliä en löytänyt googlella, paitsi erään saksankielisen sivun. Ja sepäs paljon auttaa. Mutta katson uudestaan.
Photobucket galleria
Projektitopikki - Tunturi DX: Muutos 2012
Liittynyt:
22.6.2005 21:42

ViestiKirjoittanut -Zone- » 15.4.2007 19:00

Nähdäänköhän tämä rakenne jo seuraavissa mopokisoissa:
http://img66.imageshack.us/img66/8720/k ... pitos5.jpg
Elikkäs tässä nopeasti kyhätyssä ja karkeassa kuvassani jarrulevy kiinnittyy ulkoreunasta vanteeseen ja satula on levyn sisäpuolella. Varsinkin esim. 17" vanteella puhuttaisiin kokolailla järeästä "tehostopparista" :P
Mielipiteitä?

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista