Honda Monkey Z50J -94 entisöinti

VMS
Liittynyt:
8.2.2016 9:23
Honda Monkey Z50J -94 entisöinti

ViestiKirjoittanut VMS » 8.2.2016 9:34

Moro. Projekti ollut työnalla viime syksystä lähtien ja on tällä hetkellä jo melkein valmis, niin kopioin juttuja suoraan toiselta foorumilta.



Suunnitelmissa on aloittaa -94 monkeyn täydellinen läpikäynti. Homman olen jo aloittanut etsimällä netistä tarvittavia varaosia ja niitä näyttää saavan helposti. Osa tulee käytettynä, osa uutena.

Hieman mopedin taustoja:
Monkey tuli meidän perheeseen, tarkemmin sanottuna alunperin minun käyttööni syksyllä, vuonna 2002. Mopo oli silloin täysin virheettömässä kunnossa ja mittarissa oli hieman vajaa 10 00km. Monkeyn ostetimme sukulaiseltamme. Sitä ennen se on tietääkseni ollut vain yhdellä omistajalla, eli minä olen kolmas omistaja.
3 vuotta minä monkeytä piiskasin ympäri vuoden ja mittariin kertyi noin 60 000km. :D Tuona aikana teimme muistaakseni yksi tai kaksi koneremonttia. Renkaita minulla meni kolmessa vuodessa takana 11kpl ja edessä 3kpl. Monkey oli todella kovassa käytössä ja eturengas oli ilmassa varmasti enemmän kuin maassa. Tuli sitä silloin paljon huollettuakin ja oli hyvässä kunnossa vielä kun 18v täytin ja siirryin auton rattiin.
Minun jälkeeni mopo oli käytössä pikkuveljelläni kolmisen vuotta, jolloin mittariin tuli noin 30 000km lisää, yhden moottoriremontin kera. Taisi sillä hetken aikaa ajaa keskimmäinen veljeskin.
Monkeyllä on kaikkiaan nyt kelattu siis noin 100 000km ja sen huomaa, on nimittäin melkoisen väljässä kunnossa kaikkialta.

Monkey vuodelta 2009 jolloin kunnostin sen pikkuveljen käyttöön.
Kuva

Kuva

Kuva

Tässä kuvia mopon nykyisestä kunnosta. Seissyt autokatoksessa muutaman vuoden. Lähti toisella polkaisulla käyntiin vaikka seissyt ainakin vuoden käyttämättä. :)

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva


Eilen kävin ehjän priiman pakoputken tähän ostamassa, kun mopon oma putki on raiskattu pilalle ja hukassakin nykyisin. Muistakin osista olen parhaillani kauppaa käymässä.
Penkki hieman mietityttää. Täytyisi uusia sekä pehmuste, että päällinen. Mistä nämä löytyisi?
Mietin myös, että jos en muuta keksi niin otan jostain kiinamankin penkistä pehmusteen kun se lienee samanmallinen kuin monkeyn alkuperäinen?
VMS
Liittynyt:
8.2.2016 9:23
Re: Honda Monkey Z50J -94 entisöinti

ViestiKirjoittanut VMS » 8.2.2016 9:35

Tänään kerkesin vähän mopoa purkaa. Takakeskiö/rumpu on vaihtokunnossa. Laakeripesässä reilusti väljää. Saisihan tuon metallimies vielä varmasti korjattuakin, mutta onhan noita käytettyjä ehjiä myynnissä.
Penkin runko myös oli tärvelty pilalle, taitaa olla veljen käsialaa. Olisko kellään tuommoisesta ehjästä penkin rungon alapuolesta kuvaa, että näkis minkälaiset ne työkalupakin kiinnitykset on? Itse työkalupakki avaimineen on myös omilla teillään.

Jarruvivusto hiluineen oli tarkoitus hioa ja kiillottaa, mutta melko kierossa oli jarrutanko että voipi joutua senkin uusimaan. Samoten jarrupoljin oli kaaduttu aivan mutkalle, että sekin on oijottava tai uusittava.
Nyt kun mietin, niin entisöintiaihioksi tämä oli kyllä aivan paska. Ei juuri ehjää osaa koko mopossa. :x

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Ensimmäinen osatilaus. :)

Kuva

Kuva

Kuva
VMS
Liittynyt:
8.2.2016 9:23
Re: Honda Monkey Z50J -94 entisöinti

ViestiKirjoittanut VMS » 8.2.2016 9:36

Etuputkien orkkis heijastimet löytyi ja ne piti kunnostaa. Aikoinaan sotkittu mustalla maalilla ja maalin rippeitä reunoilla oli. Toinen oli kaaduttu naarmuille yms..

Kuva

Epäkeskolla P500 paperila mattaus. Samalla lähti kyllä tekstitkin, mutta ei haittaa mua.

Kuva

Lakkaa muutama kerros päälle.

Kuva

Kuva

Vanteetkin työnalla. Yksi puolikas meni hieman puhki hiekkapuhalluksesta.

Kuva

Kuva

Takavanne oli pulttien kohdalta montullaan aika reilusti, niin sitä juotui hieman prässilä painella suoraksi.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Uusia ei näyttänyt saavan, niin hitsillä reikä umpeen.

Kuva

Pieni sipaus kittiä ja siirryin sisäpuolien maalaukseen.

Kuva

Sisäpuoliin tein teollisuusmaaleilla rajun maalauksen. Alle tuli sinkkiepoksi, välimaaliksi rautakiillepigmentoitu paksukalvoepoksipohjamaali :lol: ja pintaan punainen polyuretaanimaali. Pinta on ruma, mutta kestää. Kaikki näkyvät pinnat tietysti tehdään automaaleilla.

Tässä vanteet sinkkimaalattuna. Välimaalista en muistanut kuvaa ottaa.

Kuva

Polyuretaani RAL 3011. Värihän on kaukana hondan punaisesta, mutta sillä ei ole merkitystä, kunhan eivät vaan ruostu. Voihan nuo vielä viimeistellä oikealla punaisella etupuolien maalauksen yhteydessä. :)

Kuva

Nyt on mopo purettu kokonaan. Hieman askarruttaa tuo pakoputken kiinnityskorvakko joka on rungossa, että kuuluuko sen olla tuommoisessa asennossa vai onko tuo korva vääntynyt? Pitäisi saada tietää ettei maalauksen jälkeen tarttisi alkaa vääntelemään. Kerkesin moottorin ja irroittaa eikä ollut pakoputkeakaan lähettyvillä että olisi voinut mallata sitä paikalleen. :think:

Kuva

Tätä nuolen osoittamaa korvaa meinasin

Kuva

Kuva

Keula on kyllä melekosessa kunnossa. :? Uusia liukuputkia ei näytä enään saavan. Jos katkaisisi putkien alapäät talteen, hitsaisi ne hiukan paksumpiin putkiin ja sitten sorvaisi ne oikeaan mittaan. Muuta korjauskeinoa ei tule mieleen.

Kuva
VMS
Liittynyt:
8.2.2016 9:23
Re: Honda Monkey Z50J -94 entisöinti

ViestiKirjoittanut VMS » 8.2.2016 9:37

Renkaat tuli tänään. Ihan asiallisen näköiset on. 8)

Kuva

Kuva

Homma etenee, sain juuri hiekkapuhallettua kaikki loput osat. Tankki on jo epoksipohjamaalattu yliasti, niin pääsee siihen hieromaan pohjia. 8)

Kuva

Kuva

Eilen tuli toinen 300e osatilaus MBF:ltä, sekä maalit kävin myös ostamassa.
Pohjamaaliksi tulee JOTUN:in epocoat 21 primer (epoksipohjamaali), sekä pintamaaliksi Dupontin 2-k akryyli.

Osia mitä vielä puuttuu, niin jarrupedaali, etuvalo + koppa, takavalon runko sekä lasi, penkki, tarrat ja ehkä tarakan joudun myös hommaamaan.
VMS
Liittynyt:
8.2.2016 9:23
Re: Honda Monkey Z50J -94 entisöinti

ViestiKirjoittanut VMS » 8.2.2016 9:38

Pientä hiekkapuhallus/pohjamaalaus tarinaa. Hiekkana käytin kvartsin 0.1-0.6mm.

Tämä kaverilta lainassa, mutta kävin eilen ostamassa samanlaisen itelleni, mutta 40L kokoinen. Kuvassa 80L kannu. Toimi kiitettävästi monkeyn puhalluksessa, kun paine riitti. Hiekkaa meni koko mopoon noin 70-80kg.
Kuva

Kuva

Kuva


Pohjamaalina Jotunin epocoat 21 primer, epoksipohjamaali. Maalissa todella hyvät ruosteenesto-ominaisuudet, sekä mielettömän hyvä hiottava. Hiottavuudeltaan monet oikeat hiontapohjamaalit jää tälle..
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Tankista tarrojen paikat mittailin.
Kuva

Kuva

Kuva

Hiekkapuhallettuna.

Kuva

Kuva

Kuva

Huomaa lommoinen tankki. Siinä on kittausta kyllä joksikin aikaa. 8)

Kuva

Pientä kuvasettiä. Pohjamaalattuja osia:

Kuva

Kuva

Kuva

Seisontatuesta puuttui kokonaan tuo lenkki ja sen väänsin hitsipuikosta, kun sopivaa tankoa ei löytynyt. Ison hitsipuikon sisällä oli sopiva 5mm tanko. :) Ei ole ehkä tismalleen oikean muotoinen/kokoinen, mutta ei ole kaukanakaan.

Kuva

Kuva

Kuva

Pakoputken hiekkapuhalsin

Kuva

Ja maalasin termal kuumankestomustalla.

Kuva

Kuva

Ja valmiina. Putkeen tuli molemmat uudet lämpösuojat sekä uudet ruuvit. Alasuojasta puuttuu vielä toinen ruuvi sekä rikat. Ne tulee myöhemmin.

Kuva

Kuva

Vielä puuttuu muutamia uusia osia, mutta alkaahan noita nyt jo olemaan.

Kuva

Kuva

Kuva

Alkuperäistä vastaavan penkinpäällisen sain myös hommattua foorumilaiselta. Samalta kaveriltä tuli myös uusi hondan etulokasuoja, sekä pussillinen alkuperäisiä pultteja ja muttereita. :)

Kuva

Kuva

Kuva

Tori.fi:n kautta löytyi yksityiseltä myyjältä edullisesti uusi, täydellinen etuvalo.

Kuva

Tämmöistä tällä hetkellä. Heti kun aikaa liikenee edes vähän, niin alan vedellä ensimmäisiä osia pintamaaliin, että pääsee kasailemaan. Työt ja arki haittaa harrastusta. :wink:
VMS
Liittynyt:
8.2.2016 9:23
Re: Honda Monkey Z50J -94 entisöinti

ViestiKirjoittanut VMS » 8.2.2016 9:40

Tänään urakoin pohjatyöt ja hionnat valmiiksi ja ruikkasin punaiset osat maaliin. Roskaa hieman on niinku arvata saattoi, mutta kelpaa mulle. Tankin ja sivuposken kyllä käyn oikeassa uunissa maalaamassa, mutta nämä ei ole aivan niin tarkat vaikka muutama roska onkin.

Rungosta pieniä virheitä vielä kittailin mitä silmään pisti. Kitin päälle tuli tietysti vielä pohjaväri ennen pintamaalia.

Kuva

Kuva

Kuva

Ja maalit pintaan.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Tänään laittelin renkaat vanteille. Kyllä meni mukavasti nippuun, kun on kunnolla maalattu sisäpuoletkin, aivan sormin painamalla meni rengas vanteelle. :) Rummutkin oli jo paikallaan, mutta en tajunnut puhalluksessa ja maalauksessa noita pinnapultteja suojailla, niin täytyy koittaa puhdistaa ja kiilloitta ne tai vaihtaa kokonaan uusiin.

Kuva

Uudet pultit tuli tietysti vanteisiin.

Kuva

Kuva

Takahaarukan pulttasin myös runkoon kiinni. Kiinnityspultti tuli entisöityä rättilaikan ja autosolin kanssa. Tuli aivan hyvä, kun kyseessä kuitenkin yli 20v vanha pultti. Puslat on myös uudet.

Kuva

Kuva

Takalokarin myös pulttasin alustavasti kiinni. Olin unohtanut tilata alakiinnitykseen uudet läpivientikumit. Ne olikin näemmä alapäässä isommat ja soikean muotoiset.

Kuva

Kuva

Tankin sekä sivuposken kumit putsailin hoitoainella ja nakkasin paikalleen.

Kuva

Kuva

Jatketaan kasausta, kun saa mustia osia maalattua ja rumpuihin uutta pinnapulttia jne. Etupään alaputket ja lampunkopat myös tilaukseen lähiaikoina.
VMS
Liittynyt:
8.2.2016 9:23
Re: Honda Monkey Z50J -94 entisöinti

ViestiKirjoittanut VMS » 8.2.2016 9:41

Projekti etenee hitaasti mutta epävarmasti.
Kolmas paketti saapui MBF:ltä. Mainittavia osia etuvalonkoppa, ketjusuoja, tankin sekä sivuposken tarrat + pikkuhiluja.

Kuva

Kuva

Uusi ketjusuoja paikalleen uusien pulttien kera.

Kuva

Jarrukilvet viimeistelin vielä sisäpuolen maalauksella. Levittäjävivut yms jarruhilut putsailin ja kiilloittelin, ainoastaan jarrutanko tuli uutena. Alkuperäiset kengät nakkasin paikalleen. Toisesta kilvestä puuttuu vielä levittäjävivun pultti.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Rumpujen sisäpinnat myös maalasin siistiksi. Kasaus uusilla laakereilla sekä keskiputkilla. Takanavan laakerit täytyy vielä pistää liiman kanssa kasaan, kun aavistuksen pääsevät heilumaan sivusuunnassa.

Kuva

Kuva

Kevyt putsaus ja kiilloitus. Sama operaatio etu- ja taka-akselien päille. Mutskut tulee uudet molempiin.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Pakoputki nyt myös täysin valmis. Sain alimmaisen ruuvin sekä molemmat aluslevyt maailmalta.

Kuva

Mustiin osiin oon pohjia hieronu, mutta en ole kerennyt vieläkään maalata. Tankissa aivan helvetillinen työ, täytyy katsoa jos tulee vastaan ehjä suora tankki niin säästäisi ison työn.

Postipoika toi Mc scatterin paketin. Uudet etupään putket, takavalon lasi, ohjauslukko, eturattaan lukituslevy sekä pultit. Mustat osat on edelleen maalaamatta, niin ei kasaus juurikaan nyt etene.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
VMS
Liittynyt:
8.2.2016 9:23
Re: Honda Monkey Z50J -94 entisöinti

ViestiKirjoittanut VMS » 8.2.2016 9:43

Kasaus hieman edennyt.
Ilmanputsarista maalasin rautasen osan, muoviosat pesin ja käsittelin hoitoaineella sekä sisälle tuli uusi suodatin kappale.

Kuva

Kuva

Takarengas jarruineen ja hamppeineen paikalleen. Takakeskiöön vaihdoin siis vielä uudet hammasrattaan pinnapultit. Laakerit laitoin lukitteen kanssa paikalleen kera uuden väliholkin.
Pitihän sitä pakoputkeakin mallata paikalleen. :wink:

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Takanapaan tuli myös uusi öljytiiviste sekä metalliholkki, sekä ketjunkiristimet ja akselin mutteri.

Kuva

Tänään eteni taas hieman.

Puhallettua osaa. Magneeton koppaa tosiaan kaverin toimesta tig-hitsattu.

Kuva

Kuva

Viimeistelyn teen epoksipohjamaalin päälle kitillä.
Kuva

Ehjän orkkis lampun raudan löysin viimein käytettynä.

Kuva

Jarrupolkimen kohdalla päätin säästää ja ostaa käytetyn, joka piti olla täysin ehjä ja suora. Sitähän oli ruuvipenkissä oijottu, sekä lommoa ja naarmua useassa kohdassa. Tuotakin tuli tieten pari tuntia hierottua ja kahteen kertaan pohjamaalattua, kun ensimmäisen kerran jälkeen tippui märkänä lattialle. :lol:

Kuva

Epoksissa.

Kuva

Kuva

Ja RAL9005 pinta.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
VMS
Liittynyt:
8.2.2016 9:23
Re: Honda Monkey Z50J -94 entisöinti

ViestiKirjoittanut VMS » 8.2.2016 9:44

Kasaus edennyt mukavasti.

Akkutelineen pulttasin kiinni uusilla alkuperäis ruuveilla, akku myös uusi.

Kuva

Kuva

Takavalon lasi on uusi, mutta muuten valo vanha.

Kuva

Moottorin osia + muuta pientä tuli myös tällä viikolla.

Kuva

Kuva

Vanhassa vetoakselissa oli klappia noin puoli senttiä, Boorituksesta oli puolet kadonnut.

Kuva

Etupään kasasin myös. Uutta on kaikki muu paitsi jousien yläpidikkeet, jotka pystyin hyödyntään vanhoista.

Kuva

Kuva

Alkaa jo näyttää mopolle. :)

Kuva

Kuva

Kuva

Uutta tässä etuvalonkoppa, koko valoumpio, mittarin tiiviste, virtalukko ja etulokari. Etuheijastin tulossa myöhemmin.

Kuva

Kahvat, suojakumit sekä tupit ja kaasurulla on uudet.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
VMS
Liittynyt:
8.2.2016 9:23
Re: Honda Monkey Z50J -94 entisöinti

ViestiKirjoittanut VMS » 8.2.2016 9:44

Jarrupoljin näytti kiiltävänä typerälle, niin se täytyi matata. Karhunkielellä kiilto pois ja mattamusta maali päälle ja kyllä tuli asiallinen.

Kuva

Kuva

Takaiskarit myös viimein valmiit.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Magneeton koppa oli rikki. Halkeaman hitsautin kaverilla, itse hioin ja viimeistelin pohjat siihen. Kytkinkopassa oli myös muutama vekki, joita tuli kittailtua.

Kuva

Kuva

Kopat myös puhalsin hiekalla ja epoksipohjamaalasin.

Kuva

Kuva

Honda Cloud Silver NH-35M + "Käsivaralla" sekoitettu puolikiiltävä lakka. Koppien maalit ja lakat tuli maksamaan 75€. Värimassan mukana tuli controller aine, joka olisi pitänyt heittää värimassan sekaan ennen maalausta. Enhän mä tollasesta ollut kuullutkaan ja luulin sen aineen kuuluvan lakan sekaan, koska kyseessä oli siis puolikiiltävä lakka, eli ei ihan tavallinen. Sekoitin lakat kuppiin ja heitin controllerin sekaan, niin päin vittuahan se meni, koska vesiohenteinen controller aine oli nyt liuotinohenteisen lakan seassa. Olisin saanut maalikaupasta veloituksetta uudet lakat, mutta työpäivä oli lopuillaan ja osat piti saada lakattua ja maalikauppaan matkaa 45km. Hain sitten muutaman kilometrin päästä toisesta kaupasta uudet lakat jotka maksoi 27e/2dl. :lol:

Kuva

Kuva

Uusi peitelevy ja pultit. 8)

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Jalkatappi/seisontatuki hässäkkä myös kasassa.

Kuva

Kuva

:smoke:

Kuva

Kuva
VMS
Liittynyt:
8.2.2016 9:23
Re: Honda Monkey Z50J -94 entisöinti

ViestiKirjoittanut VMS » 8.2.2016 9:45

Jälleen pientä edistystä tapahtunut. Löysin viimein ehjän priiman penkin rungon, jossa työkalupakin kiinnikkeetkin ehjät. Osa tällä hetkellä puhallettu ja epoksipohjamaalissa.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Tämän foorumin kautta löytyi myös uusi etuheijastin, jota ei enään valmisteta. Tätäkin sai melko kauan etsiä. Runko vielä puuttuu, mutta sitä näyttää saavan uutena.

Kuva

Pientä kevyttä päivitystä pitkästä aikaa, kun on saatu muutot yms hoidettua, niin kerkeää taas tähän keskittyä paremmin.

Moottori on atomeina appiukolla. Lohkot on käyneet pesussa ja kaikki uudet laakerit on hommattu. Kasaillaan pikku hiljaa.
Eilen tuli osatilaus MBF:ltä. Pari tarvike vaijeria (orkkiksia ei saanu). Etujarruvaijeri oli liian lyhyt, jäi kahvan päästä aavistuksen mutkalle ja muutenkin liian kireälle. Saa nähdä miten kaasuvaijeri passaa.

Kuva

Toista lohkon neulalaakeria ei löytyny laakerikaupasta, niin otin mbf:ltä.

Kuva

Heijastimen löysin jo aiemmin. Nyt tuli vielä uusi rauta. Vielä on uudet ruuvit etsittävä tai katkaistava nämä.

Kuva

Kuva

Peltilätkän niittasin vanhalle paikalle.

Kuva

Vaijeri paikallaan uuden jousen kera. Hyvin tuntuu jarrut ottavan.

Kuva

Ja ketjusuojaan myös uutta tarraa.

Kuva

Kuva

Sylinterin hiekkapuhalsin ja maalasin Termal lämpömaalilla.

Kuva

Kuva

Kansi kävi koneistamolla tulpankierteen korjauksessa sekä lasikuulapuhalluksessa.

Kuva

Kuva

Kuva
VMS
Liittynyt:
8.2.2016 9:23
Re: Honda Monkey Z50J -94 entisöinti

ViestiKirjoittanut VMS » 8.2.2016 9:47

Eilen ruiskutin penkinrautaan pintamaalit. Sitä ennen hiekkapuhallus ja epoksipohjamaali.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Ostin tämän forumin kautta myös skyteamin kokonaisen penkin, josta otan pehmusteen tuohon hondan penkkiin. Piti kuitenkin kokeilla pitracingin päällistä tuohon kiinapenkin päälle, että miltä näyttää. Päällinen ei siis ole edes kiinnitetty ja alla on kiinapäällinen niin senkään takia ei vielä täysin istu, mutta hyvältähän se vaikuttaa.

Kuva

Kuva

Ja pari yleiskuvaa, kun kerrankin oli tarpeeksi valoa kuvatessa.

Kuva

Kuva

Kuva

Tänään rakensin penkin valmiiksi.

Koko penkkihän piti taikoa tyhjästä. Pitkän etsinnän jälkeen löysin hondan ehjän penkin pohjan. Pohjan hiekkapuhalsin sekä maalasin mustaksi.

Kuva

Hiekkapuhallus ja epoksipohjamaali. Pieniä vääntymiä tuli vasaralla oijottua ennen maalausta.

Kuva

Kuva

Kuva

Foorumilta löytyi ehjä kiinapenkki.

Kuva

Verailussa hondan ja skyteamin penkki.

Kuva

Kiinapenistä sai hyödynnettyä ehjän pehmusteosan.

Kuva

Kuva

Pitkään pohdiskelin, että mistä löydän sopivaa reunanauhaa/listaa penkin reunaan ehkäisemään päällisen rikkoutumista. Kiinapenkistä löytyi sekin. Nauhan puhdistin ja iskin hondan penkkiin. Ei ole tismalleen samanlaista kuin hondassa, mutta melko lähelle.

Kuva

Kuva

Listan kiinnitin vielä mustalla sähköteipillä, että pysyy paikallaan.

Kuva

Ja eiku nippuun vaan koko paketti. Paketin kruunaa kyllä tämä päällinen.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Työkalut löysin käytettynä. Putsailin osat ja muovikotelon käsittelin kuminhoitoaineella ja uuden kiinnitysremmin hommasin.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
VMS
Liittynyt:
8.2.2016 9:23
Re: Honda Monkey Z50J -94 entisöinti

ViestiKirjoittanut VMS » 8.2.2016 9:49

Moro.

Joulunaikaan saimme appiukon kanssa moottoria kasattua (itse lähinnä katselin vierestä ja fiksailin osia :D ), mutta ei aivan valmiiksi kuitenkaan vielä. Loppujen lopuksia olisi kannattanut hommata jostain ehjät lohkot, ainakin magneetonpuoleilen, mutta nyt se on myöhästä. Lohkoissa oli kierrevikaa siellä täällä, jotka kyllä saatiin kaikki kuntoon, mutta kasatessa vielä huomasimme, että mg-kopan takimmaisen kiinnitysreiän ympäriltä on lohjennut pala pois. :evil: Tämä kyllä pisti reilusti vituttamaan, mutta ei viitti enään alkaa purkamaan.

Lohkot pestiin kuumavesipesurissa ja kaiken muun tiskasin käsipelillä polttoaineessa sekä viimeistelin jarrucleanerilla.

Vaihteistossa oli kaikki kunnossa, poislukien kuvassa näkyvää pidätintä ja sen vieressä olevaa pyöreää levyä, jotka uusittiin. Kytkinlevy vaihdettiin myös uuteen alkuperäiseen.


Kuva

Kuva

Uutta tuli myös jakoketju, öljypumpunratas, vetoakseli sekä yksi sylinterin pinnapultti. Myös jokaikinen laakeri, stefa sekä kaikki tiivisteet on uusia. Öljypropusta oli kierteet paskana niin siihen on tehty uusi isompi kierre sekä uusi öljytulppa.

Kuva

Kuva

Moottori on nyt sylinteriin saakka kasattuna, mutta sylkän/kannen välistä puuttui yksi ohjari, niin kannen kasaus jäi toiseen kertaan. Lohkojen näkyvät pinnat on edelleen viimeistelemättä, luultavasti vesihion ne vain tasaisen väriseksi.

Jopa vaihdeakseli oli tästä moposta saatu ajettua mutkalle, mutta sen sai prässillä oikaistua.

No eipä ne hommat onnistu aina hondallakaan. :lol:

Kuva

Kuva

Tämmöinen tulossa muiden pienien hilppeiden joukossa. :wink:

Kuva

Taas olla tarran verran edistytty. :wink: Näitä samoja tarroja löytyy minulta myös ylimääräisiä, niin voin pientä korvausta vastaan myydä muillekkin!
Tarra ei siis ole alkuperäinen, kun niitä ei enään valmisteta, mutta kyseessä laadukas ja hyvä kopio.

Kuva

Prkl ilmakupla :cry:
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
VMS
Liittynyt:
8.2.2016 9:23
Re: Honda Monkey Z50J -94 entisöinti

ViestiKirjoittanut VMS » 8.2.2016 9:50

Tankkia tässä muotoilu monena päivänä ja tänään vetäisin epoksinmaalin päälle. Ehkä yhtä paikkaa joutuu vielä hieman fiksaamaan. Ollut kyllä helvetin työläs kikkare tämä, ainakin viiteen kertaan joutui kittiä laittamaan.
Meinasin vielä, että varmistan hyvät pohjat vetämällä jonkun kiiltävän maalin ennen varsinaista pintamaalia. Tällä työmäärällä siihen ei saa jäädä mitään sanomista. :D

Pahoittelen paskoja puhelinkuvia. :lol:
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Nyt on sen kuntoinen Hondan ORIGINAL penkki, ettei kenelläkään pitäis olla moittimista!
Olin varsin tyytyväinen siihen aikaisemmin rakentamaani penkkiin, mutta tämä tuli netissä vastaan, niin pakkohan se oli talteen lunastaa.
Myyjän mukaan penkki on 2000km ajetusta moposta ja sille se kyllä näyttääkin. 8)

Hondan penkki on reilusti kuperan muotoinen, kun taas kiinanpenkki on suoran mallinen sivusta päin katsottuna.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
VMS
Liittynyt:
8.2.2016 9:23
Re: Honda Monkey Z50J -94 entisöinti

ViestiKirjoittanut VMS » 8.2.2016 9:51

Tankkia on tullut hierottua jo kuukausien ajan aina ohimennen, kun on kerennyt.
Eilen oli ajatuksena maalata tankin pohja mustalla akryylimaalilla ja myöhemmin päällypuoli sitten tyylillä värimassa + lakka.
Pohjaa maalatessa en kuitenkaan malttanut olla vetämättä mustaa akryyliä päällypuolellekin, kun maalia sopivasti jäi. Ajattelin tätä lähinnä siis ns. "välimaaliksi", että tämän jälkeen olisi vielä voinut mahdolliset lommot ja epäkohdat huomata sekä korjata.
Pohjat kuitenkin näytti onnistuneen varsin hyvin ja pinnastakin tuli melko mukava, joten ajattelin nyt vain vesihioa maalipinnan (jos saisi roskia pois), tällätä tarrat paikoilleen ja vetää lakkaa päälle puhtaammassa tilassa.
Roskaa pinnassa on harmittavan paljon.

Kuva

Kuva

Kuva

Epoksipohjamaalattuna
Kuva

Kuva

Kuva

Muistaakseni viiteen tai kuuteen kertaan joutui kitata, että alkoi olla muodossaan.

Kuva

Kuva

Hiontamaalina käytin samaa epoksimaalia kuin kaikissa muissakin osissa. Tuon parempaa maalia täyttävyydeltään sekä hiottavuudeltaan en ole löytänyt, edes oikeat hiontapohjamaalit ei vedä vertoja tälle.

Kuva

Hionnan ennen pintamaalausta tein P500 paperilla sekä viimeistely karhunkielellä.
8)

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

:(

Kuva

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista