Raisusta Raaseriksi - Videota alumiinivalusta

Tuna-71
Liittynyt:
27.9.2007 16:52
Re: Raisusta Raaseriksi

ViestiKirjoittanut Tuna-71 » 28.2.2014 22:51

Juu mäntä on kaikistellen kunnossa, imupuolellakaan ole sitä perinteistä jurmua enää. Tuossa kuvassa näkyvä klöntti näkyisi sisältävän vielä palan männänrengasta. Jokatapauksessa se aiempi ongelma itse männän pettämisestä näkyy olevan kadoksissa. Eli ei ole leikkausjälkeä/hakkaumaa renkaan ylä- eikä alapuolellakaan männän osalta. Rengaskin liikkuu vielä nätisti urassaan pakopuolella, kun se aiemmin tuppasi vähän jumimaan...

Eihän nuo renkaat kestä taivutusta juuri lainkaan, vaikka aika helposti tuppaavatkin taipumaan. Tuo pytyn mukana tullut männänrengas oli PALJON jäykempi, kuin samaa kokoa ollut mukaan tilattu vararengas. Se rengas kestikin yllättävän pitkään rääkkiä. Valitettavasti mäntien laatu tippuu entisestään kun kokoluokka menee yli 50mm, sillon on kaikki renkaat enemmän tai vähemmän löysiä. Murtopinta nuissa on aika karkea ja röpelöinen. Tuon männän mukana tulleessa renkaassa (joka korvattiin vähemmän surkealla vararenkaalla) näky sorvausjäljet muuten etu- ja takapuolella, ja kaikki reunat oli täysin teräviä.

Mutta joo, kyllähän se tehokkaalta kuulosti ja näytti... Ja tehoalue oli perin laajan oloinen.
PV-Patu
Liittynyt:
8.1.2011 2:25
Re: Raisusta Raaseriksi

ViestiKirjoittanut PV-Patu » 1.3.2014 3:46

Jos tuo on sisäänajossa paikallisesti nakertanut mäntää ja sitten katkaissut, niin aukon muodossa tai viisteissä perimmäinen vika lienee. Olkoon rengas kuinka paska tahansa, niin heikoimman lenkin mukaan on elettävä.
Sanoisin, että aina kun männässä/renkaassa ilmenee liikaa jälkeä, niin homma seis ja heti. Aina, koska jatkaminen johtaa seurauksiin...aina. Joko paikat hajoaa tai tehot puuttuu.
Vaikka rengas ois vieteriterästä, se ei kestä yletöntä hakkaamista. Toisaalta, kun kaikki on suhteellisesti kunnossa huonollakin ajaa tovin.

Esim. pakoaukkoa ei ole pakko nostaa renkaan ja kaarevuuden takia, siitä selviää useimmiten pelkän viisteen avulla. Vinkkinä, että koita eläytyä renkaan asemaan ja aattele, missä kohtaa tökkää kiinni.

Mitä oon seurannut tätä, niin ainakin luotettavuudessa on ollut parannettavaa useasti. Sen tietänet itsekin sanomatta, joten usko kokemaasi.
Vaan silti peukkua yritykselle ja hyvälle rakentelulle :) Joka ei uskalla erehtyä, ei mihinkään pääse.
Ja peukkua myös epäonnen takia arvioksi jäneelle vauhdin nousulle.
Eiku lissää paskaa housuun!
Suzuki PV 50cc, 95km/h (GPS) @ 11100rpm
http://www.motot.net/galleria/albumi5959/
Tuna-71
Liittynyt:
27.9.2007 16:52
Re: Raisusta Raaseriksi

ViestiKirjoittanut Tuna-71 » 1.3.2014 5:16

PV-Patu kirjoitti:...ainakin luotettavuudessa on ollut parannettavaa useasti.


Jotenkin mä toivon ettei tuota tarvitsisi kuulla näin usein... :lol:

Mutta joo, siis männässä ei ollut mitään oireita sisäänajon jälkeen, renkaassa vain semmonen kapea kevyeen leikkaamiseen viittaava jälki aukon keskellä (ei jälkiä hakkaamisesta). Siinä oot kyllä oikeassa, ettei nuo vauriot ajamalla parane. Valitettavasti nuo hommat kaatuu liiankin usein siihen kärsimättömyyteen, kun pitää huomioida valoisa aika ja talviaikaan on tuo kelivarakin huomioitava. Tuurilla siis yritettiin, mutta eipä lykästänyt.

Mitä siihen aukkoon ja renkaan asemaan asettumiseen tulee, niin kyllä sitä tuli taas tunti jos toinenkin mallailtua, pähkäiltyä ja hinkkailtua. Yläreunan muoto/viiste/pyöristys on mun mielestä jo aika hyvin reilu, mutta kait sitä vaan täytyy hinkata vähän kerrallaan kunnes alkaa kestämään. Jossainhan sen rajan täytyy kulkea nuiden viisteidenkin suhteen, ettei ala paineet tulemaan jo liiankin aikaiseen pihalle.

Jotenkin alkaa jo turhauttamaan, kun työstöt, viimeistelyt, mittaukset ja niputukset tulee tehtyä niin antaumuksella, ja silti tulos on tämä. Alkaa tuntemaan itsensä jo vähän tyhmäksi kun muilla nuo paketit pysyy nipussa paljon vähemmällä hääräämisellä. :roll:

Kiitosta kuitenkin kannustuksesta, luovuttamaan ei ruveta!
PV-Patu
Liittynyt:
8.1.2011 2:25
Re: Raisusta Raaseriksi

ViestiKirjoittanut PV-Patu » 1.3.2014 6:37

Jeh, ei pidäkään luovuttaa :)
Perusmuodoiksi vois heittää alareunaan 100mm säde ja ylös 80-100mm. Yhtä tärkeä kuin em. on riittävä säde nurkissa, jos sanois että perinteiseen text-mark tussiin sopivat tai vähän isommat nurkat on melko lähellä toimivaa.
Pakoaukon alareunan säteen kasvattaminen, niin kauan kuin se jää huuhtisten alle, ei isommin haittaa.
Suurin osa ja merkitys pakoaukolla on blowdownissa, loppua ja sen pinta-alaa ei tartte kauheesti miettiä, ei ainakaan renkaan kestävyyden kustannuksella. Rengas kun rasittuu aina aukossa, myös alareunassa. Kaikki rasitus yhteensä = summa. Eipä mikään estä tekemästä alareunaan jopa jäätäviä viisteitä, ne kun ei aukon virtauksiin vaikuta.
Ikävä totuushan on, että aukkoja rajoille vetäessä tulee väkisinkin josku turpaan :S

Oiskohan mitään iloa, jos värittäisin ruutupaperille tms vessapaperille mun 50cc:n pakoaukon tonne kuvakoriin? Tuskin se maailman paras on, mutta sillä renkaat kestää ees tovin ja bd on kohtuullinen. Toki leveempi on jossain määrin kovemmilla vaikka suhteet oiskin samat.
Eiku lissää paskaa housuun!
Suzuki PV 50cc, 95km/h (GPS) @ 11100rpm
http://www.motot.net/galleria/albumi5959/
ojatalo
Paikkakunta:
Himanka
Liittynyt:
11.10.2001 3:00
Re: Raisusta Raaseriksi

ViestiKirjoittanut ojatalo » 1.3.2014 17:17

hei ! Tuna-71

yksi juttu on mietityttänyt minua jo monta viikkoa ja jo aiemmin kun löysin tämän Topicin..Miettinyt että miten kirjoittaisi ja kysyisi..

mitkä fiilikset ja kokemukset jne suositukset saa teidät PV moottori virittäjät käyttämään S standardi tulppaa ? , esim G kisatulpan sijasta.

en ole PV suzuki perehtynyt, mutta näyttäisi olevan monella 80cc Malossi jne Pevukeissa NGK B8ES tai B9ES. menikö oikein ?

jos oikein muistan ei vanhoissa '90~'95 mopo-sport luetteloissakaan ole suosituksena S tulpaa kummempi materiaali.

olen lukenut tätä Topiccia läpi jokusen kerran ja hyvää Lämpöarvo juttua olitkin jo kirjoittanut testien merkeissä..ja siihen päälle kun olet oikein hyvin kirjoittanut testin etenemistä ja olosuhteita, niin lämpöarvot ei jää epäselväksi, ei mietitytä ollenkaan.


Sitten yksi ihan toinen juttu:

onko jollakulla sinun tyyppisessä projektissa tai saman tyyppisessä moottori setissä ollut Testattavana mäntiä, joihin olisi itse porattu pieni kolo tai kolot arimpiin kiinnileipomis kohtiin ainakin Pako puolelle, ehkä myös imupuolelle. ei siis reikiä vaan vaikka jotain halk 3~5mm kupera pohjasia voitelu koloja..pehmeä säteisiä ja reunasia..

mitkä fiilikset tuollaisesta on ? pallografiitin jne kanssa, välyksien, kuumien kohtien jne..Tietenkään Tripla paon kanssa ei paljoa ole Männässä edes enään pakopuolella aluetta jonne edes "porata" ja Mäntäkin on jo tapin suuntaisesti ulko laidoista kavennettu.

ps. hienoa testiä teet ja kevät boostaa fiilistä
Tuna-71
Liittynyt:
27.9.2007 16:52
Re: Raisusta Raaseriksi

ViestiKirjoittanut Tuna-71 » 8.3.2014 0:56

Kiitosta vaan kommenteista!

PV-Patu kirjoitti:Jeh, ei pidäkään luovuttaa :)
Eipä mikään estä tekemästä alareunaan jopa jäätäviä viisteitä, ne kun ei aukon virtauksiin vaikuta....Oiskohan mitään iloa, jos värittäisin ruutupaperille tms vessapaperille mun 50cc:n pakoaukon tonne kuvakoriin?


Itseasiassa alareunan viiste taitaa olla jo niin jäätävä ettei rengas edes pääse aukon "alapuolelle" keskiosastaan. Kiitos vaan portmappitarjouksesta, mutta taidan jatkaa tätä perse edellä puuhun kapuamista; sillon voi edelleenkin syyttää vaan itseään kun tuotekehitys tuottaa konerikon... :lol:

ojatalo kirjoitti:mitkä fiilikset ja kokemukset jne suositukset saa teidät PV moottori virittäjät käyttämään S standardi tulppaa ? , esim G kisatulpan sijasta.

...onko jollakulla sinun tyyppisessä projektissa tai saman tyyppisessä moottori setissä ollut Testattavana mäntiä, joihin olisi itse porattu pieni kolo tai kolot arimpiin kiinnileipomis kohtiin ainakin Pako puolelle, ehkä myös imupuolelle. ei siis reikiä vaan vaikka jotain halk 3~5mm kupera pohjasia voitelu koloja..pehmeä säteisiä ja reunasia..

mitkä fiilikset tuollaisesta on ? pallografiitin jne kanssa, välyksien, kuumien kohtien jne..Tietenkään Tripla paon kanssa ei paljoa ole Männässä edes enään pakopuolella aluetta jonne edes "porata" ja Mäntäkin on jo tapin suuntaisesti ulko laidoista kavennettu.


Tuota noin, tuo S-tulpan käyttö juontanee juurensa sen edullisempaan hintaan. Mutta on nuita tullut molempia käytettyä, varsinkin kun B10EG:tä tuppaa olemaan yleensä mopokauppojen varastoissa, toisin kuin B10ES tulppaa. Vissiin joskus on tullut kokeiltua B9EG:täkin. Viime vedossa oli juurikin B10EG.

Varsinaisia eroja ei ole tullut muistaakseni huomattua S ja G tulppien välillä, tosin kun hieman järkeilee niin G malli voi olla hieman parempi syttymisominaisuuksiltaan ja häiritä vähemmän huuhtelua. Joskus oon jotain sellasta lukenut, että G-tulpalla saisi muka persdynossakin lisää tehoja, mutta tuppaa karstoittumaan S-veljeään helpommin mykäksi. Dynossahan sen eron näkisi, tai sitten ei. Veikkaan kuitenkin että G-tulppa tuo etujaan enemmän esille, kun sytytyslaitteistokin on vähän "kisakireämpää".

Sitä voisin tosin toitottaa, että tulpan kärkivälikin on yksi muuttuja näitä vehkeitä laitellessa. PV:n sytkällä on tullut himmailtua kärkiväli 0,5mm:iin, lähinnä korkeiden kierrosten ja kovien paineiden varalta. Joku hämärä muistikuva mulla on, että kärkivälin pienennyksellä joku plusu lähti vetämään paremmin/ei kastellut tulppaa niin herkästi...

Sitten päivän "saavutuksiin". :roll:

Budjettihiiri oli sitä mieltä, ettei tuohon kehtaa vielä uutta mäntää ostaa. Korjataan siis vanha!

Parin harjoitusmännän jälkeen työvaiheet muodostuivat seuraavanlaisiksi:
1. Männän soodapuhallus (toiseen mäntään kokeiltiin soodaa+kuumennusta kosaanilla, ei eroa epäpuhtauksien suhteen hitsatessa)
2. Hitsattavan alueen reiluhko työstö
3. Asetonilla ja rosteriharjalla puhtaaksi
4. Tiggailua, lisäainelankana merialumiini (valulangat ei jostaan syystä toimineet tuon viimeisen männän kanssa)
5. Karkea hionta smirgelillä huokosten varalta (ei löytynyt)
6. Sorvaus (joka tuli sitten perseillessä kämmättyä, kevennystä löytyy 0,35mm :lol: )

Ennen hitsausta: http://i893.photobucket.com/albums/ac13 ... c01458.jpg
Hitsauksen jälkeen: http://i893.photobucket.com/albums/ac13 ... cfa89e.jpg
Ja sorvattuna:
Kuva

Nyt on ainakin siihen malliin kevennystä, ettei pitäisi ihan heti laen laajeta liiaksi. Seuraavaksi pitää tehdä terä m-renkaan uraa varten ja työstää ura loppuun. Sitten pakoa pitää muokata rengasystävällisemmäksi ja niputtaa setti. Veikkaan että ohipuhallusta löytyy, vaikkakin renkaan pitäisi se tiivistyspuoli hoitaa; mutta sen näkee sitten. Jos tuo mäntä tuon pytyn jurmuttaa, niin siitähän se sitten joutaakin taas seuraavaan ylikokoon. Kuulostaa pahalta perseilyltä, ja sitä se onkin. :roll:

Mitäs raati on mieltä "saumasta"? Ei se ainakaan tönärin mukaan vedellyt hitsatessa, vaikka kylmänä tiggailinkin.
Calleexd
Pyörä:
Derbi DRD Racing Limited 85 -08
Paikkakunta:
Sipoo
Liittynyt:
14.9.2013 22:40
Re: Raisusta Raaseriksi - Mäntä hitsattu kasaan...

ViestiKirjoittanut Calleexd » 8.3.2014 10:46

Ihan pätevältä tuo näyttä DIY männäksi :lol:
SellYourSoul.90
Paikkakunta:
Nurmijärvi
Liittynyt:
12.9.2005 17:03
Re: Raisusta Raaseriksi - Mäntä hitsattu kasaan...

ViestiKirjoittanut SellYourSoul.90 » 8.3.2014 12:52

Hyvältä se vaikuttaa, tärkeintähän se on että se on perusaineeseen sulanut kunnolla eikä ole huokosia. Mietin vaan että millä tapaa saa männänrenkaan uran sitten sorvattua mahdollisimman saumattomaksi alkuperäisen kanssa. Kova kellottelu on luvassa!

..Koko ura umpeen ja uusi ura jollekkin 0,8mm krossin renkaalle? ;)
Harjoittelu tekee mestarin, ja mestari harjoittelee aina.
Pv-Foorumi, katso ja rekisteröidy! | Projektitopic @ Pv-foorumi
Photobucketin galleria | Photobucketin toinen galleria
Tuna-71
Liittynyt:
27.9.2007 16:52
Re: Raisusta Raaseriksi - Mäntä hitsattu kasaan...

ViestiKirjoittanut Tuna-71 » 8.3.2014 21:44

Ei yhtään pöllömpi idea tuo uran teko ohuemmalle renkaalle. Eipä vaan tähän hätään sellaista löydy. :|

Ura sorvattu. Terä tuli tehtyä katkenneesta 10mm poranterästä. Keskitys meni toisella yrityksellä kohdilleen, ilman heittokelloa... Katkoskohdan tappi kun piti säästää, niin työstö tapahtui lastu kerrallaan pakkaa käsin pyöritellen. Ihan hyvin tuntui onnistuvan, muualle uraan ei jälkiä tullut. Viimeistely hoitui hiekkapaperilla ja neulaviilalla. Uran pohja tuli vielä hiottua vanhan renkaanpalasen ja metalpolishin kanssa nätiksi.

Tuommonen siitä tuli:

Kuva

Yksi pikku huokonen näkyy, ja vähän puuttuu hitsiä yhdestä kohtaa alareunaa, ei kuitenkaan niin paljoa etteikö se uran alaosa vielä tiivistäisi. Rengas liikkuu nätisti.

Nyt pytylle kevyt muutosviilaus ja niputtamaan... Eihän tänäänkään paskottu kuin yksi mäntä serkun PV:llä peltoa kyntäessä. :lol:

E: Taitaa olla 0,35mm kevennys vähän liikaa. :lol: Ei jaksa pysyä käynnissä kuin porakoneen avustamana... Uutta mäntää tilaukseen, taas kerran. Ja pytty syyniin.
Tuna-71
Liittynyt:
27.9.2007 16:52
Re: Raisusta Raaseriksi - Mäntä hitsattu kasaan...

ViestiKirjoittanut Tuna-71 » 15.3.2014 0:44

Että testiraportin tynkää...

Hitsatun männän kevennykset oli liikaa, joten Moparilta uusi mäntä nykyiselle poraukselle, ja vielä toinen 52mm koossa. Paketin saavuttua mäntää ja pyttyä hinkkaamaan.

Mäntä: Hieman vähemmän kevennystä pakopuolelle kuin viimeksi, 4mm pois pakohelmasta (jotta mahdollinen keikkuminen vähenisi) ja 0,7mm enemmän pois imuhelmasta kuin viimeksi. Päälle pyöristelyt ja hyvin kevyt rengasuran hionta pakopuolelta. Männän sisäpuolikin tuli siistittyä siihen tavalliseen tapaan, lähinnä murtumisherkkyyden vähentäminen mielessä.

Mukana tullut männänrengas oli taas täysin viistämätön ja sorvausjäljet näkyivät tuttuun tapaan "julkisivulla". Mukaan ostettu vararengas siis käyttöön (kevyemmät työstöjäljet, viistetyt reunat valmiina). Tuossa vararenkaassa oli tosin sellainen jännä ominaisuus, että se oli silminnähden ropelilla, ja paljon. Ts. tasolle laitettaessa toinen pää jäi ilmaan... Kevyt käsin taivuttelu ei tilannetta muuttanut, joten se sai vain perinteiset pyöristelyt ja asennustuomion. Eihän se kovin nätisti urassa liikkunut, mutta kunhan nyt jotenkin... Uuttakaan viitsinyt tilata siihen hätään, eikä tuota orkkisrengastakaan oikein halunnut kelpuuttaa.

Pytty: Pakopuolta tuli taas kerran viistettyä/pyöristettyä parempaan kuntoon; pelkkiin reunaviisteisiin tuli kajottua ja pyrittyä mahdollisimman symmetriseen muotoiluun. Pinnanlaatukin tuli vedettyä perin nätille mallille. Kevyttä hoonausta P600:lla pahimpiin paikkoihin ja muuten hoonailua teräsvillalla pyyhkien.

Paketti nippuun ja 20 min käyttelyä välillä lehtipuhaltimella jäähdytellen. Käyntiääni oli paljon siistimpi, teräviä "tiks" ääniä kuului enää pari kertaa tietyillä kierroksilla, kun aiemmin se kuulosti rujommalta. Keikkumisäänetkin vähenivät, sikälimikäli niitä nyt vain osaa oikein tulkita. Samalla tuli huomattua että kaasua vääntäessä putken liitos tuppaa vuotamaan.

Putki pois ja m-renkaan tarkistus. Edelleenkin se samantyyppinen jälki samalla kohtaa, mutta hyvin-hyvin paljon pienempänä. Asiaan päätettiin olla puuttumatta, koska taktiikkana on pitää muutokset pieninä (ts. oli vähän hihat tyhjät tuon paon lisämuotoilun suhteen, ja vararenkaita löytyy jos vaan mäntä pysyy ehjänä). Putken holkkia tuli hiottua terävämmäksi, jotta tyssääntyy "kohdilleen" kiristäessä; samaan syssyyn holkin tasohionta.

Paketti nippuun ja baanalle, n.1,5km sisäänajoa ja sitten vedättämään. Kiihdytys melko rauhallisesti, koska oletuksena lähes varma konerikko. Tulos 123,0km/h@GPS hieman vastatuulen puoleiseen reiluun puuskittaiseen sivutuuleen. Kuskiin oli asennettu ajopuvun niskaosaan Solimatesta veistelty Moto-GP tyylinen niskakuuppa, joka näytti kyllä perin vakuuttavalta. Kaipa se jonkinlaisena aerodynaamisena parannuksena toimii. :lol:

Kutakuinkin huippuvauhdissa paskoi tulpan, ja tulipa sitä vielä huomattua sekin, ettei äänenvaimennin-loppupilli kombo ollut putkessa kiinni kuin pelkällä harjaterästuennalla. Ts. pakokaasuja pääsi karkaamaan pois vastakartion lopun ja loppupillin alun välistä. Tästä luultavimmin johtui se, ettei kone ottanut oikein lämmetäkseen ja kierroskaista oli tippunut alaspäin. Subjektiivisen kokemuksen mukaan vauhti oli aikalailla hiljaisempi niin äänen, kuin näköhavaintojenkin mukaan, mitä viime kerralla.

Pari tulppaa tuli vaihdeltua, mutta kyllähän ne vedot siitä olivat jo heikenneet, kuten puristuksetkin. Lisäksi täysvauhdissa kuulosti kaikilla vedoilla siltä, kuin bensansaanti loppuisi jaksottaisesti, ts. bensalinjan virtaama ei riitä/bensanpinta liian alhaalla. Kierrokset jäivät leijumaan aina kun kyseinen ilmiö tapahtui. Lämpöleikkaamiselta se ei vaikuttanut. Huonohkoilla puristuksilla testattu täyskiihdytys antoi 0-100km/h ajaksi n. 12s, tosin ykkösellä tuppaa rötäämään ja ympärikeuliminen kulemma pelottaa. :lol:

Noh, päätettiin siinä sitten lopetella kun alkoi jo pimeys laskeutua, kiihtyvyyden perusteella tuntuma oli sellainen, että nykyinen 13-piikkinen voisi vaihtua vielä kokeilun vuoksi 14-piikkiseen. Toisaalta se voi olla, että kierroskaista ja BMEP on nyt huomattavasti alempana kun "vastapaineita" on vähemmän. Voi olla että tuntuma on toinen, jahka putki saadaan kuntoon.

Purkamaan: Putki pois ja kurkistus mäntään; hyvältä näyttää niin männän- kuin renkaankin osalta (aiemmin näkynyt pieni jälki oli kulunut sisäänajossa kokonaan pois). Pytty pois ja huonojen puristusten syy löytyi. Rengas oli kulahtanut paon ja päähuuhtelun välistä todella rajusti. Syy on vähän mysteeri, mutta olihan se vähän jumissa urassaan. Ehkä se renkaan ropelimaisuus on syypää. Pytty on edelleenkin käyttökunnossa.

Saavutukset ja tappiot:
+Rengas ei katkennut
+Rengas ei ottanut osumaa paon keskialueella
+Männässä ei mitään hälyttävää tuon renkaan jumimisen ja kulahtamisen lisäksi
+Kone kävi perin viileänä
-Putki epäkunnossa
-Rengas ei kestänyt/oli kiero
-Bensalinjassa ongelmaa?
-Ei kulkenut tarpeeksi

Mitäs nyt? Noh, otetaan käsittelyyn semmonen surkea männän mukana tullut rengas, katsotaan m-rengasura kuntoon ja himmaillaan kaikki tarpeellinen hiekkapaperilla kuntoon. Tarkistelua ja korjailua siis. Putki pitää myös laittaa parempaan kuosiin (ja ehkä wräppäilläkin). Välit pidetään aluksi samoina, mutta katsellaan sitten seuraavan testin yhteydessä tarkemmin. Poraukseen se menee, kun tuolla männällä on "harjoiteltu" loppuun asti.

Videota ei tällä koneella ole, mutta voihan sen joskus upata. Ei se tosin kovin ihmeelliseltä näytä. Raportti on taas kerran aika pitkä ja kuivaa luettavaa, mutta näitähän tuleekin tehtyä siksi, että muut voisivat virheistä/muuttujista jotain oppia.

Kuvia on kuitenkin...

Renkaan paha olo: http://i893.photobucket.com/albums/ac13 ... 0c4bb6.jpg
Imupuoli männästä: http://i893.photobucket.com/albums/ac13 ... 2dab99.jpg
Männänlaki (perin on epäsymmetristä kuviota...): http://i893.photobucket.com/albums/ac13 ... ece4b4.jpg
Pakoaukko (Näyttää epäsymmetriseltä, ei se sitä tosin viimeisimmällä silmätutkailulla ole. Portmap selventänee tilanteen, jos se silmä vaikka huijaa ja epäsymmetrinen pako rasittaa rengasta ja saa huuhtelun epäsymmetriaan): http://i893.photobucket.com/albums/ac13 ... d2f30f.jpg

Tästä jatkaen...
Waltter-Racing
Liittynyt:
28.4.2009 22:17
Re: Raisusta Raaseriksi - 123,0 km/h

ViestiKirjoittanut Waltter-Racing » 15.3.2014 1:01

Mopo kulkee jo huimaa vauhtia ja plussaa on aina ettei mäntää tarvi imuroida pois kampikammiosta! Pakoaukkokin näyttää tehokkaalta ja sitä se varmasti on. Olikos tässä miten paljon ronkittu huuhtiksia? Laita semmonen yleis "taidekuva" aiheesta sylinteri/reikäjuusto. :)

Eniweis, onnittelut siitä että vauhdit vaan nousee. Pitää vissiin alkaa myöskin täälä E-P:llä taas silppuamaan mäntiä!
Photobucketin galleria: http://s714.photobucket.com/albums/ww14 ... er-racing/
Tuna-71
Liittynyt:
27.9.2007 16:52
Re: Raisusta Raaseriksi - 123,0 km/h

ViestiKirjoittanut Tuna-71 » 17.3.2014 0:02

Tättärää!

134,6 km/h

Huono video: www.youtube.com/watch?v=IU5lWOMGdFo&feature=youtu.be

Jaa että miten moiseen päästiin? Tässä koottuja selityksiä:

Allekirjoittanut kirjoitti:Muutokset perjantaihin oli kutakuinkin seuraavat:
-Vähemmän kiero männänrengas
-Männän kevennyshiontaa ja rengasuran väljennystä
-Putken alkuosan wräppäys palovillalla ja alumiinifoliolla
-Bensanpinnan säätö ylemmäs
-Putken korjaus

Välit pysyi samana ja kierroksia oli huippunopeudessa tasan 12000. Käyrä on huippunopeuden kohdalla tasaisen laakea, ilman häiriöpiikkejä. Tuuliolosuhteet oli aika neutraalit huippuvedossa. Videota kuvailin, mutta taas tuo puhelin teki sen, että kuva jäätyy ja ääni kuuluu... Näkyy siinä varmaan joku sekunnin pätkä huippunopeutta kun on jo mennyt ohi kuvauspaikasta. Piikkiä pidempää kokeiltiin eteen, huiput enää 127,6 km/h. Siitä sitten burnista vetämään, hyytyi hetken jälkeen ja puristukset hävisi...

Äsken otettiin kone pöydälle ja puristukset olikin palanneet, aukaisu kertoi että mäntä, pytty ja rengas ovat käyttökelpoisia. Vähän saa vielä pakopuolelta keventää männän kylkeä, kun vissiin burniksessa jumi sen takia renkaan hetkeksi uran pohjaan. Huuhtelukuvio on vähän epätasainen ja outo, johtunee siitä että pakoaukko olikin tarkemman tutkailun perusteella epäsymmetrinen.

Uudenkarhea MT2000 on nyt sitten sileä keskeltä, nopiaan kuluu. Ajettavuus vissiin ihan riittävä, kun serkkupoika kanttasi tiukimman mutkan 125 km/h vauhdilla läpi. :lol: Etujarru ois kiva lisä.
--------
Kyllähän tuo pytty vielä syyniin joutaa, vähän toista päähuuhtelun yläreunaa kattella kohdilleen, pakoa symmetriaan ja näillä näkymin piikikkäämpi putki (eli tuo 119,1km/h putkula). Tuo nykyinen on niin tasavetoinen että saa vaihtaa ihan miten sattuu ja silti vetää tasasesti loppuun tehoalueelta tippumatta. Tuolla piikikkäämmällä putkella sais sitä huipputehoa ja kierroksia lisää, tehoalueen pysyessä riittävän laajana. Paljonkohan tuossa lie hepokatteja tällä hetkellä...

Nyt alko lumisade... Josko tuon koneen laittelisi serkun drifteripevuun ja kokeilisi sillä lyhyellä yläkauttaisella putkella.


Tuohon lainaukseen voisi vielä vähän laittaa täydentävää höpinää. Piikkiä pidemmällä eturissalla oli tosiaan vauhtia 127,6 km/h@10560rpm, eli ilmanvastus on jo perin pientä tai BMEP on jo varsin muikeissa lukemissa. Tuolla putkella on myös venyvyyttä ihan kivasti, kun nelosella mutkaa kantatessa nopeutta oli 125km/h ja kierroksia tällöin 13100rpm.

Nyt ois sitten seuraavana etappina kokeilla miten tuo kone liikuttaa kattamatonta PV:n runkoa. Putkia pitää kokeilla ainakin seuraavia: viimeisimmän vedon putki, 119,1 km/h putki ja tuon edellisellä sivulla olevan aluputken peltikopio. Saisi nääs vähän vertailupohjaa esim. DraGman tulokseen nähden.

Raisun rungolla pitää kattella nuita huippuja paremmiksi, kun kelit taas sallii; tosin keula pitää vaihtaa parempaan ja laittaa vähän pysäytysvälineistöä kuntoon, että testikuski voi keskittyä muuhunkin kuin pelkäämiseen... :lol:

Kommenttia???!!
Ledinauha Moderaattori
Pyörä:
Aprilia RS 125cc '06              Cagiva Mito MK I 125cc '93          Cagiva Mito EVO2 125cc '05          Derbi Senda 70cc '09                                     Solifer SFR 72cc '11
Paikkakunta:
Kouvola
Liittynyt:
23.4.2013 19:13
Re: Raisusta Raaseriksi - 134,6 km/h

ViestiKirjoittanut Ledinauha » 17.3.2014 1:20

Hyvä homma jos saisitte tuon koneen PV:n runkoon, saisi jotain tehovertailua tehtyä. Olihan PV-foorumin puolella sillä yhdellä Ärrällä menty 130km/h katteilla ja 115 ilman, eli kyllä ilmanvastuksella on jo jotain tekemistä noiden nopeuksien kanssa. Mutta onnea uudesta enkasta! :)
sasumeil
Pyörä:
Suzuki PV '97 käyttisproju, Suzuki PV '90 74cc 5v (Tsekkaa proju). ex: 5 kpl fude, 3x Suzuki PV: 83/89/90, Skyteam monkey '08, Jincheng Manki '05
Paikkakunta:
Jyväskylä
Liittynyt:
9.2.2011 18:21
Re: Raisusta Raaseriksi - 134,6 km/h

ViestiKirjoittanut sasumeil » 17.3.2014 16:16

Tätä jo proviri puolelta vakoiltiin mutta kyllä on hienoa settiä! Kovasti onnea sinne päin!

Nyt on päässyt unohtumaan mutta minkäs kokonen soppatykki tässä olikaan?

Jatkoa tietysti toivotaan, eiköhän tuo tuosta vielä kohene :)
Tsekkaa pv proju!
Tuna-71
Liittynyt:
27.9.2007 16:52
Re: Raisusta Raaseriksi - 134,6 km/h

ViestiKirjoittanut Tuna-71 » 17.3.2014 21:38

Kiitosta vaan kommenteista!

Kaasari on 24mm Mikuni Flatside.

Tänään keventelin mäntää lisää hiekkapaprulla ja modailin sitä rengasuraa ja rengasta kevyesti. Siinä sitten serkkupojan kanssa niputeltiin paketti ja istutettiin tohon drifteri-PeeVeeseen. Kuvassa on eri kone+pytty+kaasari, mutta samalla putkella mentiin (joka siis edellisen sivun aluputken kopio ja Sarven periä mitoitukseltaan).

Kuva

Aiemmissa testeissä tuli todettua, ettei tuo "Sarviputki" toimi lainkaan viilatulla Malossilla. Nyt alkoi kuitenkin vetoja löytymään jonkin verran, joskin tiet ja pellot oli huonossa kunnossa ja piikkirenkaatkin tuppasi jarraamaan menoa.

Kyllähän se testikuski silti niitä huippuja lähti kokeilemaan. Alamäkeen aloitettu kiihdytys (eipä ollut parempaa paikkaa), huippunopeus 4. vaihteella 14-30 rattailla 106,3km/h@14100rpm. Vitosella ei enää vetänyt kovempaa, mutta nelosella piti tuon nopeuden yllä vaaterissa olevalla röykkyisellä hiekkatiellä.

Kiihdytysaika oli perin surkea, kun tehot on niin ylhäällä, joskaan tehoalueelta tippuminen ei vaadi kytkinpommia vauhdin kasvattamiseksi. Nuo 770 renkaista törröttävää ruuvia tosin vaikuttavat aikalailla tuohon vierintävastukseen, kytkimen kun vetää pohjaan niin vastaa kevyttä jarrutusta. Testikuskin mukaan Raisu kiihtyi paljon paremmin ja tasaisemmin, luultavimmin paremmasta putkesta johtuen.

Tässä videota päivän rälläilyistä (sai aika raakasti kenkää, mutta ei leiponut saatikka hävittänyt puristuksia :eek: ): https://www.youtube.com/watch?v=UjKDrEu ... e=youtu.be

Pitänee laittaa tuo Raisussa ollut "vauhtipäiväputki" kiinni ja vaihtaa kesäkumit alle. Sitten vaan nippu rattaita mukaan ja testailemaan paljonko PV:n runko vaikuttaa.

Olis muuten suunnitelmissa ehkä eksyä tuonne Haminan mopokisoihin lauantaina, joko PV:llä tai sykeröllä. Tarvetta olis vaan 1-2 kuskille, kun 3 olisi pakko olla että voi osallistua. Piikkirenkaita ei saisi kuulemma olla, mutta taitaa olla ettei sielä niin jäätä ole etteikö nastattomilla pärjäisi.

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista