Moottoripyöräkortin uudistus 2013

Ladse
Pyörä:
Gas Gas FSE 450
Liittynyt:
13.9.2009 21:13
Re: Moottoripyöräkortin uudistus 2013

ViestiKirjoittanut Ladse » 23.3.2014 18:04

Mitenköhän tää nyt käytännössä toimii, kun sain A1 ajo-oikeuden ennen tuota lakimuutosta ja sitten rajoitetun a oikeuden luonnollisesti automaattisesti täytettyäni 18. Kuitenkin nyt kun menin kakkosvaiheen paperit viemään laitokselle ja sain uuden kortin niin ajokortissa lukee A2.

Eli ennen uuden kortin saamista olisin saanut ajaa max 25kW ja nyt uuden kortin saatuani saisin ajaa max 35kW. Eli kumpaa nyt saan ajaa? Joku jo mainitsikin, että kortissa ei olisi tilaa rajoitetulle a merkinnälle, mutta mikäs järki siinä on, että tehdään sitten väärä merkintä korttiin, joka ei kuitenkaan päde. Eli kortissa olisi merkintä, että saan ajaa alle 35kW vaikka en oikeasti saakaan.

Ja trafillakin selostus A2 ajokorttiluokasta on selvästi: " A2-luokka, johon kuuluvat
moottoripyörät, joiden enimmäisteho on 35 kW, teho/painosuhde enintääm 0,2 kW/kg ja joita ei ole muunnettu ajoneuvosta, jonka teho on yli kaksi kertaa niin suuri.

Ajo-oikeuden saava on täyttänyt 18 vuotta. "
ripakinttu
Pyörä:
Hakusessa
Paikkakunta:
Kauhajoki
Liittynyt:
13.8.2008 16:21
Re: Moottoripyöräkortin uudistus 2013

ViestiKirjoittanut ripakinttu » 23.3.2014 19:12

Olisitko ite suunnitellut uuteen ajokorttiin paikan vanhalle ja poisjäävälle ajokorttiluokalle? -En minäkään.

Heitäppä nyt päivämäärä koska oot näitä kortteja saanut tänne. Pitäis alkaa pikkuhiljaa olemaan nää asiat selviä, on puitu aika monta kertaa täällä jo.
KUISKUIS
Pyörä:
-14 300EXC
Paikkakunta:
Kuusankoski
Liittynyt:
7.4.2011 18:13
Re: Moottoripyöräkortin uudistus 2013

ViestiKirjoittanut KUISKUIS » 7.4.2014 15:42

Onkos paljon kokemusta että kuinka tarkkoja poliisit ovat sen ns 70kw rajan kanssa kun papereissa on 35kw tai alle? Onko se niinkuin kevareiden kanssa että huono tuuri on jos alkaa tutkimaan onko TT vai ei, vai että kun pysäyttää niin vaikka papereissa olisi 35kw niin ensimäisenä ottaa selville mistä se on kuristettu siihen? :nörtti:

Tutulla olisi todella halvalla uudempi kuussatku kawa myynnissä, tekisi mieli tuosta FZR:stä päivittää siihen vaikkei edes korttia vielä taskussa. Ihan vaan jo alustan ja modernimman (imo hienomman) ulkonäönkin takia.. Mutta tehot tehtaalta tietenkin yli 70kw..
Präääm pärpärpärpär
Murska
Liittynyt:
8.8.2011 20:37
Re: Moottoripyöräkortin uudistus 2013

ViestiKirjoittanut Murska » 7.4.2014 15:54

Jos pyörä on yli 70kw, vaikkapa 71kw niin et saa muutoskatsastettua sitä 35kw:ksi.
KUISKUIS
Pyörä:
-14 300EXC
Paikkakunta:
Kuusankoski
Liittynyt:
7.4.2011 18:13
Re: Moottoripyöräkortin uudistus 2013

ViestiKirjoittanut KUISKUIS » 7.4.2014 16:14

Tiedossa on, mutta meinasin lähinnä että onko poliisit ylipäätään kuinka kiinnostuneita seuraamaan sitä 70kw rajaa?

Eli jos nyt esimerkiksi ostaisin sen Kawan joka on papereissa 25kw ja poliisit pysäyttäisivät minut A2 kortin kanssa niin onko ne heti ensimäisenä tutkimassa mistä lukemista pyörä on kuristettu? Vai onko ylipäätään kiinnostuneita oikeasti siitä lukemasta kunhan papereissa on laillinen lukema.
Präääm pärpärpärpär
joggerzon
Liittynyt:
12.6.2010 13:26
Re: Moottoripyöräkortin uudistus 2013

ViestiKirjoittanut joggerzon » 7.4.2014 20:45

Itekkin ois pyörän hankita tässä edessä, ja vähän pistää vituttamaan että ainoat mahdolliset vaihtoehdot ovat juuri ne supermotot.. niitä on tässä kylässä jo ihan yllin kyllin. Mutta, mietein juuri samaa, kuinka isoksi pahaksi setä poliisit katsovat jos esimerkiksi jollain r6 ajelee mikä nyt sattuisikin olemaan kuristettu alle 25kw? Ja sit juuri se et jos sattuukin ostamaan jonkun "laittoman" pyörän, vetääkö ne heti kortin pois alta vai antaa vain sakon tai jopa rikesakon?
Ghostly.K Moderaattori
Paikkakunta:
Rovaniemi
Liittynyt:
12.8.2012 14:48
Re: Moottoripyöräkortin uudistus 2013

ViestiKirjoittanut Ghostly.K » 7.4.2014 20:52

Kyllähän ajokorttiluokan ylityksestä se vuosi mahtaa rapsahtaa.

Onhan Suikalla, Kawalla, Hondalla vaikka kuinka monta mallia A2 korttiluokassa?? Ks. A2 kortilla ajettavia moottoripyöriä threadi.
Köyhiä eivät ole ne joilla on vähän, vaan ne jotka haluavat aina lisää.
joggerzon
Liittynyt:
12.6.2010 13:26
Re: Moottoripyöräkortin uudistus 2013

ViestiKirjoittanut joggerzon » 7.4.2014 20:57

Joo.. Mut 90% noista pyöristä ei oikein miellytä oikein silmään, eikä edes siihen mitä siltä pyörältä haen..
Murska
Liittynyt:
8.8.2011 20:37
Re: Moottoripyöräkortin uudistus 2013

ViestiKirjoittanut Murska » 7.4.2014 21:02

KUISKUIS kirjoitti:Tiedossa on, mutta meinasin lähinnä että onko poliisit ylipäätään kuinka kiinnostuneita seuraamaan sitä 70kw rajaa?

Eli jos nyt esimerkiksi ostaisin sen Kawan joka on papereissa 25kw ja poliisit pysäyttäisivät minut A2 kortin kanssa niin onko ne heti ensimäisenä tutkimassa mistä lukemista pyörä on kuristettu? Vai onko ylipäätään kiinnostuneita oikeasti siitä lukemasta kunhan papereissa on laillinen lukema.


Nyt jompikumpi ei ymmärrä. Poliisin tehtävä ei ole valvoa minkä tehoinen pyörä on kuristettu, se tehtävä on edelleen katsastusinsinöörillä ja yli 70kw pyörää et saa muutoskatsastettua A2 kortille.

Jos tarkoitit onko Poliisit kiinnostuneita seuraamaan onko pyörässä kuristuksen paikallaan vai ei. Se on tapauskohtaista, ei ne mielivaltaisesti pysäytä pyörää ja tee tarkastuksia, se on vähän omasta ajotavasta kiinni.

Sitten se kurjempi puoli. Jos mälläät pyörällä mistä on kuristukset poistettu ja sulla ei ole ajo-oikeutta kyseisiin tehoihin, vakuutusyhtiö voi maksattaa sun lompakosta kaikki korvaukset.
Motorrg89
Liittynyt:
14.4.2014 17:56
Re: Moottoripyöräkortin uudistus 2013

ViestiKirjoittanut Motorrg89 » 14.4.2014 18:00

Hei, tota ihan selvennykseksi että kun kävin 2009 kevari kortin, ja nytten kortti näyttää että olisi ajokorttiluokka A2, mutta kun täytin viimevuoden lopussa 20 vuotta niin enkös vois nyt sitte mennä vaihtamaan sen siihen A luokkaan?
Stål
Pyörä:
Husaberg FS 570, EX: KTM EXC450, EX: Husqvarna Sms 4 -10
Paikkakunta:
Helsinki
Liittynyt:
2.6.2011 14:40
Re: Moottoripyöräkortin uudistus 2013

ViestiKirjoittanut Stål » 14.4.2014 18:50

Riippuu siitä, että milloin korotit A1->pikkuA/A2. Ennen vai jälkeen 19.1.2013
Husaberg FS 570
Motorrg89
Liittynyt:
14.4.2014 17:56
Re: Moottoripyöräkortin uudistus 2013

ViestiKirjoittanut Motorrg89 » 15.4.2014 22:16

No kortti on myönnetty 20.2.2013
Viimeksi muokannut Motorrg89 päivämäärä 15.4.2014 22:23, muokattu yhteensä 1 kerran
Motorrg89
Liittynyt:
14.4.2014 17:56
Re: Moottoripyöräkortin uudistus 2013

ViestiKirjoittanut Motorrg89 » 15.4.2014 22:22

Eikun mutta kun täytin 18 vuotta niin sain sen autokortin sekä se A1 muuttui silloin A2? ja joten se muuttuin silloin joskus 2011 vuonna. Joten eikös se meinaa sitä että voin käydä vaan muuttamassa tän kortin? :) wuhuhu
Haatsi
Pyörä:
Oliskin.
Paikkakunta:
Turku
Liittynyt:
7.4.2005 22:21
Re: Moottoripyöräkortin uudistus 2013

ViestiKirjoittanut Haatsi » 15.4.2014 22:30

Motorrg89 kirjoitti:Hei, tota ihan selvennykseksi että kun kävin 2009 kevari kortin, ja nytten kortti näyttää että olisi ajokorttiluokka A2, mutta kun täytin viimevuoden lopussa 20 vuotta niin enkös vois nyt sitte mennä vaihtamaan sen siihen A luokkaan?


Öhm. Alemmassa viestissäsi sanoit että sait korttisi vasta 20.2.2013 kun täytit 19.

Etkö siis ajanut B-korttia kun täytit 18v? Ja jos ajoit niin kai silloin hait AB-korttia? Koska jos näin teit niin silloin sinulla pitäisi olla vanhanmallin pikku-A (kortissa saattaa silti lukea A2), joka korottuu automaattisesti kahden vuoden kuluessa tuohon rajoittamattomaan A korttiin.

Mutta mikäli taas et esim. edes ajanut B korttia tai sait tuon A2 kortin 19.1.2013 tai sen jälkeen niin silloin se on tuo uudenmallin A2 ja se tarkoittaa että tarvitset lisäopetusta autokoulussa kortin korottamiseen rajoittamattomaan A luokkaan. Siinä tapauksessa autokouluun mars.

EDIT: noniin, vastasitkin jo omaan kysymykseesi. Ja sitä korttia ei edes tarvi käydä vaihtamassa jos ei jaksa tai halua. Voit sitten kun tuo 2 vuotta A2 kortin myöntämisestä on täynnä vaan suoraan ruveta tykittämään.
Mkah36
Liittynyt:
2.8.2009 21:16
Re: Moottoripyöräkortin uudistus 2013

ViestiKirjoittanut Mkah36 » 21.4.2014 11:41

Vaikkei nyt varsinaisesti enää korttiuudistukseen kuulukaan, niin tässä kun pahamaineinen kawasakin kuristusprojekti yrittää edetä, tulee taas esteitä vastaan. Firma, jossa pyörä on kuristettavana oli vielä varmistellut asiaa, että saako pyörää kuristaa niin 'jonkin katsastuskonttorin päällikkö' oli ilmoittanut, että uuden lain myötä (mikä lie?) ei tällainen kuristaminen (uudelleen katsastus) enää onnistu (77kw --> 25kw). :roll:

Pääsiäispyhinä en ole enää ollut yhteydessä, mutta ilmeisesti selvittely jatkuu edelleen. Alkaa muuten huumori pikkuhiljaa loppua näiden lakihommien suhteen.