Yamaha YZF-R6 '05

Ileh90
Pyörä:
R6 '05
Paikkakunta:
Ilmajoki
Liittynyt:
27.4.2005 20:47
Yamaha YZF-R6 '05

ViestiKirjoittanut Ileh90 » 29.8.2009 21:24

Kevarilla tuli päästeltyä kaks ajokautta ja yhteensä reilu 12tkm. Mennyt kesä meni miedossa isomman pyörän kuumeessa, mutta muutama viikko sitten alko pahenemisen oireita tulla kun pyörän hankkiminen alkoi taloudellisesti olla jopa mahdollista.

Pitkällisen nettimoton selailun jälkeen rohkaistuin eräänä lämpimänä sunnuntai-iltana koeajolle yksityisen myymällä '04 636 Ninjalla. Ekat hetket isomman kyytissä oli ihan mielettömät. Toisaalta ajaminen tuntui helpolta vaikka ei lähes vuoteen ollut ajanut. Jopa helpommalta kuin kevarilla paremman alaväännön johdosta. Hetken totuteltuani päätin kokeilla kaasun avaamista reippaammin, 2 vaihde silmään ja avasin kaasua ehkä puolilleen. Seuraavasta 3 sekunnista en muista muutakuin että tajunta räjähti Yoshimuran ulvoessa ja tuntui kuin putoaisin kyydistä. Seuraavana yönä uni tuskin tuli ollenkaan. Maanantaina kävin kokeilemassa paria vuotta vanhempaa ninjaa, hieno oli sekin mutta vanhentunut ulkonäkö ei iskenyt. Tiistaina kävin testailemassa tuota Yamahaa, pyörä miellytti mutta kunto epäilytti aluksi. Torstaina kävin toista '04 636 ninjaa kokeilemassa ja samana päivänä jätin tarjoukset molemmista '04 ninjoista. Perjantaina soittelin myyjille eikä kumpikaan pudottanut hintaa tarpeeksi, aattelin että tarjoanpa Yamahasta vielä ja sepäs jäikin samantien käteen. Sovin myyjän kanssa että totean vielä kerran pyörän kunnon koeajamalla sitä vähän pidemmin. Mitään ihmeempää en huomannut joten tehtiin kaupat ja ajelin pyörän kotiin.

Samana perjantai-iltana taisin ajella reilun 200km. Seuraavana päivänä oli ratapäivät botniaringillä ja pitihän sinne mennä opettelemaan pyörän hallintaa ;) Illalla kruisailtiin kaverin kanssa prätkillä pitkin pitäjää. Ekana viikonloppuna taisi tulla lähemmäs 1000km mittariin.

Ainiin, voisihan sen pyörän tarkemminkin esitellä:

- Yamaha YZF-R6, 30tkm, käyttöönottopäivä 4/2005 (lieneekö sitten -04 mallia)
- 86kW Leovincen sliparin saattelemana, Pipercross
- Puig: tuplakupla (tosi hyvä), kaatumatapit, hugger
- minivilkut ja nätimpi kilpiteline
- II-kilpinen

Pyörässä oli ducktail ja minipeilit, mutta käytännön syistä ruuvasin orkkikset paikalleen.

Tyytyväinen olen ollut, tänäänkin reilun 200km lenkin heitin :) Takanakin jouduin jo kertaalleen vaihtamaan. :nolo: Ehkä eniten yllätti vakuutukset, osa-kaskolla alle 700€ :eek:

Kuvia laitan galleriaan.
Spine^
Pyörä:
Työsuhde.
Paikkakunta:
Aurinkolahti
Liittynyt:
2.11.2002 0:52

ViestiKirjoittanut Spine^ » 30.8.2009 12:56

varmaan ihan asiallinen peli mutta jo pelkästään alustan ja jarrujen vuoksi olisin kyllä ninjaan taipunut. onnea kuitenkin uudelle pyörälle.
Anssi.
Pyörä:
VT583 café
Paikkakunta:
Pori
Liittynyt:
19.10.2005 17:33

ViestiKirjoittanut Anssi. » 31.8.2009 15:30

Spine^ kirjoitti:varmaan ihan asiallinen peli mutta jo pelkästään alustan ja jarrujen vuoksi olisin kyllä ninjaan taipunut. onnea kuitenkin uudelle pyörälle.

Olen tämän kesän ajellut molemmilla (R6:lla ja 636:lla) eikä niiden alustassa/jarruissa kyllä tunnu mitään eroa, eroa pyörissä on kuitenkin jonkinverran ajoasennossa/ajettavuudessa. Kawa tuntuu "isommalta" tilojensa puolesta ja sopiikin varmasti paremmin isolle kuskille. Ajettavuudeltaan ninja on kevyempi verrattuna yamahaan, ehkä jopa niin kevyt että isommissa nopeuksissa saattaa tuntua että se hakee omaa polkuaan...
Joka tapauksessa minulle on ihan sama kumpi pyörä tallissa olisi, molemmat taittuu mutkiin mahtavasti ja potkua riittää pysymään liikenteen tahdissa sopivasti. :D

Onnea hienon pyörän ostosta.
Kukaan ei kysy kuinka nopeasti se tehtiin, vaan kuka sen teki.
Spine^
Pyörä:
Työsuhde.
Paikkakunta:
Aurinkolahti
Liittynyt:
2.11.2002 0:52

ViestiKirjoittanut Spine^ » 31.8.2009 17:53

mielenkiintoista jos et huomaa USD-keulalla ja radiali jarruilla eroa normikeulaan ja perus jarruihin.
isoEGO
Liittynyt:
17.12.2003 13:02

ViestiKirjoittanut isoEGO » 31.8.2009 18:12

Spine^ kirjoitti:varmaan ihan asiallinen peli mutta jo pelkästään alustan ja jarrujen vuoksi olisin kyllä ninjaan taipunut. onnea kuitenkin uudelle pyörälle.


mitenkäs ne nyt niin paljon eroaa? :eek:
markketo
Pyörä:
ZX-6R
Paikkakunta:
Helsinki
Liittynyt:
24.9.2003 21:36

ViestiKirjoittanut markketo » 31.8.2009 19:50

USD ja normikeulan välillä niin hirveästi eroa ole, radalla pitäis kyllä huomata. Jarruissa nyt on eroa, etenkin noiden radiaalipääsylinterillä olevien ninjojen kanssa. Kyllähän ton r-kuutosenkin varmaan pysähtymään saa.

R6 kyllä keulii paremmin ku ninja...
"Install the optional water temperature sensor to the optional water pipe and connect the sensor
and the optional meter unit with the optional harness." ZX-6RR Kit Manual
ton
Pyörä:
ktm
Paikkakunta:
Sipoo
Liittynyt:
14.8.2008 23:01

ViestiKirjoittanut ton » 31.8.2009 20:35

markketo kirjoitti:R6 kyllä keulii paremmin ku ninja...

Tää on nyt armoton OT, mut armahtakaa tän kerran. Hyväne aika sentään mun vakio dt mopoki keuli, eiköhän noi molemmat keuli ihan tarpeeks hyvin ainaki tehojensa puolesta :D En sitte tiiä öljyn kierroista noissa vehkeissä. Mitäny oon kattellu ni on noita 636 ninjoja enemmän stunttikentillä näkyny ku r6:sia. Eiköhän se oo aika pitkälti kuskista kiinni :lol:
isoEGO
Liittynyt:
17.12.2003 13:02

ViestiKirjoittanut isoEGO » 31.8.2009 21:05

markketo kirjoitti:USD ja normikeulan välillä niin hirveästi eroa ole, radalla pitäis kyllä huomata. Jarruissa nyt on eroa, etenkin noiden radiaalipääsylinterillä olevien ninjojen kanssa. Kyllähän ton r-kuutosenkin varmaan pysähtymään saa.

R6 kyllä keulii paremmin ku ninja...


joo noi erot on tiedossa, mutta tossa 05 r6:ssa pitäs kyllä olla radiaalijarrut ja usd-keula...?meinasin vaan sitä että onko ne paljonkin surkeemmat sitten kun kawan vastaavat...? Edittiä: niin joo eihä tuo näköjään ookkaan 05 mallia... Sori.
Viimeksi muokannut isoEGO päivämäärä 31.8.2009 21:17, muokattu yhteensä 1 kerran
Kassude
Pyörä:
990 Super Herttua
Paikkakunta:
Helsinki rock city.
Liittynyt:
17.4.2005 17:45

ViestiKirjoittanut Kassude » 31.8.2009 21:16

isoEGO kirjoitti:
markketo kirjoitti:USD ja normikeulan välillä niin hirveästi eroa ole, radalla pitäis kyllä huomata. Jarruissa nyt on eroa, etenkin noiden radiaalipääsylinterillä olevien ninjojen kanssa. Kyllähän ton r-kuutosenkin varmaan pysähtymään saa.

R6 kyllä keulii paremmin ku ninja...


joo noi erot on tiedossa, mutta tossa 05 r6:ssa pitäs kyllä olla radiaalijarrut ja usd-keula...?meinasin vaan sitä että onko ne paljonkin surkeemmat sitten kun kawan vastaavat...?


"- Yamaha YZF-R6, 30tkm, käyttöönottopäivä 4/2005 (lieneekö sitten -04 mallia)"

Ja kuvissakin näyttäis olevan nollanelonen...
Kotarin vasen etupumppu myynnissä; http://www.motot.net/talli/kayttaja/23988
isoEGO
Liittynyt:
17.12.2003 13:02

ViestiKirjoittanut isoEGO » 31.8.2009 21:19

Joo huomasin just ;)
Anssi.
Pyörä:
VT583 café
Paikkakunta:
Pori
Liittynyt:
19.10.2005 17:33

ViestiKirjoittanut Anssi. » 31.8.2009 22:17

Spine^ kirjoitti:mielenkiintoista jos et huomaa USD-keulalla ja radiali jarruilla eroa normikeulaan ja perus jarruihin.
No en ole kyllä ikinä ajanut R6:lla missä on normi keula, mutta enpä usko sen paljon upparista poikkeavan, todella vankkaa tekoa nimittäin... Ilmeisesti en ole uskaltanut vaan antaa kawalle tarpeeksi happea mutkapätkillä kun ei nuo jarrujenkaan erot ole tuntuneet. Pyydän anteeksi että vavisutin mahtavan ninjan asemaa sporttien kuninkaana, OT osaltani loppuu tähän.
Kukaan ei kysy kuinka nopeasti se tehtiin, vaan kuka sen teki.
markketo
Pyörä:
ZX-6R
Paikkakunta:
Helsinki
Liittynyt:
24.9.2003 21:36

ViestiKirjoittanut markketo » 31.8.2009 22:58

Jos ajoit 03-04 Ninjalla, melko paskat jarrut, oli ehkä sen ikäsistä parhaat mutta surkeet kumminkin. 05-06 jo paljon paremmat ja 07-> on pikkukawassa ollut luokkansa parhaat jarrut (näitä vaihdellaan tonnisiinkin). 09 Trumppa saattaa pistää jo kampoihin, kun siinä on monoblokit, mutta kokemusta ei ole.

Keulan erot ei selviä mutkapätkillä, ellei sitten aja ihan reikä päässä.

Mitä jammuun tulee, 05 on tavallisella keulalla. Mitä kawaan tulee, eipä noi ny niin häävejä vehkeitä oo... ;)
"Install the optional water temperature sensor to the optional water pipe and connect the sensor
and the optional meter unit with the optional harness." ZX-6RR Kit Manual
juuso_91
Pyörä:
Daytona 675 -09
Paikkakunta:
Oulu
Liittynyt:
17.7.2006 20:58

ViestiKirjoittanut juuso_91 » 31.8.2009 23:10

markketo kirjoitti:Jos ajoit 03-04 Ninjalla, melko paskat jarrut, oli ehkä sen ikäsistä parhaat mutta surkeet kumminkin. 05-06 jo paljon paremmat ja 07-> on pikkukawassa ollut luokkansa parhaat jarrut (näitä vaihdellaan tonnisiinkin). 09 Trumppa saattaa pistää jo kampoihin, kun siinä on monoblokit, mutta kokemusta ei ole.

Keulan erot ei selviä mutkapätkillä, ellei sitten aja ihan reikä päässä.

Mitä jammuun tulee, 05 on tavallisella keulalla. Mitä kawaan tulee, eipä noi ny niin häävejä vehkeitä oo... ;)

just meinasin alkaa mainitsemaan trumpasta mutta kerkesit ensin :nolo: tosin 09 on aika paljon uudempi ku vaik 05-06 :)
Rossoneri
Pyörä:
748
Liittynyt:
5.7.2006 14:52

ViestiKirjoittanut Rossoneri » 1.9.2009 12:37

markketo kirjoitti:Mitä jammuun tulee, 05 on tavallisella keulalla. Mitä kawaan tulee, eipä noi ny niin häävejä vehkeitä oo... ;)

Keula oli 2005 kylläkin jo ylösalaisin.
markketo
Pyörä:
ZX-6R
Paikkakunta:
Helsinki
Liittynyt:
24.9.2003 21:36

ViestiKirjoittanut markketo » 1.9.2009 21:24

Jaa. Kaverilla on 05 ja siinä perinteinen keula. Tiedä sitten. :lol:
"Install the optional water temperature sensor to the optional water pipe and connect the sensor
and the optional meter unit with the optional harness." ZX-6RR Kit Manual