RD350LCF2

Johnnie kirjoitti:8) Noniin, kinuamiseni palkittiin hienojen kuvien muodossa ja täytyy sanoa, että vielä hienommalta näyttää kuin muistelin (tosin kuvatkin nyt isompia)! Vaikka omani oli siistiksi kehuttu, niin kyllä näistä kuvista löydän monta yksityiskohtaa, jotka ovat Georgin yksilössä paremmin. Ja tiedän, kuvat kyllä yleisesti parantavat kuvauskohteita, mutta tiettyjä seikkoja ne eivät vääristä.

Ja tuolla alkuperäisellä tarrasetillä varustettuna tämä lienee Suomessa ainoita (vaiko peräti ainoa, mitäs itse muuten luulet?), vaikka "Gauloises blue" muuten väriltään onkin yleinen. Maailmallakin todella harvassa nämä; nelinumeroisen luvun verran olen RD-kuvia katsellut ja vain muutamia vastaavia on löytynyt.

Monista hyvistä malleista huolimatta, tämähän se on kuitenkin se RD:n historian paras malli F2, parhaalla 1WT-koneella, ja vielä parhaalla ulkonäöllä. Kyllä kelpaa.

Tack tack.

Ei ole toistaiseksi tullut vastaan muita Gauloises-teipattuja härveleitä, joten lienee ainoa tässä maassa. Teipit teetin joku vuosi takaperin sen jälkeen, kun käsi paketissa istuin tallissa ihmettelemässä moottoritieheittäytymisen jälkiä. Mallina on käytetty Sonauto Yamaha:n (Ranskan maahantuoja?) YZR500 kisapyörää, jolla ainakin Christian Sarron kurvaili aikanaan GP-radoilla.

Tankin tarroitus oli yksi pe*se homma ja meni kätöseen, joten siksi tankissa tarrat on vähän hassusti asemoitu ja leikattu.. Piti pelastaa se, minkä pystyi. Mutta mitään alkuperäistä tuossa tarrasetissä ei sinänsä ole. Kaveri, joka teipit suunnitteli ja teki on loistoheppu; itse aikanaan kisaa pyörällä aajanut ja pätevä tarrahommissa.

1WT-malli on minua viehättänyt jostain syystä RD-sarjasta kaikkein eniten, olkoonkin, että legendaarinen 4LO on monille RD-harrastajille "se ainoa oikea" mitä en kyllä lähde kiistämään. Katteellisena pelinä ja suhteellisen mukavalla moottorilla varustettu 1WT on silti minun valintani.

Pitäisi kirjoitella pientä historiikkia itselle kyseisestä moposta, kun on tullut jo niin monta vuotta tuota ruuvattua. Harmi vaan, että mullaa ei ole muita kuvia pyörästä, kun nuo pari päivää sitten räpsäistyt. Olisi ollut mukava nähdä muutokset vuosien mittaan..

Katos kummaa, olisi sittenkin pitänyt laittaa "alkuperäisellä" lainausmerkkeihin, vaikka kyllä ihan rehellisesti sanottuna olen tuota settiä orggikseksi luullut monen vuoden ajan, varmaan siksi kun sentään jollakin muulla juuri samalla tavalla laitetun tarran mielestäni näin (olikohan Uudessa-Seelannissa tai Australiassa, kehveli kun ei kuvaa nyt löydy). Mutta väliäkös tuolla, täydellisesti sopii joka tapauksessa.

Enpä tuota tankkiakaan vielä eilen hoksannut nopeasti katsoessa, mutta nyt kun vertasin omaani, niin toki eroavat kohdat näen.

Älyttömän hieno rd vanhus!

Olet kyllä hyvässä kunnossa rd:n pitänyt, näyttää todella hyvältä.

Georg kirjoitti:

RM kirjoitti:Onko Cheetah kampiakseli paketti jos kerran uus on laitettu??? Ja onko muuten viritelty??

OEM-kampura sieltä löytyy.

Virittelyt jätän niille, jotka sen homman osaavat. Vuosien aikana on tullut kokeiltua kaikenmoista pientä (putket/läpät/reed spacerit/boost bottle yms.) ilman kummoisia vaikutuksia. Micronin putkilla tehoa tuli lisää, mutta en tykännyt, kun joutui vinguttamaan niin pirusti.

Nykyään on ainoastaan kuituläpät, kanavat siistitty ja ilmansuodatinkotelon kumitorvi sipaistu mäkeen.

Niin no jos meinaa enemmän ajella niin on parempi suuremmat viritykset jättää sikseen. Itellä on aina 2-tahti pelit meinannut sitä virittämistä ja on saanut maksaa siitä kalliisti...

RM kirjoitti:

Georg kirjoitti:

RM kirjoitti:Onko Cheetah kampiakseli paketti jos kerran uus on laitettu??? Ja onko muuten viritelty??

OEM-kampura sieltä löytyy.

Virittelyt jätän niille, jotka sen homman osaavat. Vuosien aikana on tullut kokeiltua kaikenmoista pientä (putket/läpät/reed spacerit/boost bottle yms.) ilman kummoisia vaikutuksia. Micronin putkilla tehoa tuli lisää, mutta en tykännyt, kun joutui vinguttamaan niin pirusti.

Nykyään on ainoastaan kuituläpät, kanavat siistitty ja ilmansuodatinkotelon kumitorvi sipaistu mäkeen.

Niin no jos meinaa enemmän ajella niin on parempi suuremmat viritykset jättää sikseen. Itellä on aina 2-tahti pelit meinannut sitä virittämistä ja on saanut maksaa siitä kalliisti...

Ajoa vartenhan tuo mulla on. Vaikka kummasti on alkanut tallin nurkkiin kerääntyä osia toista moottoria varten. Tiedä sitten miksi....

Prologi:

Olen ajanut kaksitahtisilla moottoriajoneuvoilla 6-vuotiaasta lähtien; ensin pihamopona toimi vahvasti modifioitu Pappa-Tunturi, joka opetti sekä ajotekniikan, että taidon korjata päriseviä laitteita. Mopo on edelleen tallin nurkassa tallessa odottassa uutta kuljettajaa.

15-kesäisenä ajoin vuoden verran Tunturi Tiger Aqualla ennen kuin sain piikkikortin ja ostin DT125LC:n. Koko moottoripyöräilyurani aikana olen omistanut ainoastaan kaksi moottoripyörää. Tämä tarina kertoo toisen omistamani pyörän ja minun yhteisestä matkasta, joka on kestänyt jo 12 vuotta eikä loppua vielä tällä hetkellä näy. Tarina saattaa joiltain osin olla ehkä hieman epätarkka tai kertoja lisäilee kirjoitukseen joitain mausteita, mutta anettaneen se anteeksi. Tarina alkaa kesästä 1995.


Minä ja elämäni pyörä:

Piikkiaikoina kurvailin 86-vuosimallin DT125:llä, luin ahkerasti vanhoja moottoripyörälehtiä, kaivelin nenää lukion oppitunneilla ja olin ihastunut erääseen samalla luokalla olevaan tyttöön. Tykkäsin ajella pyörälläni ja kävin usein mulkoilemassa paikallisen moottoripyöräliikkeen vaihtopyörävalikoimaa. Mielessä siinti isompi pyörä sitten piikkiajan jälkeen. Kerran bongasin liikkeen ikkunassa sinisen RD350LCF2:n ja ihastuin välittömästi pyörään. Unohtui tytöt, nenän kaivaminen ja muut turhuudet; olin löytänyt uuden ihastuksen. Olin tuolloin 17-kesäinen finninaamainen ruipelo ja lähestulkoon totaalisen persaukinen, joten jouduin tyytymään ainoastaan pyörän ihastelemiseen ja lukuisiin "kylmiin tyyppeihin" liikkeen sisällä. Toisaalta minulla ei ollut ajo-oikeutta vielä isoihin pyöriin, joten koeajo ei olisi edes onnistunutkaan.

Kävin vähintään pari kertaa kuukaudessa istumassa RD:n päällä sinä kesänä. Se oli tungettu näyteikkunan ahtaaseen kulmaukseen ja ihmiset eivät tuntuneet olevan siitä lainkaan kiinnostuneita. Minua lukuunottamatta.

Kesä loppui ja aikanaan syksyllä myös ajokelitkin. DT sai osakseen pientä syyshuoltoa ja asetettiin talviteloille. Syksyn myötä kuihtuivat hiljalleen myös haaveet isommasta pyörästä. Pieni päätös seuraavasta pyörästä oli kuitenkin jo tehty. Se oli jäänyt jonnekin alitajuntaan muhimaan.

Kevään korvalla piti mennä ihmettelemään kotikaupungin moottoripyöränäyttelyä, joka tuolloin oli varsin vaatimaton tapahtuma. Lähinnä siellä oli järjestävän moottoripyöräseuran omat pyörät näytillä, mutta joitain mp-liikkeitä ja tukkureita oli eksynyt sekaan. Myös paikallinen moottoripyöräliike oli edustettuna ja osastollansa oli muiden vaihtopyörien seassa eräs sininen RD. Hintalapussa komeili vuosimalli -86, 38 000km ja 13 500mk.

Pyörä tuntui tutun oloiselta, kun taas kertaalleen laskostin ahterini satulaan. Silloin se ostopäätös syntyi. Rahaa minulla ei ollut kuin puolet pyyntihinnasta, mutta moottoripyöräilyn kipinän minulle antanut isäni lupasi rahoituksen omistaan, joten hyökkäsin kyselemään moottoripyöräliikkeen omistajalta pyöräkaupoista.

Osoittautui, että RD oli liikkeen mekaanikon ja liike myy pyörää asiakkaan lukuun. Sain mekaanikon puhelinnumeron ja ajoin välittömästi kotiin noin 10 kilometrin päähän niin nopeasti, kuin pääsin. Tuolloin ei ollut matkapuhelimia juurikaan muilla kuin bisnesmiehillä, joten paikan päältä soittaminen ei onnistunut. Pelkäsin, että joku muu ehtii ennen minua sopimaan pyöräkaupoista, joten matka taittui niin sanotusti mutkat suoriksi tyylillä.

Puhelimessa sain varattua pyörän itselleni tasarahahintaan 13 000mk, mikäli koeajolla ei ilmenisi mitään kummallisuuksia. Koeajo sovittiin seuraavalle päivälle ja alkoi pitkän tuntuinen jännittynyt odotus.

Puhelinsoiton jälkeen palasin kesken jääneeseen moottoripyöränäyttelyyn ja menin heti katsomaan tiettyä pyörää huomatakseni, että siitä oli poistettu myytävänä-lappu.. Kohta se olisi siis minun...

Jatkunee, kunhan saan virkistettyä muistia ja kirjoiteltua enemmän.

Tosi iisti pyörä. Nää vehkeet pysyy paljon parempina, kun niistä ei tule mitään kiertopalkintoja. Kiva nähdä et noita on joku vielä tossa kunnossa.

Jos saa kysyä niin mitä vuosimallia tämä sun rd on?

edit; joop mäntä ;) en lukenu tuota juttua ollenkaa.

joku selkeesti sisäisti georgin tarinan alun

Kangas kirjoitti:Jos saa kysyä niin mitä vuosimallia tämä sun rd on?

-86

Hiukan jatkoa edelliseen:

Part 2

Odottavan aika on pitkä ja seuraavana yönä ei uni meinannut tulla nuorelle miehelle. Uusi päivä kuitenkin koitti ja koeajo odotti. Koska minulla ei ollut ajo-oikeutta isoon pyörään, isäni kokeneena motoristina suoritti koeajon. Pyörä toimi muutoin hyvin mutta se savutti erittäin paljon. Selvisi, että edellinen koeajaja ei tiennyt, että pyörässä on tuoreöljyvoitelu ja hän oli tankannut pyörään 4%:sta seosbensaa. Ei siis mikään ihme, että pyörä jätti taakseen erityisen hyvän savuverhon. Mitään katastrofia ei siis onneksi ollut odotettavissa.

Moottoripyöräliikkeen paperihommista vastaava sihteeri täytti luovutuskirjan ja rahat sekä pyörä vaihtoivat omistajaa. Olin kirjoittamassa rekisteriotteen ilmoitusosaan nimeäni, kun huomasin, että nenäni edessä oli Ski-Doon moottorikelkan rekisteriote. Myös luovutuskirja oli tehty kyseiselle kelkalle.

Onneksi sotku selvisi heti ja oikeat paperit saatiin täytettyä. Isä ajoi pyörän kotiin ja pääsin vihdoin ja viimein itse ensimmäisen kerran kokeilemaan uutta laitetta. Piikkisen jälkeen kiihtyvyys tuntui mielettömältä ja olin vakuuttunut, että ranteet venyivät ainakin pari senttiä. Onneksi maltoin jättää ajamisen muutamaan pieneen koeajolenkkiin sillä kortin polttaminen ja sakot olisivat syöneet nuoren miehen varmasti hengiltä.

Kevät ja kesä meni piikillä päristellessä ja RD:tä puunatessa. Syksyn tullen myin DT:n pois joten pääsin paremmin keskittymään uuteen pyörään. Talven mittaan vaihdoin uudet ketjut ja rattaat kulahtaneiden tilalle, mutta muuten pyörään ei tarvinnut remontteja tehdä. Kevääseen mennessä maalipinnassa oli varmasti ainakin 10 kerrosta vahaa..

Seuraava kevät ja alkukesä meni munia puristellen, sillä syntymäpäiväni ajoittuu heinäkuun lopulle ja ajamaan ei päässyt. Pieniä sivuteitä kävin silloin tällöin varovasti ajamassa, mutta yritin pitää järjen päässä, etten olisi korttiani polttanut.

21.7 koitti vihdoin ja viimein se maaginen päivä, kun täytin 18 vuotta ja pääsin luvan kanssa ajamaan pyörällä. Heti ensimmäisenä ajopäivänä mittariin kertyi yli 600 kilometriä. RD toimi kuin unelma ja ajamisen tunne oli sanoin kuvaamaton.

Part 3

Kesä 1996 meni ilman sen kummempia ongelmia. RD toimi kuin ajatus ja ajaminen oli mukavaa. Vaikka ajokausi olikin lyhyt, niin RD:n mittariin kertyi yli 8000 kilometriä. Talven aikana taisin vain vaihtaa etupumppujen stefat, kun toinen pumppu vuoti aavistuksen verran.

Kesällä 1997 tuli vastaan ensimmäinen murhe pyörän kanssa. Normaalia ajoa ja pyörä toimi hyvin, kunnes eräällä ajoreissulla moottori alkoi pitämään kovaa nakutusta. Säikähdin pirusti, että nyt joku laakeri petti, koska nakutus koveni kierrosten noustessa.

Kiroilin mielessäni ja ajoin pyörän erittäin hiljaa ja varovasti tallille. RD nostettiin peräkärryyn ja vietiin paikallisen moottoripyöräliikkeen pihaan. Liikkeen omistaja kuunteli hetken pyörää käynnissä ja totesi varsin lakoniseen tyyliin: "Kalliilta kuulostaa". Meinasi berberi revetä, kun harmitti niin vietävästi. RD vietiin takaisin tallille, koska halusin itse tutkia, mikä mahtaa olla vikana.

Irrotin moottorin rungosta, jotta sitä olisi helpompi ryhtyä purkamaan. Irrotin toisen sylinterin, mutta sitä tutkiessa ei löytynyt merkkejä kiinnileikkaamisesta. Mäntä näytti ehjältä, joskin pientä ohivuodon merkkiä löytyi. Kurkistus kampikammioon paljasti kiertokangen alapäähän kiinni jumiutuneen metallipalasen. Kyseinen palanen oli alumiinivalua, eli mitä ilmeisimmin joskus mäntä oli särkynyt sylinteriin ja kampikammio oli puhdistettu huonosti remontin yhteydessä. Metallipala oli jumiutunut sellaiseen paikkaan, että se osui sylinteriputken alareunaan jokaisella moottorin pyörähdyksellä.

Palan irrottamisen jälkeen kasasin moottorin koepyöritystä varten. Nakutusta ei kuulunut, joten laitoin moottorin takaisin runkoon ja kasasin pyörän ajokuntoon. Loppukesän ajelut menivät nakutuksitta ja ongelmitta. Kalliilta tosiaan kuulosti, mutta kustannuksia syntyi ainoastaan kannentiivisteen ja sylinterin alatiivisteen hankintahinnan verran. Kävi tuuri, kun irrotin ensimmäisenä juuri sen sylinterin, jonka kiertokankeen männän pala oli jumiutunut. Kauden aikana ei tullut kovinkaan paljoa ajokilometrejä, sillä armeija vei leijonanosan kaikesta ajasta. Irrallinen männäpala on edelleen tallessa muistona ensimmäisestä purkuoperaatiosta.

Kesällä 1998 ei sattunut tekniikan kanssa mitään ihmeellistä. Kaikenlaista pientä näpräämistä pyörän kanssa toki oli. Sain vaihdettua vihdoinkin ostohetkestä lähtien olleet hirveät custom-tyyliset kromisomisteiset vaahtomuovikahvakumit kunnollisiin ja pyörän tyyliin sopivampiin. Kaverini sorvasi tangon päihin vielä kahvapainot ja tuntuma parani kertaheitolla uusiin sfääreihin.

Kesä 1999 lähti liikkeelle ajokauden osalta normaalisti, eikä RD:ssä ollut mitään mainittavia vikoja kauden aikana. Kuluvien osien vaihtoa ja kovaa ajoa.

Talvella 2000 pyörä pääsi pitkään odottaneeseen totaaliseen läpikäyntiin. Purin pyörän siten, että rungossa oli ainoastaan sähköosat ja keulaputket kiinni. Putsailin kaikki paikat ja läjäsin pyörää pikkuhiljaa. Takajousituksen vivusto oli melko pahasti kulunut ja kaikki puslat sekä akselit olivat erittäin voimakkaasti ruostuneet. Puhdistuksen jälkeen niistä tuli kuitenkin kelvolliset ja kaikki paikat huolellisesti vaselinoituina vivusto liikkui jälleen herkästi. Maalasin takahaarukan hölmönä vannehopealla, vaikka se ajan myötä kellastuukin ikävästi. Mainittakoon, että takaiskarin vivuston tiivisteet ovat kohtuuttoman hintaisia siihen nähden, että ovat onnettomia killuttimia.

Kesä 2000 alkoi normaaleissa merkeissä ja pyörä toimi hyvin kunnes......


WIIIIIIIIIN, WIIIIIIIIIIIIN, WIIIIIIN, BOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO!!!!!!!!!

Kele ja tana. Moottoritienopeudesta moottori rupesi boooaamaan ja hyytyi lopulta kokonaan. Vapaalla rullaten vähän matkaa ja samasta vauhdista mäkilähdöllä kone heräsi taas henkiin, mutta ei suostunut käymään alle kolmen tuhannen kierroksen. Matkaa tallille oli noin 50 kilometriä ja se tultiin taas hiljalleen ja varovasti ajellen. Kone ei käynyt kuin toisella sylinterillä ja ajattelin, että tulppa pimeni. Varatulppia saati työkaluja ei tietenkään ollut mukana, että olisi voinut kokeilla.

Tallilla uusilla tulpilla kokeilin, eikä mitään eloa. Työntämällä pyörän sai käyntiin, mutta ei edelleenkään käynyt kuin yhdellä pytyllä. Aikani ährättyä kokeilin sylinterien puristuksia; toinen sylinteri vaikutti normaalilta ja toinen oli aivan löysä horo. Ajattelin, josko mäntään oli tullut reikä tai sitten aparaatti oli leikannut.

Yläkerran purkuoperaation jälkeen ei jäänyt epäselvyyttä, mitä oli tapahtunut. Toinen sylinteri oli leikannut ja moottori oli kaput. Mäntä oli ottanut pakoaukon reunaan kiinni ja männän laki oli muuttanut muotoaan. Ylempi männänrengas oli kiilautunut kiinni uraansa imupuolelta ja pakopuolella oli turhankin paljon välystä. Kuva puhunee puolestaan..

Leikanneessa sylinterissä oli erittäin pahat naarmut, joten se menisi uusiksi. Nopean mittaustoimenpiteen jälkeen selvisi, että leikannut sylinteri oli kokoa 66mm ja toinen sylinteri oli vakiomitassa, eli 64mm. Vuosia aikaisemmin havaitsemani mäntien eroavaisuus selittyi siis sillä, että viiden pennin suutari oli tehnyt viiden markan virheen. Oli korjattu mopo joskus halvalla..

Uudet sylinterit, männät ja tiivisteet tilasin suoraan silloiselta maahantuojalta, eli Arwidssonilta. Hintaa paketille tuli mukavat 5300 markkaa. Säästöt tuntuivat hupenevan kertapieraisulla. Arvatenkin mieli oli aikaa musta tuolloin. Ihmeen vähällä olinkin päässyt ja RD oli toiminut kuin junan vessa. Nyt pyörä tuntui enää vessalta.


Kuvia lisäilen, kunhan ehdin niitä räpsimään.

Part 4

Talvella 2001 en tehnyt pyörälle oikeastaan mitään. Kausi 2001 tuli ja meni. Muistini mukaan edes kuluvia osia ei tarvinnut vaihtaa.

Talvella 2002 pyörän ulkonäköseikat saivat pientä kohennusta. Takahaarukka oli muuttunut hopanvärisestä ikävän kellertyneeksi johtuen vannehopealla maalaamisesta, joten se sai osakseen hiekkapuhalluksen ja mustan pulverimaalin. Pientä sievistelyä sieltä täältä, kuten jarrusatuloiden maalausta. Kesä 2002 meni ajellessa siihen asti, kun olin ajamassa Lahteen riiausreissulle.

[Seuraa moraaliton osuus, ei moraalinvartijoille.]

Heinolan paikkeilla moottoritiellä piti hieman tuulettaa moottoria ja ajelin vähän reilumpaa vauhtia erään mersun kanssa muita tielläliikkujia ohitellen, kunnes vastaantulevien puolella vastaan tuli poliisimaija vilkut päällä. Ajattelin,että seriffit olivat tutkanneet jossain vaiheessa ja kieppaavat ympäri keskikaiteen aukon kohdalla ja ajavat kiinni..

Muutaman sekunnin arpomisen jälkeen ajattelin poistua vähin äänin seuraavasta moottoritien rampista ja vedin sinkin kireälle. RD kulki mittarin täydeltä ja parin kilometrin päässä oli Heinolan pohjoispuolen ramppi, johon suuntasin etufillarin. Paikka oli minulle ennalta tuntematon ja vauhtisokeus oli niin suuri, etten osannut arvioida mutkan sisääntulonopeutta sinne päinkään oikein.

Koko ajan jarruilla ollen rupesin kääntämään pyörää mutkaan ainoastaan havaitakseni sen, että mutka kirraa koko ajan, mitä pidemmälle se jatkuu. Lopputuloksen voi jokainen varmasti arvata: Ensin lähti takapyörä sladiin, josta selvisin nostamalla pyörän pystyyn, mutta samalla ajauduin asfaltilta ulos rampin nurmiluiskaan, jolloin etupyörä lähti alta ja miestä sekä pyörää vietiin sen jälkeen. Sen verran muistan, että poistuin pyrörän päältä eteenpäin ja ensimmäiseksi maahan otti kypärä, jonka jälkeen pyörin joitain voltteja joko suorin vartaloin tai kerien ja ilmat lähtivät oikein huolella pihalle.

Henki ei kulkenut, heitin silmälasit ja kypärän pois, jonka jälkeen aikaisemmin mainittu mersukuski pysähtyi ja huusi "Ootko okei, ootko okei?" Yritin saada henkeä, mutten pystynyt puhumaan mitään. Näytin ainoastaan peukalo ylös merkkiä. Tuossa vaiheessa ei edes sattunut mihinkään, ilmeisesti olin shokissa.

Istuin vähän aikaa ihan paikoillani, että sain hengen kulkemaan ja rupesin ihmettelemään, josko kaikki raajat toimivat normaalisti. Kädet ja jalat liikkuivat ja jalat jopa kantoivat joskin kävely oli aikamoista vapisemista.

Sitä en tiedä kuinka monta volttiä pyörä heitti ja mihinkä suuntaan, mutta pyörä oli kyljellään ja keula tielle päin. Työnsin pyörän takaisin tielle ja rupesin ihmettelemään vaurioita. Alakatteesta oli irronnut paloja ja kate oli naarmuilla, etusivukatteissa oli molemmissa halkemat ja ne olivat naarmuilla, tankissa ikävä lommo ja naarmuja, yläkate kahdesta kohtaa halki ja aivan naarmuilla, katehäkki totaalisen solmussa, toinen clip on poikki ja toinen vääntynyt, jarrukahva poikki, kytkinkahva vääntynyt, takajarrupoljin vääntynyt, etulokasuojan kiinnike vääntynyt ja lokasuojassa naarmuja, toisen puolen vilkut molemmat rikki, toinen peili rikki ja toinen naarmuilla, toinen takasivukate halki ja toisessa naarmuja, kauhukahvassa naarmuja, katelasin ruuvit olivat poikki ja lasi roikkui yhden ruuvin varassa. Vi*utti armottomasti.

RD lähti käyntiin muutaman polkaisun jälkeen ja nilkutin sillä muutaman sata metriä rampista pois jonkun huoltotien risteykseen. Alkoi sattumaan myös mieheen. Mersukuski antoi kyydin Heinolan linja-autoasemalle, koska se oli sellainen maamerkki, jonka tunsin. Siellä alkoi armoton puhelinrumba, eli ensin soittamaan tyttöystävälle, että päätin ruveta pötköttelemään mopon kanssa moottoritiellä, soitto isälle, että ottaa peräkärryn ja tulee hakemaan pojan pyörineen tallille, soitto tutulle maalarille, että pääsee retusoimaan mopoa kuosiin...

Linja-autoasemalla vasemman käden peukalo alkoi turpoamaan muodottomaksi ja kroppaa alkoi pakottaa vähän joka puolelta. Olo oli helkutin huono kaiken kaikkiaan. Eniten sattui silti sieluun.

[Moraaliton osuus loppuu. Moraalinvartijat voivat jatkaa lukemista.]

RD nostettiin peräkärryyn ja sidottiin liinoilla kiinni. Kotimatkan ajan oltiin aika hiljaista poikaa. Onneksi kaatumiskohdassa ei ollut kaidetta, puita, kiviä tai mitään muutakaan estettä, joten pahimmilta onneksi vältyin. En edes viitsi miettiä, miten huonosti olisi voinut käydä miehelle, mikäli heittäytymispaikkaa olisi ollut joku muu.

Kotiin päästyä lykkäsin pyörän talliin ja menin terveyskeskukseen tarkistettavaksi. Mitään isompia ei silloin löytynyt, joskin peukalo ja koko vasen kämmen oli siinä kunnossa, ettei siitä voinut sanoa lääkärikään sen kummempia. Mies oli muutoin melko iloisenkirjava, kun koko toinen puoli kropasta oli yhtä suurta mustelmaa. Jonkun kipulääkereseptin lääkäri kirjoitti ja uhkaili, että päivän tai kahden päästä vasta tekeekin kipeää, kun lihakset alkavat oireilla. Näin kävikin ja liikkuminen teki todella häijyä seuraavana päivänä.

Joka paikkaan sattui, mutta siitä huolimatta piti ruveta pyörää entraamaan taas ajokuntoiseksi. Ensimmäiseksi raapaisin kaikki rikkoontuneet osat irti ja pesin pyörän. Katehäkin murjoin sen verran suoraan, että yläkate istui jotakuinkin oikeassa asennossa, takakatteet korjasin ja kävin läpi hiomatahnalla, jolla naarmut silottuivatkin melko hyvin. Etukatetta parsin kaksikomponenttiliimalla, lasikuitumatolla ja ilmastointiteipillä niin, ettei se repsottanut ikävästi.

Vilkut ja peili löytyivät paikallisesta moottoripyöräliikkeestä "vakuutusyhtiön osien laatikoista". Kytkin- ja jarrukahvan tilasin liikkeestä. Clip onit korjasin itse töissä vaihtamalla kahvojen putkiosat. Pientä oikomista ja rassausta sieltä täältä ja viikon kuluttua kaatumisestä pyörä oli taas ajokuntoinen. Edessä ei ollut kuin yläkate paikoillaan ja pyörä oli karmean näköinen, mutta ajokuntoinen ja tieliikennekelpoinen se silti oli.

Heti seuraavana viikonloppuna ajoin saman paikan läpi, missä olin heittäytynyt ja totesin, että kurvissa ei pystynyt ajamaan kuuttakymppiä kovempaa..

kuutta kymppiä kovempaa? Paljos siellä sitten oli vauhtia? Onneksi jawa ei kelaa kuin 130km/h....

Pakko sanoa, että tuuria oli mukana. Noita korkkiruuviramppeja on aika paljon suomen teillä ja ne meinaa yllättää ensikertalaisen vaikka olisi ihan normaalisti liikenteessä.