E85-polttoaine

radon-
Pyörä:
110cc Monkey
Paikkakunta:
Kajaani
Liittynyt:
23.7.2010 19:47
Re: RE85-polttoaine

ViestiKirjoittanut radon- » 4.5.2012 15:25

ramba__ kirjoitti:Myrkkyä se on.

Haluaisin kuulla perustelusi tälle kyseiselle väitteelle.
Kaksitahtisenkin kyllä saa toimimaan, tarvitaan vain oikeanlainen voiteluöljy (ja tämänhetkinen oletus on, ettei tavalliset kaksitahtiöljyt sekoitu hyvin etanoliin), risiiniöljy taitaa sekoittua mutta se taas on perkeleen kallista ja tieliikennekäytössä taitaa olla laitonta käyttää.

Nelitahti toimii kyllä. Mitään sieltä ei etanolin takia kyllä hajoa (jos se bensan kestää), ainakaan mikäli sillä ajetaan säännöllisesti, mutta kun se on ajamatta pitemmän aikaa, on mahdollista että etanolin itseensä imemä vesi mahdollisesti ruostuttaa moottorin metalliosia.

Onkimato kirjoitti:Mihinkään muuhun laitteeseen en kyllä tätä tai E10 tunkisi kuin mankiin tai johonkin muuhun jolla ei niin väliä ole. Kuitenkin melko kokeiluasteella, eikä kukaan tiedä varmaksi miten vaikuttaa koneen tulevaisuuteen. Ties vaikka aiheuttaisi ison rempan. 98 on paras.

Jos tietosi polttomoottoreiden toiminnasta on noin vähäistä, niin suosittelen olemaan hiljaa.
Poliisien varalta: Kansallinen lainsäädäntö
MB93
Pyörä:
Honda FT500
Paikkakunta:
Jyväskylä
Liittynyt:
13.1.2010 20:10
Re: RE85-polttoaine

ViestiKirjoittanut MB93 » 4.5.2012 15:35

Itelläkin käyny mielessä että jonkun pelin voisi laittaa pyörimään tolla RE85:lla. Tulee vaan mieleen että mitenkä kiinankaasareista rikastatte seoksia tyhjäkäynnin osalta, noihinhan ei tk-suuttimia juuri mistään löydä. Ainahan sitä voi ilmaruuvia tietty ruuvata kiinnipäin...

Mitenkäs on esim. kylmäkäynnistyksen laita tolla litkulla ajettessa?
Onkimato
Liittynyt:
23.5.2011 17:29
Re: RE85-polttoaine

ViestiKirjoittanut Onkimato » 4.5.2012 15:36

Köyhillä ei vaan ole varaa oikeaan bensaan niin pitää tällasia korvikkeita koneeseen tunkea ja niillä se pilata.
Monkey osat tarjoaa: Pitracing.fi
radon-
Pyörä:
110cc Monkey
Paikkakunta:
Kajaani
Liittynyt:
23.7.2010 19:47
Re: RE85-polttoaine

ViestiKirjoittanut radon- » 4.5.2012 15:47

Onkimato kirjoitti:Köyhillä ei vaan ole varaa oikeaan bensaan niin pitää tällasia korvikkeita koneeseen tunkea ja niillä se pilata.

Kyllä olen köyhä, mutta jos sinulla ei ole muuta sanottavaa niin voit varmaan olla hiljaa, ehkäpä sinäkin joskus kasvat isoksi etkä huutele mitä sattuu asioista joista et mitään tiedä.
Ja ei tuo raha minullekkaan pääsyy ole miksi tuota käytän, muitakin syitä katsos voi olla, eikä pelkästään se että mennään sillä mikä on halvinta.

MB93 kirjoitti:Itelläkin käyny mielessä että jonkun pelin voisi laittaa pyörimään tolla RE85:lla. Tulee vaan mieleen että mitenkä kiinankaasareista rikastatte seoksia tyhjäkäynnin osalta, noihinhan ei tk-suuttimia juuri mistään löydä. Ainahan sitä voi ilmaruuvia tietty ruuvata kiinnipäin...

Mitenkäs on esim. kylmäkäynnistyksen laita tolla litkulla ajettessa?

Itse vaihdoin ihan suosiolla dellortoon kiinankaasarin, ja laitoin suuttimen 88 (bensalla oli 74), pelaa hyvin. Luultavasti pelaisi myös ainakin jotenkuten, bensasäädöillä ja ryyppy päällä (ja mahdollisesti ilmanottoa tukkimalla), mutta itse ajattelin säätää kunnolla. Ei tuo muutos tosiaan iso homma ole, suutinsarja on ihan pop ja tyhjäkäynnin saa luultavasti pelaamaan ilman suuttimien vaihtoakin, ainakin skootterini.com foorumilla oli vain ruuveja pyöritellyt ja saanut toimimaan.

Kovilla pakkasilla en kylmäkäynnistystestiä saanut tehtyä, mutta -9 pakkasessa lähti ihan yhtä helposti kuin bensalla, ensi talvena taas kovilla pakkasilla päästään kokeilemaan että mitä tapahtuu. Kovasti ovat väittäneet että lähtee kylmänä huonommin etanolilla, mutta en itse ainakaan eroa tuossa pikkupakkasessa huomannut.
Poliisien varalta: Kansallinen lainsäädäntö
Palezu
Liittynyt:
28.4.2011 9:59
Re: RE85-polttoaine

ViestiKirjoittanut Palezu » 4.5.2012 16:09

Köyhillä ei vaan ole varaa oikeaan bensaan niin pitää tällasia korvikkeita koneeseen tunkea ja niillä se pilata.


2000km ajettu 2 tahti mopolla E10 bensalla ilman ongelmia
älä viritä niin se toimii
two smoke four joke
Shape Moderaattori
Paikkakunta:
Oulu
Liittynyt:
9.9.2005 19:54
Re: RE85-polttoaine

ViestiKirjoittanut Shape » 4.5.2012 16:23

Viimeisen kerran, tänne ei tarvitse tulla kertomaan, että "en varmana laita tämmöstä kuraa mopooni" tai "e85 HAJOOTTAA KONEEN EBIN XD". Myöskään tänne ei kaivata mitään "v-power on parasta" -viestejä.
Team JSR Facebookissa
Käytä Tietopankkia ja olet viisaampi || Tue sivuston toimintaa ja hanki VIP-oikeudet!
Reetuhai2
Pyörä:
2xSuzuki Street Magic -98, 3xPappa Tunturi (-64,-72 ja joku 80vm), 2xGilera Stalker 50cc ja 70cc, Tunturi SuperSportin raatoja x3, Yamaha DT SM -06
Paikkakunta:
Vihti
Liittynyt:
30.6.2010 15:41
Re: RE85-polttoaine

ViestiKirjoittanut Reetuhai2 » 4.5.2012 16:29

Onkimato kirjoitti:Kuitenkin melko kokeiluasteella, eikä kukaan tiedä varmaksi miten vaikuttaa koneen tulevaisuuteen. Ties vaikka aiheuttaisi ison rempan.

Mutta eihän sitä kukaan voi saada selvillekkään, jos ei koita. Ja onhan se hyvä jos useemmat koittaa, niin voi päätellä vähän paremmin, yhden tapauksen pohjalta on vähä paha tehä johtopäätöksiä.
Vakio mopo/skootteri on aina laiton. Myynnissä 2xvälikelin piikkirenkaita.
Ostetaan vaakakoneeseen sopiva Stage6 Pro, vaihdossa voidaan antaa Yasuni Z.
eQ123
Liittynyt:
18.3.2011 19:59
Re: RE85-polttoaine

ViestiKirjoittanut eQ123 » 4.5.2012 16:55

Mä voin kokeilla jos joku ostaa mulle mankiin männän :D
http://www.motot.net/talli/osat/id69435/<- Suuttimia!!
kakkaaap
Liittynyt:
2.4.2011 20:27
Re: RE85-polttoaine

ViestiKirjoittanut kakkaaap » 4.5.2012 17:34

V-power on parasta

Siis elikkäs mitä hyötyi te tolla haette? Pikasesti katottuna ois
-halvempi hinta
-voi nostaa kovemmat puristukset (?)ihankun oisin jostai noi lukenu...
Täysin homoseksuaalisesti käyttäytyviä eläimiä ovat vain kesytetyt pässit.
On olemassa epätoivoista pätemistä ja paskaa läppää, mä harrastan paskaa läppää
radon-
Pyörä:
110cc Monkey
Paikkakunta:
Kajaani
Liittynyt:
23.7.2010 19:47
Re: RE85-polttoaine

ViestiKirjoittanut radon- » 4.5.2012 17:57

Tarviiko siitä ylipäätään olla mitään hyötyä, minulla ainakin ihan uteliaisuudesta ja kokeilun ilosta ajelen tuolla. Plussana toki tulee nämä halvempi hinta, kone ei karstoitu juuri ollenkaan toisin kuin bensalla.
Miinuksena on oikeastaan vain huono saatavuus. Koneen kuin koneen saa varmasti tällä käymään, mutta kaksitahtisesta ei ole mulla kokemusta joten en sano siihen mitään.
Oktaaniluku on E85:lla 106 ja sillä "parhaalla" v-powerilla vain 99. Tämän takiahan korkeasti viritetyt autotkin on monesti juuri etanolilla (tai jollain muulla kuin bensalla) käyviä, enemmän puristuksia = enemmän tehoja, mopossakin ainakin teoriassa voi saavuttaa lisätehoja mutta tuskin mitenkään selvästi persdynolla erottaa.

Ka$a kirjoitti:V-power on parasta

Tämähän taas kuului tähän ketjuun.
Poliisien varalta: Kansallinen lainsäädäntö
ramba__
Pyörä:
CPI Hussar
Paikkakunta:
Kotka
Liittynyt:
18.11.2011 17:44
Re: RE85-polttoaine

ViestiKirjoittanut ramba__ » 4.5.2012 18:26

radon- kirjoitti:
ramba__ kirjoitti:Myrkkyä se on.

Haluaisin kuulla perustelusi tälle kyseiselle väitteelle.
Kaksitahtisenkin kyllä saa toimimaan, tarvitaan vain oikeanlainen voiteluöljy (ja tämänhetkinen oletus on, ettei tavalliset kaksitahtiöljyt sekoitu hyvin etanoliin), risiiniöljy taitaa sekoittua mutta se taas on perkeleen kallista ja tieliikennekäytössä taitaa olla laitonta käyttää.

Nelitahti toimii kyllä. Mitään sieltä ei etanolin takia kyllä hajoa (jos se bensan kestää), ainakaan mikäli sillä ajetaan säännöllisesti, mutta kun se on ajamatta pitemmän aikaa, on mahdollista että etanolin itseensä imemä vesi mahdollisesti ruostuttaa moottorin metalliosia.


Mielelläni perustelisin mutta Shape ei tykkää :paha:
Jos se toimii niin puretaan se, kyllä siitä jotain vikaa löytyy.
kakkaaap
Liittynyt:
2.4.2011 20:27
Re: RE85-polttoaine

ViestiKirjoittanut kakkaaap » 4.5.2012 18:59

radon- kirjoitti:Tarviiko siitä ylipäätään olla mitään hyötyä, minulla ainakin ihan uteliaisuudesta ja kokeilun ilosta ajelen tuolla. Plussana toki tulee nämä halvempi hinta, kone ei karstoitu juuri ollenkaan toisin kuin bensalla.

no sense, miksi poiketa tutusta ja turvallisesta jonkun 50snt/100 km säästön takia? mikä siinä on niin jännää kun tankissa onkin vähän "kisasempaa" polttoainetta? Ja kyllä myrkkyä toi on, jos kukaan on fysiikan tunneilla kuunnellut niin etanoli on myrkyllistä :D
Ei sillä, kuse vaikka tankkiis, tai mikä parempaa pistä sinne eeässää. Uteliaisuutta ja kokeilun iloa peliin ;) Josko se vaikka meniski sit täyziii!!111
Täysin homoseksuaalisesti käyttäytyviä eläimiä ovat vain kesytetyt pässit.
On olemassa epätoivoista pätemistä ja paskaa läppää, mä harrastan paskaa läppää
[peltsi
Pyörä:
Ex. Suzuki TS 50 XK nyk. Suzuki PV-97 ja Suzuki PV-92
Paikkakunta:
KMaa
Liittynyt:
4.10.2009 2:52
Re: RE85-polttoaine

ViestiKirjoittanut [peltsi » 4.5.2012 19:01

RE85:sta keskustellaan, asiallisesti. Puolesta ja vastaan saa sanoa kunhan kommentit pysyy asiallisena ja perusteltuina. Miksi ihmeessä Shape kieltäisi perustelemasta sitä että miksi RE85 on myrkkyä mopolle? Että perusteleppas miksi se on myrkkyä.

Mitenkäs tämän RE85 kans toimii tuorevoitelu? Mielenkiinnosta voisin PVn laittaa kesän aikana kulkemaan tällä etanooli litkulla. 9. luokalla muistan kun kemiassa sekotettiin alkoholia ja ruokaöljyä, ei sekoittunut vaan öljy jäi alkoholin päälle omaksi kulpaksi. Kuitenkin 2T öljy ja ruokaöljy on ihan eri tavaraa, mutta öljyä ne kuitenkin on.
Japanilainen se olla pitää. PV-Foorumi
Onkimato
Liittynyt:
23.5.2011 17:29
Re: RE85-polttoaine

ViestiKirjoittanut Onkimato » 4.5.2012 19:04

Juuri tuontakia en tätä mopooni tunkisi kun ei voi tosiaan tietää varmanpäälle miten se vaikuttaa. En ole niin rikas että viitseisin alkaa omia testailuja tekemään. Parempi siis pysyä tutussa ja turvallisessa 98 bensassa. Kulutuskin on pienempi, ei tarvitse tankata niin usein. Paskaa tavaraa siis IMO
Monkey osat tarjoaa: Pitracing.fi
hopperman
Pyörä:
tunturi hopper
Paikkakunta:
kokkola
Liittynyt:
3.7.2010 23:43
Re: RE85-polttoaine

ViestiKirjoittanut hopperman » 4.5.2012 19:12

eheen tätä mämmiä mopooni tankkais, 2tahissa voitelu kärsii ja kuluts nousee 30% suuttimien vaihdon takia koska muuten kävisi laihalla...
ja 4tahtiinkaan en tankkaisi, jos mopo seisoo yli viikon alkaa kaikki osat vähitellen syöpyä..
halvemnmaksi tulee vaan ajaa sillä 98:lla, eise paljoa enempää maksa ja varmanpäälle on aina parempi pelata ;)

tehoakan tällä ei mopossa saavuteta laisinkaan,tosin ainut hyöty voisi olla palotapahtuman viileneminen re85:tosella

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista