Keskustelua kypäristä

Shape Moderaattori
Paikkakunta:
Oulu
Liittynyt:
9.9.2005 19:54
Re: Keskustelua kypäristä

ViestiKirjoittanut Shape » 25.7.2012 23:07

Itse voisin pari omakohtaista kokemusta sanoa koon valinnassa. Kooksi kannattaa ottaa aina mahdollisimman pieni, koska liian iso kypärä ei anna niin hyvää suojaa ja ajaminen sen kanssa voi vuoden päästä olla jo inhottavaa, kun kypärä heiluu päässä toppausten annettua periksi. Kypärän tulee puristaa napakastikin poskia ja muuta päätä, mutta se ei saa kuitenkaan painaa kovasta päätä. Puristamisen ja painamisen erottaa siitä, että kun kypärä painaa päätä, niin silloin tuntee jo toppausten alla olevan kypärän "rungon". Tällöin valitaan yksi isompi koko.

On kuitenkin ihan normaalia, että kypärän hetken oltua päässä, päässä otsan ja/tai poskien kohdalla on punainen alue kypärän puristuksesta johtuen. Se ei tarkoita, että kypärä olisi liian pieni. Kannattaa kokeilla kypärää myös kypärähupun kanssa, sillä sekin vaikuttaa kypärän istuvuuteen. Tietenkin jos ei satavarmasti huppua käytä, niin tämä ei silloin ole välttämätöntä.

Joskus saattaa käydä myös niinkin, että X:n merkin kypärän S-koko painaa kovasti otsaan ja M-koko taas on liian iso muuten. Tämä ei ole harvinaista, sillä pään muoto vaihtelee hyvinkin paljon ihmisillä ja eri merkeillä taas kypärien sisämuodot ovat erinlaiset, joten parhaiten itselleen sopivamman kypärän löytää vain kokeilemalla eri merkkejä ja malleja. Sitä kypärää ei kuitenkaan kannata ottaa sen perusteella, onko siinä Monster- vai RockStar-kuosi.

Meikäläinen ei hirveänä käyttänyt aikaa mopoikäisenä kyprän sovittamiseen ja kyllä se ensimmäisen vuoden jälkeen kypärän alkoi pyörimään päässä, kun valitsin sen mukaan, mikä sovittaessa tuntui mukavimmalta. Tosiasiassa menee hetki, että kypärän sisäosat muotoutuu pään mukaan ja hennosta päähän istuvaa kypärää ei kannata välttämättä ottaa.

Sitten kun hommasin seuraavan kypärän, niin käytin sen oikean metsästämiseen noin kuukauden verran aikaa. Hyvä löytyi ja nyt se on päässä istunut jo 3 vuotta, eikä heilu päässä, muttei alkuajan jälkeen enään purista liikaakaan. Tämän kypärän pistää jo ihan mielellään päähänsä. Arvokashan se oli, mutta eipä sitä edes huomaa päässä. :)
Team JSR Facebookissa
Käytä Tietopankkia ja olet viisaampi || Tue sivuston toimintaa ja hanki VIP-oikeudet!
Kolmetoista
Pyörä:
Nelipyöräinen
Paikkakunta:
Seinäjoki
Liittynyt:
12.9.2010 19:06
Re: Keskustelua kypäristä

ViestiKirjoittanut Kolmetoista » 25.7.2012 23:52

Mä koitin Airohia, Shoeita ja Schubertia eikä noista mikään oikein tuntunu hyvältä päässä, vaikka koko oli hyvä. Sitten kun koitin monta sataa euroa halvempaa AGV:tä (ovh. 245€) niin olin heti varma että tämä se on. Isällä taas on Shoei mikä istuu sille hyvin. Meidän molempien kypärät on samaa kokoa mutta sen oma heiluu mun päässä, AGV ei. Hintaeroahan näillä on muutama sata euroa..
Motot.net Galleria
Moottorit.net Galleria
MYYDÄÄN 17" ja 18" Supermotorenkaita
R1KS4
Pyörä:
(EX) Husqvarna SMS 4 125 Hermunen, (EX) Derbi DRD Pro R, (EX) Samurai 110cc
Liittynyt:
8.4.2011 22:45
Re: Keskustelua kypäristä

ViestiKirjoittanut R1KS4 » 26.7.2012 14:08

Onko 50-150e kypärissä paljoa eroa suojauksen kannalta? Onkohan kypärä vielä sopiva, kun tuntuu aina jonkin verran korvissa, kun laittaa päähän tai ottaa pois?
Retroilija
Pyörä:
Pappatunturi, 1999 GSX600F
Paikkakunta:
Pori
Liittynyt:
31.10.2011 9:11
Re: Keskustelua kypäristä

ViestiKirjoittanut Retroilija » 26.7.2012 15:48

No totta helevetissä on eroa. Ajokoulussa kerrottiin ku testas motonettikypärää. Pudotti kolme kertaa metristä maahan ni ei ponnahtanu enää lainkaa.
Vauhtiviivatarra Moderaattori
Liittynyt:
5.2.2003 23:44
Re: Keskustelua kypäristä

ViestiKirjoittanut Vauhtiviivatarra » 26.7.2012 17:36

150e hinnalla saa jo ihan toimivia ja turvallisia kypäriä, tarjouksesta saattaa saada jo lasikuitukypärän tuolla hinnalla. Olen kerran ostanut alle satasen kypärän kakkoskypäräksi, muutama viikko oston jälkeen kuskasin kypärää leukahihna NSR:n takakahvan ympäri vedettynä ja ensimmäisessä kaarteessa lukko aukesi. Kypärä pyöri komeasti pitkin asfalttia, liike lunasti kypärän takaisin ja ostin tilalle kunnollisen.

Korvat ovat yleensä pään levein kohta joten niiden tuntumisesta ei vielä voi päätellä mitään. Shapen postauksesta ylempää saa melkoisen kattavan kuvauksen siitä millaiselta hyvän kypärän pitäisi tuntua.
Keskustelufoorumin säännöt
Tue sivustoa ja liity VIP-jäseneksi
Coconut_Joy
Liittynyt:
22.8.2012 22:12
Re: Keskustelua kypäristä

ViestiKirjoittanut Coconut_Joy » 22.8.2012 22:21

Joo elikkä aattelin tilata tuolta eBay:stä tuollaisen Airoh Stelt Senior Monster-kypärän ja nyt siis kyselisin että uskaltaako m-koon tilata kun pääni on noin 57cm ympärysmitaltaan? Paikkakunnaltani löytyy myös kivijalkakauppa, jossa voi muutamaa airohin mallia kokeilla mutta en tiedä ovatko ne samanlaisia muotoilultaan kuin edellä mainitsemani... Toivoisin käyttäjäkokemuksia ja muutenkin vähän tietää että onko kypärä hintansa arvoinen. Tuossa siis kypärä: http://viewitem.eim.ebay.fi/Airoh-Stelt ... 51156/item
SoFast
Pyörä:
DRD Pro R 50cc
Liittynyt:
31.12.2010 17:14
Re: Keskustelua kypäristä

ViestiKirjoittanut SoFast » 22.8.2012 22:27

Tää oli mun mielestä joku susi? Tai siis ei oo vissiin mitään laatutavaraa. Saatoin sekottaa toiseen kypärään...
'' Bensa ei haise, se tuoksuu. ''
Haatsi
Pyörä:
Oliskin.
Paikkakunta:
Turku
Liittynyt:
7.4.2005 22:21
Re: Keskustelua kypäristä

ViestiKirjoittanut Haatsi » 22.8.2012 22:32

Joskus kokeilin noita Airohin kypäriä niin M-koko tuntui todella pieneltä verrattuna muiden kypärävalmistajien M-kokoon. Suosittelen käymään testaamassa ennen ostoa.

Ps. jos haluat M-koon kypärän halvalla niin tsekkaa toi mulla myynnissä oleva Acerbis.
Coconut_Joy
Liittynyt:
22.8.2012 22:12
Re: Keskustelua kypäristä

ViestiKirjoittanut Coconut_Joy » 22.8.2012 22:58

Haatsi kirjoitti:Joskus kokeilin noita Airohin kypäriä niin M-koko tuntui todella pieneltä verrattuna muiden kypärävalmistajien M-kokoon. Suosittelen käymään testaamassa ennen ostoa.

Ps. jos haluat M-koon kypärän halvalla niin tsekkaa toi mulla myynnissä oleva Acerbis.
Joo siis käyn varmaan huomenna kokeilee vähän kypäriä. Toi sun acerbis on vähän turhan tylsä mulle ja oon jo valinnu oikeestaan ton airohin :) . Mut kiitti kummiski
Zoneri
Pyörä:
Aina palasina..
Paikkakunta:
Porvoo
Liittynyt:
10.9.2011 18:07
Re: Keskustelua kypäristä

ViestiKirjoittanut Zoneri » 23.8.2012 7:35

Kysymys: Onko tuo tuommonen pikaaukaistava hihnan lukko hirviän huono? Nykyisessä kypärässä semmoinen löytyy.
Paska mikä paska.
Turuz
Pyörä:
Derbi DRD Evo -10
Paikkakunta:
Etelässä päi
Liittynyt:
23.11.2011 17:41
Re: Keskustelua kypäristä

ViestiKirjoittanut Turuz » 23.8.2012 16:44

Zoneri kirjoitti:Kysymys: Onko tuo tuommonen pikaaukaistava hihnan lukko hirviän huono? Nykyisessä kypärässä semmoinen löytyy.

Nooh en minä huonoudesta tiedä,mutta ainakin turvaton,koska pikalukituksessa on hydraulisesti liikkuvia osia,jonka takia se saattaa lähteä pois päästä kun kolaroit. :s oli joku kuollutkin tuon takia niin kyllä suosittelen ihan DD lukitusta :)
XPSsm
Pyörä:
Peugeot XPS sm -11
Paikkakunta:
Punkaharju
Liittynyt:
9.12.2011 20:21
Re: Keskustelua kypäristä

ViestiKirjoittanut XPSsm » 23.8.2012 16:55

Tupla D:llä saa myös aina sopivan tiukallle, toisin kuin joillain pikalukollisilla, joiden kiristysvara loppuu kesken. Ite kannatan tupla D:tä ;)
Vilkaise Galleria ja Youtube: /user/MrXPSsm
Hommat hanskassa, ja hanskat hukassa..
AceFin Moderaattori
Pyörä:
Skyteam Monkey 125cc-->160cc -07, 525 EXC -03, GSX600F -91
Paikkakunta:
Helsinki
Liittynyt:
20.4.2011 19:45
Re: Keskustelua kypäristä

ViestiKirjoittanut AceFin » 23.8.2012 17:27

Ei se pikalukko nyt ihan huono ole, mutta tosiaan tupla D -lukko menee aina varmasti kireelle. Säädä se pikalukko hyvin niin pitäis kyllä lähellä DD-lukon turvallisuutta olla.
EXC 525 || Youtube-kanava
"Kuka teistä finninaamoista nussi mun hanskat?" -MP
Gogge
Pyörä:
Beta RR50 Motard Track -11
Paikkakunta:
Varkaus
Liittynyt:
22.8.2011 16:03
Re: Keskustelua kypäristä

ViestiKirjoittanut Gogge » 23.8.2012 17:34

Kyllä toi tupla d on ihan paras, mitä vähemmän liikkuvia osia, sen varmempi, ja koska tupla d niitä ei ole varsinaisesti yhtään, niin se on täysin varma systeemi. Ite en ees suunnittelis mitään muuta, tosi helppo + nopee käyttääkin, ei se "pika" lukko oo juurikaan nopeempi. Senkun vetäsee ja nappi kii, niin se on päässä. Sitten irrotuksessa nappi auki ja löysää (ainakin omassa kypärässä tätä varten toisessa lenkissä nauha, josta vetämällä löystyy.) Vähän treeniä niin onnistuu yhdellä kädelläkin, pikalukolla tuskin. Noita tupla d ei siis tarvitse varsinaisesti edes avata, vaan löysäys + kiristys.. ;)
"Most motorcycle problems are caused by the nut that connects the handlebars to the saddle."
AceFin Moderaattori
Pyörä:
Skyteam Monkey 125cc-->160cc -07, 525 EXC -03, GSX600F -91
Paikkakunta:
Helsinki
Liittynyt:
20.4.2011 19:45
Re: Keskustelua kypäristä

ViestiKirjoittanut AceFin » 23.8.2012 17:54

Jep, on toi tupla D nopea kanssa, mullakin on se kypärässä. Harva tajuaa vaan löysätä sen pois ottaessa. Monet vetäsee koko narun pois sieltä D-lenkkien välistä ja siinä sitten menee aikansa rupeltaa niitä takasin. Pikalukko on kyllä varmasti nopeampi, mutta ei yhtä varma. Silti, luottaisin ihan yhtä paljon pikalukkoon kuin D-lenkkeihin.
EXC 525 || Youtube-kanava
"Kuka teistä finninaamoista nussi mun hanskat?" -MP

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista