Läheltä piti -tilanteet

Napoleon Dynamite
Pyörä:
Lieju Marathon PRO 125cc
Paikkakunta:
Lahti
Liittynyt:
13.4.2009 21:24

ViestiKirjoittanut Napoleon Dynamite » 25.8.2009 21:17

Itselleni oli tulossa mersun kanssa "pieni" haaveri.

Noh, ajelin ihan rauhassa keskustassa, kun katselen, kun joku mersu tulee takaa. Mersulla oli melko kovat vauhdit, ja lähtee ohittamaan. Ei tässä vielä mitään, mutta kun mersu oli päässyt 10 metriä minusta ohi, niin laittoi liinat kiinni ja kääntyi oikealle, hyvä etten vetäny ovesta läpi.

Monta kertaa on meinannut tulla myös tälläisten "formula"-käännösten takia sotkua, eli auto on kääntymässä vaikkapa vasemmalle, mutta jostain syystä koukkaa hieman oikealle, ja sitten kääntyy vilkun suuntaan. Hyvä etten ole ojaan lentänyt, kun olen kokeillut mennä ohi.
Kahta en vaihda: neloselta ykköselle ja vauhdista pakille.
tommia
Paikkakunta:
Rovaniemi
Liittynyt:
3.10.2006 18:54

ViestiKirjoittanut tommia » 26.8.2009 22:20

Kaverin SYM:stä prikka pois,testaamaan ja kun alkoi ohittamaan neljääkymppiä köröttelevää autoa auto kiilasi suoraan eteen että ojan puolella kävi. Rekkari saatiin ylös. Rinnalla kun kaveri oli,kääns autoa suoraan eteen ja ihan vastaantulijoiden kaistallekki tuli,mikä persereikä!
khor Eläkeläinen
Pyörä:
GSX-R 1000 K8
Paikkakunta:
Oulu
Liittynyt:
13.7.2008 20:22

ViestiKirjoittanut khor » 26.8.2009 22:22

tommia kirjoitti:Kaverin SYM:stä prikka pois,testaamaan ja kun alkoi ohittamaan neljääkymppiä köröttelevää autoa auto kiilasi suoraan eteen että ojan puolella kävi. Rekkari saatiin ylös. Rinnalla kun kaveri oli,kääns autoa suoraan eteen ja ihan vastaantulijoiden kaistallekki tuli,mikä persereikä!


Ootko varma, ettei kääntymässä ollu?
You can live more in five minutes going flat out on a motorcycle than a lot of people do in a lifetime.
FaiberGlass^
Liittynyt:
6.11.2005 15:59

ViestiKirjoittanut FaiberGlass^ » 26.8.2009 23:33

Onneksi evoluutio toimii siten, että tyhmimmät ja heikoimmat kuolee ensin.
Ray man
Pyörä:
Peugeot XPS Enduro -08
Liittynyt:
1.5.2009 17:22

ViestiKirjoittanut Ray man » 29.8.2009 15:36

Kaikille rekat , niin ei tuu siitä heikkoudesta ongelmaa ja ainoastaan tyhmät kuolee. :lol:
http://www.ilves.com
kalleppi3
Pyörä:
Aprilia RS
Paikkakunta:
Laitila
Liittynyt:
28.9.2007 17:55

ViestiKirjoittanut kalleppi3 » 29.8.2009 16:19

luumumies kirjoitti:Kaikille rekat , niin ei tuu siitä heikkoudesta ongelmaa ja ainoastaan tyhmät kuolee. :lol:

ja luonto saastuisi vielä pahemmin...
MissK
Pyörä:
ei oo enää ;(
Liittynyt:
15.6.2008 19:13

ViestiKirjoittanut MissK » 30.8.2009 12:08

Meinas kaverin kans käydä vähä huonommin ku oltii ajelemassa. Tultii yhtee risteyksee, josta mä ja toinen kaveri käännyttii vasemmalle ja toinen kaveri lähti oikeelle. Sit se mun kanssa vasemmalle kääntyvä alko ennen risteystä heiluttaa sille toiselle kaverille eikä huomannu ku mä pysähdyin siihe oottamaan et auto menee ohi. Onneks se ei törmänny mun mopoon vaan pelkästään jalkaan, vähän kyl kopsahti mut ei muuta...
"Mut eipä meiän tarvi panna. Tuut vaan mun vaimoks, se riittää"
Jalone
Pyörä:
Yamaha Yzf-r125, peugeot xps
Paikkakunta:
Rauma
Liittynyt:
14.7.2008 10:51

ViestiKirjoittanut Jalone » 30.8.2009 16:26

tos muutama päivä sitte meinas käydä kivasti taas kerran. Olin kahden kaverin kanssa ajelemassa vanhas raumas jossa on 20km/h rajotus. No, siinä site ajeltiin ja mä olin etummaisena nii eiköst sieltä mun oikeelta puolelta tullu hiace ainakin 40km/h suoraan eteen nii että joudun menee vieresel kaistal mist tulee auto vastaa(mieskuski aboot 50v) . Ja joo tiedän olis ollut mun vika kun tuli oikeelta mut ois sekin vähän voinu hidastaa tai edes kattoo et tuleeks ketään. Seurattiin sitä sitten seuraaviin liikennevaloihin mistä se meni suoraan ja me käännyttiin vasemmalle, eli tultiin viereselle kaistalle. Ajoin siihe auton vieree ja tööttäilin sille sellasella sirkustorvella ja heiluttelin :D no se näytti mulle keskarii ja mä näytin peukkuu. Sit se avas ikkunan ja käytiin tämmöne keskustelu:
H: Eksää osaa liikennesääntöi?
M: Es osaa kyl sääkää
H: no kuinni
M: sää tulis ylinopeut, siin o kahdenkympin rajotus
H: ei tää ees kulje nii kovaa. mikä sun rekkaris o, mää ilmotan sut heti poliisil
M: ei tää oo mun mopo
H: hah vainiin
Siinä sitte pakittelin vähän taaksepäin ettei se näkis sitä rekkarii ja ku äijä vaa koetti kurkkii sitä. Ku valot vaihtu vihreeks ni se meni parkkiin keskelle ristost ja odotti et me käännytäis ja se näkis rekkarin. Me jäätiin vaa valoihi seisoon ja venaan et se lähtis siittä ja kylhä se lähti :D Tulipa stoori :eek:
santtude
Pyörä:
Oliskin
Paikkakunta:
Mänttä-Vilppula
Liittynyt:
12.5.2007 9:38

ViestiKirjoittanut santtude » 30.8.2009 18:07

haha, "pakiteltii ettei se nähny meidän rekkaria" :lol:
Allekirjoitus on yliarvostettu.
Jalone
Pyörä:
Yamaha Yzf-r125, peugeot xps
Paikkakunta:
Rauma
Liittynyt:
14.7.2008 10:51

ViestiKirjoittanut Jalone » 31.8.2009 17:41

santtuj kirjoitti:haha, "pakiteltii ettei se nähny meidän rekkaria" :lol:

tottakai ;) veikkaisin et oisit ite vähän ottanu kans taappäi ko äijä kurotteli sielt ikkunast :D
L44M4K0
Liittynyt:
12.5.2009 18:10

ViestiKirjoittanut L44M4K0 » 31.8.2009 17:42

En kyllä yhtää tajuu näit nyky nuorii ku saa mopon alle ehkä ekaa kertaa ellei oo rälläny mökillä.. nii liikenteesee ja heti viritetyllä tai ei viritety.. joteki arvaa et sama tie jossai auto kyles lärvi siin ikkunas..

Ite saan mopon ens vuode kesällä. (toivottavasti uudistus ei oo tullu vielä) et pääsis halvemmalla...
sit vaa dt50x alle =PPP itse en aijo virittää mopoa.... ainaka heti 8)

ja toi rekka juttu on kyllä nii ihme et se vois tuottaa ongelmii.. jos ei pöyräilleskä haittaa oo muutaku ku roskat silmis..
Samttu
Pyörä:
Peugeot XPS -07
Paikkakunta:
Joensuu
Liittynyt:
16.5.2006 13:31

ViestiKirjoittanut Samttu » 31.8.2009 18:45

L44M4K0 kirjoitti:En kyllä yhtää tajuu näit nyky nuorii ku saa mopon alle ehkä ekaa kertaa ellei oo rälläny mökillä.. nii liikenteesee ja heti viritetyllä tai ei viritety.. joteki arvaa et sama tie jossai auto kyles lärvi siin ikkunas..

Ite saan mopon ens vuode kesällä. (toivottavasti uudistus ei oo tullu vielä) et pääsis halvemmalla...
sit vaa dt50x alle =PPP itse en aijo virittää mopoa.... ainaka heti 8)

ja toi rekka juttu on kyllä nii ihme et se vois tuottaa ongelmii.. jos ei pöyräilleskä haittaa oo muutaku ku roskat silmis..
tunsin suurta myötähäpeää kun luin tätä viestiä.
<3
santtude
Pyörä:
Oliskin
Paikkakunta:
Mänttä-Vilppula
Liittynyt:
12.5.2007 9:38

ViestiKirjoittanut santtude » 31.8.2009 20:24

Jalone kirjoitti:
santtuj kirjoitti:haha, "pakiteltii ettei se nähny meidän rekkaria" :lol:

tottakai ;) veikkaisin et oisit ite vähän ottanu kans taappäi ko äijä kurotteli sielt ikkunast :D

käsi rekkarin päälle ja pakoon :--D
Allekirjoitus on yliarvostettu.
Tepitin Eläkeläinen
Pyörä:
Honda Monkey -91
Paikkakunta:
Heinola
Liittynyt:
18.4.2008 15:03

ViestiKirjoittanut Tepitin » 31.8.2009 21:58

L44M4K0 kirjoitti:En kyllä yhtää tajuu näit nyky nuorii ku saa mopon alle ehkä ekaa kertaa ellei oo rälläny mökillä.. nii liikenteesee ja heti viritetyllä tai ei viritety.. joteki arvaa et sama tie jossai auto kyles lärvi siin ikkunas..

Ite saan mopon ens vuode kesällä. (toivottavasti uudistus ei oo tullu vielä) et pääsis halvemmalla...
sit vaa dt50x alle =PPP itse en aijo virittää mopoa.... ainaka heti 8)

ja toi rekka juttu on kyllä nii ihme et se vois tuottaa ongelmii.. jos ei pöyräilleskä haittaa oo muutaku ku roskat silmis..

Ei se viritys niin niihin kolareihin vaikuta, vaan mopoilijoiden asenne ja sääntöjen tuntemus.
On niitä vakiomopojakin autojen alla nähty. Ajokokeella saataisiin vähän näitäkin kitkettyä, muttei tietysti koskaan kaikkia.
Kennolle tallentuneet
L44M4K0
Liittynyt:
12.5.2009 18:10

ViestiKirjoittanut L44M4K0 » 31.8.2009 22:34

tolla virityksel meinasin sitä et ei osaa ajaa semmosis nopeuksis..

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista