Peseminen

Vauhtiviivatarra Moderaattori
Liittynyt:
5.2.2003 23:44
Re: Peseminen

ViestiKirjoittanut Vauhtiviivatarra » 16.11.2012 23:31

Painepesuri on kelpo väline, kunhan ei suuntaa suihkua suoraan laakereihin, sähköosiin tai muihin paikkoihin. Jos painepesurilla saa naarmuja tai muuta vahinkoa aikaan, kannattaa tarkistaa ettei Kärcherin sijaan varastosta ole kaivettu sitä isin vesipiikkauskonetta. Kovalla paineella saa toki huonosti liimatut tarrat irtoamaan, mutta jos panepesurissa on sen verran tehoa että sillä saattaa saada vaurioita, siinä on takuuvarmasti myös paineensäätö jota kannattaa käyttää.

Liuotinpesuainetta käyttäessä se kannattaa suihkuttaa kuivalle pinnalle. Liuotin on tarkoitettu toimimaan ilman lisävettä. Ennen pesuaineiden käyttöä kannattaa varmistaa ettei pinta ole erityisen kuuma, muutoin pesuaine jämähtää kiinni ja irrottaa vahaa mukanaan.

Samu, ketjut kannattaa rasvata ajon jälkeen jolloin ketju on lämmin. Rasvaamisen jälkeen mopolla ei kannata ajaa noin tuntiin ja ennen liikkeelle lähtöä on suotavaa pyyhkiä vielä ylimääräiset rasvat pois. Rasvan sijaan voi kokeilla myös ketjuvahaa, jotkut pitävät sitä parhaana voiteluaineena kun toiset taas eivät koskekaan kyseiseen tököttiin.
Keskustelufoorumin säännöt
Tue sivustoa ja liity VIP-jäseneksi
Andis
Pyörä:
VW / EX Derbi Senda SM 125 4T -05 / Derbi DRD R/SM -03 / Solifer SM -85 / Rieju RR -01 / EX Yamaha DT50x -06
Paikkakunta:
Järvenpää
Liittynyt:
2.6.2011 21:41
Re: Peseminen

ViestiKirjoittanut Andis » 29.12.2012 21:33

Ei välttämättä se oikea paikka kysyä, mutta melkein ainaski :D

Elikkäs kysymys kuuluu, että millä saisin parhaiten pois tarrasta jääneet liimat? Tuossa alempana on kuva siitä liimamönjästä.

Kuva
MYYDÄÄN DERBI SENDA 125 SM:
http://www.motot.net/talli/ajoneuvot/id36291/
^^jaani^^
Pyörä:
EX Yamaha DT 50x 09 EX Aprilia Rs125cc 06 fighter EX Aprilia Sx125cc Honda Cr 250cc
Paikkakunta:
Haapavesi
Liittynyt:
11.10.2009 21:20
Re: Peseminen

ViestiKirjoittanut ^^jaani^^ » 29.12.2012 22:16

silikonispray
XPSsm
Pyörä:
Peugeot XPS sm -11
Paikkakunta:
Punkaharju
Liittynyt:
9.12.2011 20:21
Re: Peseminen

ViestiKirjoittanut XPSsm » 29.12.2012 23:47

Ite oon jotain pieniä liima jämiä putsannu ihan puhistusaineella, jolla putsataan haavoja tms. :D
Vilkaise Galleria ja Youtube: /user/MrXPSsm
Hommat hanskassa, ja hanskat hukassa..
sarvinen
Pyörä:
Derbi DRD xtreme 2012
Paikkakunta:
Joensuu
Liittynyt:
15.4.2012 23:37
Re: Peseminen

ViestiKirjoittanut sarvinen » 30.12.2012 0:29

Bensalla saa myös erittäin tehokkaasti, ja sitä on yleensä hyvin helposti saatavilla.

Sain kaverilta metrakitin äänenvaimentimen, joka oli aikoinaan päällystetty "kromi teipillä". Äänenvaimentimen saadessani ei kromi teipistä ollut enään jäljellä muuta kuin millin liimakerros. Desi bensaa ja talouspaperilla kun hinkkasi, niin nättiä tuli. Nyt pitäisi vielä viritellä kiinni derbiin. :)
http://reissuli.fi
lusikka6000
Liittynyt:
27.5.2012 14:46
Re: Peseminen

ViestiKirjoittanut lusikka6000 » 30.12.2012 2:16

Kokeile ksyleenii, itel lähti jämät pois kevyeest ku on liuottavaa kamaa :) :)
Andis
Pyörä:
VW / EX Derbi Senda SM 125 4T -05 / Derbi DRD R/SM -03 / Solifer SM -85 / Rieju RR -01 / EX Yamaha DT50x -06
Paikkakunta:
Järvenpää
Liittynyt:
2.6.2011 21:41
Re: Peseminen

ViestiKirjoittanut Andis » 30.12.2012 20:17

Kiitoksia kaikille vastanneille! Pitää tässä joku päivä kokeilla noita :)
MYYDÄÄN DERBI SENDA 125 SM:
http://www.motot.net/talli/ajoneuvot/id36291/
Nuppe97
Pyörä:
Peugeot XPS Power Up -08
Paikkakunta:
Laitila
Liittynyt:
29.10.2012 22:03
Re: Peseminen

ViestiKirjoittanut Nuppe97 » 31.12.2012 1:25

Mun mielest peseminen onnistuu parhaiten siten, että huuhtoo 2000 euron lämminvesipesurilla, vaahdottaa mopon korrekilla, huuhtoo taas, ja se ois siinä. Kyl lämmin vesi aina jääveden voittaa. :D
Savun hälvennettyä lisäkäämme syöttöjä.
jukke96
Pyörä:
Honda CR 250R & Yamaha FZR1000
Paikkakunta:
Haukipudas, oulu
Liittynyt:
26.10.2010 17:06
Re: Peseminen

ViestiKirjoittanut jukke96 » 31.12.2012 1:27

Kyllä se lämminkin vesi jonku ajan päästä jäätyy :lol: tosin ei nyt koska plussakelit... :)
Boys never grow up. They just get older and their toys get more expensive.
Kakkutukka
Pyörä:
Kawasaki zzr 600
Liittynyt:
15.7.2011 20:31
Re: Peseminen

ViestiKirjoittanut Kakkutukka » 5.1.2013 16:33

Lämmin vesi jäätyy muuten nopeiten, luettu Tiede-lehdestä, voin ehtiä artikkelin uudestaan jos joku on niin fanaattinen asian suhteen ettei voi mitenkään uskoa :D

Että peskää mieluiten lämpimässä talvella..
Kaasari on kuin eukko, yksi sisäänmeno, yksi ulostulo ja kolo jossa luisti lirputtaa edestakas, toimintaa ei kukaan ymmärrä ja kaikki ajattelee vaan yhtä asiaa
Lyhyempiä koiranluita! Jos ei ole varastossa niin tilauksesta lisää!
Vauhtiviivatarra Moderaattori
Liittynyt:
5.2.2003 23:44
Re: Peseminen

ViestiKirjoittanut Vauhtiviivatarra » 5.1.2013 19:18

Mikäli kyse on samasta jutusta, artikkelissa vertailtiin kiehuvan veden ja viileän veden jäätymistä jääpalamuotissa. Ei sinänsä ole sovellettavissa tähän tapaukseen koska vettä käytetään huomattavasti suurempi määrä ja osa lämmöstä varastoituu mopoon. Lämmintä vettä käytettäessä pesu onnistuu pikkupakkasellakin jos mopon saa sen jälkeen plussan puolella olevaan tilaan kuivumaan. Mukavaahan se ei ole, mutta talvella mopoaan käyttävät eivät muutenkaan liene niin turhan tarkkoja mukavuustekijöiden suhteen...
Keskustelufoorumin säännöt
Tue sivustoa ja liity VIP-jäseneksi
Kakkutukka
Pyörä:
Kawasaki zzr 600
Liittynyt:
15.7.2011 20:31
Re: Peseminen

ViestiKirjoittanut Kakkutukka » 6.1.2013 1:25

Mielestäin ei tainnu olla ihan perus jääpalamuottijuttu... Pikaisella etsinnällä;

"Jos ottaa hanasta kuumaa ja kylmää vettä, niin kylmässä vedessä on enemmän liuenneita kaasuja jotka alentavat jäätymispistettä.

Kuuman veden kanssa voi käydä myös niin, että siihen on liuenneena mineraaleja jotka alkavat saostumaan lämpötilan tippuessa koska liukoisuus vähenee, ja näiden ympärille syntyy jääkiteitä."

Tiede-lehden keskustelu "Mpemba efekti"

Ja jos olette lukeneet aiheesta alijäähtyminen (kts. wikipedia alijäähtyminen )

Tosissaan sehän on niin että ei sillä merkitystä ole koska jäätyminenhän ei tapahdu heti (ellei oo tosissaan niin puhdasta vettä että tapahtuu alijäähtyminen!).

Heräsi vain kysymys, onko pesuaineita jotka eivät kestä pakkasta? Itsellä on kyllä lämmin talli mutta miettien, kaikki pesuaineethan ei kestä pakkasta, jos vielä pitäs antaa aina muutaman minuutin vaikuttaa ja sit vasta huuhdella?
Kaasari on kuin eukko, yksi sisäänmeno, yksi ulostulo ja kolo jossa luisti lirputtaa edestakas, toimintaa ei kukaan ymmärrä ja kaikki ajattelee vaan yhtä asiaa
Lyhyempiä koiranluita! Jos ei ole varastossa niin tilauksesta lisää!
Vauhtiviivatarra Moderaattori
Liittynyt:
5.2.2003 23:44
Re: Peseminen

ViestiKirjoittanut Vauhtiviivatarra » 6.1.2013 21:22

Joissain pesuaineissa, kuten Autoglymin Bodywork shampoo conditionerissa, on mainittu että niitä ei saa päästää jäätymään. Sen tarkemmin en osaa sanoa mitä aineelle tapahtuu jäätymisen yhteydessä, kyseisen pesuaineen kohdalla se saattaa liittyä esimerkiksi pesuaineen sisältämään pieneen määrään vahaa. Sinänsä autoshampoon ei tarvitse antaa vaikuttaa pinnalla koska pinnan pitäisi olla sienellä tai muulla pesuvälineellä pyyhkäisyn jälkeen puhdas. Esipesuaineen, kuten liuottimen sen sijaan on suotavaa antaa vaikuttaa muutama minuutti ennen huuhtelua. Luonolisestikaan jäätynyt liuotin ei enää toimi halutulla tavalla pinnalla.
Keskustelufoorumin säännöt
Tue sivustoa ja liity VIP-jäseneksi
herugga
Pyörä:
Derbi drd pro -12
Paikkakunta:
Leppävirta city
Liittynyt:
2.12.2010 21:56
Re: Peseminen

ViestiKirjoittanut herugga » 20.3.2013 23:05

Miten saan vahan irti kateista ,kun se laittoi kiiltävän mustat kateet rasvaiseksi ja mataksi ? Voinko saada enään ennalleen?
lusikka6000
Liittynyt:
27.5.2012 14:46
Re: Peseminen

ViestiKirjoittanut lusikka6000 » 20.3.2013 23:12

itel lähti vahat ku pesin mopon pesuaineel ja kuumal vedel

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista