Brammo Empulse R 2014

Jarez
Pyörä:
GTS 300, Monkey 125, Lead 110, Runner 125
Liittynyt:
17.11.2002 20:36
Brammo Empulse R 2014

ViestiKirjoittanut Jarez » 8.10.2014 20:37

Tervehdys Foorumilaisille

Kuva

14 - Vuotta kaksipyöräisten parissa ja eteen tuli tuossa parivuotta takaperin ajatus, ekologisemmasta motoristin elämästä. Siinä samassa (tulevien) lasten muroihinkuseminen harrastuksen puolesta vaivasi hieman mieltä.

Aiempaa ammatillista taustaa on polttomoottorivehkeistä ja alasta sopivasti mekaanikon tittelillä. Myös offipuolelta enskan tiimoilta.

Sähköpyörämarkkinat 2 - vuotta takaperin, oli erittäin pienet ja vasta kehittymässä. Myös latausverkosto oli Suomessa alkutekiöissään, kuinmyös Euroopassa. Nyt asiaan muutama vuosi perehdyttyä, tuli eteen mahollisuus ostaa niinsanottu sähkömoottoripyörien Tesla, eli kolmannen sukupolven Brammo Empulse R.

Laite on siis ainoa sarjavalmisteinen vaihteellinen ja aidolla mekaanisella kytkimellä varustettu nakusportti, jossa suorituskyky (54hp / 90nm 213kg ) omaan itsesuojeluvaistoon suhteutettuna vaikutti erittäin sopivalta, joten pienen miettimisen jälkeen marssin pankkiin ja kävin velkaantumassa sopivasti.

2013 R malliin verrattuna uudistuksia seuraavanlaisesti :

- Accossaton korkeampi fatbar tanko.
- Uusi mittaristo.
- Continentalin rengastus.
- Uusi kilpitelinejatke.
- Ei hiilikuituosia.

Pyörä laitettiin tilaukseen tuossa pariviikkoa takaperin ja se saapui suomeen viimeviikon puolivälissä.

Kuva

Empulse käyttää SMRE:n kehittämää vaihdelaatikkoa osana pyörän voimansiirtoa.



Parkerin valmistama ja Brammon kanssa yhteistyössä kehittämä moottori toimii SMRE:n vaihdelaatikon kylkiäisenä niinsanottuna ”pyttynä”.



R mallin alustaa hoitaa Marzocchin 43mm täysäädettävä keula, Paiolin takaiskari ja Brembon jarrut joka nurkassa teräspunosletkuilla. Vanteet on Marchesinin tuotoksia.

Akusto on täysin merkin oman kehitystyön tulosta kisävuosilta Pohjois-Amerikan sähköpyöräluokista vuosien saatossa.

Laite sai alkunsa Enertia TTR pyörästä 5 - vuotta takaperin :



Muutamanvuoden jälkeen merkki sai sijouksen tiimoilta vauhtia sarjavalmistusta ajatellen. Myös Polaris on investoinut merkkiin 28 miljoonaa dollaria vuonna 2011.

http://www.motorcycle-usa.com/808/11387 ... o-Inc.aspx

Ensimmäinen kaupallinen malli Enertia ja parivuotta takaperin Enertia + tuli markkinoille tupla toimintasäteellä. Enertia + jälkeen alkoi Empulsen taival jota aluksi valmistettiin muutama kappale ilman vaihteistoa eli suoravetona. Tosin asiakkaiden pyynnöstä vaihdelaatikko tuotiin pyörän kehityksen mukaan vuonna 2011.

1.4.2015 päivitys Polariksen Brammokaupoista :

http://www.autoblog.com/2015/01/22/pola ... torcycles/

Liitteeksi laitan muutaman kuvan ja tekniset tiedot löytyvät linkin alta suomeksi.

http://shop.teamlaine.fi/tuote/brammo-e ... _empulseR/

Pyörä läpileikattuna :



Latauspuoli hoituu pyörän mukana tulevalla ”kotilaturilla” jossa on normaali Schuko pistoke (joka löytyy joka kodista ja naapurin lohkolämmitintolpasta) ja laturista tulee SAE J1772 “Yazaki”
latauspistooli pyörään kiinnitettävksi.

https://en.wikipedia.org/wiki/SAE_J1772

Suositeltava 15 a sulake olisi hyvä olla seinäpistokkeen takana ja jatkojohtoja ei saa käyttää laturin ja seinäpistokkeen välissä.

Pyörän mukana tulee myös Mennekes (mode 2 type 2) – Yasaki adapteri, jolla voi latausasemista saada myös latausta pyörään ilman “kotilaturia”. Tyhjästä täyteen lataus kestää 3,5 tuntia ja esim 60 prosentista 100 kestää ~1,5 tuntia.

Tässä lyhyt alkuselostus, galleriasta löytää kuvia. Ekat sisäänajoöljyt vaihdettu 788km kohdalla, loota rupeaa toimimaan jo huomattavasti herkemmin.

Pyörä kerkesi myös jo käydä Bike - lehden arvioitavana ja seuraavassa numerossa pitäisi olla lisätarinaa (1/2015). Päivittelen tänne matkanvarrelta ajatuksia pyöränkanssa elämisen suhteen. Kysymyksiä saa myös paiskoa, kiitoksia Snuarrowille kuvausavusta.

Tosiaan toimintasäteet tällähetkellä tehtaan lupausten mukaiset ja laitteella ajetaan niinakauan kunnes yöpakkaset saapuu. Eli sekalaisessa ajossa menee sen 120-150km, rajummassa se 80-100km ja taajamavauhdeissa akku tuntuu kestävän ikuisuuden (200km).

Muille asiaa miettiville, latauspisteet ja latausovellukset kännykässä jo mahdollisia -> https://www.virta.fi/

Tässä mallisuoritusta Saksanmaalta, ympäristössä missä pyörä on hauskimmillaan.



**1.4 video & kuvalinkit fiksattu. Virtapiste sovelluksen ja Polariksen Brammokaupoista linkki.
Viimeksi muokannut Jarez päivämäärä 1.4.2015 11:58, muokattu yhteensä 5 kertaa
Sähkömopoilun ilosanomaa levittämässä jo vuodesta 2011.
viewtopic.php?f=42&t=86582
viewtopic.php?f=5&t=86762
-JeSu-
Liittynyt:
24.8.2006 18:51
Re: Brammo Empulse R 2014

ViestiKirjoittanut -JeSu- » 8.10.2014 21:53

Mukava nähdä vanhoja naamoja ja harvinaisia pyöriä täällä mototissa 8) Minkälainen toimintasäde tossa on ja minkälainen tollanen sähköpyörä on ajaa? Kotarin freeride E-versiota tekisi niin pirusti mieli päästä koeajamaan, muttakun ei ole oikein mahiksia.
jonicc Moderaattori
Paikkakunta:
Nurmijärvi
Liittynyt:
27.10.2012 12:43
Re: Brammo Empulse R 2014

ViestiKirjoittanut jonicc » 8.10.2014 22:09

Tuleekos tässä kaikki teho kerralla ulos, eikä niinkuin polttomoottoreissa että käyrät nousevat tiettyyn kierroslukuun asti. Joskus Top Gearia katsoessa mainittiin sähköautoista ainakin sitä että teho tulee heti kerralla ulos.
Mielenkiintonen pyörä on kyllä ja varmasti hauska ajaa. Ehkä muutaman vuoden päästä a2 kortillisetkin tämmösillä päästelee :lol:
Ledinauha Moderaattori
Pyörä:
Aprilia RS 125cc '06              Cagiva Mito MK I 125cc '93          Cagiva Mito EVO2 125cc '05          Derbi Senda 70cc '09                                     Solifer SFR 72cc '11
Paikkakunta:
Kouvola
Liittynyt:
23.4.2013 19:13
Re: Brammo Empulse R 2014

ViestiKirjoittanut Ledinauha » 8.10.2014 22:46

Vippipuolella näinkin jo nuo kuvat, hieno pyörä.

Sulla on ilmeisesti enemmänkin tietoa näistä sähköpyöristä? Kysyisin samaa kuin Jonicc, eli mitenkäs tehot tulee ulos verrattuna perinteiseen polttomoottoriin?

Freeride E:n olenkin livenä nähnyt ihan luonnollisessa elinympäristössä, kun joku jannu sellaisella rälläsi jossain hiekkakasoilla keskellä kaupunkia yhtenä iltana. Näyttihän se kieltämättä jännältä, kuin äänetön SX/EXC olisi ollut alla. :lol:
Jarez
Pyörä:
GTS 300, Monkey 125, Lead 110, Runner 125
Liittynyt:
17.11.2002 20:36
Re: Brammo Empulse R 2014

ViestiKirjoittanut Jarez » 8.10.2014 23:36

-JeSu- kirjoitti:Mukava nähdä vanhoja naamoja ja harvinaisia pyöriä täällä mototissa 8) Minkälainen toimintasäde tossa on ja minkälainen tollanen sähköpyörä on ajaa? Kotarin freeride E-versiota tekisi niin pirusti mieli päästä koeajamaan, muttakun ei ole oikein mahiksia.


Mukava nähdä että vanhoja naamoja vielä muistellaan, tämä on periaattessa itselleni ensimmäinen "iso" oma pyörä. En aikaisemmin hankkinut, kun ammatin puolesta sai vehkeillä ajaa aika paljon ilman omistamisen tarvetta.

Jotkut vertaavat polttomoottoripyörää moottorisahaksi ja sähköpyörää partahöyläksi. Voin sen täysin kompata, periaatteessa ajofiilis on melkein verrattavissa polttomoottorivehkeeseen mitä rullaat kovemmassa vauhdissa kytkinpohjassa. Eli kyyti on samettisen pehmeää, voimansiirrosta kuuluu omalaatuinen radio-ohjettavan ja suihkuhävittäjän ulina yhdistettynä ketjujen solinaan ja rengasmeluun. Näin sen itse osaisin parhaiten kuvailla kompaten Arthur Kowitzia.

http://youtu.be/H4CmKYjMMB8

Pyörästä lähtee siis ihan hauska saundi, ainakin mukavasti poikkeava. Jalankulkioilla ja sivusta katsojilla yleensä vähän hämmentynyt ilme kun näkevät pyörän liikkeessä. Korvatulppia tarvitsee kuitenkini tuulen huminan takia :( Vaarallista tuo tuulen humia, jokuhan voi jäädä sen alle! :lol:

http://youtu.be/WzGaDIMlOy4

Btw pääsee kotarin freerideäkin eteläsuomessa ajamaan ilman omistamista kuulemma. Olen itsekkin sitä ajanut, myös kevyessä enskassa ja kokeillut. Erittäin hauska treenipyörä verrattuna omaan aloituspyörään joka painoi sen 170kg.
Viimeksi muokannut Jarez päivämäärä 20.11.2014 16:50, muokattu yhteensä 3 kertaa
Sähkömopoilun ilosanomaa levittämässä jo vuodesta 2011.
viewtopic.php?f=42&t=86582
viewtopic.php?f=5&t=86762
Jarez
Pyörä:
GTS 300, Monkey 125, Lead 110, Runner 125
Liittynyt:
17.11.2002 20:36
Re: Brammo Empulse R 2014

ViestiKirjoittanut Jarez » 8.10.2014 23:44

jonicc kirjoitti:Tuleekos tässä kaikki teho kerralla ulos, eikä niinkuin polttomoottoreissa että käyrät nousevat tiettyyn kierroslukuun asti. Joskus Top Gearia katsoessa mainittiin sähköautoista ainakin sitä että teho tulee heti kerralla ulos.
Mielenkiintonen pyörä on kyllä ja varmasti hauska ajaa. Ehkä muutaman vuoden päästä a2 kortillisetkin tämmösillä päästelee :lol:


Laitteessa on normaali ajomoodi milloin moottorijarru ja tehon ulostulo on vähän sievempää. Sport modessa pyörää voisin melkein verrata tonniseen - seiskapuolikkaaseenc v-twiniin. Tehoa on vaikea kuvailla, kun sähköpyörässä tehon ulostulo on aivan erityyppistä suhteutettuna hevosvoimiin. Pyörä kerää aika huomaamattomasti runsaan väännön takia vauhtia. Parikertaa sisäänajon aikana kokeillut kaikkiauki ensimmäisellä kolmella vaihteella ja silloin kieltämättä tapahtumaa on riittävästi. Pysähdyksistä lähdettäessä täysillä tunnelma on aika surrealistinen, pyörä vain ampaisee erittäin pehmeästi rajuun kiihtyvyyteen..

Pitäisi melkein radalle päästä treenaamaan enskaudella, ei ole uskaltanut lainapyörillä tai asiakkaiden laitteilla ajotaitoa pahemmin hieroa ( entisellä polttomoottoriuralla). Tämän vehkeen bensakulut tuskin tulevat olemaan mitkään hirvittävät treenatessa ja itse maksan jos jotain rikon.. :D

Päätin ite ostaa nyt koska tiedän alasta hyvin paljon ja taka-ajatuksena on myös saada tämäkin pyörä joskus käytettyjen markkinoille ja sitäkautta lisätä sähkövehkeiden yleistymistä muutenkin. Pari tuttua ovat kyselleet miten uskallat ostaa tekniikkaa joka on noin uutta? Juuri sentakia, että jos en itse ole esimerkkinä kertomassa kokemuksia tai tehnyt päätöstä pyörän ostosta, ei olisi lehtijuttuakaan syntynt tästä laitteesta tänvuoden puolella. Minimi pyörien tilausmäärä oli 2, toinen meni Saloon ja sitäkin tullaan näkemään varmasti vielä keväämmällä kun se menee kilpiin.

Edit : tossa klippi topgearin radalla ajettuna http://youtu.be/0SjL1ceX1MI
Viimeksi muokannut Jarez päivämäärä 8.10.2014 23:55, muokattu yhteensä 3 kertaa
Sähkömopoilun ilosanomaa levittämässä jo vuodesta 2011.
viewtopic.php?f=42&t=86582
viewtopic.php?f=5&t=86762
Jarez
Pyörä:
GTS 300, Monkey 125, Lead 110, Runner 125
Liittynyt:
17.11.2002 20:36
Re: Brammo Empulse R 2014

ViestiKirjoittanut Jarez » 8.10.2014 23:49

Ledinauha kirjoitti:Vippipuolella näinkin jo nuo kuvat, hieno pyörä.

Sulla on ilmeisesti enemmänkin tietoa näistä sähköpyöristä? Kysyisin samaa kuin Jonicc, eli mitenkäs tehot tulee ulos verrattuna perinteiseen polttomoottoriin?

Freeride E:n olenkin livenä nähnyt ihan luonnollisessa elinympäristössä, kun joku jannu sellaisella rälläsi jossain hiekkakasoilla keskellä kaupunkia yhtenä iltana. Näyttihän se kieltämättä jännältä, kuin äänetön SX/EXC olisi ollut alla. :lol:


On, olen touhunnut niiden parissa "pioneerina" jo 3 vuotta melkein yksin kokoajan. Eli tietoa on paljonkin.

Tosin halusin tästä omasta hankinnasta nyt tehdä infopakettia muille, koska omat rahat ja parivuotinen työrupeama (unelma) on nyt toteutunut. Ajattelin, että siitä parhaiten osaan puhua myös niille, joilla on kritiikkiä tai jotain muuta kysyttävää vehkeistä ja niiden kehityksestä yleisesti.

Vastasin kysymykseesi samalla kuin Jonicc:ille tossa aikaisemmin.
Sähkömopoilun ilosanomaa levittämässä jo vuodesta 2011.
viewtopic.php?f=42&t=86582
viewtopic.php?f=5&t=86762
takanakki15
Pyörä:
600 Bandit
Paikkakunta:
Kuusamo
Liittynyt:
28.4.2013 20:53
Re: Brammo Empulse R 2014

ViestiKirjoittanut takanakki15 » 9.10.2014 7:29

On kyllä hienoa lukea uudesta tekniikasta, ei nää kakspyöräsetkää tule entisinään pysymään tekniikan kehittyessä... Paljonkas tämmösellä laitteella pääsee ihan täyteen ladatuilla akuilla ? Ja onko nuille akuille luvattu jonkunlaista käyttöikää, jonka aikana ne eivät varmasti huononnu, eli siis alkaisi tyhjentämään latausta tarpeettoman nopeasti tms. Onko ylläpitokulut olleet matalemmat kuin mitä polttomoottoripyörällä ? Voisi joskus jopa kiinnostaa tämmöinen laite, kunhan vain ikää riittäisi (sekä rahaa), voisi olla kiinnostavaa saada laite joka ei ääntä pidä mutta kulkee pirullisesti :seko:
Useimmat moottoripyörien ongelmat johtuvat liittimestä, joka yhdistää ohjaustangon ja satulan toisiinsa.
Jarez
Pyörä:
GTS 300, Monkey 125, Lead 110, Runner 125
Liittynyt:
17.11.2002 20:36
Re: Brammo Empulse R 2014

ViestiKirjoittanut Jarez » 9.10.2014 10:08

takanakki15 kirjoitti:On kyllä hienoa lukea uudesta tekniikasta, ei nää kakspyöräsetkää tule entisinään pysymään tekniikan kehittyessä... Paljonkas tämmösellä laitteella pääsee ihan täyteen ladatuilla akuilla ? Ja onko nuille akuille luvattu jonkunlaista käyttöikää, jonka aikana ne eivät varmasti huononnu, eli siis alkaisi tyhjentämään latausta tarpeettoman nopeasti tms. Onko ylläpitokulut olleet matalemmat kuin mitä polttomoottoripyörällä ? Voisi joskus jopa kiinnostaa tämmöinen laite, kunhan vain ikää riittäisi (sekä rahaa), voisi olla kiinnostavaa saada laite joka ei ääntä pidä mutta kulkee pirullisesti :seko:


Rupeaa toi polttomoottoritekniikka aika valmista olemaan omastakin mielestä, hyötysuhde puhuu puolestaan. Nykypyöriä muutenkin myydään pelkillä hevosvoimilla, jota todellisuudessa hyvin harva edes koskaan käyttää (laillisesti). Täyslatauksella pääsee sekalaista nakupyörälle ominaista ajotyyliä (taajamaa, mutkapätkiä, pieniä motarisiivuja) noin 130 km. Pelkkää moottoritietä riippuen muuttuvista tekiöistä 80 - 100 km ja kaupunkia pelkästään noin 200 km.

Sähkövehkeet myös muuttavat ajotyylia aikalailla. Latauksella yrittää aina päästä mahdollisimmat pitkälle ja itse kuikuilen jatkuvasti ulostulevan tehon määrää mittariston kautta. Tavan pyörissä ei tätä "kulutusmittaria" hirveästi näy ;) Sähkövehkeen kanssa kulutuksen seuraaminen tapahtuu "desilitroja" laskiessa, kun polttomoottorivehje (ruiskuvehje) syö mitä syö.

Omalla tavalla sähköpyörällä ajo on suunnitelmallisempaa. Lataustaukoja tulee mietittyä, reittiä ja päätepaikkaa myös riippuen matkan kokonaispituudesta. Jos pyörän toimintasäde rupeaa lyhenemään ("bensankulutus nousemaan"), niin yleensä silloin huomattavasti herkemmin tulee ketjujen, rengaspaineiden & jarrujen vointi tarkistettua. Myös kuskin painokin vaikuttaa toimintasäteeseen ;) Itse painan +70 kg ja pituutta +180, niin painonsäästöä ei hirveästi pysty tekemään sentiimoilta.

Optimaalinen kulutus "kruisaillessa" on noin 4 - 7 kw välissä, sporttisempi ajotyyli haukkaa jo +10 kw ja "laukaukset" ottavat melkein kolminkertaisesti tehoa akustosta. Vihreiden liikennevalojen metsästys on myös uusi harrastus. Eli jos näkee jo pitkältä, että valot on punaiset, näpäytän jarruvaloa takanaoleville merkiksi kun aloitan regeneroinnin (moottorijarrutuksen) ja samalla näen mittaristosta miten pyörä ottaa virtaa takaisin akustoon matkalla valoihin.
Eli jarrupalojen kuluminen tulee olemaan aika vähäistä, jos saan ajotyyliä vielä hiottua sulavemmaksi :D

Akuille on luvattu käyttöikää : "2 vuotta rajoitettu takuu moottorilla ja 5 vuotta/80000km rajoitettu takuu akuilla."

Eli akut on suunniteltu kestämään koko pyörän elinkaaren ajan. Uskoisin, että elinkaaren aikana pyörään on saatavissa päivitysosia akustonkin suhteen. Viimeisessä kahdessa vuodessa on akkuteknologia kehittynyt aivan älytöntä vauhtia ja superjohteet, superkondensaattorit, uudet kemialliset yhdisteet akkuteknologiassa ovat jo laboratorio asteella. Mottona nykyaikana voi pitää, että uusin tekniikka tällähetkellä on jo 2 kuukauden jälkeen vanhaa. Eli se kertoo myös jotain kehityksen vauhdista tällähetkellä.

Käyttökulut ovat lonkalta laskettuna 1/3 normipyörään verrattuna. Moottoriöljyä vaihteistoon menee 1 litra / 3000 km (ei suodatinta pyörässä) ja isoja venttiilien säätöremppoja ei tarvitse hirveästi hikoilla, taikka mäntiä vaihdella. Jäähdytysnestettäkin taisi olla alle 2 litraa koko mopossa ja jarrunesteet vielä päälle. Ketjuihin rasvaa, akkuihin sähköä, puhtaanapito, yleistsekkaukset näillä konsteilla eläminen on aika helppoa. Pyörä tallentaa myös 1 hertsin / sekunnin tarkkuudella usb muistikortille jokaikisen lataus ja ajotapahtuman, niin huoltovihkon hukkumisesta ei hirveästi huolta ole. Myös vikatilanteessa diagnosointi on mahdollista etänä, jos filuja muistikortilta lähettää huoltoon etukäteen.

Eikä pyörää tarvitse hirveästi varustella slipareilla, commanderilla taikka muullakaan "turhalla" suorituskyvyn / erottuvuuden tiimoilta. Itse ajattelin vielä peilit vaihtaa sirommiksi, pienen pleksin laittaa pidempiä motarisiivuja varten, sirommat vilkut ja tulevaisuuden renkaanvaihdossa saatan kaventaa takarengasta parilla sentillä painonsäästö ja vieriintävastus mielessä, niinkuin tehtaan ratapyörässä on tehty :)
Sähkömopoilun ilosanomaa levittämässä jo vuodesta 2011.
viewtopic.php?f=42&t=86582
viewtopic.php?f=5&t=86762
Murska
Liittynyt:
8.8.2011 20:37
Re: Brammo Empulse R 2014

ViestiKirjoittanut Murska » 9.10.2014 10:39

Tuolla pääsee ajamaan KTM Freeride E:llä: http://electricarena.fi/blog/tag/ktm-freeride-e/

Koko kesä pitänyt käydä kokeilemassa kun paikka on parin kilsan päässä, jos sitä ens kesänä... 8)

Empulse on kieltämättä kyllä paljon paremman näköinen kun aiemmat versiot. Voi olla aika elämys päästä tollasella ajamaan radalle, ja miksei mutkateille.
Maekine
Pyörä:
Suzuki GSX 1300 B-King
Paikkakunta:
JKL
Liittynyt:
2.3.2013 14:21
Re: Brammo Empulse R 2014

ViestiKirjoittanut Maekine » 9.10.2014 11:35

Hmmm..
En oikeen tiedä mitä tästä sanoisi.

Toki mielenkiintoista sinänsä, kun tämä on niin uusi juttu, mutta moottoripyörään ja moottoripyöräilyyn kuuluu oikeat äänet, eikä Nikko-auton vinkuna. :s
Äänet ovat merkittävä osa koko touhua. Lisäksi tästä puuttuu jotain muutakin, mitä en nyt oikein pysty selittämään/käsittämään täysin.

Kyllä polttomoottoripuolellakin on vielä annettavaa. Turboja on parissa pyörässä ollut ihan tehtaan puolesta, mutta eiköhän niitä tulevaisuudessa tulla näkemään yleisimpinä/toimivimpinakin ratkaisuina.

On tässä pyörässä toki hyviäkin puolia, kuten ekologisuus.
¤SuZuKi¤
Murska
Liittynyt:
8.8.2011 20:37
Re: Brammo Empulse R 2014

ViestiKirjoittanut Murska » 9.10.2014 11:47

Mä olen harrastanut moottoriurheilua missä on polttomoottorilla ja sähkömoottoreilla olevia luokkia. Sähköjen äänimaailma on oma juttunsa eikä mulle ainakaan ole ongelma pärinän puuttuminen. Oikeastaan innolla odotan akkutekniikan kehittymistä että saataisiin reilusti enemmän kapasiteettia 10x pienempään tilaan ja moninkertainen latausnopeus. Siinä vaiheessa mä voin sanoa polttomoottoreille pai pai :D
Jarez
Pyörä:
GTS 300, Monkey 125, Lead 110, Runner 125
Liittynyt:
17.11.2002 20:36
Re: Brammo Empulse R 2014

ViestiKirjoittanut Jarez » 9.10.2014 13:33

Maekine kirjoitti:Hmmm..
En oikeen tiedä mitä tästä sanoisi.

Toki mielenkiintoista sinänsä, kun tämä on niin uusi juttu, mutta moottoripyörään ja moottoripyöräilyyn kuuluu oikeat äänet, eikä Nikko-auton vinkuna. :s
Äänet ovat merkittävä osa koko touhua. Lisäksi tästä puuttuu jotain muutakin, mitä en nyt oikein pysty selittämään/käsittämään täysin.

Kyllä polttomoottoripuolellakin on vielä annettavaa. Turboja on parissa pyörässä ollut ihan tehtaan puolesta, mutta eiköhän niitä tulevaisuudessa tulla näkemään yleisimpinä/toimivimpinakin ratkaisuina.

On tässä pyörässä toki hyviäkin puolia, kuten ekologisuus.


Ymmärrän fiiliksen täysin, ei itselläkään ollut mikään helppo pala siirtyä bensavehkeistä sähköön. Unohtamatta kaikkea sitä kysymys ja kommenttivyöryä (myös negatiivista unohtamatta) mitä oon tienpäällä saanut. Suosittelen koeajamaan eri valmistajan laitteita, jos siihen mahdollisuus on ja sitten tekemään sen kuuluisan oman mielipiteen.

Tästä tosiaan puuttuu se hype, muodikkuus, äänekkyys ja urostelu minkä verukeilla bensavehkeitä on myyty aina. Tosin itse nautin täysillä ihmisten ennakkoluulojen murskaamisesta ja omalla hyvällä tavallaan pyörä kerää paljon enemmän huomiota kuin äänekäs ja tuoksuva pyörä.

Sähkömoottoripyöriä ei pidä eikä tarvitsekkaan verrata tavan moottoripyöriin. Tämä on vain tulossa normaalien polttomoottoripyörien rinnalle vaihtoehdoksi, koska "tulevaisuus" on jo oikeasti täällä. Ehkä moottoriratojen sulkeminen ja desibeliratsioiden lisääntyminen laittavat jotkut ajattelemaan onko se korvatulppien pito ja äänekkäämmän sliparin vaihto mitenkään välttämätöntä ;) Itse arvostan kuljettajia pyörän kunnon ja ajotaitojen puolesta, enemmän kuin äänien.

Turbo on tosin kiva ja hyvin hyödynnetty autoteollisuudessa pienten litrakokojen kanssa. Tosin hyötysuhteen puolesta se ei edelleenkään hätistele sähkömoottoria. Muutenkin pakokaasu tai remmiahdettu turbokone moottoripyörässä ei takaa yhtä laajaa kierrosaluetta kuin vapari. Tehopainosuhde vakuutusmaksuihin ja siihen miten arkikäytössä koet turbopyörän kustannukset fiksuiksi on jokaisen oma mielipide toki. Turbo tuo myös lisää kuluvia osia moottorin kylkiäiseksi.

Olen myös ajanut vaihteettomalla Brammon mallilla ja omalla tavalla sekin oli hauska yksinkertaisuudessaan, koska huipputehoalueella on periaatteessa jatkuvasti eikä vaihteiden kanssa soutamisesta tarvitse huolehtia jatkuvasti.

Omasta mielestä bensakoneella ei ole hirveästi annettavaa enään, jos sitä vedetään päihin kisoissa yli 20 sekunnilla ja pelkällä aurinkoenergialla ;)
http://youtu.be/4cX-_eB8nkk
Sähkömopoilun ilosanomaa levittämässä jo vuodesta 2011.
viewtopic.php?f=42&t=86582
viewtopic.php?f=5&t=86762
Jarez
Pyörä:
GTS 300, Monkey 125, Lead 110, Runner 125
Liittynyt:
17.11.2002 20:36
Re: Brammo Empulse R 2014

ViestiKirjoittanut Jarez » 9.10.2014 13:52

Palataan itse pyörään.

Ensimmäisestä öljynvaihdosta pari kuvaa ->

Huoltotaulukon mukaan ensimmäinen vaihto @ 500km, toinen @ 1000km ja senjälkeen 3000km välein.

Kuva

Kuva

Tavaran määrää ei kannata pelästyä magneetissa, muissakin laitteissa ollut aika runsasta tuo murun teko sisäänajon aikana.

Vaihdonjälkeen huomattava parannus vaihtamisherkkyyteen.

Laatikkoon laitoin Belrayn 10w40 Exp synteettiset öljyt.
Viimeksi muokannut Jarez päivämäärä 27.11.2014 13:10, muokattu yhteensä 1 kerran
Sähkömopoilun ilosanomaa levittämässä jo vuodesta 2011.
viewtopic.php?f=42&t=86582
viewtopic.php?f=5&t=86762
takanakki15
Pyörä:
600 Bandit
Paikkakunta:
Kuusamo
Liittynyt:
28.4.2013 20:53
Re: Brammo Empulse R 2014

ViestiKirjoittanut takanakki15 » 9.10.2014 19:12

Vielä otetaan kantaa tähän keskusteluun, kyllä mulle ainakin äänimailma tuo paljon fiilistä tähän hommaan. Meinaan, onha se hienoa kuulla kun joku litrakyykky kiihdyttää pikkusen kovemmin vaikka valoista.. (Voi kumpa itsekin olisin jo semmosen puikoissa..) Toki, ajokokemuskin on iso osa, eli se että miten se pyörä käyttäytyy ja reagoi eri tilanteisiin. Jos tommoseen sähköpyörään sais jonkinlaisen miehekkään äänen niin heti parantais ostohaluja, ainakin luulis.
Toisaalta, mielipiteitähän on yhtäpaljon kun on ihmisiäkin, se että joku pitää isona osana sitä, kuinka pyörä puhuu putkenpäistä, voi se olla jollekin ajokokemuksen ja kaiken muunkin kannalta täysin merkityksetön asia.. :)
Useimmat moottoripyörien ongelmat johtuvat liittimestä, joka yhdistää ohjaustangon ja satulan toisiinsa.