Rotax 122 ja 123

Jebex
Paikkakunta:
Kouvostoliitto
Liittynyt:
20.10.2009 17:31
Re: Rotax 122 ja 123

ViestiKirjoittanut Jebex » 10.5.2013 17:02

Osta uusi vaijeri ennen kuin laitat uuden laipan!!!

Itellä oli viime kesänä samanlaista ongelmaa, vaijeri kuoriutui laipan kiinnikkeestä ja hajotti laipan. Ainoa korjaustuollaiseen ongelmaan on uuden vaijerin ostaminen. Tuon "kuoriutumisen" aiheuttaa se, että vaijerin nippa on jo niin pieneksi kulunut, että se pääsee liikkumaan liikaa ja laippa antaa periksi.

Se kotelo laitetaan niin päin, että laipassa oleva kiinnitysreikä on kotelon umpinaiseen seinään kohti, tällöin kotelon aukko on sylinteriin päin (laippahan tuli niin että pitempi puoli sylinteriin päin, eli vaijerin kiinnityskolo putkeen päin).
~Henkka~
Pyörä:
Aprilia RX 125
Liittynyt:
17.5.2010 21:01
Re: Rotax 122 ja 123

ViestiKirjoittanut ~Henkka~ » 12.5.2013 21:55

Eli tarkoitatko että laipan aukko alaspäin ja kotelon aukko ylöspäin? Uuden vaijerin laitoin samalla kun uuden laipan noin niinkuin tuohon kirjoitin. Ja meni 200km jonka jälkeen kului se laipan aukko niin että vaijeri ei enää kestänyt. :roll: sitten se laippa oli vähän aikaa siellä alhaalla ja nyt se on kolmessa osassa
tom33
Liittynyt:
1.5.2012 22:11
Re: Rotax 122 ja 123

ViestiKirjoittanut tom33 » 12.5.2013 22:20

tietääkö kukaan mistä saisin tuohon apriliaan tummennetun etupleksin?
Jönsky
Pyörä:
Solifer x2, Tunturi x2, Derbi, Aprilia RS 125 '06
Paikkakunta:
Kerimäki
Liittynyt:
24.6.2008 17:44
Re: Rotax 122 ja 123

ViestiKirjoittanut Jönsky » 14.5.2013 20:47

~Henkka~, se kotelo tuleekin reikä ylöspäin. Katoin noita räjäytys/muita kuvia, niin niissä on se reikä ylöspäin. Itellä on ollu väärinpäin kiinni.. :roll: :lol:
http://jonzki.kuvat.fi/kuvat/
Jebex
Paikkakunta:
Kouvostoliitto
Liittynyt:
20.10.2009 17:31
Re: Rotax 122 ja 123

ViestiKirjoittanut Jebex » 14.5.2013 22:05

~Henkka~ kirjoitti:Eli tarkoitatko että laipan aukko alaspäin ja kotelon aukko ylöspäin? Uuden vaijerin laitoin samalla kun uuden laipan noin niinkuin tuohon kirjoitin. Ja meni 200km jonka jälkeen kului se laipan aukko niin että vaijeri ei enää kestänyt. :roll:

Huonolaatuinen laippa/vaijeri, joten ostappa uusi setti. Ne tulee niinpäin, että laipan kolo putkeen päin (alaspäin) ja kotelon kolo sylinteriin päin (ylöspäin).
tom33 kirjoitti:tietääkö kukaan mistä saisin tuohon apriliaan tummennetun etupleksin?

Multa löytys vanhempaa räsää puiggi http://www.motot.net/talli/osat/id38960/
~Henkka~
Pyörä:
Aprilia RX 125
Liittynyt:
17.5.2010 21:01
Re: Rotax 122 ja 123

ViestiKirjoittanut ~Henkka~ » 14.5.2013 23:43

Ette ymmärrä mua :D ensinnäkin, tein niinkuin tuohon kirjoititte eli laipan kolo alaspäin ja kotelon kolo ylöspäin. Toisekseen vaijerilla ja laipalla oli ajettu 200km, jolloin tuo laipan kolo oli kulunut niin että se vaijeri ei enää kestänyt. :paha: nyt ois tarkotus laittaa sähköpostia pjme:lle ja kysellä eikö tuossa ois mitään takuu hommelia, itkettää ostaa uus laippa, kun edellisellekin kävi noin :itku:
Jebex
Paikkakunta:
Kouvostoliitto
Liittynyt:
20.10.2009 17:31
Re: Rotax 122 ja 123

ViestiKirjoittanut Jebex » 15.5.2013 16:05

Hetkonen, oma pjme:n viidenkympin laippa koki saman kohtalon eli tuli vaijeri läpi. Ei tullut tsekattua vaijerin kulumaa ennen laipan asennusta, mutta "kuoriutumisen" jälkee se oli tullut aikansa päähän.
~Henkka~
Pyörä:
Aprilia RX 125
Liittynyt:
17.5.2010 21:01
Re: Rotax 122 ja 123

ViestiKirjoittanut ~Henkka~ » 15.5.2013 16:32

Niitähän laippoja on erihintaisia(laatuisia) esim 2radilla, liekkö tuo jotain paskempaa laatua? :x

E. Ja vielä sellaista, mitä säätöjä käytätte 34mm kaasarilla, v-forceilla ja arrowilla(/muilla tehareilla)? Nuo löytyy ja kun se rave on paskana niin on korotettu vakiolaippa kiinni ja ei tehoja löydy niin kuin pitäisi. Ykkösellä pätkii ylhäällä, muilla vaihteilla ei vaan kierrä niinkuin pitäisi ja tehoa ei löydy. Pääsuutin 170 ja neulan sokka ylimmässä lovessa. 160 pääsuutin oli aikaisemmin kiinni, vaihdoin 170 kiinni ja ei muuttunu mikään mikskikään. Voiko olla tulpasta kiinni tai kenties vääntyneessä neulassa, se neula näytti vähän vinolta :| Niin ja siis ykkösellä se tuntuu juuri pätkimiseltä, ei röpöttämiseltä.
Jebex
Paikkakunta:
Kouvostoliitto
Liittynyt:
20.10.2009 17:31
Re: Rotax 122 ja 123

ViestiKirjoittanut Jebex » 15.5.2013 23:01

Itellä toimi täydellisesti 36tk, 158ps ja K56 neula laihimmillaa.
Eriq
Liittynyt:
6.1.2013 4:29
Re: Rotax 122 ja 123

ViestiKirjoittanut Eriq » 16.5.2013 23:36

Mitenkäs kannattas tehdä kun tuli tilattua henkilöltä rave jossa oli toinen sylinteriin tulevista kiinnikeistä murtunut. Hitsaileeko jossain? Vai kannattaako suosiolla uus tilata vaikka 2rad:ilta :eek: ?
Viimeksi muokannut Eriq päivämäärä 21.5.2013 20:38, muokattu yhteensä 2 kertaa
~Henkka~
Pyörä:
Aprilia RX 125
Liittynyt:
17.5.2010 21:01
Re: Rotax 122 ja 123

ViestiKirjoittanut ~Henkka~ » 17.5.2013 0:16

Ei mahda onnistua, joku taituri ehkä tigillä mutta en usko. Kannattaa varmaan tilailla uus.
Aleksi__
Pyörä:
Aprilia RS125 -07, Derbi DRD Edition -05
Paikkakunta:
Säkylä
Liittynyt:
11.11.2010 20:00
Re: Rotax 122 ja 123

ViestiKirjoittanut Aleksi__ » 18.5.2013 13:25

Mikäs nyt räsässä kun ei lähde käyntiin,bensaa ja kipinää saa? Startilla ei edes lupaa ja työntämällä kuuluu vaan kytkimestä päästettäessä putkessa järjetön pamahdus... :lol:
tinuxi
Liittynyt:
27.8.2011 10:57
Re: Rotax 122 ja 123

ViestiKirjoittanut tinuxi » 26.5.2013 16:38

Ostin talvella polinin 154 sylinterisarjan ja sain ajettua 1500 km ja sit leikkas. ilmeisesti oli käynyt liian laihalla vaikka tulppa näytti oikean väriseltä. voiko syynä olla liian iso mäntä vai säädöt? säädöt tuntu todella hyviltä. mutta sitten kun ruvettii asiaa selbvittämään niin ilmaruuvi oli liikaa auki ja neulan sokka liian ylhäällä jolloin kävi liian laihalla... Sylinterin koko on ''c'' ja mäntäkin oli ''c''. ongelmana on se ettei mistään löydy ''c'' koon mäntää. että miten nuo koot menee noissa kun on a,b,c,d. ja sylinteri hoonautettiin kun oli tullut pieniä jälkiä. mutta kun nicasal pinnoite on nii ei voi porauttaa. mitä kannattaisi tehdä tämän kanssa?
tinuxi
Liittynyt:
27.8.2011 10:57
Re: Rotax 122 ja 123

ViestiKirjoittanut tinuxi » 26.5.2013 16:39

tinuxi kirjoitti:Ostin talvella polinin 154 sylinterisarjan ja sain ajettua 1500 km ja sit leikkas. ilmeisesti oli käynyt liian laihalla vaikka tulppa näytti oikean väriseltä. voiko syynä olla liian iso mäntä vai säädöt? säädöt tuntu todella hyviltä. mutta sitten kun ruvettii asiaa selbvittämään niin ilmaruuvi oli liikaa auki ja neulan sokka liian ylhäällä jolloin kävi liian laihalla... Sylinterin koko on ''c'' ja mäntäkin oli ''c''. ongelmana on se ettei mistään löydy ''c'' koon mäntää. että miten nuo koot menee noissa kun on a,b,c,d. ja sylinteri hoonautettiin kun oli tullut pieniä jälkiä. mutta kun nicasal pinnoite on nii ei voi porauttaa. mitä kannattaisi tehdä tämän kanssa?


e: mitä siis tämän mäntä asian kanssa kannattaisi tehdä.
Lave
Pyörä:
Aprilia SX125
Liittynyt:
7.5.2012 21:23
Re: Rotax 122 ja 123

ViestiKirjoittanut Lave » 8.7.2013 15:59

Laitetaanpa tähänkin ketjuun nyt tämä....

Eli:

Lave kirjoitti:
Lave kirjoitti:Voi vitun vittu. Tänää teki säxä lämppärit satasen vauhista. 19000 ajettu, 8000 tolla männällä. En tiiä miten se noin teki mutta kone kuumenee paljon, ja syyläri vain vähän... Putkessakin huomasin että oli tullut aika paljon väriä siihen tän päivän aikana. Voisko olla vesipumppu tai termostaatti menny rikki?

Kyllä se vielä viilettyään käyntiin lähti jne, mutta ajaa ei kehtaa.



Päivitystä... Termostaatin keitin, aukesi kyllä, mutta en tiedä onko tarpeeksi auki? Vesipumppu näytti toimivan kun rattaasta pyöritti, en siitä sitten tiedä. Seuraavaksi pitää syylärit kattoa, kiertääkö niissä edes vesi.. Jos noista ei vika löydy niin mistäs helvetistä sitten? :eek:


Nyt rupesin miettimään, että voisiko pyörä ollut käynyt laihemmalla kuin normaalisti jostain syystä (tulpasta ainakin näkyi että se on vähän laihalla käynyt)? Tai tuorevoitelu seonnut ja työntänyt liika öljyä/ei ollenkaan?

Jos joku osaisi auttaa.... Alkaa mennä hermot :itku: