Ohjeita projektitopikin tekoon

Vauhtiviivatarra Moderaattori
Liittynyt:
5.2.2003 23:44
Ohjeita projektitopikin tekoon

ViestiKirjoittanut Vauhtiviivatarra » 13.6.2007 17:56

Projektitopikit-alue on kasvattanut suosiotaan ja monet ovat jo hyödyntäneet mahdollisuutta julkistaa tekeleensä omassa osiossaan. Alueen tason ja selkeyden varmistamiseksi huomioi seuraavat asiat ennen uuden topikin aloittamista.
  • Harkitse, onko projektisi riittävän suuri ja kiinnostava, jotta ihmiset haluaisivat seurata sitä. Muutamien tarrojen sekä kahvakumien vaihto ei vielä tarvitse omaa topikkiaan.
  • Muista noudattaa foorumin sääntöjä.
  • Kirjoita topikin aloitusviestiin selkeällä kielellä suunnitelma projektin toteuttamisesta. On suositeltavaa liittää mukaan myös muutama kohtuullisen kokoinen kuva aloitustilanteesta.
  • Hyödynnä BBCode-muotoilukomentoja esimerkiksi linkkien supistamiseen ja kuvien linkittämiseen.
  • Tarkista viestisi myös esikatselu-toimintoa hyväksikäyttäen ennen sen lähettämistä, jotta muotoilukomennot ja muut seikat tulevat varmasti oikein.
  • Kerro projektin editymisestä myös topikkiin, muista kuvien havainnollistava vaikutus.
  • Harkitse, tarvitseeko jokaisen edistysaskeleen kohdalla postata viestiä topikkiin vai voisiko muuttuneet tiedot päivittää aloitusviestiin muokkaa-toiminnolla.
  • Älä lähetä kaikkia projektiin liittyviä kuvia topikkiin, vaan esittele yleisölle kiinnostavimmat otokset ja mainitse, että lisää otoksia löytyy esimerkiksi kuvagalleriastasi.
  • Mikäli talletat kuvia projektistasi motot.netin kuvagalleriaan, suosittelemme oman albumin luomista projektiotoksia varten.
  • Mainitse myös kohtaamistasi ongelmista ja vaikeuksista sekä kerro miten ne ratkaisit, jotta vastaavaa projektia suunnittelevat hyötyvät kokemuksestasi.
  • Älä sorru ylimääräiseen chattailyyn topikissa, vaan hoida kuulumisten vaihtaminen yksityisviestillä, irkissä, messengerissä tai muulla tavoin.
  • Mikäli joku kirjoittaa asiattomia viestejä topikkiisi, älä vastaa niihin vaan pyydä moderaattoria puuttumaan asiaan.
  • Kun projektisi on valmis, voit esitellä alkutilanteen ja lopputuloksen kuvat tässä topikissa.


Kommentit ja parannusehdotukset tähän ohjeeseen liittyen voi esittää allekirjoittaneelle yksityisviestillä.
Vauhtiviivatarra Moderaattori
Liittynyt:
5.2.2003 23:44
Re: Ohjeita projektitopikin tekoon

ViestiKirjoittanut Vauhtiviivatarra » 3.1.2014 1:53

Projektitopikkien yhteydessä on suotavaa elävoittää tekstiä liittämällä mukaan kuvia. Kuvia voi liittää viesteihin joko internetissä jo olevasta kuvasta tai lataamalla kuvan viestin liitetiedostoksi. Seuraavassa ohjeet molempiin.
Kuvien liittäminen img-tageilla
  • Lataa kuvat Motot.netin galleriaan tai johonkin internetin lukuisista kuvagallerioista.
  • Avaa kuva internet-selaimella.
  • Klikkaa kuvaa hiiren kakkospainikkeella.
  • Valitse avautuvasta valikosta kohta Kopioi kuvan url-osoite / Copy image url.
  • Viestiä kirjoittaessasi klikkaa tekstikentän yläpuolelta Img-näppäintä. Kursorin pitäisi automaattisesti siirtyä hakasulkujen väliin.
  • Klikkaa tekstikenttää hiiren kakkospainikkeella ja valitse avautuvasta valikosta Liitä / Paste.
  • Varmista esikatselua käyttämällä että liittäminen onnistui.
Kuvien liittäminen viestin liitetiedostona
  • Voit liittää viestiin kuvia jotka on tallennettu omalle tietokoneellesi.
  • Klikkaa viestiä kirjoittaessasi tekstikentän alapuolella olevaa liitetiedostot-välilehteä,
  • Klikkaa valitse tiedosto-painiketta ja valitse haluamasi tiedosto omalta tietokoneelta.
  • Voit lisätä kuvan alla näytettävän tekstin kommenttikenttään.
Huomioitavia asioita
  • Liitetiedostoina voi lisätä viestiin enintään kolme kuvaa.
  • URL-tageja käyttäen voit iiittää useampia kuvia viestiin, mutta useita kuvia sisältävässä viestissä on suositeltavaa käyttää pikkukuvia jotka aukeavat klikkaamalla isommaksi.
  • Aijaa.comissa ja joissakin muissa palveluissa on kuvan alla valmiit kuvakoodit foorumikäyttöön, eikä kuvan url-osoitteen kopioiminen välttämättä saa kuvaa näkymään oikein. Voit kokeilla valmiiden koodien toimivuutta esikatselua käyttämällä.
  • Facebook ja muut yhteisöpalvelut eivät ole kuvienjakopalveluita. Niiden kautta linkitetyt kuvat eivät välttämättä näy kaikille lukijoille yksityisyysasetusten takia.
Keskustelufoorumin säännöt
Tue sivustoa ja liity VIP-jäseneksi
Ledinauha Moderaattori
Pyörä:
Aprilia RS 125cc '06              Cagiva Mito MK I 125cc '93          Cagiva Mito EVO2 125cc '05          Derbi Senda 70cc '09                                     Solifer SFR 72cc '11
Paikkakunta:
Kouvola
Liittynyt:
23.4.2013 19:13
Re: Ohjeita projektitopikin tekoon

ViestiKirjoittanut Ledinauha » 13.11.2015 15:40

Laitetaampa tänne joskus tekemäni kuvallinen ohje kuvien lisäämiseen. Saa kopioida myös muille alueille ohjeisiin jos tarvis.

Kuva

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista