Havuja Perkele!

Jokkeri3
Liittynyt:
19.1.2017 11:50
Havuja Perkele!

ViestiKirjoittanut Jokkeri3 » 19.1.2017 11:53

Haluan ilmaista mielipiteeni väärin perustein asetettavaa kevyiden moottoriajoneuvojen rankaisuverosta vastaan. Ilmaisen mielipiteeni viemällä kuvainnollisesti havuja moottoripyöräilyn haudalle, eli tässä tapauksessa Messukeskuksen sisäänkäynnille MP messujen ajankohtana.

Samoin tuntevat voivat osallistua mielenilmaukseen.

Verotuksellisin keinoin ollaan päättämässä tai vaikeuttamassa monen moottoripyöräilijän harrastusta. Samalla ollaan merkittävästi vaikeuttamassa moottoripyöräilyyn liittyvän liiketoiminnan harjoittamista Suomessa.

Veron peruste on väärä, koska se perustuu omistamiseen eikä käyttöön. Useat tahot ovat osoittaneet verokertymän laskennan olevan virheellistä ja perustuvan epätarkkoihin olettamuksiin. Todellisuudessa verokertymä on arvioiden mukaan kokonaisuudessaan negatiivinen. Rankaisuverotus myös heikentää moottoripyöräkannan uusiutumista ja lisää näin aiheutuvia ympäristö haittoja. Verotus toimisi siis täysin päinvastoin kuin yleisesti on verotuksella pyritty ohjaamaan kehitystä muiden kulkuneuvojen osalta.

Jos halua osallistua mielenilmaukseen aseta havusi niin että ne eivät häiritse muita messu kävijöitä. Eteläisen sisään käynnin eteen tulee jättää vähintään 10 m tilaa. Pohjoisella sisäänkäynnillä tulee käyttää vain sisäänkäynnin oikeaa puolta.



MP messut, Messukeskus tai muut ilmoituksessa mainitut tahot eivät ole osallisia mielenilmauksen järjestämiseen.

Jokainen mielenilmaukseen osallistunut vastaa henkilökohtaisesti osallistumisesta aiheutuneista kustannuksista.

https://www.facebook.com/events/1433160880036733/
Husky510
Pyörä:
Husqvarna SM510R 2010
Liittynyt:
21.7.2008 11:29
Re: Havuja Perkele!

ViestiKirjoittanut Husky510 » 19.1.2017 23:51

Mahtavaa että tuollainen tehdään ja nyt vielä autoihin on tulossa uusia verotuksia, niin uuden autojen myynti on loppunut..Kaikki tää vaan sen takia kun autovero halutaan pois, niin pyöriin tuli pakko vero ja kaikki tää muu paska.

Mun taskussa tuo 150€ on kova summa, vaikka jos sen jakaa vuodelle niin ei paha.
Mutta olen pitkään miettinyt että jos myisi pyörän pois kun ei ole rahaa ylläpitää harrastusta, niin tämä pakkovero antoi hyvän syyn. Ehkä se on huono puoli jättää kyseinen harrastus, eikä "tukea" muita motoristeja, mutta ei vaan jaksa enään.

Nostan hattua teille kaikille jotka jatkavat ja jaksaa tehdä asioiden eteen tässäkin.
Husqvarna videoita
Liity Husqvarna SM450/510R fb ryhmään